Minua on aina ihmetyttänyt se, miksi talon rakentaminen Helsinkiin on selvästi kalliimpaa kuin muualle maahan. Vetääkö joku välistä, vai vetävätkö ehkä kaikki? Nyt en puhu siitä, että asunnot ovat kalliita vaan siitä, että ero tontinhinnan ja valmiin asunnon hinnan välillä on kovin suuri.
Asuntojen markkinahintoihin voi vaikuttaa periaatteessa vain hintasäännöstelyllä tai lisäämällä tarjontaa paljon. Asuntojen markkinahinnoilla ei ole sanottavaa yhteyttä rakentamiskustannuksiin, koska markkinahinta on joka tapauksessa selvästi rakentamiskustannusten yläpuolella niin, että rakentaminen on aina kannattavaa.
Ilmeisesti rakennuksilla maksetaan Helsingissä vähän parempaa palkkaa kuin vaikkapa Varpaisjärvellä, mutta rakennusmateriaalien pitäisi olla samanhintaisia.
Tämän päivän Helsingin Sanomissa Aalto-yliopiston professori Christer Bengs sanoo Helsingin kilpailuttavan liian isoja kohteita, jolloin vain kolme rakennusliikettä pystyy osallistumaan. Näin tuetaan monopolia. Tämän toisena puolena on se, että riittävän iso kohde on tuotantotaloudellisesti järkevämpi. Jos rakennusliike rakentaa Helsingissä kymmentä taloa yhtä aikaa. Kilpailua rakentamisessa pitää lisätä. Jos pienemmät urakat ovat se keino, käytettäköön sitä.
Joskus muinoin kiinteistöpolitiikka ja kaavoitus olivat puolueiden tärkeä tulonlähde, ilmaistakseni asian kauniisti. Olen ollut siinä sinisilmäisessä käsityksessä, että käytäntö on sittemmin siistiytynyt.
Vähän huono maku jäi aikanaan Eiranrannan kilpailuttamisesta, Alueella myytiin asuntoja 9000 euroa neliöltä, mutta tonteista maksettiin vain kakkosella alkavia summia. Jotain on kilpailussa vikana, kun tonttikilpailussa kaikki osaavat tarjota niin vähäisiä hintoja, että katteesta tulee kovin ylimitoitettu.
Siinä kävi vielä niin, että jokainen tuttu yhtiö sai oman tonttinsa. Tai siis niin se esiteltiin. Yhdestä tontista oli tullut selvästi korkeampi tarjous, mutta kiinteistöviraston virkamiehet esittivät sitä hylättäväksi, koska yhtiön taidoista ei ollut näyttöä. Näin myös lautakunta päätti. Vihreät nostivat asiasta kaupunginhallituksessa metelin, ja päätös muutettiin. Kyllä sekin ulkopuolinen sai talonsa pystyyn siinä missä muutkin.
Olin myös kovin huolestunut siitä, että rakennusliikkeet jarruttivat vuoden 2008 jälkeen asuntotuotantoa, vaikka asunnot olisivat menneet kaupaksi voitolla. Tarjontaa kannattaa rajoittaa hintatason tukemiseksi vain, jos oma osuus rakentamisesta on niin suuri, että sillä on vaikutusta hintatasoon. Jos oma vaikutus hintatasoon on marginaalinen, asuntoja kannattaa tuottaa niin kauan kuin kate on positiivinen.
Jos kilpailu toimisi kunnolla, alueiden hintaerot heijastuisivat tontinhintoihin liki suoraviivaisesti. Jos talon rakentaminen yritysvoittoineen maksaa 2000 €/neliö ja asuntojen markkinahinta on toisella alueella 3000 €/neliö ja toisella 4000 €/neliö, tontin myyntihintojen pitäisi olla osapuilleen 1000 € ja 2000€ neliöltä. Näin ei kuitenkaan ole, ei läheskään. Joko rakennusyritykset ovat kovin huonoja tuottamaan taloja edullisesti tai ne kuin yhteisestä sopimuksesta käyttävät Helsingin asuntopulaa keinona rikastua.
Helsingin on keskityttävä toimiin, joilla lisätään kilpailua rakennusmarkkinoilla. Järkevää voisi olla myös asuntojen varaaminen muualta tuleville rakennusmiehille.
===
Joku varmaankin haluaisi kirjoittaa, että Helsingin pitäisi kaavoittaa kunnon ylitarjonta tonteista, jotta asuntojen hinnat laskisivat. Ne kirjoitukset kannattaa säästää seuraavaan postaukseen, joka käsittelee tätä kysymystä.