Olen tullut yhä vain vakuuttuneemmaksi, että peruskunta on väärä yksikkö vastaamaan hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksesta. Pienet kunnat ovat siihen aivan liian pieniä ja haavoittuvia, kaupunkiseuduilla taas tilanne johtaa rumaan peliin, jossa kaikki kärsivät ja huono-osaiset erityisesti.
Entä jos verotulot kerättäisiin johonkin kaupunkiseudun yhteiseen kassaan ja jos tuo yhteinen kassa olisi vastuussa sosiaali- ja terveystoimen menoista? Silloin kuntien ei tarvitsisi vältellä kalliita, paljon palveluja tarvitsevia asukkaita eikä yrittää houkutella kepulikonstein asukkaikseen suurituloisia veronmaksajia tai rajojensa sisäpuolelle menestyviä yrityksiä.
Onko vieras ajatus, että kunta saisi tulonsa jostain yhteisestä kassasta – vaikkapa vain valtiolta ja menoihinsa korvaukset?
Tulojen puolesta suurin osa Suomen kunnista on tässä tilanteessa. Ylivoimainen enemmistö Suomen kunnista on niin sanotun verotulojen tasauksen piirissä. Niille taataan (noin) 92 prosenttia keskimääräisistä verotuloista asukasta kohden. Omalla rahoituksella on yhtä vähän vaikutusta kuin toimeentulotukea saavan ansiotuloilla. Opetuspuolella taas valtio antaa oppilaan mukana tulevaa rahaa oppilaitoksille suunnilleen niin paljon kuin yhden oppilaan kouluttaminen maksaa. Tuo raha tulee osittain valtion verotuloista, osittain se kerätään kaikilta kunnilta euroa/asukas ‑perusteella. Kuntien omista rahoista ei opetustoimessa tosiasiassa ole kyse.
On perusteltua, että kunnat hyötyvät jotain siitä, että ne houkuttelevat alueelleen työpaikkoja ja siten ylläpitävät työllisyyttä. Tämä kannustin ei toimi kuntakohtaisesti vaan seutukohtaisesti, koska töissä käydään kuntarajojen yli. Tämän takia kannattaa säilyttää kaupunkiseutukohtainen verotulojenkerääminen ainakin osittain, mutta kunnanrajat kannattaisi unohtaa.
Jos näin tehtäisiin, kuntien välinen yhteistyö voisi sujua kuin rasvattu. Esimerkiksi niille asunnottomille Helsinki voi todella olla parempi paikka kuin Olari. Kun menot maksetaan yhdessä, sijainnista voidaan keskustella vilpittömämmin. Helsingin pitäisi oikeastaan tukea Keilaniemen työpaikka-alueen menestystä, koska Keilaniemi on hyvä paikka työpaikoille; Espoon ja Vantaan taas kannattaisi tukea Pasilan menestystä, koska Pasilaan pääsee kaikkialta.
Kuntien ei kannattaisi ajaa alas sosiaalista asuntotuotantoa. Vaikka yksi kunta pääsee köyhistä eroon epäsosiaalisella asuntopolitiikalla, koko seutu ei pääse. Jos kaupungin vuokrataloja olisi paljon nykyistä enemmän, niiden asujaimisto olisi paljon tavanomaisempi – kuten se on vaikkapa Berliinissä. Suurin osa ihmisistä haluaa vain asua turvallisesti, eikä yhdistää asumista elämänsä suurimpaan taloudelliseen uhkapeliin.
(Vesa Peipinen, entinen talonvaltaaja ja nykyinen asuntolautakunnan puheenjohtaja otti minuun yhteyttä ja kertoi, että Helsingin asuntolautakunta pyrkii ”keskiluokkaistamaan” kaupungin vuokra-asuntojen asujaimistoa siten, että joukossa on runsaasti työssä käyvää, vuokransa itse maksavaa. Tämä on hyvä. Tätä on vaadittu pitkään, mutta nyt se siis lopulta tapahtuu. Myös talokohtainen segregaatio on segregaatiota. Tämä olisi oikeastaan oman postauksensa aihe.)
