Eduskunnalla aloittaessa budjettikäsittelyä tuomioistuinten edustajat kävivät kertomassa, mitä kaikkea pahaa seuraa siitä, että valtion säästöt kohdistuvat myös oikeuslaitokseen. Jutturuuhkat pitenevät, esimerkiksi valitukset hylätyistä turvapaikkahakemuksista venyvät, markkinatuomioistuinten ratkaisut viipyvät ja kaikki tämä tulee maksamaan paljon enemmän kuin rahaa säästyy.
Näin se varmaankin on, ceteris paribus, mutta olisiko asioita mahdollista tehdä toisin?
Kuulimme esimerkiksi, että ilmeisen perusteettomien turvapaikkahakemusten käsittelyaika on saatu puristetuksi neljään kuukauteen, mutta nyt ne taas venyvät.
Ilmeisen perusteettoman valituksen käsittely neljä kuukautta!
Voisiko tuomioistuinlaitos hioa toimintatapojaan. Asiat pitäisi aluksi lajitella ilmiselviin ja harkintaa vaativiin ja tehdä niistä ilmiselvistä pikapäätökset ja kohdistaa resurssit niihin epäselviin. Jos näin meneteltäisiin, juttuja tulisi ehkä vähemmän. En tiedä, onko asiassa perää, mutta kaupan sisältä minulle on väitetty, että kaupan keskusliikkeet esimerkiksi valittavat bulvaanin avulla rutiininomaisesti toistensa kaavoista ei kumotakseen niitä vaan lykätäkseen eikä ilmiselvissä tapauksissa kannattaisi valittaa myöskään siitä turvapaikan epäämisestä. Tältä menisi motiivi, jos lykkäystä saisi vain viikon. Samasta syystä valitetaan markkinatuomioistuimeen kilpailijan voitosta tarjouskilpailussa.
Toimintatapoja pitää uuttaa ja jos se edellyttää lakien muutosta, muutetaan lakeja.
Toinen asia liittyy ilmaisiin oikeudenkäynteihin ja kovin herkkään haluun valittaa hoviin jokaisesta päätöksestä. Pahat kielet kertovat, että joskus on oikeusturvan sijasta kyse asianajajan tuloista, jotka siis valtio maksaa. En tiedö, onko panettelussa perää, mutta pahat puheen loppuisivat, jos asianajajien palkkiorakennetta (ei siis palkkioiden tasoa) muutettaisiin niin, ettei valittaminen olisi niin kannattavaa asianajajalle.
Soininvaaran kannattaisi vertailla valtion varoista maksettavien palkkioiden tasoa “vapailla markkinoilla” maksettaviin ennen kuin lähtee puhumaan pahoista kielistä. Sitäpaitsi yleensä se suurin työ tehdään alioikeudessa.
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Vastuussa oikeuslaitosten ruuhkista ovat myös ne päättäjät, jotka luovat uusia arvopohjaisia lakeja, mitä ei voi valvoa tai millään todistaa sataprosenttisesti. Esim. seksin osto ja ihmisten kotona ja yksityiselämässä tapahtuvat sana sanaa vastaan kiistat. Tuomareilla, lakimiehillä ja poliiseilla on varmasti oikeita rikoksia selvitettävänä.
Just tällasta pitäis pohtia vakavasti kaikkien juttujen osalta. Yks pahimmista ruuhkista on sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnassa, jossa käsitellään valituksia Kelan etuuksista.
Täl hetkellä on esimerkiks niin, että kun Kelan asiakas on hakenut korvauksia 10 euron sairauteen liittyvistä matkakustannuksista, se voi hylkäävän päätökseen saatuaan valittaa ensin Kelaan, sitten Somlaan ja lopulta vielä Vakuutusoikeuteen. Somlan osalta keskimääränen ratkaisu maksaa noin 200 euroa. Tosin matkakustannuksissa luultavasti hieman vähemmän, mut mittaluokka on kuitenkin toi. Kelan ja Vakuutusoikeuden kustannuksia en tiiä, mut jokainen osannee itse arvioida, kuinka järkevää on käsitellä kolmessa oikeusasteessa lukuisten lakimiesten ja joissan tapauksissa myös lääkäreiden voimin valitusta, joka koskee 10 euron kustannusta.
Ja kaikki valitukset käsitellään tällä samalla kolmiportaisella menettelyllä, täysin riippumatta siitä, onko valituksessa mitään järkeä. Alusta alkaen voi olla täysin selvää, ettei valittajalla ole lain mukaan oikeutta hakemaansa etuuteen. Silti sillä on oikeus kuluttaa valtava määrä verorahoja valitusprosessiinsa. Ja monet sitä oikeutta myös käyttää. Jonkinlaista priorisointia näiden suhteen voisi tehdä ja jakaa juttuja sen mukaan, onko a) kyseessä relevantti rahasumma b) valitukselle mitään todellisia perusteita. Lisäks vois miettiä, et pitäiskö valittamiselle säätää jokin kustannus, jotta kannustin turhaan valittamiseen vähentyis.
Vasta-argumentti lienee lähinnä se, että “ihmisten oikeusturvasta tulee pitää kiinni”. Tän argumentin esittäjät ei yleensä ymmärrä, et kyseessä on tradeoff yksittäisten juttujen pilkunviilaamisen ja käsittelyajan välillä. Kumpi on oleellisempaa? Se, että ihmiset saa ratkaisun asioihinsa kohtuullisessa ajassa, vai se että järjettömimpienkin valitusten käsittelyyn käytetään valtava määrä resursseja? Tällä hetkellä sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnalla keskimääräinen käsittelyaika on noin yksi vuosi vähän etuudesta riippuen ja juttuja on jonossa joku 20 000. Harva varmaan pitää tätä kohtuullisena.
Valtiovarainministeriön käsitys tehokkuudesta on erikoinen. Aliresurssointi ei kasvata tehokkuuta vaan laskee siitä. Toimintapojen eli lainsäädännön muutokset tehokkaammiksi taas nostavat sitä.
Minkä takia VVM ei kyttää lainsäädännön tehokkuutta?
Olisi hienoa jos joku pystyisi kaivamaan esille edes esimerkkejä siitä mihin se aika noiden ilmiselvien tapausten käsittelyssä menee.
Ajankohtaista asiaa sivutaan hiukan toisesta näkökulmasta myös täällä:
http://jyrkivirolainen.blogspot.com/2011/10/493-hovioikeuksien-jatkokasittelylupa.html
Ja samaan aikaan liikenneministeri kannattaa 0,2 promillen rajaa rattijuopumukseen. Tuo luonnollisesti moninkertaistaa rattijuoppojen määrän.
Onkohan tässäkään ajattelussa yhtään mitään järkeä?
(ymmärtääkseni rajaa ei olla juuri nyt laskemassa, mutta tämän päivän haihattelu voi muuttua huomenna laiksi)
NSP:
Voin antaa esimerkin Kelan etuuksia koskevien valitusten osalta:
Asiakas hakenut asumistukea Kelasta. Hakemus hylätty vaikka nyt liian suurten tulojen takia. Asiakas valittaa aluksi Kelaan. Asiakkaan mielestä tukioikeutta arvioitaessa pitäisi huomioida nettotulot, joiden perusteella hänelle tulisi oikeus tukeen. Kela vastaa lausunnossaan, että lain mukaan asumistuessa huomioidaan bruttotulot ja asiakkaan kohdalla ne ylittävät tulorajan.
Asia on siis päivänselvä. Kela on ratkaissut asian täsmälleen lain mukaisesti. Kaiken järjen mukaan jutun päätepiste olisi tässä, ellei asiakas esitä Kelalle muita perusteita.
Asiakas ei kuitenkaan tyydy Kelan päätökseen.
Seuraavaksi asiakas valittaa sosiaaliturvan muutoksenhakulautakuntaan edelleen vaatien nettotulojen huomioimista. Kela lähettää kaikki asiaa koskevat paperit Somlaan, jossa toimisto tutkii asiakirjat ja laittaa jutun vireille. Toimistosta juttu jaetaan notaarille, joka tekee asiasta muistion, hankkii mahdollisesti tarvittavia lisäselvityksiä yms. Asian vireillä ollessa asiakas saattaa toimittaa oma-aloitteisesti lisäselvitystä Somlaan, jolloin Somlan on lähetettävä kyseinen lisäselvitys Kelaan, joka taas lausuu näkemyksensä asiasta. Kun Kela on esittänyt näkemyksensä(Kelan lausunto lähetetään asiakkaalle), on asiakkaalla kuukauden vastineaika, jonka ajaksi asian käsittely keskeytyy. Kun asiakas on lopulta lopettanut lisäselvitysten lähettelyn ja notaari saa muistionsa valmiiksi, siirretään asia esittelevälle lakimiehelle, joka tutkii asiakirjat ja muotoilee esityksensä. Käsittely huipentuu kokoukseen, jossa esittelijä esittää ratkaisuehdotuksensa 3–5 henkiselle kokoonpanolle, joka tekee lopullisen ratkaisun.
