Ryhmäpuheenvuoro budjetin palautuskeskustelussa

Tämä bud­jet­ti on men­nyt sekä hal­li­tuk­ses­sa että valiokun­nas­sa ruti­inil­la, kos­ka hal­li­tus­puolueet oli­vat paneu­tuneet asi­aan pitkään, perus­teel­lis­es­ti ja varsin vai­herikkaasti touko-kesäku­us­sa. On toteutet­tu vain sitä, mitä Sää­ty­talol­la on sovittu.

Valiokun­nan lisäyk­set bud­jet­ti­in oli­vat maltil­lisia ja pääasi­as­sa aivan oikean­su­un­taisia. Vihreät ovat eri­tyisen tyy­tyväisiä lisäyk­si­in ympäristön­suo­jelu­un ja joukkoli­iken­teeseen. On todet­ta­va, että tämä kohta­lainen yksimielisyys näyt­tää ulot­tuvan myös oppo­si­tioon. Jos keskus­tan mielestä 20 miljoon­aa päivässä lainan­ot­toa on aivan törkeän paljon, niin sit­ten kuitenkin 19 miljoon­aa on ihan passeli..

Talouden näkymien synken­tyessä on syytä varautua bud­jet­tike­hys­ten uudelleenarvioin­ti­in. Vihreät ovat tähän valmi­ita. Kan­natamme vah­vaa hyv­in­voin­tiy­hteiskun­taa, mut­ta emme halua tehdä sitä velak­si, mikä onkin luon­nol­lista jo ajatellen vihrei­den kan­nat­ta­jakun­nan nuori­in pain­ot­tuvaa ikäjakaumaa.

Yhä use­am­min on san­ot­tu, ettei meil­lä enää olisi varaa hyv­in­voin­tiy­hteiskun­taan. Asia on pikem­minkin päin­vas­toin. Meil­lä ei ole varaa luop­ua hyv­in­voin­tiy­hteiskun­nas­ta. On nimit­täin tul­lut suosi­tuk­si lait­taa mai­ta parem­muusjärjestyk­seen mil­loin minkäkin kri­teerin perus­teel­la. Oli kil­pailu melkein mikä hyvän­sä, hyv­in­voin­ti­val­tiot — ennen kaikkea Pohjo­is­maat, Hol­lan­ti, Sak­sa ja Kana­da — löy­tyvät aina kär­jestä. Vah­va sosi­aal­i­tur­va, kaikille avoin koulu­tus ja hyvät julkiset palve­lut lisäävät maid­en kil­pailukykyä, eivät heiken­nä sitä.

Voidaan toki kysyä, että vaik­ka hyv­in­voin­tiy­hteiskun­ta toi­mi eri­no­mais­es­ti teol­lis­tu­misen aikoi­hin, onko se tai ovatko jotkin sen piir­teet van­hen­tunei­ta siir­ryt­täessä osaamiseen perus­tu­vaan jälki­te­ol­liseen yhteiskuntaan.

Men­estyk­semme perus­tuu yhteiskun­nan tasa-arvoisu­u­teen. Vain tasa-arvoises­sa yhteiskun­nas­sa koko ikälu­okalla on tie kyky­jen­sä mukaiseen men­estyk­seen, jol­loin koko lah­jakku­us­re­servi on käytet­tävis­sä. Suo­ma­laisen ihmeen syn­nyt­täneis­sä yri­tyk­sis­sä on johtopaikoil­la run­saasti vaa­ti­mat­tomista oloista peräisin ole­via huip­pu­jo­hta­jia, jot­ka toisen­lai­sis­sa olois­sa oli­si­vat nyt ehkäpä pizze­ri­ayrit­täjinä kirkonkylän­sä pizze­ri­as­sa men­estyen toki siinäkin tässä amma­tis­sa varsin hyvin.

Periy­tyvä huono-osaisu­us ja sää­tykier­ron hidas­tu­mi­nen ovat huolestut­tavia merkke­jä vahvuuk­siemme rapau­tu­mis­es­ta. Nämä merk­it on otet­ta­va vakavasti. Ne eivät ole vain surullisia. Olemme menet­tämässä ainakin osan niistä vahvuuk­sista, jot­ka nos­ti­vat maamme köy­hyy­destä eturiv­in val­tioiden joukkoon.

 

Toinen hälyt­tävä piirre on rak­en­teel­lisen työt­tömyy­den kasvu. Jos työl­lisyysastet­tamme ver­taa Ruot­si­in, meiltä puut­tuu työelämästä neljän­nesmiljoona ihmistä. Ero Ruot­si­in selit­tyy kokon­aan sil­lä, että Ruot­sis­sa osatyökyky­is­ten työl­lisyysaste on paljon parem­pi kuin meil­lä ja että osa-aikatyötä tehdään Ruot­sis­sa paljon enem­män kuin meil­lä. Täl­lä on val­ta­va merk­i­tys julkiseen talouteen: neljän­nesmiljoona mak­sa­jaa enem­män ja neljän­nesmiljoona tulon­si­ir­roil­la elävää vähem­män. Mitään leikkaus­lis­to­ja ei tarvi­ta, jos tämä ero saadaan korjatuksi.

