Vastaukseni HS-raadin kysymykseen “Onko taiteilijoiden näkyvä mukanaolo presidentinvaalikampanjoissa merkki kulttuurin politisoitumisesta?”
2) Ei ole
Se on merkki politiikan politisoitumisesta. Presidentinvaalien toisen kierroksen asetelma on aivan uutta suomalaisessa politiikassa – kasvavien kaupunkiseutujen osalta tämä jako on jo nykyisyyttä tai ainakin näyttää olevan tulevaisuutta. Kulttuuriväki on ehkä politiikan toimittajia herkempää ymmärtämään sen suuren eron, joka ehdokkaiden ja heidän taustojensa välillä on. Televisiokeskusteluissa puhuttaessa turvaneuvoston roolista kriisinhallinnasta tämä ero ei tule esille lainkaan niin vahvana kuin se on sosiaalisessa mediassa, katutapahtumissa ja vaalitilaisuuksissa, joihin pitkästä aikaa tunkee väkeä niin ettei sisälle mahdu. Kansa on myös ymmärtänyt, että nyt kamppaillaan ideologisesta ja elämänkatsomuksellisesta hegemoniasta Suomessa.
Molempien ehdokkaiden takana on paljon sekä kulttuurihenkilöitä että muita näkyviä kansalaisia. Nämä taustajoukot eroavat toisistaan ratkaisevasti. Se kertoo ehdokkaiden eroista paljon enemmän kuin poliittisten toimittajien analyysit.
Kulttuuriväki on ollut aina herkkää ottamaan kantaa politiikkaan, mikä on aivan oikein. Pitkään aikaan ei vain ole ollut asetelmaa, johon ottaa kantaa.
Ehkäpä he, toisin kuin ehdokas Niinistö, ymmärtävät ettei voi puhua kuluttamisen vähentämisestä ja samalla vaatia kulutukselle pohjautuvan talousjärjestelmän nopeaa kasvua.
Jos Niinistö on kokoomuslaisen ajattelun valtavirtaa, niin he ovat hukassa. Näin tapahtuu, kun puolue täyttyy oikeanlaisista kauppatieteilijöistä, insinööreistä ja lakimiehistä.
Olenkin ihmetellyt miksei politiikan toimittajat ymmärrä, että henkilöiden takana ottaa yhteen täysin vastakkaiseen suuntaan maata ajavat maailmankatsomukset. Menneisyys ja tulevaisuus tai sitten tuho ja pelastus. Materiaalinen paremminvointi ja sosiaalinen hyvinvointi. Miten vain, mutta tästäkin kamppailusta on jo osa kansasta tippunut ulkopuolelle.
Kulttuuriväki on ainakin suomalaisessa politiikassa osoittautunut valitettavasti taipuvaiseksi kannattamaan ääri-ilmiöitä joko epätoivoisen ryhmään kuulumisen tarpeen tai silkan vallanhimon vuoksi (esimerkkeinä heimoaatteen haikailijat 30-luvulla ja taistolaiset 70-luvulla…).
Hesarin versiossa vittuilet hienosti jääkiekkoilijoista. Tähän on varmasti varaa nyt kun Big Brother-kilpailijat ovat sankoin joukoin siirtyneet Haaviston leiriin puhumattakaan niistä lukuisista MTV-poppareista.
http://vihrealanka.fi/uutiset/haaviston-uusimmat-tukijat-ovat-tuttuja-kirkosta-tai-bb-talosta
Perhana, jäikö se sinne. On nimittäin meilläkin jääkiekkoilijoita. Tai ainakin valmentajia. Niitä fiksuimpia.
Ulkopolitiikasta tässä on kyse. Viimeisiä nauloja Halosen-Tuomiojan-(Haaviston) linjan arkkuun naputellaan. Jo oli kyllä aikakin.
OS kirjoitti: “…nyt kamppaillaan ideologisesta ja elämänkatsomuksellisesta hegemoniasta Suomessa.”
Oikein OS kirjoitti!
Kamppailun tulevat voittamaan ne, jotka pystyvät aikaansaamaan talouskasvua Suomeen.
Kaikki muut (= populistit ja maailmanparantajat) tulevat valitettavasti häviämään, sillä ilman talouskasvua joudumme takaisin kivikauteen.
Seppo Korppoo
Yrittäjä, joka tekee mitä puhuu 24/7
Tässä voisi nähdä myös presidentinvaalin ja presidentti-instituution kehittymistä ei-poliittiseen tai ei-puoluepoliittiseen suuntaan. Kunttuuriväki on ehkä herkempi ottamaan kantaa arvokysymyksiin ja brutaalia päivänpolitiikkaa hienoviriteisempiin kysymyksiin.
Presidentin rooli on ollut muutoksessa. Kulttuuriväen osallistuminen ja kansan kiinnostus muutenkin voidaan nähdä kiinnostuksena saada itseä miellyttävä maan isä vastapainoksi muulle politiikan teolle. Kansan kiinnostus lataa arvovaltaa ja moraalista valtaa tulevalle presidentille. Presidentti-instituutio voi näköjään yllättävän hyvin, vaikka puolueet ovatkin nakertaneet siltä perinteistä valtaa pois.
Kulttuuriväki tuskin politisoituu 70-luvun tyyliin, mutta ottaa näköjään oman roolinsa politiikassa, ja näin politisoituu siinä mielessä, että vetää presidentti-instituutiota omaan suuntaansa. Tuo oma suunta pitää sisällään ainakin arvoja perinteistä politiikantekoa enemmän.
Kirsi Virtasella oli ehkä oikeampi analyysi aiheesta: kulttuuriväki saa ilmaista mainosaikaa kun ilmoittautuu Haaviston jengiin. Vaalien jälkeen samaa porukkaa ei Haavisto kiinnosta pätkääkään ja kuntavaaleissa sama porukka ei ole Vihreiden takana kun se taas veisi yleisöä pois.