Jos asiakas ei tyydy tähänkään ratkaisuun, hän voi valittaa vielä Vakuutusoikeuteen, jossa prosessi lienee samantyyppinen kuin Somlassa. Vakuutusoikeuden toiminnan tarkempia yksityiskohtia en tiedä.
Näin äärimmäisen yksinkertaisesta ja alunperin selvästä tapauksestakin saadaan kallis ja pitkä prosessi, johon uhrataan kasoittain veronmaksajien rahoja. Kun juttuja tulee Somlaan vireille päälle 20 000 vuodessa, ei ole ihme että asiat ruuhkautuvat.
Ekana mieleen juolahtavat ratkaisuehdotukset:
1. Nostetaan valittamisen kynnystä asettamalla sille jokin kustannus
2. Muutetaan lakia siten, että selvissä tapauksissa/valituksissa pikkusummista ei ole valitusoikeutta kolmeen asteeseen
3. Muutetaan lakia siten, että viranomaisilta vaadittua pilkunviilaamista karsitaan selvästi asioissa, joissa on kyse pienistä summista
4. Karsitaan tukiviidakkoa ylipäätään. Perustulo tms.?
5. Tarvitaanko yksinkertaisiin asioihin 3–5 hengen kokoonpano paikalle ratkaisemaan asia? Ratkaisuoikeuden voisi antaa yksittäiselle asiaan perehtyneelle lakimiehelle.
-nyt liikutaan ns. harmaalla alueella,joka menee populismismin piikkiin.
pitihän tämäkin päivä(bloki)nähdä,että ollaan olevinaan.…. jotain.
On muistettava, että varsinkin käräjäoikeuden tuomiot ovat sellaista lottoa, että valitusoikeus on säilytettävä toimivana ja sujuvana.
Paras tapa vähentää oikeuden kustannuksia olisi “kerralla käräjillä oikein.” Mutta tämä on liikaa vaadittu. Usein käräjätuomari ei viitsi edes perustella päätöstäään. Ja jos viitsii, niin perusteiden laatu ei aina ole kummoinen.
Vaikka minulla on tapana ajatella asiat pikemminkin rakenteiden ja järjestelmien kautta, niin oikeudenkäynnin keston kohdalla näen asian johtamiskysymyksenä.
Ruotsissa korkein hallinto-oikeus purki juttusuman parissa vuodessa. Vuonna 2007 jonossa oli 8000 juttua ja vuoden 2010 lopussa enää 2500 juttua!
Suma purettiin tekemällä töitä.
Olen itse joutunut asioimaan oikeuden valmistelun kanssa ja täytyy sanoa, että on ollut enemmän kuin vaivaantunut olo, kun pitänyt häiritä heidän kahvittelurauhaansa — jos asianomaista virkailijaa yleensä langan päähän saa. Puhelinkeskus ei heidän menoistaan tiedä.
Asioita valmisteleva porras on toivottoman leipääntynyt. Nyt kun puhutaan vielä joidenkin toimipisteiden lakkauttamisesta, niin italialainen lakko sen kuin kiihtyy.
Päätöksistä vastaa kuitenkin aina tuomari tai kollegio. Asian valmistelijalla ei päätöksestä ole vastuuta. Valmistelu voitaisiin hyvin ulkoistaa ja saada laatua ja tehokkuutta toimintaan.
Tällä mallilla päästäisiin eroon virkajäykkyydestä ja voitaisiin organisoida juttuja aivan uudella tavalla mm. siten kuin Osmo ehdottaa.
Nyt asiat ovat kaikki saman arvoisia ja samassa jonossa lasten huostaanottoasioita yms. lukuun ottamatta joita pidetään kiireellisinä mutta ei niitäkään tarvittavalla kiireellisyydellä haluta käsitellä.
Aikoinani kun olin vastikään lukiosta päässyt, olin pari kuukautta työllistettynä eräällä kunnantalolla. Oikeita töitä ei heti järjestynyt, ja piti saada jostain edes jotain rahaa, kun äidiltä ei kehdannut pyytää. Muutamana päivänä mapitin ja arkistoin edellisenä vuonna kertyneitä asiakirjakokonaisuuksia diaarinumeron mukaan.
Eräässä riita-asiassa oli kyse siitä, kuuluvatko kunnan antaman, vesipumppua koskevan määräyksen seurauksena syntyneet kulut tontin asukkaan vai kunnan pussista maksettaviksi. Summa oli ehkä 1500 euroa. Paperinippu oli komea, sillä valitettu oli ensin kunnan sisällä ja lopulta oikein hallinto-oikeuteen asti, mutta asukashan sen lopulta maksoi. Kannatti kuitenkin varmaan kokeilla, jos olisi vaikka tuuri käynyt.
Työvoimatoimisto lätkäisi muuten avopuolisolleni juuri kahden kuukauden karenssin, koska hän suoritti sovitun “työvoimapoliittisen toimenpiteen” eli nettilomakkeen täyttämisen erehdyksessä neljä päivää myöhässä. Onneksi hän oli jo saanut työtä toiselle näistä karenssikuukausista, sillä tämän vastavalmistuneen työhaluissa ole mitään puutteita. Ajattelimme silti valittaa loppuun asti, ihan piruuttamme. Uskomme myös saavamme venytettyä valitusprosessin noin kolmen kuukauden mittaiseksi ikään kuin vitsinä.
Tämä nyt on jo asian sivusta, mutta myös paperieroa olemme ensi kesäksi harkinneet, sillä minun kesätyötuloni leikkaavat avopuolisoni työmarkkinatukea. Aikaisempina vuosina olen voinut työskennellä kesäisin ja kerätä säästöjä talvea varten kuten useimmat opiskelijat tekevät, mutta nyt joudun elättämään myös avopuolisoani. Ongelmaa ei olisi, jos varsin vaatimtatomat tuloni jakautuisivat vuodelle tasaisemmin, tai jos työssäoloehto täyttyisi avopuolisoni osalta. Tällaista on tämä tarveharkinta, ja kannustimien suunnittelu.
Taloudessamme perustulon kannatus on 100%. Ei niinkään siksi, että tarvitsisimme tai haluaisimme lisää vastikkeetonta fyrkkaa, vaan jotta elämä ei olisi niin kafkamaista koko ajan.
Jonkin verran helpottaisi jos rattijuopoille voitaisiin antaa rangaistusvaatimus samalla tavalla kuin kuin ylinopeutta ajaneille eli vain törkeimmät ja/kiistetyt tapaukset menisivät oikeuteen asti.
Eli:
— myönnetty 0,51 — 1,49 promillea –> rangaistusvaatimus ja kortti pois paikan päällä
— kiistetty 0,51 — 1,49 promillea –> oikeuteen ja kortti pois paikan päällä
— myönnetty 1,50 — 2,00 promillea –> kovempi rangaistusvaatimus (aina vankeus) ja kortti pois paikan päällä
— kiistetty 1,50 — 2,00 promillea –> oikeuteen ja kortti pois paikan päällä
— yli 2,00 promillea –> aina oikeuteen ja kortti pois paikan päällä.
Rikoksen myöntämisen kannusteena voisi pitää jonkinlaista “alennusta” tunnustamisen yhteydessä.
Edellisen, vihreän oikeusministerin aikana säädettiin valtiolle korvausvelvollisuus oikeudenkäynnin pitkittymisestä. Tosin korvaus on aika mitätön ja sen hakeminen on riski, koska sitä käsittääkseni haetaan samalta taholta joka tuomitsee eli tuomioistuimelta. Jyrki Virolainen epäilee, että kyseessä onkin lähinnä hallituksen yritys padota noloa valitustulvaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle.
Mutta eikö tämä olisi oikea tie ja kannustin, kunhan korvaukset olisivat niin kovat, että alkaa sattua? Tosin voi kysyä, minkä kokoiset korvaukset sattuvat, kun ne maksetaan veroahoista.
mikäli olen ymmärtänyt oikein niin käräjäoikeuksien aikaa menee tuhottomasti siihen että istutaan istuntoja joihin haastetut ei tule. Pitäisi pystyä antamaan yksipuolinen tuomio näissä keisseissä ainakin jos on kyse jostain rattijuoposta tms selvästä jutusta.
Mitä tällaiseen kirjoitukseen voi oikein kommentoida, kun iltapäivien lööppitarinatkin ovat paremmin lähteistettyjä. Pahat kielet kertovat, minulle on väitetty ja kuten tiedetään.
Soininvaara luulee ilmeisesti, että niitä ilmiselviä ratkaisuja pohdiskellaan käräjäoikeudessa yhtä kauan kuin kiperiä ratkaisuja. Kanttaisi varmaan käydä pienellä kierroksella joskus katsomassa, kuinka kansalaisen oikeusturva toteutuu normaalissa hakemusasiassa, kun tehokas käsittelijä tykittää päätöksiä 10 ratkaisun tuntivauhtia.
