Perinteisessä kaupungissa arvokkaimmat alueet ja kalleimmat asunnot ovat lähellä keskustaa. Hinta laskee etäisyyden mukana. Niin kauan kuin tämä oli asiantila, oli ymmärrettävää, että kaupunkiseutujen keskuskunta, jonka väestö oli paljon varakkaampaa, otti kantaakseen merkittävän osan yhteisistä menoista kehyskuntien päästessä elämään siivellä. Lopputuloksen kannalta tämä oli oikeudenmukaista.
Niinpä Helsinki vastasi yksin seudun teattereista, rakensi moottoritiensä ja ratikkaverkkonsa omalla rahallaan, kantoi vastuun sosiaalisesta asuntotuotannosta ja asunnottomista.
Kun kaupunki kasvaa tarpeeksi, sen ympärille muodostuu republikaanivyöhyke ylempään keskiluokkaan kuuluvista. Joissakin kaupungeissa, kuten Brysselissä, keskusta suorastaa slummiutuu. Näin uhkasi käydä Helsingissäkin. Vielä 1960-luvulla asunnon sain Kruununhaassa halvemmalla kuin Tapiolasta. Hyvin hoidetuissa kaupungeissa arvokkaimmat alueet löytyvät keskeltä, esimerkiksi Pariisista.
Pääkaupunkiseudulla tulotasoerot kolmen kunnan välillä menevät suunnilleen niin, että jos Helsingin tulotasoa merkitään sadalla, Vantaan tulotaso on 92 ja Espoon noin 119.
Koko metropolialueella huono-osaisten ihmisten keskittymiä löytyy kaupunkien vuokrataloista, kuten pitääkin, mutta myös metropolialueen laitamilta, jossa yksityisetkin vuokrat ovat matalia. Jos mitään asuntopolitiikkaa ei harjoitettaisi, rakenne olisi edelleen pääsääntöisesti niin, että rikkaat asuvat keskeisillä paikoilla ja köyhät hankalien matkojen päässä kaukana tai liikenteen pilaamilla alueilla.
Helsingin kaupunki antaa erittäin paljon tasoitusta muille sekoitetulla kaupunkirakenteellaan; sillä että sosiaalista asuntotuotantoa on kaikilla uudisrakennusalueilla jokseenkin tasaisesti ja että kaupungin maalla asuntoja ei anneta eniten tarjoaville vaan keskituloisia suositaan HITAS-säännöstelyllä.
Kuntien välisen kilpailun kiristyessä Helsinki on lepsunut asuntopolitiikastaan. Sosiaalisen asuntotuotannon osuus on alentunut, eikä HITAS-säännöstely ole enää ehdoton periaate. Kaupungin vuokrataloja tulee hyvillekin alueilla, mutta niiden sisällä vähän huonommille tonteille. Parhaat rantatontit myydään vapailla markkinoilla rikkaille.
Kun kaikki yhteistyö Helsingin seudun kuntien välillä on epäonnistunut, seudun kunnat lähestyvät yhä voimistuvaa taloussotaa. Helsingissä ei ole lämpimiä tunteita herättänyt tieto, että Espoon virkamiehet kulkevat parhaissa Helsinkiläisissä yrityksissä houkuttelemassa näitä Espooseen. Pahin skenaario on, että seudun kunnat ajautuvat avoimeen taloussotaan keskenään.
Helsingin solidaarisella asuntopolitiikallaan tasoitus muille antama on niin suuri, että Helsinki kyllä pärjäisi taloussodassa. Helsingissä on tulossa rakenteille niin houkuttelevia alueita, että vähän parempituloisen väestön ohjaaminen niille pelastaisi Helsingin talouden. Tässä taloussodassa olisi kaksi varmaa häviäjää, köyhät ja Vantaa. Siksi vähän ihmettelen vantaalaisten päättäjien aivoituksia.
Koko kaupunkiseutua ajatellen tuollainen taloussota merkitsisi segregaation rajua kiihtymistä ja toivottomien slummien syntymistä alueelle. Slummit tulvat kalliiksi, koska sellaiset merkitsevät periytyvääö köyhyyttä ja valtavaa inhimillisten voimavarojen haaskausta.
Näin tässä ei saa käydä. Valtion on vihellettävä peli poikki. Tapoja on monia.
