Tärkein syy siihen, että yhdyskuntarakenne hajautuu Suomessa niin pahasti, on kyvytön maapolitiikka.
Tehdään aluksi raju yksinkertaistus. Oletetaan, että mahdollisia tontteja on kahdenlaisia, hyviä lähellä ja huonoja kaukana ja että nämä joukot ovat sisäisesti identtisiä. Molempia tonttityyppejä on tarjolla riittävästi kaikille, mutta ne tulevat markkinoille hitaasti. Oletetaan edelleen, että kaikki haluaisivat mieluummin asua lähellä, mutta preferenssin voimakkuus vaihtelee. Hyvässä yhteiskunnassa kaikki pääsisivät asumaan lähelle.
Huonossa yhteiskunnassa tontin hyvyys kapitalisoituu maan hintaan keskimääräisen preferenssin voimakkuuden mukaan. Kun paremmasta joutuu maksamaan enemmän ja huonommasta vähemmän, ne ovat keskimäärin yhtä edullisia. Toisille lähellä oleva on edullisempi, koska he nämä arvostavat hyvää sijaintia niin paljon, että hintaero kannattaa maksaa, toisille taas halvempi hinta tekee kaukana asumisen kannattavammaksi.
Jos olisimme hyvän maapolitiikan maassa, yhteiskunta lunastaisi lähellä olevat tontit niiden senhetkisen käytön mukaisella hinnalla. Peltomaasta peltomaan hinta nyt esimerkiksi. Sen jälkeen se tarjoaisi tontit edullisesti, eikä kenenkään tarvitse muuttaa kauas sen takia, että maan hinta kaukana on halvempi.
Tilanne muuttuu hankalammaksi, kun oletamme, että tontteja on kymmeniä tuhansia, jotkut lähempänä ja jotkut kauempana. Periaate kuitenkin säilyy. Keskustorin varrelta ei voida tarjota jokaiselle halukkaalle kulmatonttia, mutta kohtalaisen läheltä kuitenkin. Yhdyskunta rakentuu niin tiiviiksi kuin on fyysisesti järkevää. Tällaisia ovat saksalaiset kaupungit, koska Saksassa harjoitetaan hyvää maapolitiikkaa. Monessa Saksan osavaltiossa kaupunkimaista asutusta on sallittu rakentaa vain kunnan omistamalle maalle, joten kunnan on helppo neuvotella maan hinnasta.
Suomessa Helsinki on noudattanut osapuilleen saksalaista tällaista maapolitiikkaa, koska Kustaa Vaasa lahjoitti maan kaupungille ja koska kaupunki on sen jälkeen aktiivisesti hankkinut maata. Helsinki onkin rakennettu tiiviimmin kuin vaikkapa Espoo, jolle Mauno Koivisto ei lahjoittanut maata antaessaan sille kaupunkioikeudet.
Voidakseen pitää yhdyskuntarakenteensa kunnossa, kuntien on voitava hankkia maata kohtuuhinnalla. Lunastusmahdollisuus on suonut tähän mahdollisuuden, mutta valtion maata on vaikea lunastaa, koska lunastuksesta päättää valtio.
On vihonviimeistä, että valtio on linjannut tavoitteekseen saada maaomaisuudestaan mahdollisimman hyvän hinnan. Tämä tekee valtiosta maanomistajana ahneimpiakin yksityisiä pahemman, koska yksityiseltä maata voi sentään lunastaa. Tämä ei paranna julkisen sektorin rahoitusasemaa. Minkä valtio voittaa, sen kunnat enemmän kuin kokonaan häviävät. Enemmän kuin kokonaan, koska yleinen etu kärsii.
Tuo valtion linjaus nimittäin pahentaa yhdyskuntarakenteen hajoamista.
Hallitus ei voi tätä virkamiesesitystä hyväksyä!
Valtion omistamaa peltomaata?? Tuskin vain.…
Mutta sinänsä tämän kertainen aloitus ei ole huono. Vantaalla ja Espoossa ajellessani olen usein ihmetellyt, miten yhtäkkiä olenkin moottoritien rampista alas ajettuani keskellä viljeltyjä peltoja. Ei voi olla ajattelmatta, että tässä kyllä menee hyvä tonttimaa hukkaan.
Esim. kun ajaa suomenojalta espoon keskukseen, tai kun ajaa keimolasta seutulaan niin voisi välillä kuvitella olevansa pohjois-karjalassa. Niin maaseutumaista se on. Lisäksi kehä III:n välitön pohjoispuoli on jätetty täysin hyödyntämättä asuinalueena ainakin Espoon ja sipoon suunnissa.