Ei kysymys ole toimintatavoista, vaan aliresurssoinnista. Siinä yksinkertaisessa asiassa kestää 4 kuukautta siellä jonon perällä, jos käsittelijöitä ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi. Yksinkertaista, eikö?
Tuossa aiempi nimimerkki WorkingClassNero kiinnittikin huomiota tähän suomalaiseen tapaan ratkaista jutturuuhkat. Kun Suomi on saanut 2000-luvulla Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta lähes sata langettavaa tuomiota oikeudenkäyntien kohtuuttomasta pitkittymisestä, yritetään kumota oikeus valittamiseen tästä epäkohdasta sillä, että säädetään joku ihmeellinen korvauslaki, joka mukamas korvaa tämän ihmisoikeusloukkauksen. Kodifioidaan ikään kuin ihmisoikeussopimuksen loukkaukset hyväksyttäviksi. Se on vähän sama kuin hoitotakuu: asettamalla 6 kuukauden määräaika hoitoon pääsylle, tullaan samalla hyväksyneeksi se, että 6 kuukautta on ihan sopiva aika jonottaa hoitoon pääsyä.
Soininvaara lienee konsultoinut blogikirjoitustaan varten tämän nerokkaan keksinnön “isää”, vai pitäiskö sanoa äitiä, eli Tuija Braxia. Lapin yliopiston prosessioikeuden professori Jyrki Virolainen on kommentoinut tätä Tuijan luomusta useasti ja viimeksi ihan vähän aikaan sitten blogissaan:
http://jyrkivirolainen.blogspot.com/search?updated-max=2011–10-13T23%3A30%3A00%2B03%3A00&max-results=2
Tämä suomalainen tapa ratkaista aliresurssointiongelmat ei toki pääty tähän. Uutena keksintönä rapautetaan myös tärkeää prosessioikeudellista periaatetta, eli asianosaisen oikeutta valittaa. Nykyisin jo hovioikeuksiin valittaminen edellyttää jonkin kummallisen seulonnan läpäisyä. Yksi läpäisyssä auttava tekijä on intressin taloudellinen koko. Näin tavallisten ihmisten asiat koetaan jotenkin vähäpätöisemmiksi. Heidän kohdalla väärä ratkaisu voi jäädä voimaan, koska siinähän oli kyse pikku rahoista.
Huh huh.
En ole konsultoinut tässä asiassa Braxia.
No onhan mukavaa että jokin taho ryhtyy viimein reagoimaan siihen, mihin esimerkiksi Professori Virolainen on jo vuosien ajan ottanut kantaa.
Parenpi perehtyä tätä hiukan katsoakseen, kautta kommentoimaan ja palata sitten takaisin Osmon sivulle takaisin, kun on saanut jotain, minkä pohjalta ehkä ponnistaa ja ottaa kantaa.
En itse rajoittaisi valitusoikeuksia. Viranomaisten päätökset kun saattavat nykypäivänä olla melkoista lottoa.
Mutta valtava kansalaisoikeusloukkaus ja oikeusturvaongelma nykyiset käsittelyajat ovat. Ei voi olla oikein, että virheellisen viranomaisen päätöksen oikaisu vaatii 2,5 vuoden käsittelyajan. Varsinkaan kun kyseessä saattaa olla päätös joka koskee kansalaisen toimeentuloa tai työtä. Härskeimmissä tapauksissa viranomainen jatkaa virheellisten päätösten tekoa koko käsittelyajan, jolloin oikaistavia juttuja ehtii kertymään mukavasti oikeuslaitokseen…
Yksi keino tehostamiseen voisi olla ryhmäkanneoikeuden laajentaminen koskemaan kansalaisten ja viranomaisten välisiä riitoja.
Pakko lisätä oikeustieteilijä Ahti Saarenpään kommentti Helsingin kaupungin edunvalvontatoimiston tehokkuudesta. Po. toimiston johto oli kehuskellut hänelle, kuinka hirveän monta holhouksen asiakasta he pystyvätkään hoitamaan päivässä. En muista tarkkaan, mutta yhtä asiakasta kohti edunvalvojalle ei paljoa aikaa jäänyt.
Kylläpä on tehokasta.
Eduskunnan oikeusasiamies on myös muistini mukaan joutunut asiaan kiinnittämään huomiota tähän helsinkiläisten päättäjien käsitykseen tehokkaista työtavoista. Esim:
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw/trip/?$%7Bbase%7D=ereoapaa&$%7Bhtml%7D=eoap5000&$%7Bccl%7D=define+reverse&$%7Bfreetext%7D=tunniste=1200/2004&$%7Bsnhtml%7D=nosyn
Tuomioistuinten ja miksei myös viranomaisten ruuhkien takana on yritys varmistaa asioiden oikeudenmukainen käsittely. Siksi vaatimukset päätösten yhä monipuolisemmasta valmistelusta ja niiden perustelemisesta ovat syntyneet. Mitä kovemmat vaatimukset, sitä enemmän aikaa ja työpanosta kuluu jokaisen yksittäisen asian ratkaisemiseen. Mutta tässäkin pätee vanha totuus, jonka mukaan paras on hyvän pahin vihollinen. Lisäämällä asioiden käsittelyn muotovaatimuksia ja yrittämällä varmistaa joka ikisen päätöksen täydellinen oikeudenmukaisuus, hidastetaan ja vaikeutetaan samalla asioiden käsittelyä. Ja vaikka kuinka yritettäisiin, niin täydellistä oikeudenmukaisuutta ei koskaan saavuteta.
Tuomioistuinten lisäksi vastaavat ongelmat koskevat muutakin viranomaistoimintaan. Otettakoon esimerkiksi vaikkapa virkojen täyttömenettelyt. Siitäkin on tehty tavattoman monimutkainen ja byrokraattinen juttu ilman, että lopputulos siitä mitenkään paranee. Keventämällä menettelyä säästyisi tavattomasti virantäytöt valmistelevien henkilöiden työaikaa tähdellisempiin asioihin.
Kysymys kuuluukin, että painotetaanko yksilöiden oikeuksia liiaksi yleisen edun kustannuksella? Itse olen sitä mieltä, että nykyisin näin on. Hallinto- ja tuomioistuinmenettelyjä voitaisiin keventää merkittävästi silläkin uhalla, että joissakin yksittäistapauksissa 100 % oikeusturva saattaisi teoreettisesti vaarantua.
Eduskunta kaiketi on olemassa mm. tällaisten asioiden ratkaisemiseksi, senhän tulee päättää, miten näitä asioita painotetaan, halutaanko ylikorostunutta yksilön suojaa vai yhteiskunnan (ja sitä kautta myös kaikkien yksilöiden) etua. Joten hallituspuolueen kansanedustajana voisit Ode hyvin lähteä ajamaan tätä eteenpäin.
Toivottavasti Soininvaara muistaa kertoa myös vihreille, kuinka älytöntä ainainen valittaminen on. Ei ole ihan tavatonta, että vihreiltä aina löytyy valittajia, kun on päätetty satamasta, kaivoksesta, (ydin)voimalasta, rakentamisesta tai purkamisesta.
Jos meillä olisi edes kerrankin joku järjissään oleva oikeusministeri, niin se toteuttaisi mekanismin, jolla kaikki samanlaiset pikkujutut voitaisiin niputtaa yhteen ja kenties jopa voitaa. Siis ryhmäkanne.
Jos siis työkkärin työosoitus myöhästyy, niin yhteys telkkarissa mainostavaan lakimieheen, eikä vakuutusoikeuteen. Lakimies elää sillä, että kun valittajia on 10000, niin jokainen maksaa kynpin siitä, ettei joudu karenssille.
Oikeudenkäyntien siirtäminen nettiin voisi olla hyvä idea, vähän tämänkin blogin tyyppisellä alustalla syyttäjä, syytetty ja tuomari saisivat esittää argumenttejaan.
Nykyisellään käsittääkseni jokaisen puolen pitäisi olla valmistautunut tietämään kaiken, mitä toinen puoli saattaa tuoda esiin oikeudenkäynnissä, kun sen sijaan saisi rauhassa kotona tutustua asiaan, voisi ottaa selvää vaan niistä laeista/asioista joita oikeasti tarvii.
Tarve asianajajallekkin vähenisi kun lakeja ei tarvitsisi tietää etukäteen. Ja mikäli asiasta valitettaisiin, tarvitsisi hovioikeuden tuomarin ainoastaan lukea läpi mitä on kirjoitettu. Bonuksena ulkopuoliset voisivat helposti seurata oikeudenkäyntiä, ja kalliita tiloja oikeuslaitoksille ei tarvittaisi.
Itse näen oikeusturvan kyllä niin tärkeänä asiana, etten “itsestäänselvien” asioiden pikapäätöksiin menisi. Itsestäänselväksi määritteleminen olisi jo itsessään melkoinen savotta, ja sitten huudettaisiin (mahdollisesti aiheestakin) vääryyttä kun oma rakas asia ratkaistaisiin pikapäätöksenä epämieluisalla tavalla.
