HSL:n hallitus kokoontui ylimääräiseen kokoukseen päättämään tariffeista. Päätöstä ei voitu tehdä viime kokouksessa, koska Helsingin budjettineuvottelijat olivat ilmoittaneet, että kaupungin tariffituki on pöydällä.
Helsingissä päätettiin lisätä tariffitukea 2,8 miljoonalla eurolla, josta osa käytetään siihen, että sisäisen liikenteen näyttölipun hinta nousee ”korkeintaan prosentin”. Loppu palvelutason parantamiseen. Seutulippuun ei voitu koskea, koska oli käsitys, ettei naapurikaupunkien kukkaronnyörejä höllätä.
HSL:n hallitus päätti saman tien alentaa myös Espoon ja Vantaan sisäisten lippujen hintaesitystä Helsingin tasolle. Vantaan muita korkeampi sisäisen lipun arvokorttihinta laskettiin myös muiden kuntien tasolle. Espoo ja Vantaa rahoittavat tästä koituvat menot käyttämällä HSL:n sisälle jäänyttä ylijäämää suunniteltua nopeammin. Espoolaiset halusivat myös poistaa ne palvelutason heikennykset, joita oli esitetty Espoon maksukaton takia. Samasta ylijäämästä tämäkin.
Tavoitteena on ollut, että lippujen hinnat yhtenäistetään kunnittain ja että sisäisten lippujen ja seutulippujen hintaeroa supistetaan. Ensimmäinen tavoite toteutui nyt täysin, jälkimmäinen ei lainkaan. Tämä synnytti happamuutta muiden kaupunkien kommenteissa. Olin itsekin ohjeistanut vihreitä budjettineuvottelijoita, että emme voi puuttua seutulipun hintaan, koska se merkitsee käymistä naapurikaupunkien kukkarolla. Ensi vuonna sitten.
Jostain piirongin laatikosta oli HSL:ssä löytynyt vielä pari miljoonaa Helsingin rahoja, jotka pannaan nekin Helsingin palvelutasoon. Se paranee nyt selvästi. Rahan kohdentamisesta ei tehty vielä päätöstä.
Loppu hyvin, kaikki hyvin, mutta tämä prosessi ei nyt oikein ansainnut kiitosta. Ensi vuonna paremmin, kun poliittiset ryhmät ymmärtävät, että tariffeista päätetään HSL:n hallituksessa eikä valtuustossa.