Tehtäköön metropolihallinnolle mitä hyvänsä, olennaista on tasata tulot ja menot metropolialueen sisällä. Otetaan sosiaali- ja terveydenhoidon rahoitus ja strateginen johto metropolihallinnolle, kuten se Ruotsissakin on lääneillä. Samoin yleiskaavoitus ja asuntopolitiikka. Kerättäköön verot pääosin metropolihallinnolle. Peruskunnilla voisi olla rajoitettu veronkanto-oikeus. Voisi ajatella, että kunnallisvero menisi 15 prosenttiin asti metropolihallinnolle ja tulot tämän ylittävästä verosta peruskunnalle. Metropolihallinto toki jakaisi rahaa peruskunnille, eikä käyttäisi tuota kaikkea itse.
Jos säännöt tehdään sellaisiksi, ettei vilppi kannata, yhteistyökin voi toimia hyvin, eikä kuntien lukumäärä olisi enää ongelma.
Miksi tähän pitäisi rakentaa jotain kaupunkiseutuja? Monissa maissa (esim. Ranskassa ja Britanniassa) terveydenhoito jne ovat yksinkertaisesti valtion organisoimia toimintoja, eikä kunnilla ole niissä roolia.
Ja näinhän se luontevaa onkin: jos valtio säätää, mitä hoitoja pitää antaa ja kenelle, ja missä ajassa, jne, niin valtion on varmaan paras organisoida tämä itse, koska mitään paikallista päätäntävaltaa tai asiantuntemusta ei tarvita.
Tähän suuntaan juu. Mutta eikö nyt uudisteta vähän reippaammin: kaikkien keskeisten palvelujen organisointi valtiotasolle. Ihan niinkuin meillä ei ole kunnallisia poliisilaitoksiakaan.
Paikallisdemokratia? Paskat, mulle ainakin riittää eduskuntavaalit.
Idea on varmaan hyvä… on paljon parempi jos pääkaupunkiseutu kilpailisi Tampereen ja tallinnan kanssa sen sijaan että päävastustaja näyttää olevan Nurmijärvi.
Yksi epäilyksen aihe tuossa tosin on se, että “ahtaajien” puolue saa liikaa kannatusta ja meidät kaikki ahdetaan joihinkin betonisiin kanakoppeihin. Kaupunkien välinen kilpailu on hyvä asia siinä suhteessa, että jos yksi kaupunki kannattaa “ahtaamista”, niin muut voivat sitten suosia väljempää asumista.
Minusta mielenkiintoisin tapa vähentää nykyistä kuntien välistä kilpailua / vääristymiä olisi hoitaa kuntien perusvelvoitteiden rahoitus kokonaan valtion kautta. Valtio siis keräisi verot koko maasta, ja maksaisi niistä sitten kunnille sopivan summan per asukas, per oppilas, per vanhus, per hengityshalvauspotilas jne.
Maksettuja summia voi muuttaa tarpeen mukaan. Joillain aloilla voi myös harkita kuorman jakoa tasaisesti eri kunnille — vaikkapa yksittäiselle kunnalle tulevia maksuja tarpeen mukaan nostamalla/laskemalla. Voisi olla esimerkiksi perusteltua vaatia, että toimeentulotuen varassa elävät jaetaan melko tasaisesti koko maahan.
Periaatteessa maksut olisivat saman suuruiset kaikkialla maassa (tasapainottaakin voi jos on perusteltu tarve).
Myös pienet kunnat toimisivat ihan ok tässä mallissa. Vanhustenhoito voidaan toteuttaa aivan yhtä hyvin pienissä kuin suurissa kunnissa. Sairaanhoidossa mikään kunta (paitsi Helsinki) ei ole riittävän suuri pyörittämään kaikkia mahdollisia erikoisyksiköitä, joten nämä hommat tarvitsevat nykyiseen tapaan yhteistyötä valtakunnallisella, maakunnallisella ja naapurikuntien yhteistyönkin tasolla. Pienet kunnat voivat siltu hyvin toimia perusyksikköinä, ja ainakin paikallisdemokratian yksikköinä, jotka päättävät mistä yhteistyötä vaativat palvelut hankitaan
Kaupunkiseudut eivät välttämättä tarvitsisi erillisiä kassoja, sillä maksut hoitaisi pääosin valtio. Kaupunkiseutujen, maakuntien ja naapurikuntien yhteistyössä riittäisi se, että näiden valtiolta saamat rahat (tai osa niistä) laitettaisiin yhteen kassaan kuntien välisen yhteistyöelimen (esim. yhteinen sairaala) käytettäväksi. Kuntien välisen yhteistyön ei tarvitse noudattaa samoja rajoja joka alalla.
