Kuntien välinen kilpailu raaistuu (3). Mitä pitäisi tehdä?

Olen tul­lut yhä vain vaku­ut­tuneem­mak­si, että peruskun­ta on väärä yksikkö vas­taa­maan hyv­in­voin­tiy­hteiskun­nan rahoituk­ses­ta. Pienet kun­nat ovat siihen aivan liian pieniä ja haavoit­tuvia, kaupunkiseuduil­la taas tilanne johtaa rumaan peli­in, jos­sa kaik­ki kär­sivät ja huono-osaiset erityisesti.

Entä jos vero­tu­lot kerät­täisi­in johonkin kaupunkiseudun yhteiseen kas­saan ja jos tuo yhteinen kas­sa olisi vas­tu­us­sa sosi­aali- ja ter­veystoimen menoista? Sil­loin kun­tien ei tarvit­sisi väl­tel­lä kalli­ita, paljon palvelu­ja tarvit­se­via asukkai­ta eikä yrit­tää houkutel­la kepu­likon­stein asukkaik­seen suu­rit­u­loisia veron­mak­sajia tai rajo­jen­sa sisäpuolelle men­estyviä yrityksiä.

Onko vieras aja­tus, että kun­ta saisi tulon­sa jostain yhteis­es­tä kas­sas­ta – vaikka­pa vain val­ti­ol­ta ja menoi­hin­sa korvaukset?

Tulo­jen puoles­ta suurin osa Suomen kun­nista on tässä tilanteessa. Ylivoimainen enem­mistö Suomen kun­nista on niin san­otun vero­tu­lo­jen tasauk­sen piiris­sä. Niille taataan (noin) 92 pros­ent­tia keskimääräi­sistä vero­tu­loista asukas­ta kohden. Oma­l­la rahoituk­sel­la on yhtä vähän vaiku­tus­ta kuin toimeen­tu­lo­tukea saa­van ansio­tu­loil­la. Ope­tus­puolel­la taas val­tio antaa oppi­laan mukana tule­vaa rahaa oppi­laitok­sille suun­nilleen niin paljon kuin yhden oppi­laan koulut­ta­mi­nen mak­saa. Tuo raha tulee osit­tain val­tion vero­tu­loista, osit­tain se kerätään kaik­il­ta kun­nil­ta euroa/asukas ‑perus­teel­la. Kun­tien omista rahoista ei ope­tus­toimes­sa tosi­asi­as­sa ole kyse.

On perustel­tua, että kun­nat hyö­tyvät jotain siitä, että ne houkut­tel­e­vat alueelleen työ­paikko­ja ja siten ylläpitävät työl­lisyyt­tä. Tämä kan­nustin ei toi­mi kun­tako­htais­es­ti vaan seu­tuko­htais­es­ti, kos­ka töis­sä käy­dään kun­tara­jo­jen yli.  Tämän takia kan­nat­taa säi­lyt­tää kaupunkiseu­tuko­htainen vero­tu­lo­jenkeräämi­nen ainakin osit­tain, mut­ta kun­nan­ra­jat kan­nat­taisi unohtaa.

Jos näin tehtäisi­in, kun­tien väli­nen yhteistyö voisi sujua kuin ras­vat­tu. Esimerkik­si niille asun­not­tomille Helsin­ki voi todel­la olla parem­pi paik­ka kuin Olari. Kun menot mak­se­taan yhdessä, sijain­nista voidaan keskustel­la vil­pit­tömäm­min. Helsin­gin pitäisi oikeas­t­aan tukea Keilaniemen työ­paik­ka-alueen men­estys­tä, kos­ka Keilanie­mi on hyvä paik­ka työ­paikoille; Espoon ja Van­taan taas kan­nat­taisi tukea Pasi­lan men­estys­tä, kos­ka Pasi­laan pääsee kaikkialta.

Kun­tien ei kan­nat­taisi ajaa alas sosi­aal­ista asun­to­tuotan­toa. Vaik­ka yksi kun­ta pääsee köy­histä eroon epä­sosi­aalisel­la asun­topoli­ti­ikalla, koko seu­tu ei pääse. Jos kaupun­gin vuokrat­alo­ja olisi paljon nyky­istä enem­män, niiden asu­jaimis­to olisi paljon tavanomaisem­pi – kuten se on vaikka­pa Berli­inis­sä. Suurin osa ihmi­sistä halu­aa vain asua tur­val­lis­es­ti, eikä yhdis­tää asum­ista elämän­sä suurim­paan taloudel­liseen uhkapeliin.

(Vesa Peip­inen, enti­nen talon­va­l­taa­ja ja nykyi­nen asun­to­lau­takun­nan puheen­jo­hta­ja otti min­u­un yhteyt­tä ja ker­toi, että Helsin­gin asun­to­lau­takun­ta pyrkii ”keskilu­okkaista­maan” kaupun­gin vuokra-asun­to­jen asu­jaimis­toa siten, että joukos­sa on run­saasti työssä käyvää, vuokransa itse mak­savaa. Tämä on hyvä. Tätä on vaa­dit­tu pitkään, mut­ta nyt se siis lop­ul­ta tapah­tuu. Myös taloko­htainen seg­re­gaa­tio on seg­re­gaa­tio­ta. Tämä olisi oikeas­t­aan oman postauk­sen­sa aihe.)

Tehtäköön metropoli­hallinnolle mitä hyvän­sä, olen­naista on tasa­ta tulot ja menot metropo­lialueen sisäl­lä. Ote­taan sosi­aali- ja ter­vey­den­hoidon rahoi­tus ja strate­gi­nen johto metropoli­hallinnolle, kuten se Ruot­sis­sakin on lääneil­lä. Samoin yleiskaavoitus ja asun­topoli­ti­ik­ka. Kerät­täköön verot pääosin metropoli­hallinnolle. Peruskun­nil­la voisi olla rajoitet­tu veronkan­to-oikeus. Voisi ajatel­la, että kun­nal­lisvero menisi 15 pros­ent­ti­in asti metropoli­hallinnolle ja tulot tämän ylit­tävästä veros­ta peruskun­nalle. Metropoli­hallinto toki jakaisi rahaa peruskun­nille, eikä käyt­täisi tuo­ta kaikkea itse.

Jos sään­nöt tehdään sel­l­aisik­si, ettei vilp­pi kan­na­ta, yhteistyökin voi toimia hyvin, eikä kun­tien lukumäärä olisi enää ongelma.