Molemmat ehdokkaat suhtautuvat varsin järkevästi asiakysymyksiin. Se suurin ero näiden ehdokkaiden välillä on todellakin juuri siinä millaista porukkaa ne ovat taakseen saaneet. Tästä muodostuu se kokonaisuus ja ainakin itselleni on varsin helppoa valita kumpaan joukkoon kuuluu. Jos tämä jako on tullut pysyäkseen, on luvassa mielenkiintoisia aikoja jatkossakin.
Asiaan liittyen: hyvä veto Haaviston kampanjatiimiltä hyödyntää tätä tukijoukkoaspektia ja ottaa aamun lehtimainoksiin tukijoitten kommentteja. Taitaisi Niinistön kampanjaväellä olla vaikeuksia kerätä uskottavaa tukijalistaa, joka ei näyttäisi itsekkäältä, elitistiseltä, ikälopulta tai tiukkapipoiselta. Talouden peikoista varoittelevat yritysjohtajat olisivat varmaan tässä yhteydessä sittenkin se vähiten huono vaihtoehto.
Jaahas. Jos tuo on totta, mainitse nyt joitakin esimerkkejä edes. Heimoaatteen haikailijat? Haluatko mainita nimeltä jonkun “fasistitaiteilijan”? Sibeliusko? Tai onko Hannu Salama taistolainen mielestäsi? Kerro vielä, miten väittämäsi ääri-ilmiöihin linnoittautuminen on näkynyt suomalaisessa taiteessa? Anna jokin negatiivinen esimerkki ja toivoakseni sellainen, joka ei liity liity omiin taidemieltymyksiisi (Taistelevat metsot?).
Kirjoitin pari päivää sitten tästä aiheesta tänne:
http://www.luutii.ma-pe.net/?p=693
Kehtaan linkata, kun taustani on kulttuurissa. Pyöräilijäautoilijajalankulkija ehtikin jo kirjoittaa ne ennakkoluulot, jotka eivät kosketa nykytilannetta. Osmon analyysi sen sijaan on huomattavan tarkka.
Taiteilijat ja muu kulttuuriväki on ollut vahvasti vasemmistolaista hengeltään sen jälkeen kuin kansallisromantiikka meni pois muodista.
Tämä vaan ei ole näkynyt viime vuosina kun vasemmiston ehdokkaat ovat viime vuosina olleet niin väsähtäneitä (esim. Lipponen) tai heidän vasemmistolaisuutensa ei näy mitenkään (esim. Lipponen).
Nyt vasemmistolaisuus kanavoituu vihreisiin ja Haavistoon, joka on riittävän värikäs sytyttääkseen intellektuellit taiteilijapiirit.
Tai sitten on vuorostaan reagoitu ylimitoitetusti juuri näihin ylilyönteihin — ja alettu ajatella, että koko politiikka on jotenkin vanhentunut elämänalue, jolla puuhailevat lähinnä jonkinlaiset hyvää tarkoittavat hölmöt ja johon mukaan meneminen ei ole älymystön arvolle sopivaa. Esimerkkeinä modernistit 50-luvulla ja postmodernistit 80-luvulla.
70- ja 80-luvuilla syntyneillä ei ole taistolaisaikakauden aiheuttamia traumoja. Ja Facebook ym. uudet mediat madaltavat osallistumiskynnystä. Toisaalta myös poisjättäytymisen kynnyskin lienee matala. Nykyajan ihmiset ovat sitoumiskammoisia.
Kulttuuriväen näkyvä rooli vaalikamppanjassa kuvastaa poliittisen kulttuurin pinnallisuutta. Tällaisessa poliittisessa ilmapiirissä äänestyskäyttäytmisen kannalta ratkaisevaa ei ole ehdokkaan kannanotot ja pätevyys vaan se mihin ryhmään äänestäjä haluaa samaistua. Itsellenikin tuotti vaikeuksia Haaviston äänestäminen, kun en olisi millään halunut samaistua Ultra Bran kannattajiin.
Heh-heh 🙂 Kas kun ei Säälittävät olkiukot…
Joka tapauksessa Haaviston hieno esitys on raikas tuulahdus. Tuntuu, että ollaan vapautumassa autoritaarista uskoista, kuten taistolaisuus ja nationalismi, joita en kyllä vähättelisi suomalaisen sivistyneistön surkeina harharetkinä. On hienoa, että löytyy nykyisin köytyy niin monia ennakkoluulottomia ja ajattelultaan vapaita yksilöitä, jota menneisyyden ja ideologioiden kahleet eivät rajoita, mutta jotka ovat kuitenkin menneestä tietoisia.
En pidä negatiivisesta kampanjoinnista, ja minusta tämä menee vähän ohi Kokoomusmaalista. Tukeni Haavistolle on ollut sellaista taskulämmintä, mutta tässä on yksi aspekti johon mielestäni voitaisiin kiinnittää vähän huomiota.
Kokoomus on nimittäin pullollaan kutosen matematiikkanumeroilla varustettuja “valtiomiehiä”. Ei tämä puupäisyys johdu insinööriydestä. Kokoomuksella on ollut esimerkiksi Iiro Viinanen, joka on ehkä maailmankaikkeuden paras valtiovarainministeri ikinä missään. Kaikki keijupöly on vaan ravissut Niinistön päälle.
Lakimiehiä en kyllä puolustele.
Obsessiiviskompulsiivisena urbanistina nyt kuitenkin tarjoaisin tähänkin jakolinjaan semmoistakin selitystä, että kulttuuriväki on kautta aikain asunut etupäässä isommissa kaupungeissa. Maailma näyttää kovin erillaiselta Vallilasta kuin Varkaudesta, ihan siitä yksinkertaisesta syystä että se nyt vaan on kovin erillainen.
