Oma käsitykseni on, että perussuomalaiset eivät ole menossa hallitukseen. Nyt vain taktikoidaan sillä, saadaanko tämä näyttämään siltä, että PS kieltäytyy hallitusvastuusta, vai siltä, että muut syrjivät sitä. Voin tietysti olla väärässä.
Tämän jälkeen päähallituspohjia on jäljellä neljä. Jokin vanhoista suurista on oppositiossa (3) tai ne muodostavat kolmistaan hallituksen. Näistä vihreät kaatoivat jo kokoomukseen ja keskustaan pohjautuvan hallituksen, joten jäljellä on vain kolme pohjaa. Suosikkini on edelleen sinipunaan pohjautuva sixpack. Miksi?
Vaikka vihreiden puoluevaltuusto teki mielestäni tyhmästi kaataessaan porvarihallituksen pohjan, on tässä ratkaisussa paljon hyviä puolia. Porvarihallitus oli nimittäin erityisesti loppua kohden perin huono. Se ei päättänyt mistään vaan lykkäsi kaiken yli vaalien, vaikka paljon päätettävää olisi ollut. Syynä ei ollut poliitikkojen huonous vaan se, etteivät päähallituspuolueet olleet yksimielisiä oikein mistään.
Suomessa ei ole tärkeätä, mitkä puolueet ovat hallituksessa vaan mitkä ovat oppositiossa, koska suomalainen politiikka on ei-politiikkaa. Hallituspuolueilla on melkein kaikissa isoissa asioissa veto-oikeus. Siksi se, mitkä puolueet ovat hallituksessa sanelee enemmänkin sen, mitä hallitus ei tee kuin sen, mitä se tekee. Esimerkiksi vihreiden suurimmat voitot hallituksessa ovat olleet torjuntavoittoja. Pienen puolueen voima ei riittänyt ydinvoiman kaatamiseen, mutta Vuotokseen esimerkiksi riitti. Juuri siksi siellä täällä korkattiin (ennenaikaisesti?) shampanjapulloja, kun vihreät jättäytyivät pois.
Yhteiskunta pääsee jotenkin eteenpäin, kun kukin puolue on vuorollaan oppositiossa. Se, että kokoomus on ollut viime vuosikymmenet oppositiossa, on tehnyt mahdolliseksi hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisen. Oli välttämätöntä, että kepu oli oppositiossa EU-päätöksen jälkeen, sillä muuten sopeutuminen uuteen olisi ollut aivan mahdotonta. Demareilla on kunniakas menneisyys hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisessa, mutta sen uudenaikaistamiseksi puolueen olisi hyvä välillä olla oppositiossa.
Tärkeimmät demareille mahdottomat päätökset tosin tehtiin Lipposen hallitusten aikoina ja hänen johdollaan. Siksi demareiden oppositiokaudelle ei ole niin huutavaa tarvetta ja siksi porvarihallitus sai tämän mission täytetyksi nopeasti, eikä hallituskauden loppuaikoina ollut mitään tekemistä, koska kokoomus ja kepu torppasivat toistensa esitykset. Kokoomus olisi kyllä halunnut jatkaa demarien nuijimisessa pidemmälle, mutta koska meissä kaikissa asuu pieni demari, kokoomus olisi tarvinnut yksinkertaisen enemmistön päästäkseen purkamaan hyvinvointivaltiota enemmän.
Kolmen entisen suuren hallituspohja on pahin mahdollinen, koska silloin läsnä ovat kaikki veto-oikeudet, eikä hallitus saisi aikaan kerrassaan mitään. Unohtakaa se vaihtoehto!
Jäljelle jäävät punamulta tai sinipuna. Punamullassa olisi se hyvä puoli, että kaikki mukana olevat puolueet ovat ainakin retorisella tasolla halukkaita torjumaan kasvavia tuloeroja. Mutta onko tähän todellista halukkuutta ja valmiutta sellaisiin muutoksiin, jotka aidosti torjuvat köyhyyttä ja osoittavat työttömille tien ulos köyhyydestä. Rikkauden tuhoaminen kyllä alentaa Gini-kerrointa, mutta ei torju köyhyyttä. Voimakkaita toimia tarvitaan pienipalkkaisten aseman parantamiseksi (eikä tähän kelpaa se, että pienipalkkaisista tehdään työttömiä) sekä palkkatulojen ja tulonsiirtojen yhdistämiseksi.
Oma suosikkini on sinipuna, koska on niin paljon sellaista, mitä pitäisi tehdä – pitäisi tehdä jopa valistuneiden kepulaisten mielestä – mutta minkä tekeminen on kepulaisille mahdotonta. Säätytalolla saatiin kolmentoista päivän aikana sentään aikaankin jotain ja pääosin oikein hyvää. Lähes kaikki se hyvä oli sellaista, josta joudutaan luopumaan, jos kepu on hallituksessa.
On kansankunnan etu, että keskusta on tämän vuoron oppositiossa. Six-pack takaisin!