Kun Osmo puhuu sodasta kuntien kesken, niin kysyn mistä siinä soditaan. Siinä soditaan, kuka saa pummit ja kuka hyvät veronmaksajat. Tätä asiaa ei ratkaista kuntien taistossa vaan eduskunnassa. Subjektiivisiin oikeuksiin on puututtava ja ilmaisiin palveluihin on laskettava joku omavastuu.
Kuntien välinen kilpailu on ollut pitkään keskeinen osa Suomen kuntataloutta (myös maaseudulla). Ehkä Helsingillä on mennyt niin hyvin, että sillä on ollut varaa myös periaatteellisiin ratkaisuihin, kuten kuntarakeneen ohjaamiseen. Jos “peli vihelletään poikki”, ehkä pitäisi suunnitella koko maan kattava uusi järjestelmä. Ei kai Helsingin tapaus ole mitenkään erityinen, muuten paitsi että Helsinki on pääkaupunki ja siksi vähän erikoisessa asemassa.
Olisi hyvä myös määritellä mikä tämän pelin tavoite on (sen pelin missä Helsinki on antanut tasoitusta). Yksi mahdollinen tavoite on tarjota kuntalaisille mahdollisimman alhainen veroprosentti. Tässä Helsinki on onnistunut aika hyvin. Kunta voisi myös tavoitella asukkaiden omaisuuden (lähinnä asuntojen ja tonttien) arvon nostamista. Tässäkin Helsinki on pärjännyt hyvin (nykyisten asukkaiden näkökulmasta, ei välttämättä kaupunkiin muuttoa suunnittelevien). Myös hyvät palvelut voisivat olla osa tavoitteita. Helsingin palvelut ovat hyvät (tosin terveydenhoidossa moni taitaa hankkia palvelunsa jo yksityiseltä puolelta).
Lisäksi voi olla tarpeita kasvattaa kunnan kokoa ja mahtavuutta, mutta ehkä nämä tavoitteet ovat enemmän yleiseen kilpailuviettiin kuin rationaalisiin kunnan tavoitteisiin perustuvia. Sekä hallintokoneistolla että (patrioottisilla) asukkailla voi olla tällaisia tarpeita.
Hyvä olisi myös määritellä millä osa-alueella Helsinki kärsii epäreiluista säännöistä. Se että Helsinki on ottanut avokätisemmin vastaan asunnottomia on kai ollut sen oma valinta. En tarkoita että asunnottomia pitäisi vältellä ja potkia ulos, mutta säännöt ovat kaikille samat, ja selvästi kunnat eri alueilla keskenään kilpailemaan laittavat. Jos tähän halutaan parannus, eikä luoteta “yleiseen moraaliin ja toisten puolesta uhrautumiseen”, sääntöjä voisi korjata johonkin suuntaan — varmaankin kaikkia kuntia eikä vain pääkaupunkiseutua koskien.
Eli, jos sovitaan ensin tavoitteet, ehkä sitten löytyvät myös oikeat lääkkeet.
Oletetaanko tässä muuten valtion toimia, esim. sellaisia, jotka tasaavat asunnottomista aiheutuvaa kuormaa? Valtiohan tasaa jo nykyisinkin kuntien tuloja (eläkeläisten, koululaisten ym. palveluiden järjestämiseksi).
Mitkä muuten olisivat toimet ja niiden seuraukset jos Helsinki ryhtyisi “taloussotaan”?
Jos valtio ei vihellä peliä poikki ja taloussota alkaa, niin eikö Helsinki voisi rakentaa Espooseen ja Vantaalle niitä sosiaalisia vuokra-asuntoja ja jakaa omissa jonoissaan oleville.
Näin Helsinki saisi jononsa tyhjenemään. Toimeentulotuen maksut menisivät tasaisemmin naapureille ja sopivasti budejtoituina vuokratulot Helsingille.
Nythän tilanne on se, että Helsinki rakentaa ne asunnot oman kaupungin sisälle ja ottaa asumaan ja elätettäviksi tai ainakin nettosaajiksi ulkokuntalaisia ja ulkomaalaisia.
Jo pelkästään valtiovallan aktivoimiseksi joku symbolinen sosiaalisen asuntotuotannon rakennusprojekti Espooseen olisi paikallaan, ainakin niiltä osin kun Espoo ei ole omia lupauksiaan saanut täytettyä.
Osmo: “…Joissakin kaupungeissa, kuten Brysselissä, keskusta suorastaa slummiutuu…”
Kyllä Helsingissäkin yritetään parhaansa, jotta slummiutumiskierre saataisiin aikaiseksi. 😀 Sen verran mielenkiintoista rajoituspolitiikkaa ja “sosiaalista ohjausta” harrastetaan, että uskoisin slummiutumisen pääsevän hyvälle tolalle vähitellen.