Meidän nurmijärveläinen rivarimme voisi aivan hyvin sijaita pohjois-vantaalla. Ainakin siis siellä olevan tilan puolesta.
Vaikka olenkin ympäryskuntia aina puolustanut, niin muuttohalukkuus helsingistä ulospäin on suoraan verrannollinen asuntojen hintaan. Kyllä mekin voisimme asua vaikka vantaalla. Mutta siellä asunnon hintaan tulee jo 50k€ lisää (ja espoossa 100 k€ lisää ja hesassa yli 150 k€ lisää…)
“Jos olisimme hyvän maapolitiikan maassa, yhteiskunta lunastaisi lähellä olevat tontit niiden senhetkisen käytön mukaisella hinnalla. Peltomaasta peltomaan hinta nyt esimerkiksi. Sen jälkeen se tarjoaisi tontit edullisesti, eikä kenenkään tarvitse muuttaa kauas sen takia, että maan hinta kaukana on halvempi.”
Kyllä suuurin osa valtakunnasta toimii näin. Ongelma koskee eniten pääkaupunkiseutua, mutta kyllä ilmiötä on varmaan Turussa ja Tampereellakin.
Rovaniemi on hyvä esimerkki lunastuksen käyttämisestä, eikä sitä tarvitse tehdä joka kerta, sillä eivät maanomistajat joka kerta lähde oikeuteen ‚kun on varoittava esimerkki lähivuosilta.
Rovaniemellä kaupunki ei kuitenkaan subventoi rakentajaa vaan raakamaan hintaan lisätään katujen ja muun infran rakentamiskuluja ja täydennetään liittymämaksuilla.
Tonttivaranto pidetään sellaisena , että aina on antaa tontti kun rakentaja ilmaantuu .
Tämä pitää maan hintaa kohtuullisena ja tontteja saa suhteellisen läheltä keskustaa.
Toinen hintaa laskeva tekijä on infran rakentamisen tehokkus ja siihen päästiin vetämällä kaikki kaapelit ja vesi-viemärijohdot oikeassa järjestyksessä ja yhteisillä urakoitsijoilla.
Ensin tehdään tieurat ja urakoitsija kaivaa samalla viemärit ja vesijohdot ja tasoittaa tiepohjan
Seuraavaksi lasketaan sähkö-ja telekaapelit ja viimeksi kadunrakentaja peittää kaapelit kerroksilla, joten kaapelinkaivuutyötä ei tarvitse tehdä.
Kolmas hintaa kohtuullistava tekijä on vaihtoehtoiset urakointitavat. Kun rakennuttaja/urakointi hajoavat pieniksi kilpailu toimii paremmin ja köyhäkin voi korvata puuttuvaa pääomaa omalla työllä.
Siksi olenkin ollut hämmästynyt pääkaupunkiseudun tavoista toimia esim Sipoossa mentiin kaavoitussopimuksiin poliittisella yhteisymmärryksellä ja teemalla ” kun näin on aina tehty”
Turha asukkaiden on vaatia halpaa asumista jos hyväksyvät tämän.
Helsingissä ei ole poliittista yhteisymmärrystä siitä, että lunastusta ei käytetä.
Tarkkaan ottaen näyttäisi siltä, etteivät valtion virkamiehet halua hyväksyä valtion riippumattomien tuomioistuimien luomaa oikeuskäytäntöä. Ja tämä sakkihan on siinä erityisasemassa Suomenmaassa, että heidän kynästään ne lainmuutokset ovat kotoisin. Että sellainen tasavalta.
http://www.kho.fi/paatokset/41471.htm
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Jos kunnan poliitikoilta vietäisiin pois oikeus määritellä maittensa käytöstä, niin mitä heille lopulta jäisi käteensä. Ryhtyisivätkö valtuustossa kinaamaan mistäkin sitten mistäkin- sitten ?
Terveysaseman seinien väristäkö vai siitäkö, kuka saa toimittaa lapsiaan nauttimaan kunnan halpaa ruokaa lasten kunnallisiin ruokaloihin.
On helppo haaveilla. On helppoa ajatella mikä olisi hyvää ja mikähuonoa. Kaikki on kuitenkin vain kuvittelua.
