Esityslistaa pääsee lukemaan tästä
Paikkani tulee olemaan tyhjä, koska itse olen edistämässä suomalaisen ympäristöteknologian vientiä Raumalla ja varajäseneni on kiinni töissään.
Esikaupunkialueiden renessanssi
Esikaupunkialueita käydään järjestelmällisesti läpi tarkoituksena kohentaa vanhojen lähiöiden ilmettä ja elinvoimaisuutta. Nyt käsittelyssä on kolme raporttia.
1) Raidejokerin kehityskäytävä
Raidejokerin tuloon varaudutaan maankäyttöä kehittämällä. Tässä järjestyksessä se pitää tehdäkin. Näin myös raidejokerista tehdään välttämättömyys, koska Jokerilinjan kysyntä nousee näillä toimenpiteillä niin suureksi, ettei siitä busseilla selvitä.
2) Oulunkylän kehittäminen
Aluetta tiivistetään ja parannetaan lukuisilla hyviltä näyttävillä toimilla. Jos kaikki tämä toteutuu, niin alueesta tulee ainakin paljon parempi, ellei jopa hyvä. Kun on puhuttu kuntien välisen kilpailun tervehdyttävästä vaikutuksesta, tällainen toiminta hyvien veronmaksajien houkuttelemiseksi on oikein kannatettavaa, vaikka pääsääntöisesti tuossa kilpailussa menestyy fuskaamalla.
3) Laajasalon kehittäminen
Monista hyvistä asioista mielenkiintoisin on Laajasalontien muuttaminen kaupunkibulevardiksi – tai siis sen selvittäminen. Tuo Laajasalon halkova turha moottoritie on kummallisimpia asioita Helsingin liikenneverkossa.
Kalasataman keskus
(Pöydältä) Jättimäinen päätös, jonka kaikista yksityiskohdista lautakunta ei voi mitenkään ottaa vastuuta. Kokonaisuus on varsin uskalias. Kalasatamaan on kaikkineen tulossa 25 000 asukasta, joten sen vaikutus kaupunkirakenteeseen on melkoinen.
Kaasukellonpuiston kortteleiden asemakaavaluonnos
Alue sijaitsee edellisen vieressä, Kulosaaren sillan eteläpuolella. Nyt käsittelyssä on koko alueen kaavaluonnos, sellainen, jota ennen kutsuttiin kaavarungoksi. Tämä pohjalta tehdään joukko postimerkkikaavoja. Koko alueen toteutuminen ja sen ajankohta riippuu energialaitoksen toimenpiteistä.
Alue tulee pääosin työpaikkarakentamiseen. Työpaikkoja tulee tälle Kulosaaren sillan liikenteen vaivaamalle alueelle noin 1600 ja uusia asukkaita 200 – 400.
Teollisuusrakennus asunnoiksi Vattuniementiellä
Taas kerran. Minua vähän risoo, että Lauttasaaren teollisuusalueen muutos asuinalueeksi tehdään tontti tontilta ilman mitään yhtenäistä kaupunkikuvallista ideaa. Lopputulos ei ole sellainen, jota tultaisiin ulkomailta ihaillen katsomaan. Ei mikään hirvitys, mutta menetetty mahdollisuus.
Tämä kohde poikkeaa aiemmista, koska vanhaa rakennusta ei pureta vaan suojellaan ja suojeltuna muutetaan asuinkäyttöön. Asukkaita tulee runsas sata.
Raide-Jokerin hankepäätöksen valmistelu
Kustannus-hyötylaskelmissa suhdelukua ei saada nousemaan paljon yhden yläpuolelle. Viimeksi, kun noita laskelmia yritettiin avata, hyötypuolelle ei ollut laskettu oikeastaan mitään niistä tekijöistä, joiden vuoksi hanketta ajetaan. Kyse on yhdyskuntarakenteesta enemmänkin kuin liikenteestä, mutta nuo liikenneinsinöörien laskelmat sijoittuvat aavalle preerialle, jossa yhdyskuntarakenteella ei ole merkitystä.