OS: “On perusteltua, että kunnat hyötyvät jotain siitä, että ne houkuttelevat alueelleen työpaikkoja ja siten ylläpitävät työllisyyttä.”
Tätä kikkaa voisi kyllä käyttää joissain tilanteissa, mutta perusmallissa se ei mielestäni ole tarpeen. Kyllä firmojen tuet voi maksaa firmoille suoraankin, jos tuet ylipäätään ovat tarpeen (talouden rakenteen pitäisi olla riittävän toimiva muutenkin).
Kunnat luopuisivat suuresta osasta nykyistä verotustaan, sillä tulot tulisivat pääosin valtiolta. Kuntien itsenäisen verotusoikeuden voisi kuitenkin pitää jatkossakin. Itse säätämillään veroäyreillä ne voisivat kehittää kuntaa haluamaansa suuntaan — vaikkapa rakentaa uimahalleja tai tarjota parannettuja palveluita vanhuksille.
Myös yhteisövero ja kaikkinainen rikkaita tuleva lisätulo kunnille voitaisiin ohjata pääosin valtiolle. Näin siksi, että peruspalveluiden tuottaminen kuntalaisille on periaatteessa yhtä kallista köyhille ja rikkaille. Näin kilpailu firmoista ja rikkaista asukkaista vähenisi. Nykyiseen verotusmalliin on jo totuttu, mutta minulle on jäänyt hieman hämäräksi, miksi lappilaiset joutuvat maksamaan keskimäärin korkeampia veroja kuin muut suomalaiset, ja miksi rikkaiden asuttamissa kunnissa verojen pitäisi olla alhaisimmat (kuntien hyvin hoidettu talous olisi yksi peruste, mutta usein kyse ei ole tästä, vaan vain siitä, että pruspalveluihin menee vain kiinteä summa per asukas).
Verotulojen tasaus on tosiaan jo siirtänyt yhteiskuntaamme tähän suuntaan. Kaikkien peruspalveluiden kulujen jakaminen tasan toteuttaisi jo nyt osin voimassa olevan mallin paljon yksinkertaisemmin.
Mihin yksi kaupunkiseutu loppuu ja mistä seuraava alkaa. Missä menisi Tampereen ja Helsingin raja? Onko välissä Hämeenlinnan seutu, vai lasketaanko se jompaan kumpaan kaupunkiseutuun? Kumpaan?
En oikein usko, että meillä on varaa enää hyvinvointivaltioon nykymuodossaan. Kohta hyvinvointivaltioota on jäljellä yksi: Norja. Öljymiljardeilla saa kaikkea kivaa.
Hyvinvointivaltiossa on piirteitä, jotka kannattaa pyrkiä säilyttämään. Tolkutonta terveydenhuollon byrokratiaa en laske niihin. 😉
Tähän voitaisiin käyttää tilastoa kuntalaisten pendelöinnistä. Jos kunnasta A kävisi töissä kunnassa B (esim) yli 10% asukkaista, kuuluisi kunta A kunnan B alueeseen. Jos kunnasta käytäisiin töissä kahdessa kunnassa yli tämän rajan, kuuluisi kunta siihen jossa työssäkäyviä on enemmän. Samoin tämä toimisi rekursiivisesti, eli jos kunta B kuuluisi kunnan A alueelle, ja C B:lle, olisivat kaikki samaa aluetta. Näin kaupunkiseutujen alue vastaisi sen asukkaiden pääasiallista työssäkäyntialuetta. Kaupunkiseutuja pitäisi myös päivittää säännöllisin väliajoin vastaamaan muuttuneita olosuhteita.
Tilastokeskuksella olisi valmis tilasto pendelöinnistä kunnittain, mutta valitettavasti vain maksullisena 🙁
Kunnat ovat näin pienessä maassa melkoisia turhakkeita, byrokratian juoksuhautoja ja kankkulan kaivoja.
OS kirjotti:
“Vesa Peipinen, entinen talonvaltaaja ja nykyinen asuntolautakunnan puheenjohtaja otti minuun yhteyttä ja kertoi, että Helsingin asuntolautakunta pyrkii ”keskiluokkaistamaan” kaupungin vuokra-asuntojen asujaimistoa siten, että joukossa on runsaasti työssä käyvää, vuokransa itse maksavaa. Tämä on hyvä. Tätä on vaadittu pitkään, mutta nyt se siis lopulta tapahtuu. Myös talokohtainen segregaatio on segregaatiota. Tämä olisi oikeastaan oman postauksensa aihe.”