Pistemäisinä parannusehdotuksina tähän aihepiiriin voisi miettiä a) hallintopuolella päällekkäisten ja perättäisten valitusmahdollisuuksien karsimista edelleen esim. kaava- ja rakennushankeasioissa (vuonna 2007 maankäyttö- ja rakennuslakia vähän vietiin tähän suuntaan mutta lisätilaa ehkä olisi) ja b) siviilipuolella käräjäoikeuden antaman ulosottoperusteen todellista tarvetta riidattomissa velkomusasioissa (tällaisia on paljon, käsittely on tiedoksiantoineen työlästä, ja melko harva ryhtyy asiasta riitelemään — mahdollisuus ja oikeus siihen pitäisi tietenkin olla).
Jos halutaan vähentää eri oikeuslaitosten ruuhkaa, niin ottakaa oppia menneistä ja välttäkää tekemästä seuraavia katastrofeja uudestaan:
- Tullin ja valtionvarainministeriön vuosia jatkunut tuontiautojen laiton verotus.
- Tekijänoikeuslaki (aka lex Karpela)
mm. vahvan salauksen kierot ‑pykälä oli niin epämääräinen että se tarkoitus haettiin oikeudesta
- Nettisensuurilaki (aka lapsipornon esto)
Toimii lapsipornoa edistävästi, pyrki antamaan työkalun hallita hallinnolle epämieluisien mieleipiteiden levittämistä. Valitus työllisti eri oikeusasteita vuosia.
- Täydellisen epäonnistunut aselakiuudistus (Joka vähentää aseturvallisuutta) ja sitä edeltänyt laiton yhtenäistämisohje, joka mahdollisti Kauhajoen tapahtumat ja ruuhkautti hallinto-oikeudet, kun laittomasti poliittisita syistä hylättyjä aselupahakemuksia hyväksytettiin niissä.
- Haikailut ‘vihapuheen’ kriminalisoimisesta.
Termi itsessään on senverran epämääräinen että se mahdollistaa minkä tahansa puheen tuomitsemisen vihapuheeksi.
Puhu Jyrki Virolaisen kanssa.
Oikeusturvan turvaaminen on mennyt liian pitkälle. On tietysti tärkeää, että viranomaisten päätöksistä voi valittaa, mutta oikeusturvan vaaliminen ei saisi estää kokonaiskuvan hahmottamista esim. ajan- ja rahankäytön suhteen, koska tämä voi pahimmassa tapauksessa kääntyä koko systeemiä vastaan. Valitukset Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle eivät välttämättä kerro oikeusvaltioperiaatteen heikosta tasosta, vaan siitä että homma on saattanut mennä liian pitkälle.
Uskoisin, että systeemiä voisi uudistaa rakenteellisilla ja organisatorisilla muutoksilla. Ensin mainitulla tarkoitan sitä, että valitusrumbaa pitäisi muuttaa niin, että ensimmäinen valitusaste olisi automaattisesti turvattu, mutta asian eteenpäin vieminen vaatisi jo valituslupaa.
Tästä hyvänä esimerkkinä aikaisemmin mainittu Kelan päätöksistä valittaminen. On täysin absurdia, että jokaisella on automaattisesti kahden valitusasteen valitusoikeus, jostain mitättömän pienestä rahasummasta. Tähän liittyviä ongelmia on jo edellä tuotu ansiokkaasti esille, eikä niistä sen enempää.
Organisatorisilla muutoksilla tarkoitan toiminnan rationaalistamista ja tehostamista. Kyllä, toimintaa voi aina tehostaa ja järkeistää, tärkeää on kuinka se toteutetaan. Minulla on työkokemusta valtionhallinnosta kahdesta eri paikasta ja silmiinpistävää on ollut se, että molemmissa paikoissa on ollut niitä, jotka tekevät hommansa tehokkaasti ja taitavasti ja sitten on niitä, jotka eivät tee mitään ja työn laatu on sitä ja tätä.
Ihmeellistä valtiolla on se, että nämä suojatyöpaikkojen työntekijät saavat olla toimissaan vuodesta toiseen! Yksityisellä puolella vastaavanlaisia tapauksia tuskin katsottaiisiin kovinkaan pitkään. Enkä tällä nyt tarkoita sitä, että duuni pitäisi puristaa duunarin selkänahasta viimeistä tiristystä myöten, vaan perusosaamista ja perusahkeruutta. Siis normitekemistä ja jos tästä ei suoriudu voisi harkita alan vaihtoa. Tällainen kun ei palvele työntekijän, eikä työnantajan asiaa.
Organisatorisena ongelmana voidaan pitää myös valtion tapaa ratkaista edellä mainittua haastetta. Valtio palkkaa ulkopuolisia konsultteja ratkomaan työhyvinvointia ja toiminnan tehostamista, vaikka ongelma on siis ihan muualla. Nämä ulkopuoliset asiantuntijat maksavat kymmeniä tuhansia euroja, kun sama summa voitaisiin vaikka jakaa ko. työyhteisön jäsenille, jossa varmasti voisi löytää paukkuja toiminnan tehostamisen ja/tai työhyvinvoinnin lisäämiseki. Miksi ongelmat työpaikalla pitää automaattisesti ulkoistaa? Miksei niitä hoideta itse? Ulkopuolinen konsultti seuraa työntekoa pari päivää ja sen jälkeen pistää fläppitaululle iskulauseen: “Me olemme hyviä, te olette hyviä!” ja kaikki ovat tyytyväisiä hetken aikaa ja raportti ministeriössä tuntuu uskottavalta. Ongelma on havaittu ja asialle on tehty jotain.
Tällä hetkellä Valtio ei kannusta millään tavalla tehokkuutta ja idearikkautta. Tai ainakin se on todella minimaalista. Uudistettua palkkiojärjestelmää käytetään aivan liian varovaisesti, koska aina on vaarana että joku valittaa tasa-arvovaltuutetulle epäsuhtaisesta palkanmaksusta, vaikka todellisuudessa olisikin kyse laadullisesti aivan eri tason työntekijöistä ja työn jäljestä.
Meni vähän yleisemmän tason purnaamiseksi, mutta uskon ja tiedän että ongelma on olemassa myös laajemmalla tasolla kuin vain tuomioistuintoiminnassa. Legalisti korjaisi asian muuttamalla lakia. Minä olen tästä eri mieltä. Ratkaisu ongelmiin saattaa olla loppujen lopuksi hyvinkin yksinkertainen.
Keep it simple stupid.
Shakeem:
Ei sen intressin koon huomioimisen tartte liittyä mihinkään vähäpätöseks kokemiseen. On yksinkertasesti hirveetä resurssien haaskausta käyttää pahimmillaan tuhansia euroja sellasen asian käsittelyyn, missä on kyse muutamasta kympistä.
Petja:
Ehkä hamassa tulevaisuudessa joo, sitten kun ei oo enää suurta määrää ihmisiä, jotka ei osaa käyttää tietokonetta/nettiä.
Schwa:
Niin no, aina voi vaatia parempaa oikeusturvaa ja loputtomampaa pilkunviilaamista. Ja aina siinä on tradeoff käsittelyaikojen kanssa. Mun mielestä täl hetkellä painotetaan reippaasti liikaa yksittäisten tyyppien oikeutta perusteettomaan valittamiseen ja liian vähän muiden tyyppien oikeutta siedettäviin käsittelyaikoihin ja omiin veroeuroihinsa.
Epäilen että kun ollaan tähän nettikirjoitus-kriminalisointiin menossa niin juttumäärä leviää käsiin. Veikkaan että vastavoimana tyhmille laeille EFFI tai muut aktiivit tekaisevat joitakin kymmeniä tuhansia blogeja / sivustoja joiden rikostutkinta ja käräjöinti kuluttaa aivan kohtuuttomasti henkilötyövuosia.
“- Tekijänoikeuslaki (aka lex Karpela)
mm. vahvan salauksen kierot ‑pykälä oli niin epämääräinen että se tarkoitus haettiin oikeudesta”
No kommentoinpa tätäkin epämääräisyyksien suota.
Käsittääkseni tekijänoikeuskysymyksissä “vahva” salaus tarkoittaa salausta jonka täysi amatööri voi purkaa ilmaisohjelmalla.
http://www.turre.com/2008/05/css-muuttui-tehokkaaksi-hovissa/
(Vahvistettu vahvaksi myöhemmin korkeimmassa oikeudessa, linkkiä en jaksanut kaivaa)
Suomessa on mm. Valtiolle määritelty tietoturvastandardeja, esim. Vahti 3/2001.
http://www.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut_ja_asiakirjat/01_julkaisut/05_valtionhallinnon_tietoturvallisuus/3369/name.jsp
Lyhyesti ja ytimekkäästi:
Salauksen säännöt (3/2001)
• Symmetrisen salauksen avainpituus väh. 128 bittiä
• Asymmetrisen salauksen avainpituus väh. 1024 bittiä
• Tiivisteen pituus tiivistefunktiossa väh. 128 bittiä [huom: kiinalaiset!]
