Lääketutkimuksen rahoitus uudistettava

(Tek­sti on julka­istu kolumn­i­na Lääkärilehdessä)

Lääkete­htaiden tutkimus­lab­o­ra­to­ri­ois­sa on tehty lois­tavia keksin­töjä, joiden vuok­si elämme ter­veemp­inä ja pidem­pään. Jot­ta kallis tutkimus löisi leiville, lääkey­htiö saa kehit­tämään­sä molekyyli­in patentin muo­dos­sa määräaikaisen monopolin. 

 Lääke­tutkimus ansait­see rahansa, mut­ta nykyi­nen rahoi­tustapa tuot­taa paljon hait­taa ja harmia. Mon­et lääk­keet ovat teol­lisu­us­mais­sakin alikäytössä. Kehi­tys­maid­en kansalaiset eivät pääse hyö­tymään niistä ennen kuin patent­tisuo­ja on van­hen­tunut. Joskus voiton­tavoit­telu ohjaa lääke­tutkimus­ta väärin.

 Saadak­seen tutkimus­menon­sa peit­e­tyk­si lääkey­htiö hin­noit­telee lääk­keen tuotan­tokus­tan­nuk­si­in näh­den moninker­taisek­si. Korkea hin­ta saa ter­veysvi­ra­nomaiset rajoit­ta­maan lääk­keen käyt­töä. Kalli­ita biol­o­gisia reumalääkkeitä on myön­net­ty Suomes­sa vain noin tuhan­nelle reumapoti­laalle, vaik­ka kym­menker­tainen määrä poti­lai­ta voisi saa­da niistä merkit­tävää apua. 

 Kun joku kek­sii men­estys­lääk­keen, muille tulee kiire kehit­tää melkein saman­lainen molekyyli. Tämä on hukkaan heit­et­tyä rahaa, elleivät rin­nakkaiset molekyylit ole parem­pia kuin alkuperäinen.

 Malar­i­aan tarvit­taisi­in rokotet­ta, mut­ta ostovoimas­ta kysyn­tää ei tah­do löy­tyä, kos­ka malar­i­aa esi­in­tyy lähin­nä vain köy­hissä mais­sa. Tarvit­taisi­in tehokas antibioot­ti reservi­in käytet­täväk­si vain, kun muut antibiootit eivät tehoa. Sitä saisi käyt­tää vain hyvin har­voin, jot­tei sekin menet­täisi tehoaan. Ei kuitenkaan ole kan­nat­tavaa kehit­tää lääket­tä, jota ei ole tarkoi­tus käyt­tää juuri lainkaan. 

 Johdin kymme­nen vuot­ta sit­ten puhet­ta UN-AIDS:in kok­ouk­ses­sa Rio de Janeirossa. Vier­essäni istunut Int­ian ter­veysmin­is­teri sanoi, että Inti­as­sa ter­veysti­lanne paranisi olen­nais­es­ti, jos kuusi keskeistä lääkepatent­tia saataisi­in mitätöidyk­si. Lääkey­htiön kan­nat­taisi myy­dä lääkkeitä Inti­aan halvem­mal­la, ellei olisi tehty luval­lisek­si tuo­da halpo­ja lääkkeitä Inti­as­ta takaisin Euroop­paan. Tämän tarkoituk­se­na oli alen­taa lääkkei­den hin­to­ja Euroopas­sa, mut­ta se vain nos­ti niiden hin­to­ja Intiassa.

 AIDS-lääkkei­den osalta lääkey­htiöt myön­tyivät myymään niitä omakus­tan­nush­in­taan Afrikkaan, kos­ka afrikkalaisil­la ei ollut mitään mah­dol­lisu­ut­ta mak­saa lääke­hoi­dos­ta tuhan­sia euro­ja vuodessa. Joidenkin lääkkei­den hin­ta putosi kolmaskymmenesosaan.

 Mullis­ta­van keksin­nön tehneel­lä lääkete­htaal­la on houku­tus rahas­taa jät­tipot­ti hin­noit­tele­mal­la lääke pil­vi­in. Lasku ei mene poti­laalle vaan veron­mak­sajille, mei­dän tapauk­ses­samme KELA:lle.  Mitä tahansa ei mak­se­ta. Hin­ta­lau­takun­ta voi hylätä kohtu­ut­toman hin­tapyyn­nön, jol­loin lääke jää kor­vat­tavu­u­den ulkop­uolelle. Tässä vai­heessa lääkey­htiö usut­taa poti­lasjär­jestön pain­os­ta­maan päättäjiä. 

 Tietotekni­ikan alal­la keskeisimpi­in keksin­töi­hin myön­netään rajoitet­tu patent­tisuo­ja (essen­tial patent), joka on pakko lisen­sioi­da kil­pail­i­jan käyt­töön kohtu­ullisel­la kor­vauk­sel­la. Voisiko lääkepatent­ti­inkin liit­tää kil­pail­i­jal­ta perit­tävän enimmäishinnan? 

 Teol­lisu­us­maid­en veron­mak­sa­jat joutu­vat rahoit­ta­maan lääkey­htiöi­den tuoteke­hi­tyk­sen. Sen voisi tehdä tapausko­htais­es­ti niinkin, että teol­lisu­us­maat osta­vat yhdessä patentin vapaak­si. Biol­o­gis­ten reumalääkkei­den kohdal­la tämä merk­it­sisi, että lääkey­htiö saisi saman voiton, teol­lisu­us­maid­en veron­mak­sa­jat mak­saisi­vat suun­nilleen yhtä paljon, mut­ta kymme­nen ker­taa enem­män poti­lai­ta pää­sisi osal­lisek­si lääk­keen paran­tavas­ta vaikutuksesta. 

 Lääke­tutkimuk­sen rahoi­tus­ta pitäisi miet­tiä uud­estaan jo senkin takia, että näkymät ovat tutki­van lääke­te­ol­lisu­u­den kohdal­la synkken­emässä. Ei rahoi­tus­malli niidenkään kannal­ta hyvin toimi.