Onko tämämitään uutta? Jos oikein muistan Helsingin kaupungin vuokra-asuntoaj on siinä 50.000. tottakai joukkoonn mahtuu kaikenlaista pipoa, mutta suurin osa asukkaista on käsittkäskeni työssäkäyvää, kunnollista porukka, tais itten elkeläisiä. Ehkä koko vuokraa ei ykisnhuoktaja pysty aina yksin maksamaan.
Helpointa olisi laskea noiden kuntien määrä tuonne sadan paikkeille. Jos ei vapaaehtoisesti onnistu, hallitus voisi ottaa tussin ja suomenkartan ja piirrellä uudet suurkunnat.
Samalla voisi lopettaa maakunnat ja muut hölmöilyt.
Kuntien koon määräytyminen sillä, että ehtii hevosella asioille on aikansa elänyt.
“illoin kuntien ei tarvitsisi vältellä kalliita, paljon palveluja tarvitsevia asukkaita eikä yrittää houkutella kepulikonstein asukkaikseen suurituloisia veronmaksajia tai rajojensa sisäpuolelle menestyviä yrityksiä.”
Ei tarvi vältellä, eikä kyllä huolehtia ennaltaehkäisystäkään.
“os kaupungin vuokrataloja olisi paljon nykyistä enemmän, niiden asujaimisto olisi paljon tavanomaisempi – kuten se on vaikkapa Berliinissä. ”
Miksi ihmeessä kunnan vuokrataloja pitäisi olla nykyistä enemmän? Mitä ihmeen järkeä on rakentaa niitä keskiluokalle? Miksi kunta tekisi nuo asiat paljon paremmin kuin markkinat?
10–15 vuoden sisällä joko valtioneuvosto tai me itse heräämme siihen, että seudun yhteistyötä on lisättävä, ja metropolihallintoa selkeytettävä.
Nyt metropolihallinto on epäselvä kuntayhtymien ja muiden liittojen häkkyräkokoelmä, jolla hoidetaan ilman suoraa edustuksellista demokratiaa ihmisille hyvin merkityksellisiä palveluja aina sairaanhoidosta joukkoliikenteeseen. Nämä asiat ovat niin tärkeitä, että näistä tulisi päättää suorilla kansanvaaleilla valittut henkilöt.
Kaksiportaisessa suorilla kansanvaaleilla valitussa aluekuntamallissa seututaso voisi päättää yleiskaavasta, terveydenhuollosta ja sairaanhoidosta, jatkokoulutuksesta, joukkoliikenteestä, kirjastoista, vanhuspalveluista, kun taas kaupunginosan valtuusto asemakaavasta, peruskoiluista ja muista paikallisista asioista.
Tärkeää on että vastuu, valta ja verorahat ovat suorilla kansanvaaleilla valituilla valtuutetuilla, jotta demokratia toimi.
Hyvä Pekka Taipale!
Näin juuri, kunnat eivät ole oikea yksikkö tuottamaan tai maksamaan tai tilaamaan mitään sairaanhoitopalvelua. Tuollaiset pitäisi ottaa kunnilta pois kokonaan.
Ainoa järkevä tapa toimia olisi järjestää valtakunnallinen palvelu valtion toimesta jos sen kerran pitää olla julkista toimintaa.
Jos sitten tehtäisiin vielä järkevämpi liike ja yksityistettäisiin koko homma tilaamisesta lähtien ihmisille niin oltaisiinkin jo automaattisesti kestävässä ja joustavassa järjestelmässä. Mutta yksityistämiseen ei taida Suomessa olla mitään mahdollisuuksia, kun oikeistolaisimmatkin ihmiset haluavat julkisia palveluita, jotka määrittelee Eduskunta ja maksaa joku muu yhteisestä pussista.
Sinänsä tietysti käsittämätöntä. Kyllä minä haluaisin päättää ihan itse mihin rahani käytän myös sairaanhoidon osalta.
