Valtio hajauttaa yhdyskuntarakennetta ahneena maanomistajana

Tärkein syy siihen, että yhdyskun­tarakenne hajau­tuu Suomes­sa niin pahasti, on kyvytön maapolitiikka.

Tehdään aluk­si raju yksinker­tais­tus. Olete­taan, että mah­dol­lisia tont­te­ja on kah­den­laisia, hyviä lähel­lä ja huono­ja kaukana ja että nämä joukot ovat sisäis­es­ti ident­tisiä. Molem­pia tont­ti­tyyppe­jä on tar­jol­la riit­tävästi kaikille, mut­ta ne tule­vat markki­noille hitaasti. Olete­taan edelleen, että kaik­ki halu­aisi­vat mielu­um­min asua lähel­lä, mut­ta pref­er­enssin voimakku­us vai­htelee. Hyvässä yhteiskun­nas­sa kaik­ki pää­si­sivät asumaan lähelle.

Huonos­sa yhteiskun­nas­sa ton­tin hyvyys kap­i­tal­isoituu maan hin­taan keskimääräisen pref­er­enssin voimakku­u­den mukaan. Kun parem­mas­ta joutuu mak­samaan enem­män ja huonom­mas­ta vähem­män, ne ovat keskimäärin yhtä edullisia. Toisille lähel­lä ole­va on edullisem­pi, kos­ka he nämä arvosta­vat hyvää sijain­tia niin paljon, että hin­taero kan­nat­taa mak­saa, toisille taas halvem­pi hin­ta tekee kaukana asumisen kannattavammaksi.

Jos olisimme hyvän maapoli­ti­ikan maas­sa, yhteiskun­ta lunas­taisi lähel­lä ole­vat ton­tit niiden sen­hetkisen käytön mukaisel­la hin­nal­la. Pel­tomaas­ta pel­tomaan hin­ta nyt esimerkik­si. Sen jäl­keen se tar­joaisi ton­tit edullis­es­ti, eikä kenenkään tarvitse muut­taa kauas sen takia, että maan hin­ta kaukana on halvempi.

Tilanne muut­tuu han­kalam­mak­si, kun ole­tamme, että tont­te­ja on kym­meniä tuhan­sia, jotkut lähempänä ja jotkut kauem­pana. Peri­aate kuitenkin säi­lyy. Keskus­torin var­relta ei voi­da tar­jo­ta jokaiselle halukkaalle kul­ma­tont­tia, mut­ta kohta­laisen läheltä kuitenkin. Yhdyskun­ta rak­en­tuu niin tiivi­ik­si kuin on fyy­sis­es­ti järkevää. Täl­laisia ovat sak­salaiset kaupun­git, kos­ka Sak­sas­sa har­joite­taan hyvää maapoli­ti­ikkaa. Mon­es­sa Sak­san osaval­tios­sa kaupunki­maista asu­tus­ta on sal­lit­tu rak­en­taa vain kun­nan omis­ta­malle maalle, joten kun­nan on help­po neu­votel­la maan hinnasta.

Suomes­sa Helsin­ki on nou­dat­tanut osa­puilleen sak­salaista täl­laista maapoli­ti­ikkaa, kos­ka Kus­taa Vaasa lahjoit­ti maan kaupungille ja kos­ka kaupun­ki on sen jäl­keen akti­ivis­es­ti han­kkin­ut maa­ta. Helsin­ki onkin raken­net­tu tiivi­im­min kuin vaikka­pa Espoo, jolle Mauno Koivis­to ei lahjoit­tanut maa­ta antaes­saan sille kaupunkioikeudet.

Voidak­seen pitää yhdyskun­tarak­en­teen­sa kun­nos­sa, kun­tien on voita­va han­kkia maa­ta kohtu­uhin­nal­la. Lunas­tus­mah­dol­lisu­us on suonut tähän mah­dol­lisu­u­den, mut­ta val­tion maa­ta on vaikea lunas­taa, kos­ka lunas­tuk­ses­ta päät­tää valtio.

On vihon­vi­imeistä, että val­tio on lin­jan­nut tavoit­teek­seen saa­da maao­maisu­ud­estaan mah­dol­lisim­man hyvän hin­nan. Tämä tekee val­tios­ta maan­omis­ta­jana ahneimpiakin yksi­ty­isiä pahem­man, kos­ka yksi­tyiseltä maa­ta voi sen­tään lunas­taa. Tämä ei paran­na julkisen sek­torin rahoi­tusase­maa. Minkä val­tio voit­taa, sen kun­nat enem­män kuin kokon­aan häviävät. Enem­män kuin kokon­aan, kos­ka yleinen etu kärsii.

Tuo val­tion lin­jaus nimit­täin pahen­taa yhdyskun­tarak­en­teen hajoamista.

Hal­li­tus ei voi tätä virkamiesesi­tys­tä hyväksyä!