Näissä vaaleissa ennnakoitua paremmin pärjänneistä Väyrynen kaivoi poteronsa toiselle puolelle, Haavisto yrittää sovitella, ja muut tuntuvat teeskentelävän että mitään jakoa ei ole olemassakaan. En tiedä onko tuo vaalitaktisesti järkevää, mutta harjoitettuna politiikkana se on typerää.
Tavoitteena “koko maan kehittämisessä” ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta kun se toteutus tuntuu olevan että kehitetään koko maata samalla tavalla, niin tulos on katastrofaalinen. Työsopimuksista, liike-elämän säätelyn kautta, kaavoitukseen ja sosiaaliturvaan meillä muuta olekaan kuin järjestelmiä ja lakeja jotka on keskimäärin hyviä koko maassa, eli huonoja jossain maan osassa.
Kulttuuriväki (sanan laajassa merkityksessä) on nyt yhtä hegemonisesti vasemmalla kuin se oli joskus 1950-luvulla vielä porvarillinen. Tai paljon enemmän.
Toimittajien keskuudessa olen huomannut että eläkkeelle lähtevissä on viime vuosina ollut jokaista tiukkaa stalinistia kohti yksi kokoomuslainen tai sitoutumaton porvarillisesti ajatteleva. Samaan aikaan koulutusputkista tulee homogeenistä vihervasemmistolaista journalistimössöä toimituksiin.
No mitäs siitä harmittelemaan, rehellistä puhetta. Turha sitä on harmitella jos joskus sattuu lipsauttamaan julki ihan oikeankin mielipiteensä, vaikka sitten vahingossa:)
Kulttuuriväki on yleensä aina niin pihalla yhteiskunnan, talouden ja kaikista muista oleellisista reaalimaailman faktoista ja lainalaisuuksista, että fiksun ehdokkaan valinta onnistuu helpoiten ottamalla se vaihtoehto, jota kylddyyriväki vähiten kannattaa.
Kulttuuriväelle maailma näyttää edelleenkin olevan pelkkää riistoa, sortoa ja niiku pahaa kapitalismia. Kulttuuriväen onni taas näyttää löytyvän taloudellisesta impivaaralaisuudesta, keskusjohtoisuudesta, säätelystä, normituksesta ja ihmisten kyykytyksestä. Sillähän ei ole mitään väliä, että näiden tiedostavien kansankynttilöiden ajama politiikka jotaisi mm. kehitysmaiden kurjistumiseen ja ihmisten yleiseen köyhtymiseen.
Kaiken pitäisi olla höttöistä “solidaarista” nami-namia ja kiva-kivaa (rahaahan aina saa valtion kassasta tai riistoporvareiden pankkiholveista). Lisääntynyttä säätelyäkään ei tietenkään nähdä haitalliseksi, koska se koskee “niitä muita” (mm. ihramahaisia espoolaisia katumaastureilla keskustaan tunkevia ekonomeja ja insinöörejä) — kylddyyrivaikuttajalle ja sen viidelle parhaalle kaverillehan pitää päinvastoin antaa oikeudet tuhria muiden omaisuutta, järjestää mukavia väkivaltaisia miekkareita ja viljellä hamppua (tai ainakin hoilottaa taistolaisia “lahdatkaa kaikki porvarit” ‑lauluja parin punkkupullon etukumarassa…)
Katsokaa Urheilulehti, 2.2.2012 — kiinnostava artikkeli presidentinvaalien vaikutuksesta myös jääkiekkoilijoiden asenteisiin ja urheilumaailman ilmapiirimuutoksesta: mistä saa keskustella, mistä ei.
Mistähän on muuten syntynyt käsitys, että käymällä teatterikorkean, lukemalla slaavilaista filologiaa (tms.) tai renkuttamalla “kantaaottavia” popviisuja jotenkin erityisesti jalostuisi lausumaan viisaita ja perusteltuja kommentteja yhteiskunnasta, politiikasta, taloudesta ja yleensäkin kaikesta maan ja taivaan välillä?
Minua ärsyttää kun näitä 40 vuotta vanhoja kulttuuridiskursseja (taistolaisuus, punavihreys) yritetään sovittaa 1980-luvulla syntyneisiin. Me emme yksinkertaisesti kuulu siihen aikakauteen. Sanoisin että netti, Irakin sota ja Suomen kansainvälinen pehmoilu (esim. suhteessa EU:hun tai USA:n sisäpoliittisista tarpeista kumpuaviin sotiin) ovat enemmän niitä meidän sukupolvikokemuksia. (Sikäli kun puhutaan siitä ihmisryhmästä, jota ei täysin ole imetty kulutusyhteiskunnan ikuiseen autuuteen mukaan.)
Mihin mössöporukkaan luet itsesi?
Tiedetoimittajana sinulta odottaisi edes vähäistä analyyttista otetta. Se tuntuu taas kerran puuttuvan. Mistä “koulutusputkesta” puhut, mihin tutkimukseen perustuen se tuottaa “vihervasemmistolaista” (miten se määritellään?) ajattelua, jne.
Olkinukke on varmaan sinulle tuttu käsite. Yrittäisit edes välttää suunsoittoa, olisit uskottavampi.
KKK
“Kulttuuriväen näkyvä rooli vaalikamppanjassa kuvastaa poliittisen kulttuurin pinnallisuutta. Tällaisessa poliittisessa ilmapiirissä äänestyskäyttäytmisen kannalta ratkaisevaa ei ole ehdokkaan kannanotot ja pätevyys vaan se mihin ryhmään äänestäjä haluaa samaistua.”