Eikö myös USA:ssa kaupunkien (city, town, municipality) ulkopuolelle jäävien alueiden palvelut ovat suoraan (osa)valtion vastuulla. Eikö Suomessa voisi ajatella että kuntiin kuuluvat ainoastaan niiden keskustaajamat ja syrjäseudut ovatkin suoraan valtion alaisina. Näiltä alueilta verorahat kerättäisiin valtion veroprosentin mukaan ja kuntien alueilla voisi sisäisiin menoihin periä kuntaveroa. Palvelut olisivat vaatimatonta perustasoa, joka alueille muuttaville myös etukäteen ilmoittettaisiin (ei taata julkista liikennettä, koulukuljetuksia tai kotisairaanhoitoa jos menet rakentamaan uuden omakotitalon keskelle metsää).
Olen pitkälti samoilla linjoilla Osmon kanssa. Kuntien itsehallinto oli keskeistä hyvinvointiyhteiskuntaa rakennettaessa, sillä se mahdollisti jokaiselle kunnalle mahdollisuuden organisoida vähäiset palvelunsa oman kunnan asukkaiden preferenssien mukaisesti.
Sittemmin on tapahtunut paljon. Valtio ohjaa palvelutuotantoa normeilla hyvin raskaasti, mikä kaventaa merkittävästi itsehallintoa. Toisaalta palvelujen kustannusrakenne on muuttumassa koko ajan pääomavaltaisempaan suuntaan, mikä vaatii toimintojen keskittämistä kustannustehokkuuden saavuttamiseksi. Tässä ympäristössä itsehallinto on varsin vähäistä ja kunnilla on lähinnä maksajan rooli.
Itse lähtisin perkaamaan kuntien nykyisiä toimintoja systemaattisesti läpi ja miettisin, millaisessa mittakaavassa mitäkin toimintaa kannattaa johtaa. Paras-hanke lähti 50 000 asukkaan oletuksesta, mutta nykyinen kuntamalli tekee kuntien yhteistyöstä liian raskasta. Siksi olisikin syytä listata kaikki ne toiminnot, joiden järjestäminen ei kuntarakenteessa ole enää mielekästä. Sosiaali- ja terveystoimi sekä opetustoimi tulevat nopeasti mieleen.
Toisaalta tiettyjä toimintoja voi olla perustelua tehdä jatkossakin nykyisten kuntien tasolla.
Vai että kaikki vaan valtiolle… tästähän on kokemuksia monissa Itä-Euroopan maissa.
Parempi olisi poistaa valtio kokonaan sähläämästä ja antaa kuntien hoitaa palvelutuotanto — mikä tietysti edellyttäisi elinkelpoisia kuntia (tai toimivaa maakuntahallintoa Kainuun malliin).
Ei enää mitään ylimääräistä hallintotasoa ja kaupunkiseutukassaa! Sillekin tarvittaisiin johto ja toteutushenkilökunta = lisää byrokratiaa entisten päälle.
Kuten täällä on jo ehdotettu, mikä estää keräämästä kaikkia veroja valtion kassaan ja jakamasta niitä kunnille jonkun tasa-arvoisen ja kattavan systeemin kautta? Kuntien hallinto voisi toki edelleen päättää, mitä rahoilla tehdään, mutta entinen korvamerkkausmalli näytti toimivan kaikkiaan paremmin. Nykyäänhän esim. kulttuurin valtionosuus käytetään sote-puolella…
Progressiivisella valtionverolla jätettäisiin historiaan myös kunnallisvero, joka on tasavero ja siksi epäreilu.
Osmo sanoo,
Olen tullut yhä vain vakuuttuneemmaksi, että peruskunta on väärä yksikkö vastaamaan hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksesta.
Ja minä,
Kappas vaan, havaintosi on minulle kyllä uusi. Itse olen paasannut vuosia, että eduskunta mätkii lait ja kuntaparka joutuu maksamaan viulut. Sairaanhoito pitäisi siirtää kokonaan valtiolle. Kymenlaaksossa on hyvä esimerkki siitä, mitä tulee, kun kunnat suhmuroivat keskenään alueen erikoissairaanhoitoa.
Muuten joo mutta se aluetuki on syytä jättää tästä pois, maksetaan ja tapellaan asiasta erikseen. Muuten käy niin että Vara-Närppeksen kunta rakentaa luodolle asunnottomille pari mökkiä kun valtio kerran maksaa ja paikallisella timpurilla on kunnanvaltuustotoimesta huolimatta luppoaikaa. 🙂
Mutta erillaisten kunnalle kalliiden erityisryhmien kulut kyllä pitäisi siirtää valtion maksettavaksi. Tämä tarvittaisiin jo siksikin että vanhukset ja vammaiset voi muuttaa, se ettei se käytännössä usein onnistu on jo jokusen kerran todettu perustalain vastaiseksi.