Miksi Osmo puhuu vain valtion maan lunastamisesta käytön mukaiseen hintaan? No tietysti siitä syystä, että valtio on havittelemassa korkeimpia hintoja omistamastaan maasta ja on kaupungin etu, jos tämä saadaan torjutuksi.
Kunnalla on oikeus lunastaa sekä yksityistä maata, että valtion omistamaa maata nykyisen käytön määrittämään hintaan. Jossain kunnissa lunastusoikeutta käytetään ja säästetään kunnan kuluja. Jossain kunta katsoo lunastuksen epäreiluksi ja maksaa raakamaasta tonttimaan hinnan. Tälläinen toiminta on maata omistavan väestön etu. Lahjoitetaan yhteista rahaa yksityisille maanomistajille.
Olisi mielenkiintoista tutkia syyt tälläiseen käyttäytymiseen. Kunnassahan valtaa pitäisi käyttää asukkaiden valitsema valtuusto. Periaatteessa valtuusto valitsee virkamiehet, jotka puolestaan esittävät kunnan rahaa lahjoitettavaksi maanomistajille. Yleensä valtuutetut hyväksyvät tälläisen lahjoituksen. Miksi näin? Äänestävätkö kunnan asukkat vääriä henklöitä valtuustoon?
Aika reilusti off-topic, mutta kunnan maankäyttöä nyt kumminkin.
Kaupungissa revitään katua auki hemmetin usein ja kiusallisen usein vielä peräkäisinä viikkoina / kuukausina ja ainakin meikäläisestä tuntuu, että silloin ei vaan ole tieto kulkenut kaupungin eri hallintokuntien välillä.
Eli tekninen kysymys: Eikö jo kannattaisi katujen alle kaivaa tunnelia, jossa kulkevat lämpöputket, puhelin- ja nettipiuhat, vesi- ja viemäriputket jne. Kun se, että ne tuntuvat menevän jokainen ristiin rastiin maakerrosten eristäminä ja vähän väliä ongelmia aiheuttavina, vaikuttaa pitkällä tähtäimellä kehnolta idealta.
Tunnustan tyhmyyteni: voi olla, että näin jo toimitaankin. Mutta eikö silloin kannattaisi laittaa näiden kanavien päälle vaan irtokannet, joita voisi sitten ihan bobcatilla nostella korjauspaikoissa.
Vai onko kaupungin setien mielestä lian kivaa kaivaa aina välillä?
Touko Mettinen
idealinko
Kertoisitko Osmo sen viisauden mikä on sen takana, että Helsigin kaupungillakin on vähintään satoja ellei jopa tuhansia hehtaareja maata peltoina (pks:n kokonaissaldo lienee n. 7000 ha?) ja että Helsinki on merkittävä EUn ja kansallisten maataloustukien rahastaja. Eikö tuosta suunnasta löytyisi aika paljon lisää rakennusmaata?
Muuten(kaan) en kyllä ymmärrä mitä näiden “tonttimaa lunastettava raakamaan hinnalla” ‑ideoiden taustalla oikein on. Miksi yksityinen maanomistaja ei saisi hyötyä arvonnoususta?
Ennemmin näkisin tilanteen jopa sellaisena, että kunnille asetettaisiin kaavoitusoikeuden sijaan kaavoitusvelvollisuus — samalla toki velvollisuus nk. kunnallistekniikan toteuttamisesta siirtyisi rakennuttajalle. Tämä varmaankin johtaisi jonkinlaisiin aluerakentamissopimuksiin — mutta so what?
kse:
Jos maan arvo kymmenkertaistuu sen takia, että kaupunki rakentaa sinne metron, miksi tämä metron aiheuttama arvonnousu kuuluisi yksityiselle maanomistajalle?
“valtion maata on vaikea lunastaa, koska lunastuksesta päättää valtio”
Nyt esitit ajatuksen, että lunastuslupa-asioissa valtio vetäisi kotiinpäin.
Näin ei ole, eikä voi olla.
Lunastuslupia on myönnetty myös valtion maille. Lunastusluvan myöntäminen ei riipu omistajatahosta.
Helsinki on itse linjannut, ettei se käytä lunastusta missään olosuhteissa.
Paavo, lunastusassioissa valtio vetää kotiinpäin ihan varmasti. Järvenpää olisi poikkeustapaus ja sitä ihmeteltiin yleisesti.
kse, se Helsingin maatalousmaa on puistoa, esimerkiksi Haltiala. Siellä nyt vaan viljellään jotain hyötykasviksi luettavaa eikä nurmikkoa. Kaupungin tuloista maataloustuet muodostaa noin promillen kymmenyksen. Jos se nyt siitä on kiinni että saadaan maakuntien edustajat ymmärtämään edes jotain kaupunkipolitiikasta ml. valtion maapolitiikka niin jätetään vaan nostamatta.
