Monikanavaisen rahoituksen kirot

Taksinkul­jet­ta­ja ker­toi min­ulle maakun­nas­sa asu­vas­ta vam­mais­es­ta miehestä, jol­la on suuria tuskia aiheut­ta­va epä­muo­dos­tu­ma. Kipua varten hänen on joka päivä käytävä hake­mas­sa pis­tos keskus­sairaalas­ta. Keskus­sairaalaan on 70 kilo­metriä, eikä hän voi tait­taa vam­mansa takia näin pitkää matkaa oma­l­la autol­laan. Niin­pä hän ajaa matkan päivit­täin Kelan piikki­in tak­sil­la. Tak­si­matkan hin­naksi tulee 170 – 200 euroa, eli koko lysti mak­saa Kelalle noin 65 000 euroa vuodessa. Pis­tok­sen voisi tietysti antaa myös parin kilo­metrin päässä ter­veyskeskuk­ses­sa, mut­ta näin se on nyt organisoitu.

En tiedä, onko tari­na tot­ta, mut­ta pahin­ta on, että se voi olla. Täl­lainen tilanne voi syn­tyä näin:

Jostain syys­tä vaikeavam­mainen poti­las on sairaan­hoitopi­irin eikä kun­nan poti­las, menee var­maankin kalli­in hoidon tasauk­seen, eikä menisi, jos poti­las hoidet­taisi­in terveyskeskuksessa.

Mikään ei estä sairaan­hoitopi­ir­iä ja ter­veyskeskus­ta sopi­mas­ta tuon kipupi­ikin antamis­es­ta ter­veyskeskuk­ses­sa, mut­ta kum­mankaan kannal­ta ei näin kan­na­ta tehdä.

Olisi hallinnol­lis­es­ti han­kalaa ryhtyä tekemään sairaan­hoitopi­ir­iltä laskutet­tavaa toim­intaa peruster­vey­den­huol­los­sa. Ei mah­do­ton­ta, mut­ta han­kalaa. Siihen ei siis ryhdytä, ellei ole jotain houkutin­ta, eikä sel­l­aisek­si riitä se vai­va ja suo­ranainen tus­ka, joka poti­laalle koituu pitk­istä matkoista.

Tuo 65000 euron matkakus­tan­nus ei ole syy muut­taa käytän­töä vaan päin­vas­toin. Sen mak­saa KELA/valtio. Pienelle maalaiskun­nalle on iloa val­tion mak­samas­ta tak­sikuskin puolipäiväis­es­tä työ­paikas­ta. Tai siis kokoaikaisen työn ansio tuos­ta lohkeaa, vaik­ka työaikaa on vain muu­ta­ma tun­ti päivässä. Eihän sel­l­aista voi menettää.

Täl­laista on ter­vey­den­huol­lon monikanavainen rahoitus.