Miksi Itämeren lohta saa myydä?

Olen osavas­tu­us­sa siitä, että Suomes­sa saa myy­dä Itämer­estä pyy­dys­tet­tyä kalaa, jon­ka diok­si­inip­i­toisu­udet ylit­tävät EU:n ihmis­ravin­nolle aset­ta­mat rajat.

Olin perus­palve­lu­min­is­teri, kun EU kiristi ruuan norme­ja diok­si­inin osalta. Diok­si­i­ni on Kes­ki-Euroopas­sa paha vit­saus. Tan­skas­sa esimerkik­si äite­jä kehote­taan imet­tämään lap­si­aan mah­dol­lisim­man lyhyen ajan, kos­ka äid­in­maito on niin myrkyl­listä. EU päät­ti lopet­taa kansalais­ten­sa myrkyt­tämisen pane­mal­la ruualle tiukat nor­mit. Suomel­la ei ollut niiden kanssa vaikeuk­sia, pait­si, että Itämeren kalat ylit­tivät rajat reilusti. En ole kemisti, mut­ta olen ymmärtänyt, että saamme kiit­tää tästä sel­l­un kloorivalkaisua.

Hal­li­tus lähet­ti min­ut min­is­terikok­ouk­seen neu­vot­tele­maan asi­as­ta. Vihreä ter­veysmin­is­teri tun­tui parem­mal­ta vai­h­toe­hdol­ta kuin kalas­tuk­ses­ta vas­taa­va min­is­teri Hemilä, joka ei olisi kuitenkaan malt­tanut olla lausumat­ta kiel­let­tyä sanaa ”työl­lisyys”. Kaik­ki veto­si­vat työl­lisyy­teen saadak­seen oma­lle tuotan­nolleen poikkeuk­sia, joten siitä argu­men­tista ei ollut mihinkään. 

Kävimme ter­veyskomis­saari Byr­nen kanssa into­hi­moi­sen väit­te­lyn asi­as­ta. Hän selvästi naut­ti aka­teemis­es­ta väit­telystä, joka keskit­tyi tilas­tol­liseen päättelyyn.

Min­un avauk­seni oli, että meil­lä Suomes­sa on sel­l­ainen erikoinen kor­re­laa­tio, että ihmiset elävät sitä pidem­pään mitä enem­män heil­lä on ver­essä diok­si­inia; ei kos­ka diok­si­i­ni olisi ter­veel­listä vaan kos­ka sitä saa meil­lä vain kalas­ta; me kun emme ole myrkyt­täneet maaperäämme jät­teen­poltol­la.  Vaik­ka diok­si­i­ni on epäter­veel­listä, kalan ter­veyshyödyt ylit­tävät diok­si­inin ter­veyshai­tat. Olisi ter­veyspoli­it­tis­es­ti huonoa siirtää silakan­syöjät syömään lenkki­makkaraa. Silakkaa taas ei saa muual­ta kuin Itämerestä.

Ker­roin myös, kuin­ka meil­lä neu­volas­sa varoite­taan odot­tavia äite­jä silakan vaaroista ja kuin­ka jokainen suo­ma­lainen osaa vält­tää iso­ja silakoi­ta, jot­ka ovat ehti­neet imeä sisään­sä paljon diok­si­inia. Ja kaik­ki tietävät, ettei silakkaa saa syödä kuin pari ker­taa kuus­sa. Eilen en kyl­lä löytänyt näitä varoi­tustek­ste­jä kau­pan kalatiskiltä.

Odotin her­mostuneena, että Byrne ottaa esille Itämeren lohen. Vaik­ka silakalle ei ole vai­h­toe­htoa, Itämeren lohelle on. Min­ul­la ei olisi ollut yhtään argu­ment­tia, mik­si Itämeren lohen syömi­nen pitäisi sal­lia.  Mut­ta hän­pä ei ottanut loh­ta esille lainkaan vaan nousi ylös ojen­si käten­sä ja sanoi: you won! Saimme luvan pyytää ja syödä Itämer­estä pyy­dys­tet­tyä kalaa, kun­han syömme sen itse emmekä yritä myrkyt­tää sil­lä muita.

Olen miet­tinyt asi­aa vuosia, mut­ta en ole vieläkään keksinyt, mik­si Itämeren loh­ta saa myy­dä. Lohi on sen­tään syönyt elämän­sä aikana mon­ta silakkaa. Itämeren lohen kau­palli­nen pyyn­ti pitäisi oikeas­t­aan kieltää jo luon­non­lo­hen suojelemiseksi.

Minä en Itämeren loh­ta osta. Meil­lä kyl­lä syödään kotona paljon loh­ta, mut­ta ostan nor­jalaista kas­silo­h­ta. Sateenkaari­rautua (myy­dään harhaan­jo­htaval­la kaup­panimel­lä kir­jolo­hi) meil­lä ei syödä, kos­ka en halua edis­tää Itämeren pilaamista. Liike­vai­h­toon­sa suh­teutet­tuna kalaskas­va­tus on aivan tolku­ton saas­tut­ta­ja.  Nor­jalainen lohenkas­va­tus saas­tut­taa yhtä paljon, muit­ta edes nor­jalaiset eivät pysty rehevöit­tämään Atlanttia.