OS: ” otti kantaakseen merkittävän osan yhteisistä menoista kehyskuntien päästessä elämään siivellä. Lopputuloksen kannalta tämä oli oikeudenmukaista.
Niinpä Helsinki vastasi yksin seudun teattereista, rakensi moottoritiensä ja ratikkaverkkonsa omalla rahallaan, kantoi vastuun sosiaalisesta asuntotuotannosta ja asunnottomista.
”
tiedät että tuo on täyttä kaliumkarbonaattia ihan tutkitusti. Miksi viljelet sitä edelleen?
Helsingin nyt vain kannattaisi ottaa lusikka kauniiseen käteen ja alkaa toimimaan ja lopettaa tuo valittaminen.
Helsingillä on ylivertaiset mahdollisuudet tässä maassa tehdä mitä vain maapolitiikassa ja asuntopolitiikassa, mutta näyttää olevan niin että päättäjäjengi keskittyy kitisemään.
Asiat hoituu omalla tekemisellä eikä muiden haukkumisella!
On pelkästään Helsingin vika, jos Helsinki ei pärjää. Helsingin kaupungin lähtökohdat toimia ovat ylivertaiset mihin tahansa kuntaan nähden. Jos näillä vermeillä ei pärjätä, niin sitten vika on Helsingissä eikä muissa kunnissa.
Ihan vaan muistutuksena Espoossa on asutettu viimeisen 10 v aikana noin 60 000 asukasta, Helsinkiin on saatu samana aikana noin 20 000 asukasta lisää.
Onko se oikeasti Espoon tai Sipoon vika?
Järjettömyyden huipentuma tämä kuntapäättäjien rajasota pääkaupunkiseudulla. Pitäisi kisata muiden Pohjoismaiden ja Itä-Euroopan kanssa mutta poterot kaivettiinkin jo kehäteille.
Kepunkin annetaan siirrellä rahaa ja työpaikkoja pois kuin oltaisiin diktatuurissa ja kaupunkien puolueet tappelevat samaan aikaa keskenään, vaikka yhteinen “vihollinen” nauraa Mietaan partaan Nurmijärven himmelissään.
Lähidemokratiankaan toimivuutta ei takaa nytkään se että kuntapäättäjä asuu naapurostossa, vaan kuntalaisen oma aktiivisuus. Hakkaa vaikka sitten epätoivoaan jonkun kunnanherran blogiin…
Yksi toteuttaa täydellisesti A. Aallon 60-lukulaista autokaupunkia, toinen nimesi jo yliopistonkin miehen mukaan. Helsinki tuntuu olevan ainoa, joka elää tätä päivää. Muut ovat ajalla ennen ensimmäistä öljykriisiä Alvar-vainaan ajatuksien vankeina.
Mitäköhän mies nyt sanoisi, jos heräisi kuolleista ja saisi päivíttää itsensä sillä kaikella mitä on tapahtunut? Tuskin mies joka vannoi kehitykseen ja eli vahvasti tulevaisuuden visioiden parissa päätyisi samoihin aatoksiin kaupunkikehityksessä tai jaksaisi katsella tätä rajasotaa.
Sääli vain että nyt kenelläkään ei ole samanlaista ulkomailta hankittua auktoriteettia, jolla ohjata päättäjiä.
Siinä olen samaa mieltä, että Helsingillä ei ole hätää. Laman tuoma pudotus kuroutuu parissa vuodessa. Koska positiivisuus tai edes realismi on tämänpäivän vastakulttuuria, niin visioin tähän 2020-luvun Stadin:
Asunnottomat saadaan pois kaduilta, maahanmuuttajat kasvavat nyt kouluissa ja siirtyvät työelämään, kaupunki saa mainetta maailmalla kulttuurilla ja kauneudellaan, joka johtaa valtavaan turismin kasvuun. Palveluala paisuu ja turismi luo pysyviä työpaikkoja, niillekin jotka eivät halua naputtaa konetta koko päivää. Toki turistit tulevat junilla ja laivoilla. Lentoliikenne on jo laskussa kalleutensa takia.
