Mihin asuntopolitiikkaa tarvitaan (2) Sosiaalinen asuntotuotanto

Sosi­aal­ista asun­to­tuotan­toa on har­joitet­tu kaikissa euroop­palai­sis­sa hyv­in­voin­ti­val­tiois­sa, eri­tyis­es­ti Sak­sas­sa ja Ruot­sis­sa. Asun­tomarkki­noi­hin on muut­tovoit­toalueil­la pakko puut­tua, sil­lä vaik­ka vapaat markki­nat pää­si­sivät siedet­tävään tas­apain­oon jo 50 vuodessa, siinä välis­säkin on elettävä.

Ara­va-vuokrat­alo­jen idea perus­tui siihen, että niiden rahoit­tamisek­si rai­vat­ti­in tilaa korko- ja luot­tosään­nöste­ly­jen aikana. Tuol­loin­han oikeas­t­aan Suomen Pankissa päätet­ti­in, mitä Suomes­sa voiti­in investoi­da ja mitä ei. Yksi­tyisetkin sai­vat asun­to­lainaa, kun oli­vat ensin säästäneet puo­let. Tavalli­nen asun­to­lainan pitu­us oli viisi vuot­ta. Aravavuokrat­alot sai­vat lainaa 40 vuodek­si kohtu­ullisel­la korol­la. Se oli merkit­tävä etu.

Nyt kuka vain saa vaik­ka 50 vuo­den bulkki­lainan asun­toon­sa. Korkokin on suun­nilleen sama kuin aravavuokra-talo­jen mak­sama.  Ara­vat­alo­ja ei siis sub­ven­toi­da mitenkään, luku­un otta­mat­ta sitä, että niille on tapana antaa tont­ti ale­hin­nal­la. Val­tio ei tue mitenkään.

Vuokrat­alo­jen fuu­sio on toinen tapa sub­ven­toi­da uusia vuokrat­alo­ja. Van­hois­sa talois­sa inflaa­tio on syönyt lainat ja vuokrata­so olisi hyvin mata­la. Pääo­ma­fu­u­si­ol­la pääo­maku­lut tasataan.

Tosi­asialli­nen asukkaiden sub­ven­tio perus­tuu vuokrasään­nöste­lyyn. Vuokra koos­t­uu talon hoitoku­luista, koroista ja lyhen­nyk­sistä, mut­ta varsi­naista voit­toa ei saa periä.

Omis­tus-HITAS saa kaik­ki nämä samat sub­ven­tiot: tont­ti aseveli­hin­taan. mak­set­tavak­si jää asun­to­laina, joka on yleen­sä 40 vuot­ta lyhyem­pi, tyyp­il­lis­es­ti 25 vuot­ta. Kosko on suun­nilleen sama, mut­ta val­tio mak­saa siitä 28 % omis­tusasumisen tuke­na. Tätä tukea ei mak­se­ta vuokra-asun­toi­hin. Kos­ka lyhen­ny­saikataulu on nopeampi, kuukausit­taiset lainan­hoitoku­lut ovat samaa luokkaa. Ero näkyy 25 vuo­den kulut­tua. Kun laina on mak­set­tu, asun­to on oma ja vela­ton. Kun vuokrat­alon laina on mak­set­tu, asun­to ei ole oma. Sik­si on kan­nat­tavam­paa asua omis­tusasun­nos­sa kuin aravavuokra-asun­nos­sa.   Toisaal­ta vuokrat­alon asukas saa asum­is­tukea myös siihen lainan lyhen­nysosaan (sehän ei koidu hänen hyödyk­seen), omis­tusasu­ja ei saa. Sik­si sosi­aal­is­ten asuin­talo­jen omis­ta­jik­si on kovasti tunkua. Omaa rahaa ei tarvi­ta juuri lainkaan, mut­ta 40 vuo­den kulut­tua omis­taa velat­toman talon.

Mihin tarvi­taan enää eril­lisiä vuokrakasarme­ja? Jos ain­oa todel­li­nen tuki on vuokrasään­nöste­ly, eikä sitä Eikö vuokrasään­nöste­lyä voisi toteut­taa ilman eril­lisiä talo­ja? Eikö yhteiskun­ta voisi ostaa vuokra-asun­to­ja sieltä täältä asunto-osakeyhtiöistä?

Helsin­gin asun­to­hank­in­ta on tätä pienessä mit­takaavas­sa tehnytkin. Sil­lä on nyt noin 3500 vuokra-asun­toa, pääasi­as­sa yksiöitä ja kak­sioi­ta.   En ole tähän jär­jeste­lyyn täysin syytön.

Asukkaat eivät tarvitse eril­lisiä vuokra-talo­ja, mut­ta naa­pu­rit kaipaa­vat niitä. Vuokra-asukkai­ta ei halu­ta naa­pureik­si. Helsin­gin asun­to­hank­in­nan vilkas osto­toim­inta toi lunas­tus­pykälät takaisin asun­to-osakey­htiöi­den yhtiöjärjestyk­si­in. Pelätään niin san­ot­tu­ja vaikei­ta asukkaita.

Luulen, että jos asun­topoli­ti­ik­ka luo­taisi­in puh­taal­ta pöy­dältä, aravavuokra-talo­ja ei siihen sisällytettäisi.