Työelämämme on kovin kak­si­vai­h­toe­htoista. Jos ei pysty tar­joa­maan sat­apros­ent­tista työ­panos­ta, joutuu kokon­aan työelämän ulkop­uolelle. Sul­jemme työ­markki­noiden ulkop­uolelle osatyökykyiset ja myös ne, joiden osaami­nen ei riitä tuot­ta­maan elämiseen riit­tävää ansio­ta­soa koko ajan kiristyvil­lä työ­markki­noil­la. On tehtävä ei vain puheis­sa vaan myös käytän­nössä mah­dol­lisek­si yhdis­tää ansio­tu­lo­ja ja tulon­si­ir­to­ja, jos ei pysty han­kki­maan riit­täviä ansio­tu­lo­ja. Tältä osin Sata-komitea epäon­nis­tui tehtävässään surkeasti.

Siinä, mis­sä suo­ma­lainen isä tai äiti jää kokon­aan pois töistä hoitaak­seen las­taan, ruot­salainen siir­tyy osa-aikatyöhön. Ruotsin jär­jestelmässä yhtyvät päivähoidon ja koti­hoidon vahvu­udet. Osaami­nen säi­lyy kohta­laisen hyvin osa-aikatyössäkin. Me olemme tehneet tämän vai­h­toe­hdon kan­nat­ta­mat­tomak­si sil­lä, että näin menet­televä per­he menet­tää koti­hoidon tuen kokon­aan mut­ta joutuu mak­samaan täysimääräisen päivähoito-maksun.

 

Edessä ole­van julkisen talouden vakaut­tamisen ei tarvitse olla leikkaus­lis­to­ja tai veronko­ro­tuk­sia. Se voi olla myös parem­paa ja fik­sumpaa poli­ti­ikkaa. Otan tästä yhden esimerkin.

Hal­li­tus­puoluei­den bud­jet­ti­sovus­sa on pieni mut­ta merkit­tävä esimerk­ki siitä, miten julkisen talouden kestävyyt­tä voidaan paran­taa meno­ja lisäämäl­lä. Alko­holis­tiäi­tien hoitoon on suun­nat­tu 2 miljoon­aa euroa. Vaik­ka uno­htaisimme kokon­aan inhimil­liset näkö-koh­dat, jot­ka tässä asi­as­sa sinän­sä ovat hyvin merkit­täviä, on kym­meniä ker­to­ja halvem­paa hoitaa ja tukea päi­hderi­ip­pu­vaista äitiä kuin hoitaa alko­holin pahasti vam­maut­ta­maa las­ta. Valiokun­nan lisäämä 2 miljoon­aa on hyvä asia, mut­ta asia ei ole täl­lä ratkaistu. Kos­ka nykykäytän­tö ei toi­mi, se on jol­lakin tavoin rak­en­teeltaan uud­is­tet­ta­va niin, että täl­lainen ongel­ma, joka meil­lä on aivan käsit­tämät­tömän iso, saadaan jotenkin pois päiväjärjestyksestä.

 

Olemme bud­jetis­sa myös pet­tyneitä. Olemme pet­tyneitä rataverkon määrära­hoi­hin. Jatku­van määrära­hatais­ton sijas­ta — val­tio­varain­min­is­ter­iö vas­taan muut — on ehkä hyvä kysyä, onko tämä asia ollenkaan organ­isoitu järkeväl­lä taval­la. Jos Val­tion­rautati­et omis­taisi rataverkon, se ei kor­jaisi esimerkik­si Poh­jan­maan rataa hitaasti pätkä pätkältä vaan ottaisi ker­ral­la lainan ja tek­isi työn ker­ral­la ja paljon paljon edullisem­min. Rataverkkoa ei pidä antaa VR:lle mon­es­ta muus­ta syys­tä, mut­ta eikö Liiken­nevi­ras­to voisi toimia kuin yhtiö ja käy­dä nor­maalit liikeneu­vot­te­lut VR:n kanssa ja ajoit­taa investointin­sa taloudel­lis­es­ti sil­lä taval­la, kuin järkevä yri­tys tekisi?

 

Hyv­in­voin­tiy­hteiskun­nan tehtäviä on pitää kansa ter­veenä ja työkykyisenä. Sosi­aal­is­ten ter­vey­sero­jen kasvu ei ker­ro hyvää ter­vey­den­huolto­jär­jestelmämme tilas­ta. Monikanavaisu­us esimerkik­si vinout­taa toim­intaa pahasti ja tulee meille hyvin kalli­ik­si. Tämä asia on nyt vaan yksinker­tais­es­ti kor­jat­ta­va. Samas­sa yhtey­dessä on aika luop­ua yksi­tyisen hoidon sairaus­vaku­u­tusko­r­vauk­sista. Yksi­ty­is­lääkärei­den käyt­tö ei säästä julkisen ter­vey­den­huol­lon meno­ja vaan lisää niitä, kos­ka yksi­ty­is­lääkärit ovat kovin hanakoi­ta lähet­tämään poti­lai­ta erikoissairaanhoitoon.

Vaik­ka ter­vey­serot ovat kas­va­neet, pääsään­töis­es­ti suo­ma­laiset ovat aiem­paa ter­veitä ja elävät huo­mat­tavasti aiem­paa pidem­pään. Tämä on rohkeasti otet­ta­va huomioon myös eläke­poli­ti­ikas­sa. Asian kanssa ei pidä aikail­la ja ajatel­la, että nyt ei muka tarvit­sisi tehdä mitään, kos­ka seu­raa­vat ikälu­okat voivat sekä mak­saa enem­män että olla itse töis­sä pidempään.