Tästä olen samaa mieltä, tämä on ehdottomasti yksi tärkeä tekijä, mutta mistä se johtuu? Voisiko poliittisen kulttuurin “pinnallisuus” johtua siitä, että osa politiikkaan kuuluvista asioista on niin HC:tä, asiantuntijuutta vaativaa (evvk-valuuttarahasto, meikäläiselle ilmastonmuutos jne) ja legalisoitunutta, että helpommin lähestyttävät asiat kuten erilaiset arvo- ja moraalikysymykset, imago ja samaistumishalu ovat aikaisempaa suuremmassa roolissa?
Pitäisikö politiikan jotenkin downshiftata?
Ongelma on vain siinä, että kun vähän tulee ikää lisää, niin tajuaa kuinka yhä uusien sukupolvien “valistuneet” nuoret “keksivät” ihan samat asiat (antikapitalismi, USA:n vastaisuus, vasemmistolaisuus jne.) enemmän tai vähemmän samassa muodossa kuin edeltäjänsä.
On tietysti ymmärrettävää, että leimaaminen, vähättely ja välinpitämättömyys voi ottaa nuorta leijonaa pattiin, mutta totuus vain valitettavasti on se, ettei sieltä teidän “valistuneelta” laidalta näytä tulevan mitään uutta ja tuoretta — ainoastaan ummehtunutta 60-luvun löyhkää.
Yksi asia jaksaa ärsyttää. Jotain muuta kuin Vihreätä äänestävä on tyhmä, rasisti, kapitalisti tai muuten vain todella inhottava ihminen.
Tolla asenteellahan sitä saa käännynnäisiä helposti.
Mitä se semmoinen porvarillinen ajattelu on? Nuo presidenttiehdokkaat ainakin on kaikesta samaa mieltä, tai ainakin sanoo olevansa. Onko ne molemmat sitten porvareita vai jotain muuta? Molemmat puhuu syrjäytymisen ehkäisystä ja heikompien auttamisesta ja muusta.
Ovatko asiat oikeasti niin HC:tä. Etenkin taloudelliset asiat ovat yleensä ihan maalaisjärjellä ymmärrettävissä, kun ne vaan vääntää rautalankasta? Sääli vaan, että suomalaisen talousjournalismin taso on vain niin surkea. Yhteiskuntaopin määrä kouluissa pitäisi lisätä vaikka sitten historian kustannuksella.
Olen tämän kamppanjan aikana moneen kertaan miettinyt julkisten kannattajien tarvetta/merkitystä ehdokkaalle. Minä en ole mikään netissä elävä ja osaava heppu, joten en lähde tietoja hakemaan, mutta mutu tuntumalta tän vaalin ratkaisevat sen ikäiset ihmiset, joille ei ehkä kannattaisi kauheasti tuputtaa noita erilaisia taiteilijoita. Heille/minulle pressan homma on ihan muuta, kuin yhtä juhlaa ja hulinaa. Tietysti ko porukka vetoaa nuorempaan joukkoon, mutta vielä heitä lienee vähemmän.
Ehkä kannattaa kuuden vuoden päästä katsoa ikäjakaumaa ja vähän harkita miten homma hoidetaan.
Olen yhteiskuntafilosofisesti klassinen liberaali ja äänestäjänä puoluepoliittisesti koditon. Meitä liberaaleja on toimittajakunnassa muutamia harvoja.
Koulutusputkilla tarkoitan viestinnän / journalismin opinahjoja Helsingissä, Tampereella ja Jyväskylässä.
Toimittajien vihervasemmistolaisuutta, jota voi mitata esimerkiksi vasemmistoliiton ja vihreiden äänestämisellä, ei voi järjellisesti kiistää kukaan joka on jossakin mediatalossa työskennellyt. Asian tutkimistahan toimittajat vastustavat kurkku suorana, mutta joitakin viitteitä ilmiön suuruusluokasta saattoi havaita Aamulehden taannoisesta kyselystä.
Mutta yleistäminen vihreisiin on sen sijaan täysin ok?
On vaikea näin 80-luvulla syntyneenä kulttuurityöläisenä ymmärtää sitä kokovartalohalvausta mikä ihan järkeviinkin ihmisiin menee jos samassa lehdessä esiintyvät sanat kulttuuri ja stalinismi.
Väittäisin melkein tuntevani Hamiloa enemmän kulttuuriväkeä (sanan laajassa merkityksessä) ja voin vakuuttaa että siellä on kaikenlaista hiihtäjää- poliittisen kentän koko spektri samalla tavalla kuin prosessi-insinööreissä, tiedetoimittajissa tai laboranteissa.
Mielelläni kuulisin myös tästä vihervasemmistolaisesta koulutusputkesta ja ennenkaikkea siitä miten vihervasemmistolaisuus toimittajiin koulutuksen aikana indoktrinoidaan.
Pyöräilijäautoilijajalankulkija
Nyt täytyy kyllä ihan kysellä näin kulttuurityöläisenä että minkähänlaista valtaa kulttuuripiireille sitten olisi tarjolla politiikkaan osallistumisesta- siis enemmän kuin ihan normaaleille ihmisille? Ja miten tämä kulttuurispesifi valta sitten implementoitaisiin?
Itse väittäisin että kyse on osittain perspektiiviharhasta. Kulttuuri-ihmiset ovat työnsä puolesta esiintyjiä, joilla on jo ennestään jonkinlainen mediaprestiisi (jolloin heidän kannanottonsa kiinnostavat mediaa, oli ne sitten millaisia tahansa) josta seuraa medianäkyvyyttä ja esiintymiskokemus tekee heidät kiitollisiksi medialle. Mediapeliä, siis.
