Keinottelua Hitas-asunnoilla

Ara­bi­an­ran­nas­sa on tar­jot­tu Hitas-asun­to­ja vuokralle jo ennen kohteen valmis­tu­mista. Mitä ilmeisim­min arvon­taan on osal­lis­tunut onnekkai­ta sijoit­ta­jia, jot­ka keräävät näin helpon tuo­ton itselleen. Tämä ei ollut tarkoi­tus.

Helsingis­sä on har­joitet­tu asun­to­jen Hitas-sään­te­lyä noin kolmekym­men­tä vuot­ta. Ajatuk­se­na on tar­jo­ta myös keski­t­u­loisille mah­dol­lisu­us asua Helsingis­sä. Muu­toin Helsinki­in olisi pääsy vain köy­him­mil­lä (sosi­aa­li­nen asun­to­tuotan­to) ja rikkaim­mil­la (kovan rahan omis­tusasun­not). Tämä on kaupun­gin asukas­jakau­maa ajatellen toimin­ut oikein hyvin, vaik­ka rikkoo kaikkia talous­teo­ri­an tärkeimpiä oppe­ja. Ne opit ovatkin peräisin aika yksinker­tais­es­ta maailmasta.

Ideaa­li­nen Hitas-asukas olisi kaupun­gin kannal­ta vas­tavalmis­tunut opiske­li­japariskun­ta, joka siinä vai­heessa ei ilman tukea pysty­isi aset­tumaan Helsinki­in, vaan jou­tu­isi aloit­ta­maan asum­isuransa jostain kehyskun­nista. Hei­dän aset­tumis­taan Helsinki­in kan­nat­taa vähän panos­taakin. Jonkun­han pitää mak­saa vero­ja. Rikkaat eivät mak­sa kun­nal­lisveroa eivätkä paljon köyhätkään.

Omis­tusasun­to­jen osalta jär­jestelmä on toimin­ut niin, että kaupun­ki vuokraa ton­tin alle markki­nahin­to­ja. Viral­lis­es­ti alen­nus on 20 %, mut­ta sil­lä sadan pros­entin vuokral­la ei kyl­lä kukaan pysty tont­tia saa­maan. Hin­ta on hatus­ta vedet­ty ja vah­vasti sub­ven­toitu ainakin hyvil­lä alueilla.

Jot­ta ei tulisi tavak­si jonot­taa itselleen Hitas-asun­to myy­däk­seen sen suurel­la voitol­la seu­raa­vana päivänä, myös asun­to­jen myyn­ti­hin­taa sään­nöstel­lään. Käytet­tyä hin­tain­dek­siä on joudut­tu aika-ajoin kor­jaa­maan. Nyt kai käytetään vapaiden markki­noiden asun­to­hin­tain­dek­siä. Tämä myyn­ti­hin­nan sään­te­ly on aiheut­tanut närää Hitas-omis­ta­jien kesku­udessa. Mielel­lään pitäisi itsel­lään edun, jon­ka on ker­ran saanut. Poli­it­tises­sa paineessa kaupun­ki päät­tikin, että Hitas-talot vapau­tu­vat sään­nöstelystä 30 vuo­den kulut­tua talon valmis­tu­mis­es­ta. Kaik­ki eivät halua, kos­ka ton­tin­vuokra nousee, jos vapau­tus­ta anotaan.

Hitas-jär­jestelmässä on piirteitä, joi­ta hin­tasään­nöstelyssä aina on. Esimerkik­si Kata­janokan asun­tokan­ta on kovin epä­tarkoituk­sen­mukaises­sa käytössä. Van­han lesken ei kan­na­ta myy­dä isoa per­hea­sun­toaan, kos­ka siitä saa vain sen sään­nöstel­lyn hin­nan, jol­loin pienem­pään muut­tavalle ei jää välistä rahaa. Niin­pä lap­siper­heet asu­vat kol­men lapsen­sa kanssa yhä siinä kak­sios­sa, jon­ka nuori­pari ensi­a­sun­nok­seen osti, kos­ka iso­ja asun­to­ja ei saa rahal­lakaan. Kukaan ei var­masti myy mitään, kun se 30 vuo­den rajapyyk­ki lähenee.

