Eduskunnalla aloittaessa budjettikäsittelyä tuomioistuinten edustajat kävivät kertomassa, mitä kaikkea pahaa seuraa siitä, että valtion säästöt kohdistuvat myös oikeuslaitokseen. Jutturuuhkat pitenevät, esimerkiksi valitukset hylätyistä turvapaikkahakemuksista venyvät, markkinatuomioistuinten ratkaisut viipyvät ja kaikki tämä tulee maksamaan paljon enemmän kuin rahaa säästyy.
Näin se varmaankin on, ceteris paribus, mutta olisiko asioita mahdollista tehdä toisin?
Kuulimme esimerkiksi, että ilmeisen perusteettomien turvapaikkahakemusten käsittelyaika on saatu puristetuksi neljään kuukauteen, mutta nyt ne taas venyvät.
Ilmeisen perusteettoman valituksen käsittely neljä kuukautta!
Voisiko tuomioistuinlaitos hioa toimintatapojaan. Asiat pitäisi aluksi lajitella ilmiselviin ja harkintaa vaativiin ja tehdä niistä ilmiselvistä pikapäätökset ja kohdistaa resurssit niihin epäselviin. Jos näin meneteltäisiin, juttuja tulisi ehkä vähemmän. En tiedä, onko asiassa perää, mutta kaupan sisältä minulle on väitetty, että kaupan keskusliikkeet esimerkiksi valittavat bulvaanin avulla rutiininomaisesti toistensa kaavoista ei kumotakseen niitä vaan lykätäkseen eikä ilmiselvissä tapauksissa kannattaisi valittaa myöskään siitä turvapaikan epäämisestä. Tältä menisi motiivi, jos lykkäystä saisi vain viikon. Samasta syystä valitetaan markkinatuomioistuimeen kilpailijan voitosta tarjouskilpailussa.
Toimintatapoja pitää uuttaa ja jos se edellyttää lakien muutosta, muutetaan lakeja.
Toinen asia liittyy ilmaisiin oikeudenkäynteihin ja kovin herkkään haluun valittaa hoviin jokaisesta päätöksestä. Pahat kielet kertovat, että joskus on oikeusturvan sijasta kyse asianajajan tuloista, jotka siis valtio maksaa. En tiedö, onko panettelussa perää, mutta pahat puheen loppuisivat, jos asianajajien palkkiorakennetta (ei siis palkkioiden tasoa) muutettaisiin niin, ettei valittaminen olisi niin kannattavaa asianajajalle.
