Verotusta suunniteltaessa ei pidä tuijottaa vain tulonjako vaan tulee tarkastella myös sen vaikutusta kuluttajien, yritysten ja työntekijöiden valintoihin. Suomen talouden rakenteellisia ongelmia on huonotuottoisen työn syrjäytyminen työmarkkinoilta. Huonotuottoisella työllä tarkoitan työtä, josta kuluttajan ja/tai työnantajan ei kannata maksaa kovin paljon. Tämä ongelma vaivaa kaikkia europplaiaisa hyvinvointivaltioita. Sen korjaamiseksi on esitetty ja 20 vuotta sitten kaiken verotuksen – sosiaaliturvamaksut mukaan luettuna – poistamista minimipalkan tasolta (Drese, J. and Malinvaud, E. (1994) “Growth and Employment: the Scope of a European Initiative”, European Economic Review, 38, 3/4, April.)
Jos jätetään pois työnantajan tavoittelema kate, kuluttajan ja palkansaajan välissä ovat työntekijän tulostaan maksamat verot ja yrittäjän myynnistä maksama arvonlisävero. Sosiaaliturvamaksujen ja loma-ajan palkan maksaminen tämän päälle on vähän makuasia, mutta pienipalkkaisen työn osalta perusteltua on laskea ainakin puolet eläkemaksuista, koska ansioeläke vähentää kansaneläkettä ja pienipalkkaisen eläke tulee todennäköisesti jäämään tälle yhteensovitusalueelle.
Katso myös tätä.
Jos arvonlisäveroa nostetaan, se nostaa entisestään pienipalkkaiseen työhön kohdistuvaa verokiilaa, mikä pahyentaisi rakenteellista työttömyyttä. Tämä on silloin kompensoitava työntekijän tuloveron puolella tai lisäämällä pienipalkkaisia tukevia tulonsiirtoja, esimerkiksi asumistukea. Koska työn kannattavuusongelma suhteessa sosiaaliturvaan on pahin kalliiden asumiskustannusten alueilla, edullisinta olisi lisätä asumistukea.
Niinpä:
Jos arvonlisäveroa nostetaan, tämä on kompensoitava alentamalla pienipalkkaiseen työhön kohdistuvaa verotusta ja/tai lisäämällä pienipalkkaisten saamia tulonsiirtoja, erityisesti asumistukea.