Alaa sisäpuolelta katsovana väitän että kulttuuriväkeä kiinnostaa politiikka yhtä paljon kuin muutakin väestöä- suurinta osaa ei ollenkaan, joitain paljon ja isoa joukkoa siltä väliltä. Väitän myös että tyrkkyvalinta tehdään yhtä irrationaalisin tai rationaalisin perustein kuin muunkin väestön keskuudessa. On jotenkin epäreilua odottaa että “kulttuuriväellä” pitäis olla turvatarkastajia tai IT-asiantuntijoita paremmin formuloidut mielipiteet politiikasta pelkästään sitä varten että “kulttuuriväki” on kulttuurialalla.
Itse allekirjoitan myös ihmetyksen siitä miksi vasemmistolaisen “kulttuuriväen” pitäisi piehtaroida stallareiden, taistolaisten ja agit propin synneissä. Yhä isompi osa meistä ei ollut edes syntynyt kun nämä kauheudet on tapahtuneet. Minusta tuntuu myös että Hamilon & kumppaneiden vasemmisto on ihan eri ajatusrakennelma kuin se mitä “kulttuuriväki” tällä ajattelee.
Jos kulttuuriväen poliittisten mielipiteiden jakauma vastaa koko väestöä, miksi kaksi kolmesta politiikkaa kommentoivasta kulttuuri-ihmisestä ei ole Niinistön taustajoukoissa?
Toimittajien koulutuksessa ei tarvitse ihmeemmin indoktrinoida. Koulutettavat ovat jo melkoisen valikoitunutta joukkoa, joten he kyllä omaksuvat innolla sen ideologian mitä tiedekunta tarjoaa.
Vielä harvempi on elänyt niinä aikoina kun Italiassa oli fascisteja ja Saksassa natseja. Silti nämä leimat tuntuvat olevan ihan ajankohtaisia.
Jos joku kannatti 1970-luvulla stalinismia, se on ymmärrettävää vaikka tuomittavaa. Se että punavihreys vetoaa vielä Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen on paljon vaikeampaa ymmärtää. Siitä saamme tosin syyttää itseämme me, jotka emme 1990-luvulla vaatineet kunnollista likapyykin pesua suomettumisen ajoilta.
Hamilo.
Mitä tekemistä Neuvostoliitolla ja vihreydellä on keskenään. Vihreät nyt jokseenkin ainoana ryhmänä pitivät yhteyttä Neuvostoliiton sisäisiin oppositioryhmiin.
Hamilolla taas mopo keulii. Lehdistö sellaisena kun sen tunnemme on sekä historiallisesti että tässä päivässä valitusprojekti. Lehdistö haluaa tehdä lukijoistaan parempia ihmisiä, kertoa sosiaalista ja muista ongelmista. Ja päätellen vaikkapa siitä innosta millä suomalaiset lukevat lehtiä, katsovat uutisia, keskustelevat asioista, niin ei se että toimittajakunta ei ole samanlaista kuin lukijakunta tunnu aiheuttavan ongelmia.
Se että tuollaiseen ammattiin hakeutuu väkeä joka on keskimäärin progressiivista, niin kuin amerikkalaiset sanoo, on suurin piirtein yhtä ihmeellistä kuin se että fyysikot ovat keskimääräista lahjakkaampia matemaattisesti.
Kysytään nyt vielä että millä kaikilla kriteereillä sinusta toimittajakunnan pitäisi edustaa kansallisia keskiarvoja?
On tragikoomista kuinka paljon Niinistöläisiä näyttää suoraan sanottuna vituttavan, ettei kulttuuriväki rakastakkaan heidän ehdokastaan. Tämä saattaa liittyä fantasiaan, että Niinistöstä olisi tullut Suomen ensimmäinen oikeisto-liberaali presidentti, ja sellaisena hän on suuren osan 2000-lukua saattanut näyttäytyäkin. Kuitenkin toinen kierros on ajanut hänet asemaan, jossa hän, mikäli hänestä presidentti tulee, on oleva ensisijaisesti konservativiisen Suomen äänillä valittu. Sääli sinänsä — toisaalta, jos tahtoo liberaalin, voi aina äänestää sitä liberaalimpaa vaihtoehtoa.
Minä en halua kertoa ihmisille, miten heidän pitää ajatella. Minä haluan kertoa heille tosiasiat, jotta he voivat muodostaa oman mielipiteensä.
Historiallisesti tämä toimittajakunnan irtaantuminen valistuksen perinteestä vasemmistoperinteen hyväksi on tapahtunut vasta äskettäin.
Se, että toimittajakunta ei ymmärrä lukijakuntaansa on aiheuttanut ongelmia. Se ilmenee siten, että lehtien luottamuspääoma on hiljalleen murenemassa. Se tapahtuu ikävä kyllä niin hitaastim, että sitä ei lehdissä havaita ennen kuin kriisi on ehtinyt syväksi.
Kuten kirjoitin, vielä 1970-luvulla kaiken sortin reaktionäärejä hakeutui vähemmistökommunistien kiusaksi toimituksiin myös. Nyt kun he ovat jäämässä ja jääneet eläkkeelle, homogenisoituminen sen kuin kiihtyy.
Toimittajat ovat varmaan olleet myös keskimäärin lukijoitaan lahjakkaampia joskus, mutta nykyään on ihan tavallista, että juttujen toimittajan asiantuntemattomuudesta johtuvat virheet on korjattu 15 minuutissa netissä uutisen alla. Kun yleinen koulutustaso on noussut, toimittajienkin osaamistason pitäisi kasvaa. Harmi kyllä toimittajat tuhlaavat usein ison osan ajastaan yliopistolla täysin jonninjoutavaan. Parhaat kollegani ovat niitä harvoja ammattikuntani oikeustieteilijöitä, insinöörejä etc.
