Purkaa vai peruskorjata?

Yhä use­am­min tör­mää eri­lais­ten asumiseen ja rak­en­tamiseen keskit­tynei­den sem­i­naarien kahvi­tauoil­la huo­mau­tuk­seen, että 1960- ja 1970-luvun betoniele­ment­ti­talot raken­net­ti­in noin 40 vuo­den elinkaar4ta ajatellen. Niitä ei ollut tarkoi­tus perusko­r­ja­ta vaan purkaa elinkaaren­sa lop­ul­la. Sik­si esimerkik­si vesi­jo­hdot raken­net­ti­in seinien sisälle taval­la, joka tekee perusko­r­jauk­sen erit­täin kalli­ik­si.   Ne olisi järkev­in­tä purkaa, kuten oli suun­nitel­tu, mut­ta ”sehän on poli­it­tis­es­ti mahdotonta”.

Kos­ka minus­ta järkevät asi­at eivät voi olla poli­it­tis­es­ti mah­dot­to­mia, otin asian esille kaupunkisuunnittelulautakunnassa.

Lähiöitä on puret­tu maail­mal­la paljon. Yleen­sä purkami­nen on kohdis­tunut slum­mi­u­tuneisi­in betonikolos­sei­hin, jot­ka on räjäytet­ty maan tasalle ja tilalle on raken­net­tu keskilu­okan asuinaluei­ta. Syy purkamiseen ei ole ollut vain aluei­den fyy­sisessä ympäristössä, vaan ennen kaikkea sosi­aalises­sa. Tästä ei ole nyt kyse.  Helsingis­sä ei ole sel­l­aisia ongel­malähiöitä, joi­hin tep­sisi vain pusku­trak­tori. Naa­purikaupunkien lähiöi­hin en ota kantaa.

Kyse on siitä, että perusko­r­jaami­nen on erit­täin kallista ja kuitenkin lop­putu­los on huono. Ympäristömin­is­ter­iö alkaa nor­mit­taa myös perusko­r­jat­tavien ker­rostalo­jen ener­giat­alout­ta, jol­loin perusko­r­jaamis­es­ta tulee vielä kalli­im­paa, mut­ta lop­putu­lok­ses­ta edes aav­is­tuk­sen parem­pi edes ener­giante­hokku­u­den kannal­ta.   Mut­ta aluei­den kaavoitus on huonoa, asun­to­jen poh­jaratkaisut ovat kehno­ja, eikä tätä pysty perusko­r­jauk­sel­la parantamaan.

Mon­et van­hat lähiöt ovat väljiä taval­la, joka ei tuo viihtyvyyt­tä, vaan haaskaa vain maa­ta. Paljon tiivi­im­min raken­netut Pikku-Huopalahti,  Hert­toniemen­ran­ta ja Ara­bi­an­ran­ta ovat viihty­isämpiä ja suositumpia.

Talo­jen purkamiseen liit­tyy iso­ja tun­nea­sioi­ta. Arkkite­hti ei ilmeis­es­ti pysty suun­nit­tele­maan niin huonoa aluet­ta, etteivätkö asukkaat niihin kiin­ty­isi. Tun­nepuoli olisi helpom­pi, jos aluei­den saneer­aus tehtäisi­in taval­la, joka tekee van­hoille asukkaille mah­dol­lisek­si jäädä asukkaiksi.

Koko han­ke pitäisi suun­nitel­la taval­la, joka olisi van­hoille asukkaille edullista. Se voisi men­nä vaikka­pa näin: Jos perusko­r­jaus mak­saa 1000 euroa neliö ja uuden rak­en­t­a­mi­nen 2000 euroa neliö, yhden van­han tilalle raken­net­taisi­in kak­si uut­ta ja myytäisi­in se toinen 3000 euroa neliöltä uusille asukkaille. Näin van­hat asukkaat saisi­vat omansa 1000 eurol­la neliöltä eli lasku olisi sama kuin perusko­r­jaus­vai­h­toe­hdos­sa, mut­ta he saisi­vat paljon parem­mat asun­not ja parem­min suun­nitel­lun asuinympäristön.  Kaupun­gin omis­tamis­sa vuokrat­alois­sa asian ratkaisem­i­nen on paljon helpompaa.

Kaupun­gin ei kan­na­ta havitel­la kaavoitushyö­tyä itselleen vaan antaa se van­hoille asukkaille. Ei täswtä muuten mitään tule. Tiivistämi­nen on joka tapauk­ses­sa kaupungille erit­täin kan­nat­tavaa. Han­kkeen on perus­tut­ta­va vapaae­htoisu­u­teen – tietysti asun­to-osakey­htiöis­sä vapaae­htoisu­us tarkoit­taa enem­mistöpäätök­siä. Pakkopäätök­siä ei kan­na­ta edes yrittää.

Tämä kan­nat­taa selvit­tää. Voi olla, että löy­de­tään ratkaisu, joka on parem­pi kaikille. Voi olla että ei löydetä.

Kovin paljon puret­tavia kohtei­ta Helsingis­sä ei olisi, mut­ta joitain ehkä löytyy.

Asiantun­ti­jat esit­tivät aikanaan Tapu­likaupun­gin purkamista ja rak­en­tamista tiivi­im­min ja parem­min, mut­ta aluet­ta perusko­r­jataan jo, joten tätä ei tarvitse speku­loi­da. Nyt tätä aluet­ta tiivis­tetään taval­la, jota moni pitää viher­alueille rak­en­tamise­na. Jos ole­mas­sa ole­via talo­ja voisi siirtää hiirellä vetämäl­lä, alueesta saisi paljon parem­man kuin mitä siitä on nyt tulos­sa tiivistämisen jäl­keen tulossa.