En ole aiemmilla kerroilla saanut osallistutuksi Tour de Helsinkiin, vaikka mieli olisi tehnyt. Vähällä se oli nytkin, koska eilen illalla oli vielä vähän kuumeinen olo.
Kyse on siis pyöräilytapahtumasta, jonka osallistujamäärä teki taas uuden ennätyksen, jotain noin 2300. Ympäri Uuttamaata ajettiin 140 kilometriä. Siitä kun lähtö tapahtui, kului minuuttitolkulla aikaa ennen kuin minun kohdallani päästiin liikkeelle.
2300 pyöräilijää on aika paljon. Kymmenen vuotta sitten Helsingistä ei olisi löytynyt niin monta maantiepyörää. Nyt niitä on paljon. (Maantiepyörä (=kilpafillari) ei ollut osallistumisen ehto, mutta melkein kaikilla sellainen oli.) Jopot suljettiin pois huomautuksella, että reitti suljetaan seitsemän tunnin jälkeen.
Ruuhkan matematiikasta oppi paljon. Alkutaival 11 kilometriä mentiin poliisiauton perässä noin 21 km tunnissa. Siis noin. Välillä mentiin 35 km tunnissa ja välillä lähes pysähdyttiin. Ruuhkat syntyvät haitariliikkeestä. Kun liikenne pysähtyy, tien kapasiteetti romahtaa ja ruuhka pahenee.
En ole ennen osallistunut massapyöräilyihin. Ryhmässä ajaminen on oma taiteen lajinsa, mutta kyllä se auttaa ja paljon. Omaa toheluuttani ajoin välillä yksikseni välillä taas ryhmässä. Samalla vauhdilla ryhmässä syke laski kahdellakymmenellä lyönnillä minuutissa. Ensi kertaa varten pitää rohkaistua ajamaan ryhmän keskellä. Jos ajaa sen hännillä, vauhti on kovin nykivää.
Se kävi keskusteluissa ilmi, että pyöräilijät ovat yhteiskunnallisesti hyvin tiedostava joukko, joilla on voimakkaita liikennepoliittisia mielipiteitä.
Reitti oli loistava. Sain paljon hyviä vinkkejä tulevia kuntolenkkejä varten. Toki miellyttävään kokemukseen vaikutti se, että meillä oli lupa, jopa velvollisuus, olla käyttämättä pyöräteitä.
Oli kuulemma kyse myös kilpailusta. Tuloksia ei ole vielä netissä, mutta ymmärtääkseni hävisin voittajalle niukasti 2,5 tuntia. Maailman geologisessa historiassa tuollainen aika on sama kuin ei mitään.