Minun mielipiteelläni ei ole juuri merkitystä. Lukijakuntahan sen ratkaisee, ja monet sellaiset asiat joissa toimittajat julistavat omaa progressiivisuuttaan saavat vuositilaajia pohtimaan, onko lehden tilaamisessa mitään järkeä — varsinkin kun ulkomaanuutiset voi lukea englanninkielisistä lähteistä paljon paremmin, kotikulman asiat kertoo paikallislehti ja niitä kansallisiakin asioita pitää lukea jatkuvasti värinkorjauslasit nenällä.
Joukossanne oli vanhojen stalinistien joukossa myös kunnon antikommunisteja, kumarrus heille.
Puhe oli nyt näistä 80-luvulla syntyneistä, jotka nillittävät että miksi heitä kutsutaan taistolaisiksi vain siksi että heidän mielipiteensä ja ahdaskatseisuutensa muistuttaa taistolaisista, “vaikka emme taistolaisaikaan olleet vielä syntyneetkään”.
Stalinkin oli ollut haudassa jo toista vuosikymmentä silloin kun Uusstalinistin uskontunnustus painettiin ja vähemmistökommunisteja yleisesti stalinisteiksi pilkattiin.
Vihreät syntyivät juuri vastaiskuna stalinismille. Koeta nyt vähän pysyä historiallisissa tosiasioissa!
Joku asia yhdistää ääriuskovaisia, stalinisteja, vihreitä jne. MIkä?
Itseasiassa otetaan vähän takaisin. Nyt näyttäisi siltä että taistolaisuus on avainsana joka saa ihan fiksutkin ihmiset menemään täysin järjiltään, oli puhe sitten kulttuurista, politiikasta, AY-liikkeestä tai naapurin autosta. Taistolaisuus ja keskustelu on siirtynyt vihervasemmiston synneiksi.
Toistan edelleen kysymyksen- miksi ihmeessä esimerkiksi vasemmistoliiton tai vihreän liiton pitäisi ottaa päälleen taistolaisten synnit, ja jatkokysymyksenä minkälaiset kansantribunaalit pitäisi järjestää että voisimme keskustella taistolaisuudesta- tai oikeammin että voitaisiin keskusella politiikasta ilman että joku huutaa taistolainen! ja keskustelu päättyy?
Minähän kovasti jo kumartelin niille teistä, jotka ehätitte antikommunismin jalolle asialle. Puhe oli näistä jotka menivät kouluun kun Berliinin muuri murtui. Heitä ei voi syyttää 1970-luvun suomettumisesta, mutta jos heidän asenteensa vääriin mielipiteisiin on sama kuin taistolaisilla neuvostovastaisuuteen, totta kai tällainen vanhempi reaktionääri sen historiallisen analogian tekee.
Ei se ihan niin yksinkertaista ollut. Vihreissä on entisiä taistolaisia kuten Satu Hassi. Minulla oli ilo seurata Oraan suojelijoiden illanviettoja ja ylipapitar Hedi Hautalan palvontaa. Ikävää nähdä, miten avoimesta ja kivasta yhteisöstä tuli nopeasti sulkeutunut. — Taistolaisuudesa oleellista ei ollut kritiikitön Neuvostoliiton palvonta, vaan dogmaattisuus ja yhtenäistävä normipaine. Kyllä sitä samaa löytyy vihreistäkin.
Entisiä taistolaisia, kuten Satu Hassi
Tiedätkö jonkun toisenkin? Kun melkein koko ikäluokka yliopistoissa hurahti taistolaisiksi, entisiä taistolaisia on joka paikassa. Luulen kuitenkin, et5tä vihreissä vähemmän kuin kokoomuksessa.
Juuri näin. Kun lukee lehtijutun aiheesta, josta itse paljon tietää, on hämmästynyt siitä millaista asiantuntematonta roskaa lehtiin painetaan. Lienee ilmeistä, että asiantuntematonta roskaa kirjoitetaan siis myös muista aiheista, sitä ei vaan niin helposti huomaa.
Toisaalta esimerkiksi maakuntalehtiin vielä muutama vuosikymmen sitten pääsi toimittajaksi ilman mitään koulutusta, kirjoittaa piti osata. Ei tässä siis mistään valistusprojektin rappiosta puhuta.
Jotenkin kornia miettiä tätä taistolaisuuden paradigmaa. Neuvostoliiton hajoamisesta on kulunut pian 25 vuotta, kultaisesta ylipolitisoituneesta 70-luvusta pian jo 45 vuotta. Nyt täällä ihan siis pokalla ilmeisen täysivaltaiset ihmiset miettii miten Satu Hassin mielipide oli silloin väärä. Ootteko te nyt siis ihan vakavissanne?
Paavo Joensuu?
http://iltalehti.fi/presidentinvaalit/2012013015144135_pd.shtml
Minulla ei ole aavistustakaan kuka on kyseessä, mutta Haavisto katsoi asiakseen mainita henkilön nimeltä. Voisitko kysyä Haavistolta että miksi?
Olemme kaikki ihmisiä? En keksi juuri muuta, joka yhdistäisi minua ja noita muita kategorioita.
Esittäkääpä mielessänne seuraava kysymys. Milloin HS on tehnyt kattavan, asiantunta ja monipuolisebn jutun joistakin seuraavista kysysmyksistä? Riippumatat siitä, mitä mieltä asiasta on tai pitäisi olla, niin mielipiteen on perustettuva monipuoliseen tarkasteluun. Kysymykset koskettavat suoraan tai välillisesti hyvin suurta osaa väestöstä. Asiat oliis hyvä nähdä ns. yhdellä lakanalla.
1) lasten kotihoidontuki ja ylipäätänsä lasten työakaisen hoidon eri muodot sekä niiden osuus hoidosta ja sen kustannuksista. Miksi kotiäidin / perheenemännän ammatii on hyvin monille naisille mielekäs.
