Santahamina ja ympäristöarvot

Puo­lus­tusvoimain viimeaikainen argu­men­toin­ti San­ta­ham­i­nan puoles­ta on kovin luon­non­suo­jelu­voit­toinen. Toisin oli pari vuosikym­men­tä sit­ten, kun argu­ment­ti­na käytet­ti­in sitä, että armei­ja on saas­tut­tanut alueen niin pahasti, ettei se kel­paa asumiseen.

On tot­ta, että saarel­la on hienoa hyvin säi­lynyt­tä luon­toa ja monia tulokasla­je­ja, joi­ta ei muual­la tava­ta. Näitä aluei­ta ei ole tarkoi­tus rak­en­taa, mut­ta tot­ta kai ne heikkeni­sivät, jos alue avat­taisi­in virk­istyskäyt­töön..

Myös ympäristön­suo­jelus­sa on har­joitet­ta­va jonkin­laista kus­tan­nuste­hokku­ut­ta, jot­ta ympäristön hyväk­si uhra­tu­ista rahoista saataisi­in mah­dol­lisim­man paljon irti. Vai voiko joku väit­tää vas­taan? Mitä iloa olisi päin­vas­tais­es­ta, siis siitä, että samal­la rahal­la saisi vähem­män ympäristöarvoja?

Koi­järvel­lä oli toises­sa kupis­sa maan parhai­ta lin­tu­järviä ja toises­sa pyrkimys rai­va­ta pel­toa aikana, jol­loin val­tio toisaal­ta mak­soi kesan­noin­tipalkkioi­ta vas­tus­taak­seen yli­tuotan­toa. San­ta­ham­i­nas­sa kyse on 20 000 ihmisen mah­dol­lisu­ud­es­ta asua ydinkeskus­tan tun­tu­mas­sa sen sijaan, että he jou­tu­isi­vat asumaan jos­sakin kym­me­nien kilo­me­trien automatkan päässä. (Tämäkin on kiis­tet­ty. Peruste­len tätä argu­ment­tia toises­sa postauksessa) 

Meil­lä on maas­sa luon­non­puis­to­jen verkos­to. Luon­non­puis­tot ovat aluei­ta, joi­hin taval­lisia luon­nos­sa liikku­jia ei toiv­ote­ta ter­ve­tulleek­si. Niitä tarvi­taan ja tarvit­taisi­in lisää. 

Jos luon­non­suo­jelu­vä­ki esit­täisi, että Helsin­gin keskus­tan tun­tu­mas­ta varat­taisi­in neljä neliök­ilo­metriä maa­ta luon­non­puis­tolle, joka aidat­taisi­in ja jon­ka porteille asetet­taisi­in aseis­te­tut var­ti­jat, meitä pidet­täisi­in kajahtaneina. 

Luon­non­puis­ton oikea paik­ka ei ole maan tiheim­min asu­tul­la alueel­la. Jos joku esit­täisi, että Viikin luon­non­suo­jelu­alue muutet­taisi­in luon­non­puis­tok­si ja aidat­taisi­in, vas­tus­taisin jyrkästi, sil­lä jokaisen mah­dol­lisu­us päästä tarkkaile­maan lin­tu­ja on arvokas asia, vaik­ka maas­to siitä vähän kuluukin. Minä pidän hyvin arvokkaana jo sitäkin, että San­ta­ham­i­nan hienot ran­nat avataan koko kansalle, eikä vain huolel­la val­i­t­ulle eliitille. 

Tai esitetään asia toisin päin. Jos ympäristömin­is­ter­iölle annet­taisi­in luon­non­suo­jelu­aluei­den han­k­in­taan puoli mil­jar­dia, jon­ka se voisi käyt­tää joko San­ta­ham­i­nan ostamiseen tai sato­jen neliök­ilo­me­trien han­k­in­taan taloudel­lis­es­ti vähem­män arvokkail­ta alueil­ta, miten luulisitte ympäristömin­is­ter­iön käyt­tävän tuon rahasumman? 

San­ta­ham­i­nan asut­tamises­sa ympäristön­suo­jelu voit­taa enem­män kuin häviää, sil­lä kaupunki­rak­en­teen hajaut­ta­mi­nen on suuri ympäristörikos, jota luon­non­suo­jeli­joik­si itseään kut­su­vien ei pitäisi edis­tää. Jos vai­h­toe­htona on asut­taa 20 000 ihmistä pikaratikan var­relle San­ta­ham­i­naan tai hajaut­taa hei­dät kym­me­nien kolome­trien automatkan päähän sinne sun tänne, näi­den kah­den vai­h­toe­hdon eri­o­tuk­se­na on noin 400 000 kilo­metriä autol­la ajoa joka työpäivä.  [luku korjattu]