Samoin niissä valtionosuuksissa pitäisi ottaa paikallinen kustannustaso huomioon. Asunnot nyt vaan maksaa enemmän ja palkat on korkeampia kaupungeissa.
Hallitus on näköjään menettänyt otteensa . Meillä ei ole enää Suomi valtiota vaan 350 keskenään ja sisäisesti kilpailevaa ruhtinaskuntaa.
Tällaisessa ympäristössä ei voida saavuttaa mihinkään asiaan mitään parannusta.
Päinvastoin , tehokkuus ja palvelutasot kärsivät
“Valtio ohjaa palvelutuotantoa normeilla hyvin raskaasti, mikä kaventaa merkittävästi itsehallintoa.“ ‘
Jos halutaan, että kaikkilla on yhteneväinen palvelutaso niin normiohjaus on yhteneväinen.
Tuotantotapoja voidaan vaihdella mutta prosessin on oltava mitattavissa yhteneväisesti
Esim MacDnaldisn mittarit vat smat USA:ssa kuin Intiassakin ja prosessit samanlaisia.
Tuntuisi oudolta, että Suomen kaltaisissa homogeenisissa olosuhteissa ei saataisi aikan tasalaatuista
Amae:
Tuo on yleinen harhaluulo. Todellisuudessa kunnallisvero on työtulo- ja perusvähennysten johdosta selkeän progressiivinen. Efektiivinen kunnallisveroprosentti kasvaa lähes lineaarisesti 0%-16% palkkatulojen noustessa 4000 eurosta 30000 euroon.
Tässä linkki kuvaajaan josta kunnallisveron progressiivisuus hyvin ilmenee:
http://www.veronmaksajat.fi/File/d5e6da04-77ad-464f-9a9a-b202dec294a9/Kunnallisveron_osuus_palkkatulosta.pdf
Ville: “Helpointa olisi laskea noiden kuntien määrä tuonne sadan paikkeille…”
Helpointa varmasti, mutta siinä ei ole mitään järkeä. 😀 Sata kuntaa tarkoittaisi noin 54 000 asukasta keskimäärin, minkä tiedetään olevan liian suuri yksikkö. Tehokkuusmaksimihan tunnetusti on 10 000 — 40 000 asukkaan välillä (Suomessa muutama vuosi sitten 16 000).
Oikea kuntamäärä Suomessa on 250 — 300 kuntaa. Tärkeintä on huomata, että samalla kun pieniä yksiköitä yhdistellään (mikä on joskus ihan hyvä juttu) on liian suuret pystyttävä pilkkomaan. 😉
Liian vanha
Jos halutaan, että kaikkilla on yhteneväinen palvelutaso niin normiohjaus on yhteneväinen.
Miksi ihmeessä kaikilla pitäisi olla yhteneväinen palvelutaso? Kuntien pitäisi antaa päättää mahdollisimman monesta asiasta itse. Esimerkiksi koulujen ryhmäkokoja ei todellakaan pidä alkaa säätelemään Helsingistä.
Ja kun valtioiden välinenkin kilpailu todetaan haitalliseksi, niin eiköhän anneta EU:n hoitaa kaiken 🙂
Sitten vähän vakavammin:
Mikä ihmeen järki tässä on? Jos kunnan vuokra-asunnot ovat subventoituja (eli siis samavuokraisiin vapaan rahan asuntoihin verrattuna laadullisesti tai sijainnillisesti parempia), niin mikä on peruste, jolla itse vuokransa maksamaan pystyvät niihin kaupungin asuntoihin valitaan? Jos taas vuokrat ovat samaa luokkaa kuin yksityisellä puolella, mihin sitä kuntaa tässä tarvitaan?
Muistapa se keskustelu niukkojen hyödykkeiden jakamisesta. Kaupungin vuokra-asunnot ovat juuri yksi tällainen. Jos siitä perusteesta luovutaan, että ne varataan vain ja ainoastaan niille, joilla ei muuten olisi edes kattoa pään päällä, niin eikö oikeudenmukainen tapa jakaa ne ole silloin huutokauppaaminen, mikä taas johtaa siihen, että niiden vuokrat asettuvat samalle tasolle kuin yksityistenkin?
