Haaviston hatunnosto

Olo oli huna­jainen, kun aloin lukea Pekka Haav­is­ton kir­jaa ”Hatun­nos­to”. Olin sitä ennen lukenut eräitä val­tion­hallinnon papere­i­ta.  Kon­trasti oli val­ta­va. Pekka osaa kirjoittaa.

Kir­ja alkaa matkapäiväkir­jana nuoru­u­den inter­rail- matkoil­ta ja matkoil­ta Venäjälle. Lop­utkin kir­jas­ta on erään­laista matkapäiväkir­jaa, tuokioku­via siitä, mitä vai­heikas­ta elämää näh­nyt Pekka on kokenut. Lukukoke­mus on kuin kat­soisi dio­ja toisen elämästä.

Mie­lenki­in­toisimpia ovat tuokioku­vat kan­sain­väli­sistä tehtävistä eri puo­lil­la maail­man kri­isialuei­ta; pako­laisia  sav­iliejus­sa Make­don­ian ja Kosovon rajal­la, merirosvo­jen värväysalue Soma­lian ran­nikol­la, pako­laisleirin koulu Dar­furis­sa, jonne Pekka vei töölöläisen lukion oppi­laiden keräämät tuhat euroa; Betle­hemistä ja kaupun­gin palesti­inalai­sista; neu­von­pidos­ta puun alla aseis­tau­tunei­den sissien kanssa Dar­furis­sa ja niin edelleen. Tähän sis­si­ta­paamiseen liit­tyi oiva ker­to­mus sissien demokraat­tis­es­ta tavas­ta päät­tää suh­tau­tu­mis­es­ta rauhanneuvotteluihin.

Haav­is­ton kuvauk­set tuo­vat syvyyt­tä ja moni­u­lot­teisu­ut­ta tapah­tu­mi­in, joista saamme uuti­sista kovin kalpean käsi­tyk­sen. Tätähän lehde­tkin nyky­isin yrit­tävät, mut­ta tulos kalpe­nee Pekan kuvausten rin­nal­la. Tiedät­te­hän nämä aloituk­set: kol­men lapsen yksi­huolta­jales­ki istuu pienessä majas­saan keskellä…

YK-tehtävistään Pekka olisi voin­ut kir­joit­taa aivan toisen­laisen kir­jan. Merkit­tävistä tehtävistään EU:n edus­ta­jana, tapaami­sista maail­man johta­jien kanssa, rauhan­su­un­nitelmista, poli­it­tis­es­ta vehkeilystä ja niin edelleen. Hän olisi voin­ut kir­joit­taa myös siitä, miten hän on audi­toin­ut kan­sain­välisiä organ­isaa­tioi­ta ja esit­tänyt ja myös saanut läpi niihin huo­mat­tavia rak­en­teel­lisia uud­is­tuk­sia. Ylhäältä kat­somisen sijas­ta Pekka on valin­nut ker­rontatavak­si sam­makkop­er­spek­ti­ivin. Juuri se tekee kir­jas­ta niin silmiä avaa­van. Näitä ylä­ta­son jut­tu­ja­han me saamme lukea lehdis­täkin.  Ehkä saamme jatko-osan ennen presidentinvaaleja.

Varsi­naista poli­ti­ik­ka-ana­lyysia kir­jas­sa on vähän. Sen Pekka vään­tää rauta­lan­gas­ta, mik­si merirosvous kukois­taa Soma­lian ran­nikol­la. Nalle Wahlroosin luon­nehd­in­ta kehi­tysavus­ta Kankku­lan kaivona saa huu­tia. Hyvää ana­lyysia on luvus­sa, jos­sa käsitel­lään paperit­tomien työläis­ten ase­maa Euroopas­sa. Pekka ihmettelee samaa kuin minäkin olen ihme­tel­lyt. Mik­si näitä työhalukkai­ta ei päästetä töi­hin viral­lis­es­ti niin kuin tekee esimerkik­si Kana­da? ”Voisiko Euroop­pa hyväksyä työperäisen maa­han­muu­ton parem­min – ja ehkä suh­tau­tua entistä kri­it­tisem­min sel­l­aiseen maa­han­muut­toon, jon­ka perus­tana ei ole työn­haku tai väl­itön suo­jelun tarve?” Niinpä.

Kir­jan lop­pu on tuokioku­via henkilöko­htaisem­mas­ta elämästä. Itse­murhan tehnyt nuoru­u­den ystävä, lapse­na koet­tu vaka­va liiken­neon­net­to­muus, kiin­nos­tus kir­joi­hin ja lukemiseen, henkilöko­htais­es­ta luon­to­suh­teesta, kuplafolkkarista ja elämänkump­panin löy­tymis­es­tä. Eri­tyisen kau­ni­isti hän kir­joit­ti isän­sä luo­muk­ses­ta, Munkkivuoren Yhteisk­oulus­ta. Tun­sin yhä pienen pis­ton sydämessäni. Olin nimit­täin aikanaan mukana Arja Alhon johta­mas­sa lukioiden lakkau­tuskomite­as­sa ja me lakkau­timme myös Munkkivuoren Yhteisk­oulun. Lakkau­timme me seit­semän muutakin.

Sam­mon arvoituskin ratkeaa. Haavikon mukaan Sam­po oli laite, joka pain­oi väärää rahaa, Haav­is­tolle se on kir­ja – nimeno­mais­es­ti Raa­mat­tu.  Raa­ma­tus­ta en ole var­ma, mut­ta Haav­is­to sai min­ut melkein usko­maan, että perga­men­tille mai­d­os­ta ja ohran­jyvistä keit­etyl­lä mus­teel­la kir­joitet­tua kir­jokan­tista kir­jaa sil­lä tarkoitetaan.

Kos­ka osal­lis­tumme eduskun­tavaalei­hin samal­la joukkueel­la, lai­tan tähän linkin Pekka Haav­is­ton sivuille, jos­ta kir­jan voivat kiireisim­mät tila­ta vielä Jouluk­si.  Se tapah­tuu tästä.