Minäkin olen aloit­tanut asun­tove­lal­lisen urani Hitas-asun­nos­ta, itse asi­as­sa kolmes­ta sel­l­ais­es­ta peräkkäin. Olen kiltisti myynyt ne kaik­ki säädel­tyyn hin­taan, vaik­ka unes­sa kaveri hiil­i­hanko kädessä kuis­tasikin kor­vaan, että älä myy, pane vuokralle. Moni muu on pan­nut vuokralle muut­taes­saan itse pois. Siitä saa korkean ja var­man reaal­i­tuo­ton. Jotkut ovat ostelleen Hitas-asun­to­ja oikein urakalla sijoi­tusasun­noik­si. Nyky­isin se ei käy. Uut­ta Hitas-asun­toa ei saa, jos jo omis­taa Hitas-asunnon.

Mut­ta nyt on siis kek­sit­ty, että kenen tahansa luot­tokelpoisen kan­nat­taa osal­lis­tua Hitas-arpa­jaisi­in. Jos voit­taa, tien­aa itselleen use­an sadan euron kansalais­palkan kuus­sa. Asun­non voi ostaa kokon­aan velak­si, kos­ka vuokratuot­to ylit­tää korkomenot selvästi.

Tietysti tämäkin voidaan kieltää. Asun­to on otet­ta­va omaan käyt­töön tai annet­ta­va kaupun­gin myytäväk­si, jos muut­taa pois kovin pian. Poikkeuk­sen voi sal­lia, jos saa määräaikaisen työkomen­nuk­sen jon­nekin kauas. Mut­ta mitä mon­imutkaisem­mat sään­nöt, sitä enem­män rajat­a­pauk­sia, sil­lä elämä on monimutkaista.

Sen 30 vuo­den sään­nön tek­isin aivan toisin. On ilmeisen selvää, ettei Hitas-etua pysty siirtämään seu­raavalle osta­jalle, kos­ka aina kek­sitään jokin käytän­tö vält­tää se. Pahin­ta on jäädä asumaan asun­toon, joka sijait­see väärin ja on väärässä paikas­sa suh­teessa työ­paikkaan. Hin­tasään­nöste­lyn ongelmi­in kuu­luu, ettei asun­toa pysty vai­h­ta­maan. Kos­ka etua ei pysty siirtämään eteen­päin, ote­taan se takaisin kaupungille. Tek­isin edus­ta määräaikaisen, tuke­maan asum­ista vaikka­pa 20 vuot­ta talon valmis­tu­misen jäl­keen. Sen jäl­keen vuokra nousisi markki­nahin­taisek­si. En tarkoi­ta, että se nousisi 80 pros­en­tista 100 pros­ent­ti­in, vaan että se nousisi tasolle, joka painaisi asun­non vapaan hin­nan sen sään­nel­lyn hin­nan tasolle. Jos Hitas-hin­ta on tuhat euroa neliöltä alle markki­nahin­nan ja pidämme reaa­liko­rkokan­tana kolmea pros­ent­tia, vuokra nousisi 30 euroa neliöltä vuodessa eli 2,5 euroa kuussa.

Tarvi­taanko Hitas-jär­jestelmää ylipään­sä enää, vai voim­meko ajatel­la, että aikana, jol­loin korot ovat mata­lat ja laina-ajat pitkät, keskilu­ok­ka pystyy kyl­lä selviämään asum­is­menois­taan ilman sub­ven­tio­ta? Eiväthän ne korkeam­mat maan­myyn­ti­t­u­lot tai vuokrat­u­lot mitenkään haitak­si olisi myöskään kaupun­gin taloudelle. Itse kovan rahan asun­nos­sa asu­va voi aiheel­lis­es­ti kysyä, mik­si yhteistä omaisu­ut­ta käytetään joidenkin asumisen tukeen mut­ta ei kaikkien.

Alku­peräi­nen päämäärä oli hyvä ja on tarpeen edelleen. Raa­ka markki­namekanis­mi ei joh­da tas­apain­oiseen asukas­va­likoimaan. Jos olisi mah­dol­lista mak­saa kun­nal­lista asum­is­tukea, asia olisi help­po jär­jestää paljon fik­sum­min, mut­ta kun­nalli­nen asum­is­tu­ki olisi verotet­tavaa tuloa, kun taas ale­hin­tainen tont­ti ei sitä ole.

Van­taa näyt­tää haali­van hyviä veron­mak­sajia anta­mal­la suu­rit­u­loisille puoli-ilmaisia omakoti­tont­te­ja tiskin alta. Kaupun­gin kannal­ta hyvin kan­nat­tavaa toim­intaa. Tämä on sitä kun­tien välistä kilpailua.