HJK:sta tulee kaupungin ylpeyden aihe menestyessään europeleissä joka syksy. Jalkapallo kokoaa kaupungin nuoret ja kulttuurien kirjo kokoontuu yhden sateenvarjon alle, jonka varjossa nuoret nauravat vanhempien ennakkoluuloisille puheenvuoroille, joissa esiintyvät sanat: slummi, mamu ja ei meidän nuoruudessa.
Uudet alueet rakennetaan eläviksi ja monimuotoisiksi. Arkkitehtuuri ja rakentamisen laatu tuovat veret seisauttavan voiton asukassodassa. Rikkaatkin huomaavat että elävä kaupunki heti ovelta antaa enemmän kuin murjottaa aidattuna jossain metsän siimeksessä ja itkeä vanhana ja yksinäisenä pimeässä sitä, että kukaan ei tule katsomaan, koska niillä on niin hauskaa Helsingissä.
Ajatukset kaupunkirakenteen sekoittamisen lopettamisesta loppui lyhyeen ja omagryndaus toi uusien asuntojen hintoja alas. Lapsiperheet jäävät kaupunkiin ja parveilevat uusissa puistoissa ja kiertävät rantaraitteja. Yrityksetkin muuttavat kaupunkiin, koska työntekijät eivät halua enää matkata joka aamu ruuhkassa kehäteiden varrella odottavaan Business Parkiin, jossa valkoinen nauhaikkunatoimisto seisoo keskellä metsää.
Toki olisi Suomelle parempi, jos koko pääkaupunkiseutu menisi yhteen, mutta Helsinki pärjää näinkin.
>eikö Helsinki voisi rakentaa Espooseen ja
>Vantaalle niitä sosiaalisia vuokra-asuntoja ja
>jakaa omissa jonoissaan oleville.
Ei mikään uusi idea; onhan Helsinki noin tehnyt jo vuosikymmeniä sitten. Mutta jos tuohon mennään vähän näkyvämmin, seurauksena voi olla myös se, että Helsingin kaupungin muissa kunnissa omistama maapohja ei jatkossa enää muutukaan rahakkaaksi tonttimaaksi, kun tehdään seuraavia kaavoituskierroksia.
Länsimetroahan rakennetaan ihan vain siksi, että saataisiin Helsingin omistamista maa-alueista hyvä hinta, ja rakennusliikkeistä hyviä kavereita, kun maa kaavoitetaan kerrostalotonteiksi. Mutta kyllä näille alueille olisi olemassaolevien paikallisten asukkaiden mielestä sopivaa käyttöä myös vaikkapa puistoina.
Sinänsä kuuntelen hiukan kauhistuneena sitä, että kuntien välinen kilpailu pitäisi poistaa. Kunnat ovat jo nyt niin isoja, että lähivaikuttaminen ei toimi erityisen hyvin. Nytkö pitäisi sitten lisäksi vielä poistaa mahdollisuus äänestää jaloillaan kuntien välillä?
Seurauksena olisi tietysti entistäkin hajautetumpaa yhdyskuntarakennetta. Espoo-obsessoituneille pitäisi saada valkenemaan, että kyllä se espoo kuitenkin on olemassa. Jos ei Espoossa, niin Kirkkonummella tai Vihdissä, tai niiden takana.
>Jo pelkästään valtiovallan aktivoimiseksi joku
>symbolinen sosiaalisen asuntotuotannon
>rakennusprojekti Espooseen olisi paikallaan
Siis siellä pitäisi mielestäsi olla merkittävästi enemmän sosiaalista asuntotuotantoa kuin muualla pääkaupunkiseudulla? Nythän osuus on keskimääräistä tasoa.
Pekka Taipaleella on kyllä väärä käsitys Helsingin maaomaisuuksista. Niitä ei länsimetron varrella ole. Vähän rajaa vainoharhaisuuteenkin.
Jos Länsimetroa rakennettaisiin siksi että se nostaa kaupungin omistaman maan arvoa sen varrella niin kannattaisin lämpimästi, mutta kun ei. Suomeksi tuo siis tarkoittaisi että saadaan lisää asuntoja ja raideinvestointi rahoitettua. Tosin Koivusaaren rakentaminen on kytketty siihen projektiin kiinni ja maksaakin Helsingin osuuden osittain, eikös tuo ole kaupungin omistuksessa?