Tässä yksi näkemys kuntien koon merkityksestä.
http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite?c=AMArticle_C&childpagename=KAL_newssite%2FAMLayout&cid=1194664426978&p=1194626958999&pagename=KALWrapper
tpyyluoma:
Tuo perustuslain vastainen tilanne, jossa vanhukset ja vammaiset eivät voi vapaasti valita kotikuntaansa, on korjattu vuoden 2011 alusta.
Lainsäädäntöä on muutettu siten, että vanhus tai vammainen voi muuttaa uuteen kuntaan joka lähettää laskun edelliseen kotikuntaan. Lainaus hallituksen esityksestä:
“Uusi kotikunta vastaisi palvelujen järjestämisestä, mutta aiempi kotikunta vastaisi palveluista ja niiden välttämättömistä liitännäispalveluista aiheutuvista kustannuksista uudelle kotikunnalle niin kauan kuin henkilö on näiden palvelujen piirissä, jolleivät kunnat keskenään toisin sovi. ”
Tässä uudesta laista voi seurata aikamoinen lisärasitus maaseudun muuttotappioalueiden köyhille kunnille, kun vanhukset muuttavat lastensa kotipaikkakunnille ruuhka-Suomeen, jossa hoivapalvelut ovat kalliimpia toteuttaa ja vanhasta kotikunnasta vähenevät vanhustenhoidon työpaikat.
Linkki eduskunnan sivuille:
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/vex3000.sh?TUNNISTE=HE+101/2010
pekka, katos vaan, mennyt multa ohi. Asia ei ole henk.koht. ole ollut akuutti. Hyvä että on korjattu, mutta tuo on kyllä kunnille hankala.
“Lainsäädäntöä on muutettu siten, että vanhus tai vammainen voi muuttaa uuteen kuntaan joka lähettää laskun edelliseen kotikuntaan. Lainaus hallituksen esityksestä:”
Vanhus tai vammainen voi muuttaa mikäli uudelta paikkakunnalta löytyy hoitopaikkoja ja kunnat pääsevät yksimielisyyten kuluista eli tuo muutto-oikeus on varsin teoreettinen
“Esimerkiksi koulujen ryhmäkokoja ei todellakaan pidä alkaa säätelemään Helsingistä.”
Nytki pyritään maksimiin aina kun on mahdollista mutta syrjäseuduilla lapsien vähäisyyden vuoksi on toki pienempiä luokkia ja näin olisi valtiojohtoisessa koulujärjestelmässäkin.
Ei luokkakoko mikään suuri lisäarvon tuottaja ole, koulun vaikutus on 5 % oppilaan menestyksessä.
Mitä tulee terveydenhoitoon niin ei ole väliä onko tervydenhoito kunnallinen vai valtiollinen.
Nyt itse asiassa pikkukunnista on vaikea päästä erikoissairaanhoitoon, koska muutama vakava sairaus kaataa kunnan talouden
Amae: “Ei enää mitään ylimääräistä hallintotasoa ja kaupunkiseutukassaa! Sillekin tarvittaisiin johto ja toteutushenkilökunta = lisää byrokratiaa entisten päälle.”
Ja siis nykyisessä yhteistyöviidakossa kuntayhtymineen, isäntäkuntineen, yhteistyösopimuksineen, liikelaitoksineen, osakeyhtiöineen, kilpailutuksineen jne. ei ole mitään byrokratiaa? Kyllä se “ylimääräinen” hallintotaso järkeistäsi toimintoja perusteellisesti.
Itse selvitin joskus noin 10 vuotta sitten Varsinais-Suomen kuntien välistä yhteistyöverkostoa ja löysin 56 kunnan väliltä 933 yhteistyömuotoa — ja määrä oli kasvanut 5 vuodessa 13%. Tilanne oli hallinnassa?
Metropolihallinto pääkaupunkiseudulle,maakuntahallinto landelle — siitä se lähtee…
Näille keskitetään mm. terveys- & sosiaalitoimi. Kts. Ahvenanmaa & Kainuu;-)
Liian vanha:
Kuntien ei tarvitse päästä yksimielisyyteen kuluista, uusi kotikunta saa tarjota vastaavat palvelut kuin vanhuksella on vanhassa kunnassa ja lasku lähtee vanhaan kuntaan.
