Kun aika moni lehti on siteerannut blokikirjoitustani siitä, että asevelvollisuus on tarkoitus lyhentää pienimmillään neljään kuukauteen ja reserviä supistaa olennaisesti, lienee syytä täsmentää asiaa.
Tulkintani päätöksestä on omani, mutta ei vain omani. Varsin moni paikalla ollut tulkitsi epämääräisesti kirjoitettua kompromissia näin, koska muut vaihtoehdot rajattiin pois muuta kautta.
Lähtökohtana ovat 200 miljoonan euron leikkaukset menoista. Tämä voidaan toteuttaa joko lyhentämällä palveluaikaa, vähentämällä koulutettavien määrää tai luopumalla joukkojen aseistamisesta. Ymmärtääkseni kenraalien tahto olisi ollut kouluttaa armeijan käyttöön vain tarpeellinen määrä varusmiehiä, mutta antaa näille sitten kunnon koulutus ja jopa aseet. Tämä järkevä – ja vihreidenkin pitkään ajama — vaihtoehto karsittiin pois kannanotolla yleisen asevelvollisuuden säilyttämisestä. Jos on tarkoitus, että armeijalla on myös aseita eikä vain hyvin koulutettuja miehiä, jäljelle jää vain vaihtoehto lyhentää asevelvollisuutta.
Vaihtoehtona tämä on huono. Olisi parempi kouluttaa vain tarpeellinen määrä mutta heidät kunnolla. Asiaan voidaan toivottavasti palata, vaikka silloin joudutaankin tulkitsemaan luovasti tuota hallitusohjelman kohtaa yleisen asevelvollisuuden säilyttämisestä.
Anekdoottina kerrottakoon, että muutama vuosi sitten kysyin hyvin korkealta sotilashenkilöltä, paljonko hän kutsuisi miehiä palvelukseen, jos olisi kyse vain armeijan tarpeista, ei miesten koulusta eikä maanpuolustushengen ylläpitämisestä. Hän sanoi, että noin puolet miespuolisesta ikäluokasta (15 000). Kun katsoin vähän epäluuloisesti, hän koki tarpeelliseksi täsmentää, ettei maanpuolustus tuollaista miesmäärää tarvitse, mutta olisi hyvä, että kansainvälisiin tehtäviin olisi kunnon rekrytointipohja.