Salovaaralta kelpo vastine synkistelylle, HJK:n menestys tosin edellyttää jo ylitsevuotavaa optimismia. 🙂
Jep. Eikö niitä kaupunginosavaltuustojakin joskus kokeiltu ja homma tyssännyt siihen ettei juuri ketään oikeasti kiinnostanut? Mun käsitys on että keskiverto kuntapäättäjä tai virkamies saa yllättävän vähän mitään painokelpoista palautetta, ei se nyt ole niin hankalaa tuoda omia näkemyksiään esiin jos vaan viitsii.
Tässäkin ketjussa on taidettu mainita tämä idea: helsinki voisi rakentaa sosiaalisen asuntotuotantonsa tonteilleen vaikka espoossa, ja sitten osoittaa nämä kohteet asunnottomille ja tuetulle asumiselle.
Ei huono idea. Onkohan tämä jotenkin kiellettyä??
Vielä yksi ajankohtainen aihe johon liittyy kuntien välisiä intohimoja on Aalto-yliopiston kampuksen sijoituspaikka. Lasse Männistö kirjoitti eilen HS:ssa että jos Helsingin keskustaan ei jää mitään osaa uudesta opinahjosta, AYO on hänen mielestään tuhoon tuomittu. Tosin esimerkiksi Harvard, Berkeley ja Stanford pärjäävät hyvin vähän syrjempänä keskustasta.
Itse olen kannalla että joko kampus on yhteinen (missä sitten lieneekin) tai sitten koko AYO-hanke voitaisiin kuopata: silloin siitä on tulossa vain ylimääräinen byrokratiakerros vanhojen korkeakoulujen päälle. Tarkoitushan oli saada tekno-nysvääjien rinnalle muotoilijoita ja markkinoijia, mutta käytännössä tieto leviää kunnolla vain yhteisen kahvilan säteellä. Lähellä pitää olla tilaa myös kohtuuhintaiselle opiskelija-asumiselle ja kohtuuhintaisia toimitiloja mahdollisille spin-offeille.
Mutta yliopiston (hassu nimi instanssille jossa ei ole kaikkia tiedekuntia) sijainnilla ja niillä mahdollisilla spin-offeilla on varmasti iso merkitys isäntäkunnalle, vaikka yliopistojen ei autonomisina kuntia tarvitse kuunnellakaan.
Osmo, vain kiletämällä kunnilta kokonaan maakeinottelu, saadaan tilanne aisoihin. Toinen vaihtoehto on poistaa kunnilta kaavoitusmonopoli, mutta en ole ihan varma sen onnistumisesta.
Paavo Häikiö kirjoitti: “Ihan vaan muistutuksena Espoossa on asutettu viimeisen 10 v aikana noin 60 000 asukasta, Helsinkiin on saatu samana aikana noin 20 000 asukasta lisää.”
Espossa on enemmän tilaa kuin Helsingissä, joten siellä rakentaminen on helpompaa. Pitää myös kysyä onko lisärakentaminen Helsingin tavoite? Hintatasosta päätellen asunnot menevät vielä hyvin kaupaksi, mutta uusi rakentaminen lisää ruuhkia ja alentaa viihtyvyyttä muutenkin. Näin uudet tulijat alentavat nykyisten asukkaiden asumisviihtyvyyttä.
Tietenkin tavoite voi olla rakentaa lisää teitä poistamaan ruuhkat. Tai tähtäimessä voi olla nykyistä tehokkaamman joukkoliikennejärjestelmän rakentaminen ja asukkaiden ohjaaminen/painostaminen luopumaan omien autojen käytöstä.
Onko Helsingin kaavoituspolitiikalla (tai yksittäisillä puolueilla) jotain pidemmän tähtäimen tavoitteita? (kaasuttaa? jarruttaa? kerätä vielä uusia työpaikkoja? kerätä rikkaita veronmaksajia?…)
Kirjoittelen tässä siksi, että kyselin jo edellisessä postauksessani pyrkivätkö kunnat parantamaan asukkaidensa viihtyvyyttä eri keinoin vai vain kasvamaan naapuriaan isommaksi mahtailun ilosta? Miten mitataan tuo “pärjääminen”?
“Kun kaupunki kasvaa tarpeeksi, sen ympärille muodostuu republikaanivyöhyke ylempään keskiluokkaan kuuluvista”
Pahimmassa tapauksessa peräti “republikaanilähiö”, jossa siis yhdistyy kaksi Soininvaaran kauhua. Helsingin keskustasta kun mennään vähän matkaa, niin löytyy vihreiden tukialueet, esim. Kumpula. Taitavat olla piilorepublikaaneja. Espoolaiset eivät onnekseen ole ihan yhtä paha asia Soininvaaralle kuin nurmijärveläiset, missä ne kammottavat republikaanit sitten vaanivatkin.
