Laman seurauksena valtiontalous on pahasti sekaisin. Tulot eivät riitä peittämään menoja, ellei menoja leikata kipeästä, veroja koroteta roimasti tai saada aikaan voimakasta talouskasvua niin, että työttömien määrä vähenee ja työssä käyvien määrä lisääntyy. On myös pidennettävä työuria. Yhä useamman pitäisi siis tehdä töitä.
Kannatan työllisyyden lisäämistä voimakkaasti. Toisaalta olen kirjoittanut kirjan ”Vauraus ja aika”, jossa suosittelen työnteon vähentämistä ja tuottavuuden kasvun ulosmittaamista vapaa-aikana mieluummin kuin yhä suurempana tavarapaljoutena. Miten voin kannattaa molempia asioita yhtä aikaa?
Esitän, että tulee tehdä kuin Ruotsissa. Ruotsin työllisyysaste on niin paljon parempi kuin Suomessa, että meillä pitäisi 250 000 ihmisen enemmän olla töissä, jos työllisyysasteemme olisi sama. Silloin rahaa riittäisi kaikkeen, niin kuin Ruotsin julkisella sektorilla riittääkin. Ruotsalaiset tekevät henkeä kohden kuitenkin yhtä paljon töitä kuin suomalaiset. Heidän keskimääräinen työaikansa on vastaavasti lyhempi. Näin on paljon parempi. Vähemmän työttömyyttä, enemmän vapaa-aikaa ja vankempi julkinen talous!
Parikin ammattijärjestöä on kysynyt jäsenistöltään, kumpaa nämä arvostavat enemmän, kahden prosentin palkankorotusta vai viittä työpäivää vuodessa vähemmän. Enemmistö kannattanut lisää vapaa-aikaa, mutta niitäkin on, jotka arvostavat rahaa enemmän kuin vapaa-aikaa. Eikö voitaisi toteuttaa molempien tahto ja antaa jokaisen valita itse?
Suomessa vanhemmilla on oikeus lyhentää työaikaansa omalla kustannuksellaan, jos heillä on koulua aloittelevia lapsia. Oikeus ei ole ehdoton. Sitä ei tarvitse hyväksyä, jos lyhennetty työaika tuottaa työnantajalle kohtuuttomia vaikeuksia. Ulotettakoon tämä oikeus kaikkiin.
Siispä:
Jokaisella olkoon periaatteellinen oikeus lyhentää työaikaansa pitäen tuntipalkka ennallaan, ellei tästä aiheudu työnantajalle kohtuuttomia vaikeuksia.