Tämä paljon parjattu, mutta kovan luokan ammattilaisten vahvaksi määrittelemä css on:
“CSS utilizes a proprietary 40-bit stream cipher algorithm. The system was introduced around 1996 and was first compromised in 1999”
Näin IT-amatöörin silmissä css *EI* täytä vahvan salauksen kriteerejä valtion antamien suuntaviivojen mukaan.
Kertokaa nyt lainoppineet, mistä te olette keksineet että css on vahva salaus, ja mistä nämä tuplastandardit kumpuavat? Ja miten ne aina menee kansalaisen tappioksi, eikö valtion ja oikeuslaitoksen pitäisi ajaa kansalaisen etuja ja tehdä oikeita päätöksiä — eikä määritellä mustaa valkoiseksi?
Virolainen näyttäisi olevan sitä mieltä, että asia on juuri päinvastoin. Ruotsissa selviävät huomattavasti paremmin pienemmillä resursseilla.
Yksi tapa vähentää resurssiongelmaa olisi saada tuomiot ns. kerralla oikein ja kunnolla perusteltuna käräjäoikeuksissa, jolloin resursseja vapautuisi valitusten vähentyessä. Toisaalta tuomioiden perustelut ontuvat korkeinta oikeutta myöten, joten syy lienee yleisessä toimintakulttuurissa. Sieltä kai se hidastelukin tulee.
“Toinen asia liittyy ilmaisiin oikeudenkäynteihin ja kovin herkkään haluun valittaa hoviin jokaisesta päätöksestä.”
Olisiko tähän syynä se, että syyttäjä menee usein saliin umpipaskasti valmistautuneena? Käräjille voidaan viedä juttu millaisena tahansa kun siellä ei ole edes ajatuksena saada mitään aikaiseksi.
Jos oikeuslaitosta halutaan parantaa niin syyttäjän valitusoikeuden poistaminen olisi hiton hyvä lähtökohta. Se tarkottaisi sitä, että esitutkinta ja valmistelut oikeutta varten pitäisi tehdä ihan oikeasti.
Fiat iustitia, pereat mundus.
Löytyypä näemmä tästäkin ketjusta niitä jotka periaatteen vuoksi kieltäytyvät näkemästä eroa ison ja pienen (esim. ison vääryyden ja pienen vääryyden tai ison summan ja pienen summan) välillä. Niitä jotka etsivät kadonnutta penniä koko päivän. Niitä, jotka yrittävät mitata alkeishiukkasen paikkaa ja nopeutta tajuamatta, mitä se mittaus maksaa ja kuinka se vaikuttaa kohteeseen. Niitä joilta yksinkertaisesti puuttuu suhteellisuudentaju.
Äitini — rauha hänen mahdolliselle sielulleen — oli sitä tyyppiä vaikka muuten mukava. Tunnen ilmiön.
Joskus myös katson peiliin hyvin epäluuloisesti.
Jos ihminen ei voi ratkaista riitojaan ja kokemaansa vääryyttäo ikeudessa niin hän turvautuu usein oman käden oikeuteen.
Ongelmaksi muodostuisi hutkiminen,sillä jos asia luokitellaan ns selväksi ja vähäpätöiseksi niin sitä ei enää todellisuudessa tutkita.
Sama koskee jutun vähäisyyden arviointia,nythän köyhään kohdistuneita omaisuusrikoksia ei tutkita vedoten omaisuuden vähäarvoisuuteen,
Eli köyhän omaisuudella ei ole enää käytännössä omaisuuden suojaa.
Nyt halutaan lopettaa loppukin köyhän oikeusturvasta
Mitä jää jäljelle? Onko oman käden oikeus parempi ??
Halvempi se ainakin on
Voisitte siellä eduskunnassa laajentaa ryhmäkanteen käytön mahdollisuutta. Saataisiin lukuisat erilliset tapaukset koottua saman jutun sisään.
Metsähallitus, lukuisat kunnat ja seurakunnat isoina metsänomistajina ovat jo esittäneet omia vaatimuksiaan metsäyhtiöille puukartellin vahingonkorvauksista. Vaatimukset käsitellään kukin erilisenä juttuna oikeudessa. Mutta koska lopputuloksesta ei ole varmuutta, moni tavallinen metsänomistaja jättää vaatimuksensa tekemättä.
Tilanne tietää sitä, että keskimäärin kilpailuoikeuden rikkomninen on nykyisin erittäin tuottoisaa puuhaa. Rikkojat saavat hyötyjä, joita eivät joudu koskaan maksamaan takaisin. USA:ssa vahiongonkorvaukset sen sijaan joutuu maksamaan kolminkertaisina. Kertoimella kompensoidaan pienen kiinnijäämisriskin vaikutusta.
Laajentamalla mahdollisuuksia käyttää ryhmäkanteita voidaan saada aikaan säästöjä oikeudenkäynneissä, lisätään kansalaisten oikeusturvaa ja monissa tapauksissa tehostetaan kansantalouden toimintaa.
on muuten myös niin että Suomessa on nykyään todella luokatonta lainsäädntöä joka aiheuttaa sen että asioita pitää viedä käräjille tai hallinto-oikeuteen ja sielläkin usein loppuun asti ja vielä pitää kysellä eu-tuomioistuimen kantojakin ristiriitaisen lainsäädännön vuoksi.
Ihan esimerkin vuoksi kerran hain verottajalta palautusta eräästä mielestäni liikaa maksamastani verosta. Verottaja teki kielteisen päätöksen mutta sitten puhelimessa verottajan juristi tuumasi että hän ei uskaltanut tehdä positiivista päätöstä mutta kannattaa valittaa hallinto-oikeuteen, sieltä tulee todennäköisesti palautuspäätös. No valitin ja käsittely kesti puolitoista vuotta ja rahat tuli viivästyskorkoineen, ihan hyvä tuotto. Mutta asian käsittely maksoi yhteiskunnalle varmasti enemmän kuin ko palautus oli ihan vaan siksi ettei verottaja uskaltanut tehdä alun perin ratkaisua itse.
Tuo juttujen läpimenoaika ei ole riippuvainen vain reusrsseista
Oikeusprosessin tehokkuutta voidaan parantaa työnohjausjärjestelmällä,joka paljastaa pullonkaulat .
Kun asioita voidaan seurata niin ongelmiin voidaan puuttua nopeasti ja työvaiheita/prosesseja voidaan kehittää aktiiviseti.
Oikeuslaitoksen ongelma on jämähtäminen vanhoihin tuotantotapoihin.
Muutoksilla voidaan prosessista saada moninkertainenkin teho ilman,että lopputulema olisi erilainen
Miten tiedetään, mikä on ilmiselvä juttu ja mikä harkintaa vaativa — kenenkään oikeusturvaa kertaakaan vaarantamatta…?
“Kellokallet” selvittämään julkisten porukoiden (ei “duunareitten”) työtä. Tulokset esiin ja turhat pois. Laki kuntien yhdistymisessä suojaava vuosien irtisanomissuoja heti pois.
‘eikö valtion ja oikeuslaitoksen pitäisi ajaa kansalaisen etuja ja tehdä oikeita päätöksiä’ (Mika)
Ilmiö tunnetaan nimellä markkinatalous. Laki on kuin se luetaan ja silleen.
OS: “Pahat kielet kertovat, että joskus on oikeusturvan sijasta kyse asianajajan tuloista, jotka siis valtio maksaa. ”
Pitää paikkansa. Tiedän hyvin tapauksen, jossa varaton asiakas päätti viedä sopimusriitansa käräjille tehtyään asiasta diilin juristin kanssa.
Tiedän myös sen, että asianajajat ovat antaneet juttujen vuoksi vankiloissa käydessään rahaa asiakkailleen, jotta hyvä asiakkuus ja valtion tulot säilyvät.
Tämä ottamatta kantaa muuhun.
Tämän argumentin voin ymmärtää, kun puhutaan siviilijutuista. Kun puhutaan sosiaaliturvasta, tuo “muutama kymppi” on äkkiä erittäin merkittävä osa henkilön toimeentulosta.
Voitaisiinko tässäkin suhteessa säätää asioita päiväsakkoperiaatteella: Vähäisellä intressillä tarkoitetaan tapausta, jossa asiassa käsiteltävänä olevan asian rahallinen arvo ei ylitä kenenkään asianosaisen kolmeakymmentä päiväsakkoa tai kuukausittainen, toistuva suoritus kenenkään asianosaisen kolmea päiväsakkoa.
Tällöin miljonäärille muutaman tuhannen euron juttu olisi “vähäinen”, mutta tyhjätaskulla 200 euroa olisi jo merkityksellinen.
B.J kirjoitti:
“Olisiko tähän syynä se, että syyttäjä menee usein saliin umpipaskasti valmistautuneena? Käräjille voidaan viedä juttu millaisena tahansa kun siellä ei ole edes ajatuksena saada mitään aikaiseksi.”
