Kuntien välinen kilpailu raaistuu (2)

Per­in­teisessä kaupungis­sa arvokkaim­mat alueet ja kalleim­mat asun­not ovat lähel­lä keskus­taa. Hin­ta las­kee etäisyy­den mukana. Niin kauan kuin tämä oli asianti­la, oli ymmär­ret­tävää, että kaupunkiseu­tu­jen keskuskun­ta, jon­ka väestö oli paljon varakkaam­paa, otti kan­taak­seen merkit­tävän osan yhtei­sistä menoista kehyskun­tien päästessä elämään siiv­el­lä. Lop­putu­lok­sen kannal­ta tämä oli oikeudenmukaista.

Niin­pä Helsin­ki vas­tasi yksin seudun teat­tereista, rak­en­si moot­tori­tien­sä ja ratikkaverkkon­sa oma­l­la rahal­laan, kan­toi vas­tu­un sosi­aalis­es­ta asun­to­tuotan­nos­ta ja asunnottomista.

Kun kaupun­ki kas­vaa tarpeek­si, sen ympärille muo­dos­tuu repub­likaanivyöhyke ylem­pään keskilu­okkaan kuu­lu­vista. Jois­sakin kaupungeis­sa, kuten Brys­selis­sä, keskus­ta suo­ras­taa slum­mi­u­tuu. Näin uhkasi käy­dä Helsingis­säkin. Vielä 1960-luvul­la asun­non sain Kru­u­nun­haas­sa halvem­mal­la kuin Tapi­o­las­ta. Hyvin hoide­tuis­sa kaupungeis­sa arvokkaim­mat alueet löy­tyvät keskeltä,  esimerkik­si Pariisista.

Pääkaupunkiseudul­la tulota­so­erot kol­men kun­nan välil­lä menevät suun­nilleen niin, että jos Helsin­gin tulota­soa merk­itään sadal­la, Van­taan tulota­so on 92 ja Espoon noin 119.

Koko metropo­lialueel­la huono-osais­ten ihmis­ten keskit­tymiä löy­tyy kaupunkien vuokrat­aloista, kuten pitääkin, mut­ta myös metropo­lialueen laita­mil­ta, jos­sa yksi­tyisetkin vuokrat ovat matalia. Jos mitään asun­topoli­ti­ikkaa ei har­joitet­taisi, rakenne olisi edelleen pääsään­töis­es­ti niin, että rikkaat asu­vat keskeisil­lä paikoil­la ja köy­hät han­kalien matko­jen päässä kaukana tai liiken­teen pilaamil­la alueilla.

Helsin­gin kaupun­ki antaa erit­täin paljon tasoi­tus­ta muille sekoite­tul­la kaupunki­rak­en­teel­laan; sil­lä että sosi­aal­ista asun­to­tuotan­toa on kaikil­la uud­is­raken­nusalueil­la jok­seenkin tasais­es­ti ja että kaupun­gin maal­la asun­to­ja ei anneta eniten tar­joav­ille vaan keski­t­u­loisia suosi­taan HITAS-säännöstelyllä.

Kun­tien välisen kil­pailun kiristyessä Helsin­ki on lep­sunut asun­topoli­ti­ikas­taan. Sosi­aalisen asun­to­tuotan­non osu­us on alen­tunut, eikä HITAS-sään­nöste­ly ole enää ehdo­ton peri­aate.  Kaupun­gin vuokrat­alo­ja tulee hyvillekin alueil­la, mut­ta niiden sisäl­lä vähän huonom­mille ton­teille. Parhaat ranta­ton­tit myy­dään vapail­la markki­noil­la rikkaille.

Kun kaik­ki yhteistyö Helsin­gin seudun kun­tien välil­lä on epäon­nis­tunut, seudun kun­nat läh­estyvät yhä voimis­tu­vaa talous­so­taa. Helsingis­sä ei ole lämpim­iä tun­tei­ta herät­tänyt tieto, että Espoon virkamiehet kulke­vat parhais­sa Helsinkiläi­sis­sä  yri­tyk­sis­sä houkut­tele­mas­sa näitä Espooseen. Pahin ske­naario on, että seudun kun­nat ajau­tu­vat avoimeen talous­so­taan keskenään.

Helsin­gin sol­i­daarisel­la asun­topoli­ti­ikallaan tasoi­tus muille anta­ma on niin suuri, että Helsin­ki kyl­lä pär­jäisi talous­so­das­sa. Helsingis­sä on tulos­sa rak­en­teille niin houkut­tele­via aluei­ta, että vähän parem­pit­u­loisen väestön ohjaami­nen niille pelas­taisi Helsin­gin talouden. Tässä talous­so­das­sa olisi kak­si var­maa häviäjää, köy­hät ja Van­taa. Sik­si vähän ihmette­len van­taalais­ten päät­täjien aivoituksia.

Koko kaupunkiseu­tua ajatellen tuol­lainen talous­so­ta merk­it­sisi seg­re­gaa­tion rajua kiihtymistä ja toiv­ot­tomien slum­mien syn­tymistä alueelle. Slum­mit tul­vat kalli­ik­si, kos­ka sel­l­aiset merk­it­sevät periy­tyvääö köy­hyyt­tä ja val­tavaa inhimil­lis­ten voimavaro­jen haaskausta.

Näin tässä ei saa käy­dä. Val­tion on vihel­let­tävä peli poik­ki. Tapo­ja on monia.