Kestääkö Kreikka?

Kreikan val­tion lainako­rot ovat markki­noil­la nousseet jo 20 pros­ent­ti­in. Kreik­ka ei tätä joudu vielä mak­samaan, vaan sijoit­ta­jat myyvät liik­keel­lä ole­via velka­kir­jo­ja täl­lä hin­nal­la toisilleen. Kreikan todel­liset korkomenot nou­se­vat tälle tasolle sitä mukaa, kun maa uud­is­taa velka­kan­taansa. On selvää, ettei Kreik­ka kestä täl­laista korko­ta­soa. Brut­tokansan­tuot­teesta liki neljännes menisi val­tion velan korkoihin.

Edessä lie­nee velka­sa­neer­aus. Se ei ole ihan pieni ongel­ma. Jos Kreik­ka pystyy mak­samaan 60 pros­ent­tia lain­ois­taan, seu­raa tästä liki sadan mil­jardin euron tap­pi­ot lainanan­ta­jille, joiden joukos­sa on sekä pankke­ja että eläkey­htiöitä. Tuo sadan mil­jardin shok­ki johtaa konkurs­sei­hin, ne tuot­ta­vat lisää luot­to­tap­pi­oi­ta ja lama on valmis. Kreik­ka on pieni maa, mut­ta paljon suurem­pi kuin Lehman & Brothers.

Entä jos Kreik­ka eroaisi eurosta? Se johtaisi var­maankin drak­man arvon puolit­tumiseen. Siitä ei ole mitään hyö­tyä, jos val­tion velat ovat edelleen euroina. Jos ne mak­se­taan drak­moina, se toimii kuin velka­sa­neer­aus kaikkine seu­raus­vaiku­tuksi­neen. Kreikkalais­ten elin­ta­so rom­ah­taisi, kos­ka maa on kulu­tus­tavaroiden osalta kovin tuon­nin varassa. 

Kreikalla on edessään niin raju vyönkiristys, että voidaan jopa kysyä, kestääkö Kreikan demokra­tia, vai palaako maa soti­lashal­li­tuk­seen. Yhteiskun­nal­lisen luot­ta­muk­sen taso on maas­sa kovin matala.

Jos Kreikan sor­tu­mi­nen halu­taan estää, maan on saata­va jostain velkaa siedet­täväl­lä korol­la. Joko muut maat rahoit­ta­vat sitä yhteis­vas­tu­ullis­es­ti tai EKP antaa lainaa. EKP ei saa sitä antaa, mut­ta aina tulee uusia sään­töjä. Jos Kreik­ka saisi kohtu­ullisen määrän lainaa viiden pros­entin korol­la, se voisi taakas­ta selvitä. Jos Kreik­ka selviäisi taakas­ta, tuo riski­in näh­den aliko­rkoisen lainan anta­mi­nen ei mak­saisi lainanan­ta­jille mitään. On sanomat­takin selvää, että täl­laisen jär­jeste­ly edel­lyt­tää, että Kreik­ka ottaa talouden sopeut­tamisen tosissaan. 

Hal­li­tuk­sen urhean soturin on ollut vaikea rauhal­lisin mielin seu­ra­ta Suomen vaku­us­vaa­timuk­sia. Tämä keskustelu on aiheut­tanut huo­mat­tavaa vahinkoa sekä Suomelle että mon­elle Euroopan maalle. Esimerkik­si Sak­sas­sa Kreik­ka-paketin hyväksymi­nen on tul­lut sen vuok­si huo­mat­tavasti vaikeam­mak­si. Suomen käyt­täy­tymi­nen raivos­tut­taa mui­ta EU-mai­ta. Sirk­ka-Liisa Antti­la parahtikin jo siitä, että hal­li­tus on vahin­goit­tanut Suomen ase­maa EU:ssa. Hänel­lä oli parah­tamiseen hyvä syyn­sä. Suomen pitäisi puo­lus­taa oikeut­taan jakaa maat­aloudelleen kansal­lista tukea. Alue­poli­it­tiset tuet ovat myös menos­sa uuteen hark­in­taan. Kos­toa on tiet­tävästi aika avoimesti jo uhat­tu. Tosin oppo­si­tioon siir­tynyt Keskus­ta on vaat­in­ut hal­li­tus­ta änkyröimään vielä pahemmin.

Jos Kreik­ka kaatuu, kaataa mukanaan suuren määrän pankke­ja, nos­taa työt­tömyy­den Suomes­sa 15 pros­ent­ti­in, onko todel­la olen­naista, onko tilil­lään sadan miljoo­nan euron käteistal­letus Kreikalta? Puhut­ta­makaan konkurssi­in menevien kreikkalais­ten pankkien osakkeista. Vaku­us­ratkaisu­ista ei tietenkään ole hait­taa, jos sel­l­aiseen, kaikkia tyy­dyt­tävään ratkaisu­un päädytään. Tätä pitää kuitenkin valmis­tel­la yhdessä, eikä Suomen ja Kreikan kah­den­välis­inä neu­vot­teluina. Emmekö me ole tähän asti vas­tus­ta­neet EU:n viral­lisen päätök­sen­tekomekanis­mien ulkop­uolel­la tehtyjä maid­en keskinäisiä kähmintöjä.