Vähän rajaa vainoharhaisuuteenkin.
Kun katsoo matkustustilastoja, niin Helsingin kaupungin johto ei näytä kovin raaasti kilpailevan muiden kaupunkien kanssa.
Ylenmääräinen matkustelu kielii usein siitä, ettei organisaation toiminnan kehittäminen ja toiminnan taloudellisuus kiinnosta. Olisikohan siinä yksi syy Helsingin ja muiden kaupunkien lukujen eroihin?
Yritysjohtajat joutuvat usein kiertämään maailmaa tavatessaan asiakkaitaan, yhteistyökumppaneitaan ja ulkomailla toimivaa omaa henkilökuntaa, mutta Helsingin kaupungin asiakkaat ja organisaatio ovat Helsingissä.
Juha: “…helsinki voisi rakentaa sosiaalisen asuntotuotantonsa…”
Miksi kunnan pitää rakentaa asuntoja? Voisiko joku perustella tämän markkinahäiriön hyödyllisyyden minulle. Tunnetusti se vain aiheuttaa hintojen kohoamista ja kustanuksia kuntalaisille.
Osmo:
Yritätkö sinä sanoa, että segregaation vastustaminen on vaan tekosyy sille, että hyvinvointia siirretään veronmaksajilta niille joilla on pienet tulot?
Muuten luulis, että se on hyvä juttu, että vuokrataloja tulee huonommille tonteille ja rantatontit myydään niin kalliilla kuin mahdollista.
“Herra. Minä kiitän Sinua siitä, etten ole niin kuin tuo republikaani.”
Kieltoja, pakkoja, määräyksiä, sääntöjä, veroja jne.
Miksi ratkaisu löytyy aina näistä? Eikö joskus voisi miettiä myös sitä, miten ihmiset — ja näiden yhteenliittymät, kuten kunnat — voisivat itse omaehtoisesti ratkaista ongelmansa?
Jos ja kun — enkä epäile, etteikö tässä nimenomaisesssa asiassa olisi “kun” — jokin ilmiö synnyttää aidon race-to-the-bottom- tilanteen, sen korjaaminen niin, että tehokas tasapainotila saavutetaan, on tietenkin ensiarvoisen tärkeää. Mutta minusta näissä jutuissa otetaan täysin aksiomaattisena se, että Helsinki Hitaksineen ja muine 70-lukuilaisine dirigismeineen on jotekin ylevällä asialla ja muiden ratkaisut ovat vain ilkeydestä ja pahuudesta kumpuavia. Tässäkin ratkaisuksi ehdotetaan käytännössä sitä, että muut pakotetaan toimimaan kuten Helsinki.
Vaikka olen Osmo kanssasi aika monessa asiassa samaaa mieltä ja espoolaisena kuulun siihen vähemmistöön joka kannattaa pk-seudun kaupunkien liittämistä yhteen, niin ihmetyttää väite: “Helsingissä ei ole lämpimiä tunteita herättänyt tieto, että Espoon virkamiehet kulkevat parhaissa Helsinkiläisissä yrityksissä houkuttelemassa näitä Espooseen “. Kuvittelisin että sellaista on tapahtunut 1970–80 luvulla mutta ei enää. Tai jos tapahtuu niin yrityksissä osataan varmaan laskea hyödyt ja haitat muutosta ja että niillä joilla muutto on ajankohtainen, se suuntautuu Bangaloren tai Shanghaihin.
Sitten sellainen tarkennus kanssa, että Espoo rakentaa sosiaalisesti tuettuja vuokra-asuntoja kanssa suurin piirtein samassa määrin kuin Helsinki ja Vantaa, mutta niiden ongelma on enemmän se että ne on rakennettu muutamaan isoon läjään ja niiden tarkoitus on vain ja ainoastaan palvella läpikulkuasuntoina, ei sellaisina joissa kukaan viihtyisi. Kauniaisilla taas vuokrataloja on tarjolla vain kaupungin omille työntekijöille, kun ei ole “tarvetta” muille.
TM kirjoittaa:
Niistä yhteenliittymistä. Sanotaan nyt vaikka niin että olen kohtuullisen kyyninen minkä tahansa hallintojärjestelmän suhteen, varsinkin tuollaisten viritysten, ja asiasta jotain kokemusta omaavien mielestä keskustellessani tunnen itseni pikemminkin naiviksi optimistiksi. 🙂 Se että teeskennellään yhteistä tahtoa kun intressit on eriävät ei nyt vaan toimi.