Ei syyttäjän tarvitse valmistautua käräjille, käräjäoikeus on käytännössä kumileimasin joka antaa muodollisen lainvoiman syyttäjän päätökselle. Mahdollinen syytetyn kuuleminen ja syyttäjän todistajien (poliisien) kriittinen kuuleminen tapahtuu käytännössä hovioikeudessa.
Vaitan, etta suomalainen virastokulttuuri hidastaa kaikkien mahdollisten paatosten syntymista. Itsellani ei ole kokemusta oikeuslaitoksesta, mutta heitetaan esimerkit Verohallinnosta, Kevasta ja eraasta valtionhallinnon konttorista.
1) Minulla oli viela vuosi sitten mahdollisten lisaprojektien varalle toiminimi ja samalla alv-maksu- ja ilmoitusvelvollisuus. Tein kuitenkin pelkastaan palkkatoita enka tienannut tmi:n kautta ollenkaan. Ilmoitin verotoimiston nettisivujen kautta asianmukaisesti neljannesvuosittain, etta liiketoiminta ja alv-maksut 0 e. KAKSI kertaa sain ilmoitukseni jalkeen karhukirjeen, etta olen laiminlyonyt ilmoitusvelvollisuuteni ja joudun maksamaan ennakkoveroa 1000 e. Kun soitin asiasta, verohallinnosta infottiin, etta he eivat vain ole saaneet/rekisteroineet ilmoituksiani, koska kukaan ei lue jarjestelman ulos printtaamia tietoja. Miten hyodyton jarjestelma onkaan voitu saada aikaan, jos kansalainen ilmoittaa tiedot vaaditussa sahkoisessa muodossa, mutta kukaan ei seuraa jarjestelmaa, vaan mieluummin lahettaa oletusluontoisen karhukirjeen?
2) Sukulaiseni lahetti sairaselakehakemuksen Kevalle, kasittelyn tavoiteaika oli 3kk. Tuon ajan kuluttua sukulainen soitti Kevaan, toimistoassistentti vastasi, etta asia ei ole edennyt lainkaan, koska kasittelija ei ole ehtinyt hoitaa sita. Annettiin toinen 3kk maaraaika. Jalleen 3kk kuluttua sukulaiseni soitti ja toimistoassistentti vastasi, etta kasittelija on ollut lomalla ja sen jalkeen ilmeisesti unohtanut kasitella juuri sukulaiseni hakemuksen. Lopulta hylkaava paatos sairaselakkeesta tuli 7–8kk hakemuksen jaton jalkeen.
3) Olen itse ollut toissa eraassa valtionhallinnon konttorissa ja takaisin en mene koskaan. Vastaavaa byrokratian, autoritaarisuuden, tsaarinajan saantoihin nojaamisen ja tehottomuuden pesaa on vaikea kuvitella. Yksinkertaisinkin asia vei 3–4 kertaa sen ajan, mita hoitamiseen olisi todellisuudessa mennyt, jos olisi saanut itse tehda paatoksia ja/tai kayttaa omaa jarkea. Jokainen tieto ja paatos pitaa kuljettaa usean portaan kautta, ja jos yksi porras on lomalla, kukaan ei paikkaa, ja silloin tiedonkulku katkeaa vahintaan siksi aikaa, kun henkilo on poissa. Huonolla tuurilla kukaan ei tieda, missa kohtaa tietoketjua paatos tai vastaava on jumittamassa, eli sita ei osata edes jaljittaa.
Vaitan, etta Suomessa ei saada aikaan, koska a) resurssit epailematta on minimoitu ja henkilosto ei vain ehdi kaikkea ja b) tyot on jarjestetty typerasti ja tehottomasti, esimerkiksi ei ole tehokasta aikataulutussysteemia tai muistutusjarjestelmia, milloin minkakin paperityon vaiheen tulee olla tehtyna; eika ole tehokasta tyonjakoa eika sijaistussysteemia, jossa joku muu ottaa vastuun, jos ensisijainen henkilo on poissa.
Kommentti Aasinajajalle 17.10.2011 kello 1:09
Minkähänlainen tuo diili varattoman sopimusriidasta oli? Varattomathan nimittäin joutuvat turvautumaan valtion oikeusapuun (jonka taksat ovat aivan eri luokkaa kuin vapailla markkinoilla). Ja asianajotoimeksiantoa voidaan yleiskielisemmin nimittää vaikkapa diilinä. Harvemmin tässä maailmassa sopijapuolet ilman diiliä tekevätkään mitään (hallintopuolella tämä toki on tavallista).
Tuo voiteluraha kyllä on joissakin tapauksissa voitu näyttää toteen. Sekään ei tosin juttujen määrään vaikuttane vaan siihen, kuka juttuja hoitaa.
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Oikeuslaitoksen järjestelyissä on varmasti järkeistettävää ja tehostettavaa, mutta juuri tällä “hallinnonalalla” olisi pidettävä tietyt periaatteet tinkimättöminä.
Valtion (ainakin länsimaisen) ehkäpä tärkein tehtävä on tasapuolisen oikeudenkäytön varmistaminen, melkein kaikki muu on sille alisteista.
Oikeuden päätökset eivät saa olla vain yhden instanssin ratkottavissa, oikeuden päätöksistä on voitava valittaa, edes kerran.
Jos minun pitää valita oikeusvarmuuden ja tehokkuuden välillä, valitsen oikeusvarmuuden.
Tein vakuutussopimusta hiljakkoin. Palvelu oli mitä parhainta. Palaverissa vakuutuslaitoksen tiloissa ilmeni, että vakuutusneuvoja oli entinen ko. vakuutuslaitoksen työntekijä. Nyt hän oli ammatinharjoittaja.
Hänellä oli vakuutuslaitoksen työpiste sekä puhelin- ja tietojärjestelmät käytössä. Vakuutuslaitos huolehti koulutuksesta jne.
Vakuutusneuvoja oli erittäin tyytyväinen. Hänen ansionsa ja motivaationsa olivat paremmat kuin koskaan virassa toimiessaan. Mikä parasta, omat vakuutusmaksuni laskivat huomattavasti ja sain paremman vakuutusturvankin.
Suomessa asioiden valmistelua pitäisi samalla tavalla ulkoistaa. Saataisiin varmasti parempaa ammattaitoa ja laatua sekä ripeyttä toimintaan. Valmistelijat ryhtyisivät ammatinharjoittajiksi ja saisivat palkkansa tehdyn työn mukaan.
p.s. vakuutusyhtiöiden käyttämä meklarikanava on sekin erittäin mielenkiintoinen toimintamalli. If on todennut, että sen käyttämä meklarikanava on vaihtoehtoinen kanava, joka kilpailee yhtiön oman organisaation kanssa. Meklarikanavasta lisää esim tästä http://tinyurl.com/65v67l3
Sauli:
Ensinnäkin, jos kenenkään oikeusturvaa ei vaaranneta yhtään, ollaan menty liian pitkälle. Yksittäisten ihmisten oikeusturvaa kannattaa vaarantaa just siihen pisteeseen asti, missä vaarantamisen rajahyöty ja rajakustannus on yhtä suuret.
Käytännössä sitä pistettä on tietysti aika vaikee havaita ja näkemykset voi poiketa paljonkin. Jotain selkeitä suuntaviivoja kuitenkin voi keksiä. Esim. noissa Kelan etuuksia koskevissa valituksissa vaaditaan tosi usein lain muuttamista, vaikka lainsäädäntöpuoli ei kuulu ollenkaan Kelalle tai sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnalle. Vois olla mahdollista erotella suoraan joukosta ne valitukset, joissa vaaditaan lain muuttamista niistä valituksista, joissa yritetään perustella, miksi Kela ei ole toiminut vallitsevan lain mukaisesti. Edelliset vois helposti kuitata pikakäsittelyllä ja jälkimmäisiä sitten tutkia tarkemmin.
Erastotenes:
Niin joskus on, joskus ei ole. Pointti oli kuitenkin lähinnä se, että jos valitus koskee 20 euroa ja sen käsittelyyn menisi 150 euroa, olis tietty tehokkaampaa antaa valittajalle suoraan se 20 € käteen ilman mitään käsittelyä. Jos siis ei huomioitais ilmeisen ongelmallista kannustinvaikutusta. Jokin keino pitäisi kuitenkin keksiä näiden älyttömien rahantuhlausoperaatioiden karsimiseksi minimiin.
Tuomioistuimia ja niissä käsiteltäviä asioita on monenlaisia, eikä sama lääke sovi jokaiseen tautiin.
Sosiaaliturvan puolellahan tilanne on yleensä se, että asia tulee tuomioistuimen käsiteltäväksi yleensä vasta valittamalla tai valittamalla kahdesti: viranomainen -> lautakunta -> tuomioistuin. Tässä ymmärrän ajatuksen valittamisesta oikeusturvan takeena.