Liian vanha
Ei luokkakoko mikään suuri lisäarvon tuottaja ole
Eli kaiken järjen mukaan ei ole mitään mieltä säätää sitä keskusjohtoisesti.
Tämä oli tärkeä kirjoitus! Toivottavasti Helsingin päättäjät niin vihreissä kuin muissakin ryhmissä ymmärtäisivät tämän. Oikeastaan kaikki terveyshallinnon ja ‑talouden asiantuntijat kannattavat sosiaali- ja terveyspalveluiden siirtämistä pois kunnilta (esim. tänään: http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/tiedote?id=24153). Kuntapäättäjille sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoituksen ongelmat tuntuvat olevan kuitenkin aivan vieras asia, vaikka sote-palveluiden rahoitus vastaa noin puolta kuntien menoista.
Suurena ongelmana on, että tässä maassa tehdään samaan aikaan sekä kuntarakenteen uudistusta että sosiaali- ja terveyspalveluiden rakenteiden uudistamista, mutta ne tapahtuvat toisistaan erillään. Minusta on selvää, että kuntarakenteen uudistaminen mielekkäällä tavalla ei ole mahdollista ennen kuin on päätetty siitä, miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään. Jos ja kun tulevaisuudessa niiden järjestämisvastuu siirtyy pois kunnilta, niin kuntien rooli muuttuu varsin paljon. Tämä olisi syytä nyt huomioida.
“Liian vanha
Ei luokkakoko mikään suuri lisäarvon tuottaja ole
Eli kaiken järjen mukaan ei ole mitään mieltä säätää sitä keskusjohtoisesti.”
Luokkakokoja määritellään nytkin oppilaspohjan/kohtuullisen koulumatkan pituuden mukaan.
Nyt kuntataso voi lisätä kuluja tekemällä pieniä luokkia vaikka oppilaspohja riittäisi suurempiinkin.
Luokkakoon päättämisestä kuntasolla ei synny mitään lisäarvoa, korkeintaan lisäkuluja ja byrokratiaa.
Aivan hyvin sen voi tehdä virkamieskin virkatyönä normaalilla talonpoikaisjärjellä.
Ei keskitetty hallinto tarkoita ‚ettei alueellisella organisaatiolla olisi harkintavalta yksityiskohdissa
“Kuntien ei tarvitse päästä yksimielisyyteen kuluista, uusi kotikunta saa tarjota vastaavat palvelut kuin vanhuksella on vanhassa kunnassa ja lasku lähtee vanhaan kuntaan.”
Enpä usko, että toimii noin. Ei toinen organisaatio voi vapaasti laskuttaa mitä tahansa.
Ja toiseksi ei vieraspaikkakuntalainen voi mennä ohi oman kunnan asukkaan jonossa.
Jonossa voi joutua olemaan vuosikauisia.
Käytännössä näitä ongelmia ei ole ratkaistu tuo muutto-oikeus on edelleen teoreettinen.
‘Näin se nyt vain on. Mi9näkään en kyllä usko, että tämä toimii, mutta se on kokonaan eri asia.
Tulee muuten kovia riitoja siitä, muuttiko mummo kaupunkiin ennen sairastumistaan vai vasta sen jälkeen.
“Miksi ihmeessä kaikilla pitäisi olla yhteneväinen palvelutaso? Kuntien pitäisi antaa päättää mahdollisimman monesta asiasta itse. Esimerkiksi koulujen ryhmäkokoja ei todellakaan pidä alkaa säätelemään Helsingistä.”
Miksi jossain pitäisi päästä hoitoon samana päivänä ja toisessa kolmessa kuukaudessa ?
Aivan turhaa resurssien haaskausta miettiä sama asia 400 kertaan.
Ongelmaksi noissa sekavissa palvelutasoissa tulee seuranta eli jokainne kunta joutuu rakentamaan omat prosessinsa ja mittausmenetlmänsä ja tarvittva tietotekniikka maksaa todella paljon.
Se näkyy jo tervydenhoidossa, jossa jo 1/4 henkilöstöstä työskentelee IT-sektorilla.
Jos Suomi haluaa olla Suomi oy niin hallinto on keskitettyä.
Tietysti Suomi voi olla myös 400 ruhtinaskuntaa jolla on 400-kertaiset hallintokulut oy Suomi ab verrattuna