En oikein tiedä mitä ajat takaa, mutta minusta esimerkiksi asunnottomien tilannetta voisi kokeilla ratkoa vaikka omatoimirakentamisellakin, malliin Oranssi tai siirtolapuutarhat. Mutta kun mistään tällaisesta ei tule oikein yhtään mitään ilman jonkinlaista myötäsukaisuutta viranomaispuolelta ja jos kunnan nimenomainen intressi on estää moinen niin ei sitä kyllä löydy.
Ei kai juuri kukaan pidä HITASia ongelmattomana, tosin sillä ei ole tämän kanssa juuri mitään tekemistä. Olennainen asia on että segregaation estämiseen, siis kaupungin sisällä, on suhtauduttu ja suhtaudutaan Helsingissä vakavasti. Tulokset ovat hyviä, kansainvälisestikin, käytännössä esimerkiksi niin että Myllypurossa asuu ihan keskiluokkaisiakin ihmisiä jotka vielää väittävät viihtyvänsä. Tämä on tärkeää, ei se kuka omistaa vuokra-asunnot. Kyse ei ole siitä että kaikki mitä Helsinki tekee olisi oikein, vaan pikemminkin siitä että muita kaupunkeja koko asia ei edes tunnu kiinnostavan.
Kalle:
Olen samaa mieltä noista haittavaikutuksista. Homman perustelu on kai siinä, että rakentamalla kalliille alueelle asuntoja, joihin päästetään vain köyhiä, saadaan estettyä köyhien kertyminen yhteen paikkaan ja sitä kautta slummiutuminen, josta taas seuraisi sosiaalisia ongelmia, joita kaupunki joutuu joka tapauksessa setvimään.
Vapaan rahoituksen asuntojen hinnat tuosta tietenkin nousevat samoin kuin tietenkin jo pelkästään siitä, että Kela maksaa asumisen kustannukset osalle ihmisiä. Pahiten tästä jälkimmäisestä kärsivät ne, jotka koittavat omin rahoin kilpailla halvoista vuokra-asunnoista sossun asiakkaiden kanssa. Kalliimmissa asunnoissa asuville vaikutus on pienempi.
Tpyyluoma, tietenkin jotenkin noin, mutta minun pointtini on, että Osmon juttuja näin periferiasta lukien tulee väistämättä jonkinlainen “Helsinki Ûber Alles”-tunne.
Helsingin on helppo tehdä kaikki “oikein”, koska se on pääkaupunki, ja pääkaupunkina ja suurimpana kaupunkina se saa verkostohyötyjä, joita ulosmittaamalla voidaan korjata sosiaalisia ongelmia. En sano mitään siitä, onko tämä oikein tai väärin, mutta kehyskunnilla näitä verkostohyötyjä on vähemmän, joten niiden on pakko toimia toisin. Vielä selkeämmin homma näkyy, kun mennään tänne oikeasti periferiaan.
Tampereen ja Pirkkalan tilanne on vähän samannäköinen kuin Helsingin ja Espoon, tosin eroja on tietysti paljon. Pirkkalassa on rivi- ja omakotitaloa pilvin pimein, ja uutta pukkaa minkä kerkeää. Merkittävin ero on, että Pirkkalan asukkaista valtaosa asuu lähempänä Tampereen keskustaa kuin suurin osa Tamperelaisista.
TM, jos nyt vähän saa tulkita niin minusta sinä ajattelet tätä niin kuin kaupungit olisivat yrityksiä. Jos toisella yrityksellä on vaikka sijainnin tuoma kilpailuetu niin on ihan luontevaa että toinen sitten tekee asioita tekee jotenkin eri tavalla eikä yritäkään suoraan kilpailla.
Mutta kun kaupungit eivät ole yrityksiä. Ne ovat hallinnollisia yksikköjä joilla ei ole mitään itseisarvoa, osakkeenomistajia, tms. Niiden tarkoitus on edesauttaa parempaa yhteiskuntaa, ja tämä esimerkiksi tarkoittaa sitä että verkostohyödyt kannattaa maksimoida. Jos kaupunkirakenne estää tämän niin kaupunkirakennetta tulee muuttaa.
Tpyyluoma, kyllä ja ei.
