Katkerien kanava

(Kir­joi­tus on julka­istu kolumn­i­na Vihreässä langassa)

Vihreät ovat otta­neet eduskun­tavaaleis­sa perus­suo­ma­laiset pää­vas­tus­ta­jik­seen. Tämä on toisaal­ta outoa, toisaal­ta ymmär­ret­tävää, mut­ta myös ongelmallista.

Outoa, kos­ka vihreät jok­seenkin ain­oana puolueena RKP:n ohel­la ei san­ot­tavasti kil­paile perus­suo­ma­lais­ten kanssa äänistä. Kaikille muille puolueille vaalien tärkein kysymys on uhka ään­ten val­u­mis­es­ta perus­suo­ma­laisille; määräl­lis­es­ti paljon tärkeämpi kuin vaki­in­tunei­den puoluei­den keskinäi­nen kilpailu.

Ymmär­ret­tävää, kos­ka perus­suo­ma­lais­ten ja vihrei­den ajatuk­set eri­tyis­es­ti ulko­maalais­poli­ti­ikas­sa kulke­vat eri suun­ti­in. Kun muut ovat alka­neet flirt­tail­la muukalaisvi­han kanssa, vihreät tar­joa­vat mah­dol­lisu­u­den antaa mii­nusääni perus­suo­ma­laisille. Vihreät ja perus­suo­ma­laiset kil­pail­e­vat myös keskenään paikas­ta hal­li­tuk­ses­sa. Siitä nämä kak­si puoluet­ta ovat samaa mieltä, etteivät ne mah­du samaan hal­li­tuk­seen. Onko seu­raavas­sa hal­li­tuk­ses­sa apupuolueena perus­suo­ma­laiset vai vihreät vaikut­taa hal­li­tuk­sen lin­jaan enem­män kuin se, mitkä kak­si suur­ta puoluet­ta siinä istuvat.

Ongel­mallista, kos­ka ydinkysymys perus­suo­ma­lais­ten kan­natuk­sen nousus­sa ei ole neek­erin potkimi­nen vaan se, että puolue edus­taa päähän potkit­tu­ja ihmisiä. Vihreät eivät voi ottaa päähän potkit­tu­ja ihmisiä päävastustajikseen.

Mitataan huono-osaisu­ut­ta mil­lä mit­tar­il­la hyvän­sä, perus­suo­ma­lais­ten kan­nat­ta­jakun­ta edus­taa huo­mat­ta­van huono-osaista joukkoa ver­rat­tuna minkä muun puolueen kan­nat­ta­jakun­taan hyvän­sä. Tätä joukkoa puo­lusti aikanaan vasem­mis­to kaupungeis­sa ja Maalais­li­it­to maaseudul­la. Kumpaankaan päähän potk­i­tut eivät enää luo­ta.  Vasem­mis­tol­la ei ole enää mitään real­is­tista tar­jot­tavaa syr­jäy­tyville eikä keskus­ta voi yhtikäs mitään syr­jäseu­tu­jen näivettymiselle .

Ei perus­suo­ma­laisil­lakaan ole tar­jo­ta päähän potk­i­tu­ille mitään muu­ta kuin kana­va purkaa katkeru­ut­taan. Poli­it­tises­sa pop­ulis­mis­sa raivos­tut­tavin­ta on petos. Ihmis­ten oikeutet­tu katkeru­us kään­netään omak­si hyödyk­si vaivau­tu­mat­ta ker­tomaan, etteivät hekään tiedä mitä tehdä.

Jos joka kahdek­sas tar­rautuu perus­suo­ma­laisi­in kuin hukku­va oljenko­r­teen, se ker­too lähin­nä, että joka kahdek­sas tun­tee ole­vansa hukku­mas­sa.  Tehoy­hteiskun­ta tar­joaa liian mon­elle pelkkää häviäjän osaa. Protesti sitä vas­taan on otet­ta­va vakavasti.

Muut puolueet yrit­tävät kil­pail­la perus­suo­ma­lais­ten kanssa muukalaisvi­hal­la. Entä jos vihreät alka­isi­vat vakavis­saan kaavail­la yhteiskun­taa, joka tar­joaisi häviäjille muu­takin kuin lohduttomuutta.

Vähän ren­nom­min ottavas­sa yhteiskun­nas­sa, joka ei tähtää mak­si­maaliseen taloudel­liseen tehokku­u­teen, olisi sijaa ja osaa myös niille, jot­ka eivät tehoy­hteiskun­nas­sa menesty.