Tämä artikkeli on osa henkilökohtaisen vaaliohjelmani laatimista. Tämä artikkeli korvaa samaa aihetta käsitelleen artikkelin ”Tie- ja ratainvestoinnit kuntien vastuulle”, josta tuli niin osuvaa kritiikkiä, että päätin kirjoittaa sen uudestaan.
—
Helsingin seudulle on tulossa seuraavien 25 vuoden aikana runsaat 400 000 uutta asukasta. Se tarkoittaa kahden Tampereen verran uusia asuntoja. Kolmas tampereellinen tarvitaan asumisväljyyden kasvuun, tai niin ainakin kaavaillaan.
Seudulla on tukku rata- ja tiehankkeita odottamassa rahoitusta. Nämä ovat kannattavia tai suorastaan välttämättömiä investointeja, joiden lykkääminen on taloudellisesti järjetöntä, mutta valtiolta tulee rahaa tipoittain. Olisi paljon parempi, että valtio vetäytyisi koko asiasta ja siirtäisi seudun kunnille vuosittain vaikkapa 200 miljoonaa euroa tästä korvauksena ja vastuu liikennehankkeiden rahoituksesta siirrettäisiin kunnille itselleen.
Tästä järjestelystä olisi kaksi hyötyä:
1) Investoinnit ajoittuisivat yhdyskuntarakenteen kehityksen kannalta järkevästi. Uutta yhdyskuntaa rakennettaessa väyläinvestointien osuus kokonaiskustannuksista on 5–10 prosenttia. Nyt häntä heiluttaa koiraa, kun jättimäisiä rakennuskohteita joudutaan lykkäämään noiden pikkurahojen takia.
2) Jos kunnat olisivat itse vastuussa kasvavan asutuksen edellyttämistä tie- ja ratahankkeista, ne vähän miettisivät mihin kaavoittavat ja kuinka paljon. Kirkkonummi mankui vuosia rahaa Jorvaksentien leventämiseen, jotta kunnan olisi mahdollista kaavoittaa muutama tuhat omakotitonttia lisää pellolle. Nyt sitä rakennetaan. Jos Kirkkonummi olisi joutunut rahoittamaan tämän itse, niitä omakotitontteja ei ehkä olisi kaavoitettu lainkaan. Helsinki miettisi Östersundomin kaavaa uudestaan, jos Kehä III:n tukkiminen ei olisi kaupungille ilmaista.
Ehdotukseni koskee tässä vaiheessa Helsingin seutua. Tällainen järjestely on jo toteutettu Kainuun maakunnassa. Paljon suuremmat hyödyt siitä on saatavissa Helsingin seudulla.
Poistin aikanaan peruspalveluministerinä kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon investointiavustukset ja siirsin rahat käyttömenojen valtionosuuksiin. Tämä johti suuren investointiaaltoon, kun valtion rahaa ei kannattanut enää odottaa.
Olisi harkinnanvaraista ulottaa sama menettely koskemaan myös niin sanottuja maakunnallisia hankkeita, jollaisena pidän esimerkiksi Kemijärven radan, Vaasan radan ja Hanko-Hyvinkään ‑radan sähköistämistä. Vastuun siirtäminen näiden rahoituksesta kunnille ja/tai maakunnille tervehdyttäisi päätöksentekoa. Jokavuotinen taisto liikennehankkeista eduskunnan liikennejaostossa on eduskuntatyön masentavia piirteitä. Aika heppoisin perustein joitakin suuriakin hankkeita on rahoitettu. Taloudellisen vastuun siirtäminen näistä hankkeista maakunnille itselleen ei vaikeuttaisi maakuntien taloutta, jos valtio siirtää niille vastaavan määrän rahaa. Ne voivat toteuttaa tällä rahalla liikennehankkeita tai käyttää ne muuhun, jos pitävät sitä muuta tarpeellisempana.
Aidosti valtakunnalliset hankkeet pysyisivät edelleen ainakin pääosin valtion vastuulla. Esimerkiksi E18-tie on valtakunnallinen hanke. Kehä III:n kapasiteetin nosto ei kuitenkaan ole valtakunnallinen hanke, koska kapasiteettiongelmia aiheuttava mitoittava liikenne johtuu Helsingin seudun sisäisestä työmatkaliikenteestä.
Oikea tapa rahoittaa uuden asutuksen vaatimat infrainvestoinnit Helsingin seudulla on rakennusmaamaksu, jolla maanomistajat rahoittaisivat ne investoinnit, joita heidän mailleen rakentaminen aiheuttaa. Asumisen hintaa se ei nostaisi, maanomistajan maastaan saamaa hintaa kylläkin laskisi. Muina rahoituskeinoina voisivat tulevaisuudessa olla myös tienkäyttömaksut.
Niinpä:
Vastuu Helsingin seudun tie- ja raide-investoinneista siirretään seudun kunnille. Valtio maksaa tästä vuosittaisen kiinteän korvauksen. Samalla kehitetään lainsäädäntöä siten, että kunnat voivat periä investointien vaatimat rahat rakennusmaamaksuina ja mahdollisesti tienkäyttömaksuina.