Kyllä, kunnilla/kaupungeilla on erilaisia etuja sijaintinsa, pinnanmuotojensa, ilmastonsa, jne. suhteen. Tämä johtaa siihen, että esimerkiksi ei ole mielekästä, että Kuusamo kilpailee Naantalin kanssa telakkateollisuuden sijoittumisesta, tai että Helsinki kilpailee Valkeakosken kanssa paperiteollisuuden työpaikoista [kiiste: voi olla, että nykyään niitä on Helsingissä enemmän, en sano mitään; pointin pitäisi olla kuitenkin selvä].
Ei, kaupungit eivät ole yrityksiä. Niiden tehtävänä on vain toimia kansalaistensa päätöksenteon viitekehyksena ja niiden palveluiden organisoijana, joita valtio ne velvoittaa hoitamaan.
Pointtini oli, että Helsinki on ISO, joten sinne muuttava/syntyvä pääsee käsiksi skaalaetuihin, joihin Kuusamon tai Sodankylän asukas ei samallat avalla pääse. Tämä johtaa siihen, että helsikiläisyys on suhteessa arvokas resurssi. Tämä vaikutus on niin suuri, että myös espoolaisuus ja vantaalaisuus ovat arvokkaita resursseja verrattuna vaikka kittiläläisyyteen. (Kittilä on muuten muuttovoittokunta, ja aika järeästikin sellainen, mikä on jälleen sivuseikka)
Tämän arvokkaan resurssin olemassaolo tarkoittaa, että pääkaupunkiseudun kunnilla on tuloja ja sosiaalista pääomaa, jota muilla kunnilla ei ole. Helsingillä sitä on enemmän kuin muilla, mutta olen ymmärtänyt asian niin, että Osmon kritiikki on, että Espoo käyttää tätä resurssia hyväkseen tavalla, jolla on ulkoisvaikutuksia, so. joka sälyttää kustannuksia muille.
Tämä kritiikki on tai ei ole validia, mutta se tarkoittaa, että kyseessä on nimenomaan koordinaatio-ongelma. Se ei tarkoita, että Helsinki tekee kaiken oikein, koska sillä on tätä resurssia tuhlattavaksi. Se ei myöskään tarkoita, että Espoo toimii niinkuin toimii pahuttaan tai ahneuttaan.
Periferiassa nämä ilmiöt ovat selkeämpiä, koska vaikka joku Tampere ei ole mikään vetovoimaisin tähti, eikä sillä ole samanlaisia verkostohyötyjä asukkailleen, ne ovat kuitenkin selvästi kovemmat kuin jollain Ruovedellä tai Vesilahdella. Pirkkalassa taas ne ovat liki saman suuruiset, ja se näkyy siinä, että Pirkkalaa syytetään siitä, mistä Espootakin, eli kermankuorinnasta.
tpyyluoma:
No ehkä jossain kuvitelmissa näin, mutta oikeesti kaupungilla on itseisarvo esim. niille poliitikoille, jotka on panostaneet paljon päästäkseen kontrolloimaan kaupungin resursseja.
Ei niille oo ihan sama, jos kaupunkilaiset muuttaa johonkin toiseen kaupunkiin parempien ominaisuuksien perässä, vaan ne voi haluta pitää mahdollisimman suuren määrän resursseja omassa vallassaan.
En todellakaan ole sitä mieltä että Helsinki tekee kaiken oikein, yleensä haukun kaupunkia. 🙂 Eikä minusta Espoolaiset päättäjät tee mitään väärin, he ajavat omien kaupunkilaistensa etua sellaiseen systeemin sisällä joka tuottaa sairaita kannustimia. Eli emme taida sitten olla eri mieltä oikein mistään.
Kantsii kattoo William Fischelin kirja:
The Homevoter Hypothesis: How Home Values Influence Local Government Taxation, School Finance, and Land-Use
Idea on lyhykäisyydessään se, että omistusasujat ovat kunnan “osakkeenomistajia” maanomistuksen kautta. Omistusasujien tavoite on maan arvon maksimointi, mikä tapahtuu silloin, kun kunta tarjoaa hyviä palveluita (eli sellaisia joita kotitaloudet arvostavat) alhaisella hinnalla eli veroprosentilla. Toki tähän päästään myös estämällä uusien asuntojen rakentaminen. Varmaan ihan toimiva, vaikkakaan ei täydellinen analogia yrityksiin.
Fischelin juttuja löytyy ihan googlettamalla netistä.