Joskus jokin onnistuukin. Hallituspuolueet sopivat jo viikko sitten, että Paavo Arhinmäen esitystä hyvitysmaksun ulottamisesta matkapuhelimiin ja muuhun sellaiseen ei toteuteta. Vuoden 2013 alusta koko hyvitysmaksu korvataan ”muulla järjestelyllä”. Ensi vuonna hyvitysmaksua yritetään periä vanhoista kohteista, jolloin vuoden ajaksi maksuja nostetaan maksutulon laskun estämiseksi. Se, että uuteen käytäntöön siirrytään vasta vuonna 2013 johtui siitä, että asia tuli esille niin myöhään, ettei uutta järjestelyä ehditty valmistella ja liittää ensi vuoden budjettiin.
Siitä, mikä tuo uusi järjestely on, ei ole sovittu, mutta vaihtoehtoja taitaa olla vain kaksi. Joko valtio maksaa hyvitysmaksun verotuloista (yksinkertaista) tai mediamaksu peritään tuon vuonna 2013 voimaan tuloevan YLE-veron yhteydessä. Tässä jälkimmäisessä vaihtoehdossa ei ole mitään muuta järkeä kuin se, että niin voidaan kiertää budjettikehyksiä.
Vihreiden ajama kanta meni läpi melkein sellaisenaan. Emme voineet hyväksyä hyvitysmaksun laajennusta emmekä oikein sen nykyistäkään olomuotoa, mutta halusimme turvata musiikintekijöiden tulot.