2) Pisara-rata tai sen laajempi totetutus, mahdollinen kaupungin metron laajenataminen ja taas ylipäätnsä. eri joukkoliikenteen muodot.
3) vuokra-asuntojen tarjonta — myös yksitysitne vuokrantajien kannalta. Huom. vuokra-asunnot lienevät edelleen kotitalouksien suurin yksittäinen sijoitusvarallisuuden muoto. Ja useimmta vuokranantjat tyytvät kohtuutuottoon.
4) Ns. meritokrattinen ongelma. Akatemisesti koulutetun väestön ja kouluttamattoman, mutta muuten ammattitaitoisen väestön väliin repeytyvä kuilu. Ja toinen kysymys: Mitä me teemme kaikilla näillä maistereilla.
5) Uusien lähihoitajien taitamattomuus. Tästä olen kuullut, mutta en voi väittää tuntevani asiaa.
Ei se ollut koko ikäluokka. HYY:n valtuustossa ASS oli suurimillaan olikohan runsas neljäsosa. — Oleellien pointtini oli seuraavissa kohdissa.
“Toisaalta esimerkiksi maakuntalehtiin vielä muutama vuosikymmen sitten pääsi toimittajaksi ilman mitään koulutusta, kirjoittaa piti osata. Ei tässä siis mistään valistusprojektin rappiosta puhuta.”
Aika koni nimekäs kirjoittaja, Salo, Origo, tunnettu ympäristötoimittaja Markku Rämö olivat ikuisia ylioppilaita.
Ihan miten haluatte, mutta teidän olisi pitänyt saada rasisteiksi ja suvaitsemattomiksi haukuttujen äänet enkä yhtään ihmettele ettette niitä saaneet. Ettekä tule niitä koskaan saamaankaan, koska normaali suomalainen ei vain suvaitse sitä, että ongelmiin ei puututa. Se kun ei todellakaan ole rasismia, että ihmiset eivät vaikkapa halua verovaroista kustantaa toisesta EU-maasta tulevia kerjäläisiä.
OS: “Kun melkein koko ikäluokka yliopistoissa hurahti taistolaisiksi”
Ei koko yliopistolaitoksessa, mutta joissain korkekouluissa/tiedekunnissa/koulutusohjelmissa.
Hitler kuulee Haaviston vaalitappiosta http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=zZqZgg_uMCE
😀
Ylioppilaskuntien edustajistovaaleissa taistolaisten SOL saavutti aivan hetkellisesti 70-luvun alussa kaikkein parhaimmillaan vähän yli 20 prosentin kannatuksen. Ei siis kyllä ihan “melkein koko ikäluokka”. Kokoonsä nähden suhteetonta meteliä taistolaiset kyllä pitivät, mutta se on eri asia kuin kannatuksen todellinen suuruus.
Olet tiedetoimittaja, tuollainen sanotaanko vaikka sektorijournalismi on eri asia. Ja kyllä sekin on usein ihan täyttä soopaa, teknisillä aloilla yleisongelma on se että jutut on suurin piirtein suoraan firman markkinointiesitteestä.
Yksi koulukunta on että aiheesta kirjoittajaa alan asiantuntija. Tässä on puolensa, ja huonot puolet näkee kun katsoo jonkun asiantuntijahaastattelun.
Asiavirheitä on paljon, epäilen ettei sen enempää kuin ennenkään, mutta netissä niistä jää paljon helpommin kiinni kuten toteat. Tosin ne korjaukset vasta viliseekin asiavirheitä.
Mutta ei sillä että toimittajalta menee esimerkiksi miljardit ja miljoonat sekaisin nyt ole mitään politiikan kanssa tekemistä. Semminkin kun ihan vaan virheet, ymmärtämättömyys ja osaamattomussa on sata kertaa yleisempää kuin poliittiset painotukset.
Äkkiseltään suhteellisesti taistolaisin puolue Suomessa, jos kriteerinä käytetään puolueessa tomivia näkyviä vanhoja taistolaisia, lienee RKP. (Torvalds, Wahlroos.) 🙂
Toihan on melkein kuin vihreiden kannattajat nykyään. Kokoonsa nähden pitävät aivan hirveätä meteliä ja muut ovat taantumuksellisia sekä vastustavat kehitystä.
Sama tuntuu vaivaavan tiedeuutisointia — “uutiset” tuntuvat olevan monasti sanasta sanaan suoraan tutkimuslaitoksen tai yliopiston lehdistötiedotteesta. Toimittajan omaksi osuudeksi tuntuu monasti jäävän vain otsikon vaihtaminen myyvemmäksi. Ei nimittäin ole niinkään harvinaista löytää tapauksia, jossa varsinainen tutkimustulos on jotain aivan erilaista kuin uutisointi antaa ymmärtää — ja että tämä olisi jopa keskiverrolle tiedetoimittajalle varmaankin selvinnyt lukemalla edes tieteellisen artikkelin abstraktin.
Toinen ärsyttävä ilmiö on pidempien juttujen teko vain yhden tutkijan haastatteluun perustuen — ja vielä human intrest ‑aiheiden ympääminen mukaan. Tuloksena on yleensä äitelä ja kritiikitön yhden näkemyksen markkinointi ainoana totuutena.
No, meitä asiantuntijoita koulutetaan nykyään mm. johdattelemaan toimittajia omien näkemysten esille tuomiseksi. Myönteinen julkisuushan on aina käännettävissä rahaksi ja (vaikutus)vallaksi…
Vaikka olenkin jyrkästi eri mieltä sellaisen — yleensä melko vasemmistolaisesti latautuneen — käsityksen kanssa, että tosiasioiden ilmaiseminen olisi väistämättä myös ajattelutavan tuputtamista, niin kyllä se sitä joskus on.