Rikosten ja riitojen kohdalla taas jo ensimmäinen käsittely tapahtuu riippumattomassa tuomioistuimessa. Eikö silloin voisi lähteä siitä, että kerran-mutta-kunnolla-käsittely on parempi oikeusturvan tae kuin saman asian vatvominen kahdessa tai kolmessa oikeusasteessa peräkkäin. Kiinnostuneet voivat arvioida tätä kysymystä esim. Helsingin hovioikeudessa meneillään olevan Ruanda-oikeudenkäynnin kohdalla. Tuossa asiassa hovioikeus lähtee afrikkaan kuulemaan uudelleen käräjäoikeuden jo kertaalleen kuulemia todistajia. Miksi näin? Koska laki sanoo, että näin on tehtävä. Sama toistuu tuhansissa asioissa vuosittain, vaikka yleensä se onkin todistaja, joka matkustaa ja matkatkin ovat lyhyempiä.
Asianajajien ammattietiikkaa enemmälti arvioimatta täytyy todeta, että jotain kummallista on siinä, että samassa tuomioistuimessa toimii samanlaisissa asioissa rinnakkain asianajajia, joista toisen asiakkaat saavat vääriä tuomioita jatkuvalla syötöllä niin, että joutuvat peräämään oikeusturvaansa valituksin kahdeksassa tapauksesta kymmenestä ja toisen advokaatin asiakkaat taas saavat ainakin yhdeksässä tapauksessa kymmenestä tuomion, josta ei tarvitse valittaa.
Uusvanha:
“Oikeuden päätökset eivät saa olla vain yhden instanssin ratkottavissa, oikeuden päätöksistä on voitava valittaa, edes kerran.”
Samaa mieltä. Mutta mites jos se valitusprosessi hoidettaisiinkin kerralla loppuun saakka? Vain tietyissä tapauksissa ja tietyin ehdoin saisi valittaa eteenpäin. Nythän valitusasteita on melkoisesti ja mikäänhän ei estä valittamasta normiasteiden lisäksi oikeusasiamiehelle, oikeuskanslerille, BoutrosBoutros Ghalille YK:hon jne. Lista on melkein loputon.
“Valtion (ainakin länsimaisen) ehkäpä tärkein tehtävä on tasapuolisen oikeudenkäytön varmistaminen, melkein kaikki muu on sille alisteista.”
Mä en ole ihan varma mitä meinaat tasapuolisella oikeudenkäytöllä tässä yhteydessä (onko joku ehdottanut mielivaltaan siirtymistä?), mutta oikeudenmukaisuuden periaatteen kannalta (mitä vissiin tarkoitit?) nykyinen systeemi on myös ongelmallinen.
Pysytään nyt edelleen Kela-linjalla. Monet Kelan etuuksista on sellaisia, että suurin osa ei niitä tajua tai tiedä hakea, vaikka voisivat olla niihin oikeutettuja. Kehotin tässä hiljattain vaimoni mummin asioita hoitavia omaisia hakemaan ko. tukea ja mummi saikin ylimmän eläkettä saavan hoitotuen, eli siis yli 300 e/kk! Oma mummini sai aikanaan perushoitotuen.
Onko oikein, että “ammattivalittajat” ja “turhaan valittajat” syövät yhteistä kakkua louskuttamalla leukojaan perusteettomasti? Oikeudenmukaisempaa voisi olla pistää turhat valitusrahat jakoon koko kansan mummoille. Mites se mökin mummo, joka elää erämaassa yksin, hakkaa ite halkonsa lämmitystä varten ja hakee veden jäätyneestä kaivosta pää kainalossa, ei saa mitään pelkästään tiedon tai oikeanlaisen sosiaalisen verkoston puutteen takia?
“Jos minun pitää valita oikeusvarmuuden ja tehokkuuden välillä, valitsen oikeusvarmuuden.”
Onneksi tilanne ei ole näin yksioikoinen. Mä uskon, että on mahdollista saada aikaan sekä oikeudenmukainen että tehokas systeemi. Nykymalli, ainakaan tietyiltä osin, ei tunnu oikeudenmukaiselta, eikä tehokkaalta. Jotain tarttis tehrä.
Kämäräinen: “Minkähänlainen tuo diili varattoman sopimusriidasta oli?”
No senkähänlainen, että sopimusriita, josta eräästä syystä haluttiin vastata oikeudessa, oli saanut alkunsa lähimenneisyydessä, jolloin varoja oli.
Varaton myös tiesi häviävänsä juttunsa ja myönsi saman tien kaikki vaatimukset. Johon tuomari kysymään, että no jo, mitä ihmettä tämä juttu täällä salissa tekee?
Luulen omanneen joitakin arvauksia tästä ihmesyystä.
Voisi luulla että näissä “selvissä” Kela asioissa asian käsittelyn työmäärä on vähäinen verrattuna jollain tavalla epäselviin tapauksiin. Siis niin että jos samasta selvästä asiasta valitetaan usein niin käsittelijät osaavat kopioida edellisen kerran vastaukset tai jopa niin että käytössä olevat työkalut tukevat tätä. Toki tuokin on turhaa työtä. Ongelmaksi muodostuvat lähinnä sellaiset “selvät” tapaukset joissa päätös on valittajalle myönteinen.
Sellaiset valitusten käsittelijät jotka ovat kovin kiinteässä yhteydessä ao. viranomaiseen lienevät melko turhia oikeudenmukaisuus kokemuksen kannalta, vain valittajalle myönteinen ratkaisu koetaan oikeudenmukaiseksi. Jatkovalituksen vähentämiseksi voisi olla hyvä jos perusteluna olisi muutakin kuin viittaus pykäliin, voisi esimerkiksi selittää miksi se pykälä on sellainen kuin se on. Jos ei pysty niin pykälässä on vikaa.
Vaikea keksiä mitään kovin uusia lääkkeitä tähänkään ongelmaan. Yksinkertainen systeemi varmaan vähentäisi valitusten määrää, ainakin jos se on niin yksinkertainen ettei yleensä tarvitse hakea mitään. Perustulo, taitaa kaiku vastata.
Jotain sellaista voisi ajatella että jos on tilinumeron Kelalle antanut ja mahdollisesti luvan urkkia omia rahansiirtoja, lääkärissä käyntejä ym. niin Kelan tietokone voisi kilauttaa tilille automaattisesti ne rahat joihin henkilö on oikeutettu. Tässä ongelma on, että se mahdollistaisi todella kompleksisen systeemin.
Kommentti Aasinajajalle 18.10.2011 kello 0:48
Kaikki faktathan eivät tässä tule esiin, mutta mieleen tulee kuitenkin vastaajan riittävä oikeudellinen intressi turvautua avustajaan.
Juttuhan on voinut olla monimutkainen, mutta avustaja on asiaan perehdyttyään neuvonut ettei kannata jatkaa, koska kyseessä on häviöjuttu ja täydellinen oikeudenkäynti vain maksaisi lisää (mutta toisi kyllä juristille lisää palkkiota).
Sekään ei ole ennenkokematon ilmiö, että tuomaritkin joskus pitävät omaa työmukavuuttaan tärkeämpänä kuin oikeudenjakoa.
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Ruuhkat sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnassa eivät johdu siitä että oikeusturvasta pidettäisiin liikaa kiinni:
“Valituksia käsittelevien lakimiesesittelijöiden työmäärä on sitä luokkaa, että viikossa esittelijän on ehdittävä käsitellä 21 valitusta. Aikaa juttua kohti jää tunti ja kolme varttia. Valitusasiakirjat ovat useiden senttien paksuisia.
Osa esittelijöistä kokee jatkuvan kiireen heikentävän ratkaisevasti valittajien oikeusturvaa.
Kun aikaa kunnolliseen perehtymiseen ei ole, hylkäävä päätös on aina helpompi perustella kuin löytää valituksesta muuttamisperuste.”
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Valituksen+k%C3%A4sittely+kest%C3%A4%C3%A4+Kelassa+jopa+vuosia/1135233894658
Paljon löytyy myös netistä sellaisia kokemuksia, että erikoislääkärit ovat tutkimuksin todenneet potilaan työkyvyttömäksi, mutta etuutta ei silti tipu.
Radiofarmerille,
Se, että esittelijät käyttävät keskimäärin aikaa 1h45min per juttu ei kerro yhtään mitään siitä, pidetäänkö oikeusturvasta liikaa vai liian vähän kiinni. Toi käytetty aika voi olla joko ylimitoitettu tai alimitoitettu, riippuen siitä, millasia jutut on ja millaset standardit niiden käsittelylle on. Sitä paitsi yhden jutun kokonaiskäsittelyaika on PALJON suurempi kuin toi 1h45min. Asiaa on käsitelty aluksi Kelassa ja Somlassa se on käynyt ensin toimistotyöntekijällä ja sen jälkeen notaarilla ennen esittelijän käsiin päätymistä. Suuri osa perustyöstä on siis tehty jo ennen asian siirtymistä esittelijälle. Ja esittelijän osuuden jälkeen asiaa puidaan vielä useamman hengen voimin kokouksessa, jossa asia lopulta ratkaistaan.