On esimerkiksi aika helppo ihan vahingossa ja tiedostamattaan ympätä tosiasioiden mukaan muutama arvoväittämä, kunhan niitä tulee vähän matkalla ja mukana on sopivia oletuksia, joita ei huomaa. Kyllä niitä sinunkin teksteissäsi on vaikka kuinka paljon.
Tätä nykyä aivan kaikki poliittiset ryhmät yhtäläisesti ovat kuihtuneet ylioppilaskuntien politiikassa niin vähäpätöisiksi voimiksi, että jos mikä tahansa niistä sanoo ylipäänsä mitään, se on jo heti melkein automaattisesti kannatustaan suurempaan ääneen puhumista.
Kaksi suurinta poliittista ryhmää viime syksyn vaalien jälkeen ovat kokoomus ja (demareista vasemmalla oleva, osin sitoutumaton) vasemmisto kumpikin noin 8,3 %:lla. Kaikkien muiden eduskuntapuolueiden opiskelijajärjestöjen kannatus oli 0,4 %:n ja 5,9 %:n välillä, paitsi perussuomalaisilla tasan 0 %. Poliittisesti sitoutumattomien osuus sen sijaan oli yhteensä 65,8 %.
Kyllä! Ja ihminenhän ei ole muuta kuin hieman keskimääräistä älykkäämpi simpanssi.
Simpanssit puolestaan sanovat toisilleen: Emme me voi asettaa itseemme liian korkeita odotuksia. Simpanssihan ei ole muuta kuin keskimääräistä hieman ketterämpi ihminen.
Jos politiikan menneen ja nykyisen retoriikan yhtymäkohdat ovat tuttuja, olet varmasti myös huomannut, ettei “väärä mielipide”-marttyrismi ole erityisen uusi oivallus.
Pakko myöntää, että vihreiden naisten suhde halla-aholaisiin eroaa taistolaisten suhteesta neuvostovastaisiin siinä suhteessa, että käsittääkseni ketään ei tuomittu sananvapausoikeudenkäynneissä 1970-luvulla — sitten Salaman 1960-luvulla alkaneen jumalanpilkkafarssin. Neuvostovastaisuudella saattoi pilata uransa tietyillä yhteiskuntaelämän sektoreilla, mutta persona non grataa ei sentään sen päälle tuomittu raastuvassa.
Miten taistolaiset muka olisivat myöhempien aikojen vihreiden naisten tavoin voineet turvautua oikeuslaitokseen, kun heidän oman ideologiansa mukaan koko Suomen oikeuslaitos oli keskeisesti heitä itseään vastaan suunnattu väkivaltaisen porvarillisen luokkasorron väline? (Ainoa taistolaisten riveistä koskaan noussut ministerihän oli oikeusministeri Erkki Tuominen, joka kesti tehtävässään vain vajaan vuoden, kun kaavaillusta Suomen oikeusjärjestelmän vallankumouksellistamisesta hänen kauttaan ei optimistisista odotuksista huolimatta näyttänyt tulevan mitään.)
Taistolaisten taistot olivat ensisijaisesti vasemmiston sisäistä härskiä sisällissotaa, eikä siinä käytetty mitään niin sisäsiistejä ja hienostelevia keinoja kuin jotkin rikosilmoitukset ja oikeusjutut. Taistolaisten jatkuva myrkynkylvö ja vyöryttävä terrori muuta vasemmistoa vastaan ajoi useita ihmisiä jopa itsemurhaan — näyttävimmin SKP:n pitkäaikaisen varapuheenjohtajan Erkki Salomaan (1917–1971). Mitä tahansa muuta vihreistä naisista sitten voidaankin sanoa, tietääkseni he eivät ole toistaiseksi ajaneet ketään itsemurhaan.
No, jos omassa ihanneyhteiskunnassasi kulttuuriväen poliittisten mielipiteiden jakauma sitten todella vastaisi koko väestöä, niin ei silloin kyllä omalle toimittajantyöllesikään kauheasti tilausta olisi. Itse edustamasi klassinen liberalismihan nauttii Suomen kansassa niin häviävän pientä kannatusta, että sitä viimeksi ajamaan lähtenyt puolue jouduttiin kannatuksen puutteessa lopettamaan jo yhden eduskunnan vaalikauden jälkeen. Yksi kolmasosa voi olla vähemmistö Suomen kansasta, mutta on se nyt aika paljon enemmän kuin se noin yksi sadasosa, joka oli lopussa nuorsuomalaisten kannatus.
Marssi läpi instituutioiden on hidasta. Kulttuurimarxilaisilla oli hegemonia 1970-luvulla vasta opiskelijajärjestöissä ja jalansija akateemisessa opetuksessa. Oikeuslaitoksen porvarillista hegemoniaa ei todellakaan ollut vielä silloin kumottu. Vaikutukset oikeuslaitokseen ja toimittajakuntaan ovat alkaneet näkyä toden teolla vasta nyt 2000-luvulla.
Oikeistolaisjournalismimössöäkin varmaan saisimme samalla mitalla, mutta kun eivät viitsi niillä palkoilla/ehdoilla vaivautua…
Viestinnän opiskelijoissa on toki myös oikeistolaisemmin ajattelevia, ja osa niistä myös pysyy sellaisina läpi opiskeluajan. Usein oikeistolaiset ihmiset myös arvostavat omakohtaisesti hyviä tuloja eivätkä vain ihmisten periaatteellista mahdollisuutta vaurastua, ja niinpä nämä maisterit valikoituvat hyvin suurella prosentilla pörssiyhtiöiden viestintään yms. huomattavasti paremmin palkattuihin tehtäviin eivätkä journalismiin.