Oikeusturvan ylipainotus on voinut tapahtua myös jo ennen kuin asia on tullut vireille Somlaan. Lakeja säätämällä voidaan vaikuttaa huomattavasti siihen, minkä verran juttuja somlassa ylipäätään joudutaan käsittelemään. Mitä sokkeloisempi ja monimutkaisempi tukiviidakko, sitä enemmän tuista valitetaan ja sitä raskaampaa on valitusten ratkaiseminen.
Ja aina pitää muistaa, että kyseessä on tradeoff. Missä määrin pitää painottaa yksittäisen valittajan oikeusturvaa ja missä määrin muiden valittajien oikeutta kohtuullisiin käsittelyaikoihin ja veronmaksajien oikeutta omiin veroeuroihinsa?
Tyypillisesti noissa on kyse väärinymmärryksestä. Lääkärit saattaa usein lausunnoissaan suositella valittajalle jotain etuutta esim. toimintakyvynaleneman ja avuntarpeen perusteella. Peruslääkärit ei kuitenkaan tunne etuuslainsäädäntöä eikä tiedä, millä perusteilla mikin etuus myönnetään. Sitten kun Kelan asiantuntijalääkäri ei katso toimintakyvyn alentuneen lain edellyttämällä tavalla tai avuntarvetta olevan riittävästi, valittaja kokee tulleensa kaltoin kohdelluksi ja nostaa älämölön. Toki asiantuntijalääkäritkin ovat erehtyväisiä, mutta useimmiten on toimittu lain mukaisesti.
NSP:
Ongelmana on, että selvissäkin tapauksissa riittävän innokas valittaja voi työllistää lautakuntien työntekijöitä ihan älyttömästi lähettelemällä jatkuvasti erinäistä paperilappua lisäselvityksenä Somlaan. Jokainen uusi lappu joudutaan tutkimaan, kirjaamaan ylös ja usein myös lähettämään Kelaan tai muille asianosaisille kuultavaksi. Ja tämän jälkeen odotellaan taas kuukauden verran valittajan mahdollista vastinetta Kelan lisäselvityksestä antamaan uuteen lausuntoon(vaikka lausunnossa ei edes sanottaisi mitään relevanttia) Valittajalla on käytännössä mahdollisuus lähettää lisäselvityksiä loputtomasti ja aiheuttaa lautakunnalle suunnaton määrä paperisotaa ja vastineiden odottelua, vaikka hänellä ei olisi valitukselleen ainuttakaan todellista perustetta. Tämä paperisota on yksi huomattava aikasyöppö sellaisissakin asioissa, joissa mitään mahdollisuutta valituksen hyväksymiselle ei ole.
Toi olis teoriassa hyvä, jos ei tunnustettais sitä tosiasiaa, et sosiaaliturva tulis vielä nykyistäkin reippaasti kalliimmaks, jos jokainen ihminen osais hakea aina niitä tukia joihin niillä on oikeus. Osittainhan kattava sosiaaliturva on mahdollinen just siks, et kaikki tukiin oikeutetut ei tukia käytä ainakaan 100%.
“Joskus”? Perusteluita eivät ainakaan viitsi tuomioilleen kirjoittaa. Tämä puute ja tuhottoman pitkät kestot aiheuttavat tulkinnan, että töitä ei tosiaankaan edes viitsitä oikeasti tehdä. Muuten kai tuomion logiikan ja todisteiden punnitsemisen ja lainsäädännön selvittämisen voisi suoraan tehdä paperille.
Sosiaalivakuutuspuolella (Kela-asiat) on omien havaintojenikin mukaan niin, että päätösten perusteluina on sivutolkulla fraaseja, jotka sopivat yhtä huonosti ja hyvin jokaiseen mahdolliseen tapaukseen. Asiat ratkaistaan myös ilman suullista käsittelyä kirjallisessa menettelyssä, joten oikeuksiaan peräävä koskaan näe tuomariaan silmästä silmään. Tällaiseen menettelyyn on tietysti syyntä (= suuret asiamäärät), mutta päätösten perustelut jäävät varmasti monta kertaa epäselviksi ja etuuksia vaille jäänyt luulee joutuneensa ainakin pienen oikeusmurhan kohteeksi.
Yleisten tuomioistuimien kohdalla tilanne on kokonaan toinen. Tuomioiden perustelemisen tärkeyttä on jankuttamasta päästyä jankutettu ainakin 1990-luvulta alkaen ja nyt tuomioita myös perustellaan varsin seikkaperäisesti. Epäselvät ja riitaiset asiat käsitellään aina perinpohjaisesti suullisessa istunnossa. Usein tuomio julistetaan heti istunnon päätteeksi ja silloin asianosaisille yritetään ymmärrettävällä tavalla kertoa, miksi tuomion lopputulos on se mikä se on. Tiedustellaanpa joskus vielä erikseen, että jäikö joku asia epäselväksi ja onko asianosaisilla kysyttävää tuomiosta. Miksi kaiken tämän jälkeen ajatellaan, että oikeusturva erityisesti kohenee sillä, että sama tehdään toiseen kertaan hovioikeudessa. Olipa muutoksenhakuportaita 0 tai 3, niin joku instanssi on aina se viimeinen. Jos taas ajatellaan, että jonkun luonnonlain johdosta hovioikeudessa on säännönmukaisesti käräjäoikeutta osaavammat tuomarit ja muutoksenhakuoikeus on siksi välttämätön, niin eikö olisi parempi lakkauttaa käräjäoikeudet ja aloittaa suoraan hovioikeudesta?
Vai voisiko ajatella, että asiat käsitellään kertaalleen ja sen jälkeen pulinat pois. Muutosta voisi hakea vain sillä perusteella, että tuomiossa on selvästi jotain pielessä. Ei sillä perusteella, että asian voisi ehkä arvioida toisinkin.
Virolainen näkee asian toisin ja todistaa sitä esittelemiensä tuomioiden avulla. Luotan ennemmin arvon professoriin kuin “Pasiin”.
Maallikkokin nimittäin näkee Virolaisen tarjoaman rautalangan avulla, että ainakin osa hänen blogissaan esitellyistä WTF-tuomioista on semmoisia, että tuomarit voisi potkia suoraan pellolle. Jostain syystä näin ei kuitenkaan tehdä eikä tilannekaan jostain syystä parane.
Tässä asiassa ei tarvitse onneksi luottaa sen enempää “Pasiin” kuin “arvon professoriin”. Ei tarvitse olla kummoinen taajama, niin sieltä löytyy käräjäoikeus, jossa voi omin silmin käydä toteamassa, miten hyvin tai huonosti ne asiat oikein ovat.
Emeritusprofessori Virolaisen blogilla on monia ansioita, mutta sen perusteella saa suomalaisesta oikeudenkäytöstä suunnilleen yhtä oikean kuvan kuin islamista homma-forumia lukemalla: Paljon ihan oikeaa asiaa, mutta kokonaiskuva on vinossa.
Semmoinenkin on hyvä pitää mielessä, että tuomioistuimen toimenkuvan ei ole omiaan luomaan erityisen laajaa asiakastyytyväisyyttä. Esim. riitajutussa vain toinen osapuoli voi voittaa, vaikka molemmat ovat mielestään oikeassa.
Kommentti Pasille 20.10.2011 kello 23:07
Niitä käräjäoikeuksia ei enää ihan joka paikkakunnalla ole, vaikka sivutoimipisteetkin otettaisiin huomioon.
http://www.oikeus.fi/4323.htm
Oikeusministeri Braxhan edusti näkökantaa, että sen kerran kun hallintoalamaiset oikeuslaitoksen palveluita käyttävät, saavat juosta niiden perässä vähän kauemmaksikin (ei sanatarkka lainaus ministerin puheesta tai kirjoituksesta).
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Minullakin oli vuokralainen joka ei maksanut vuokriaan. Hankin siis häädön käräjäoikeudesta. Varaton vuokralainen palkkasi juristin ja valitti häädöstä hoviin, häätö keskeytettiin ja vuokralainen asui valituksen käsittelyn ajan edelleen maksamatta. Puolen vuoden vuokrat ikuisesti saamatta. Kenen oikeusturvaa tämä valitus mahtoi edesauttaa?
Calvinille: Ei se muutoksenhaku palvellut kenenkään oikeusturvaa. Mutta valittaminen — aiheesta tai aiheetta — se on perusoikeus se.
Kämäräiselle: Käräjäoikeuksia on enää (?) 27, mutta useilla käräjäoikeuksilla on istuntoja useammilla paikkakunnilla. Istuntopaikkoja taitaa olla edelleen yhteensä yli 70.
Turvonneen valitusasteen lisäksi voimavarojen väärä maantieteellinen sijainti onkin toinen perusongelma oikeuslaitoksessa. Pitkin maakuntia on väkeä pilvin pimein, vaikka käsiteltävät asiat keskittyvät aina vain selvemmin muutamaan kaupunkiin. Asianajajat ovat siirtyneet leivän perässä Helsinkiin ja Suomen asianajajista jo puolet toimiin pääkaupungissa. Tuomioistuimilla poliitikot sen sijaan tekevät edelleen siltarumpupolitiikkaa.