Jos valtio haluaa maasta hyvän hinnan, miksi se myy Wahlroosille 3,7 hehtaarin tilan hintaan 4700€?
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010101412519511_uu.shtml
Tarjoan tuosta 5000€ käteisellä.
Osmo
“Molempia tonttityyppejä on tarjolla riittävästi kaikille,”
“Huonossa yhteiskunnassa tontin hyvyys kapitalisoituu maan hintaan keskimääräisen preferenssin voimakkuuden mukaan. Kun paremmasta joutuu maksamaan enemmän ja huonommasta vähemmän, ne ovat keskimäärin yhtä edullisia”
Jos tontteja on “riittävästi”, kuten esimerkiksi ilmaa, niin ne eivät maksaisi mitään. Jos tontteja on niukalti, niin tottakai niissä on hintaeroa.
Syltty:
Kirjoitin epäselvästi. Niitä on riittävästi, mutta kuten sanoin, ne tulevat markkinoille hitaasti.
Kahdenkymmenen kilometrin säteellä Helsingiswtä maata on niin paljon, että siihen voisi asuttaa kaksimiljoonaa ihmistä kevyesti, mutta maa ei silti ole ilmaista.
Osmo, valtio ei vedä kotiinpäin lunastuslupa-asioissa.
Lisäksi niistä pääsee valittamaan KHO:oon.
Ei lunastuslupa-asiat ole osa valtion maapolitiikkaa, vaan se on viranomaistoimintaa. Ympäristöministeriö päättää hakemukset ja tietääkseni poikkeuksetta on myös myöntänyt lunastusluvat mikäli maankäyttö- ja rakennuslaissa asetetut edellytykset täyttyvät.
Jos väitteesi olisi totta, oikeusvaltio olisi romutettu. Siellä ei vielä onneksi olla.
KHO:n Järvenpäätä koskevat perustelut on minusta kirjoitettu yleiseen muotoon (ts. ei mitenkään niin, että “tässä erityistapauksessa” “kokonaisharkinnan perusteella” jne.). Kysymyksessä ei siis ole poikkeustapaus. Tätä puoltaa myös se, että päätös on julkaistu vuosikirjassa. Oheinen sitaatti löytyy linkin loppupuolelta:
“Vuosikirjaan valitaan päätökset, joilla on merkitystä lain soveltamiselle muissa samanlaisissa tapauksissa tai joilla on muutoin yleistä merkitystä.”
http://www.kho.fi/17353.htm
Jos todellakin Järvenpäätä ihmetellään yleisesti eikä oikeustapauksen suomia tilanteita käytetä hyväksi, menee tämä kaiketi taas meillä yleisesti vallitsevan alamaismentaliteetin piikkiin. Mentaliteettia pönkittää toki valtionhallinnon käyttämä mahdollisuus muuttaa lainsäädäntöä silloin kun pykälät eivät enää satu miellyttämään. Tässä touhussa virkamiehet tuntuvat toimivan poliittisten päättäjiemme herroina ja päättäjät virkamiesten apupoikina ja – tyttöinä. Että sellainen tasavalta.
Terveisin Kalevi Kämäräinen
En osdaa tätä lainsäädäntöä ulkoa, mutta Järvenpäässäkin tuohon lunastukseen vaadittiin valtion suostumus jossain käsittelyn vaiheessa. Tällä kertaa se heltisisi, koska valtio oli erimielinen itsensä kanssa. Yleensä kunnissa lasketaan, että valtion maiden lunastusta on turha panna vireille.
Nauratti tuo Kustaa Vaasan ja Mauno Koiviston rinnastaminen. Osmo humoristina. Tai ehkä se on oikea suhteutus Ruotsin ja Suomen merkityksestä maailman historiassa.
Historiasta on vaikea päästä eroon. Suomi elää vieläkin turkismetsien ja lohijokien ääressä kaukana linnanpäälliköistä.
Bensa-autot ovat tehneet tästä asumismallista mahdollista tällekin päivälle.
“Jos maan arvo kymmenkertaistuu sen takia, että kaupunki rakentaa sinne metron, miksi tämä metron aiheuttama arvonnousu kuuluisi yksityiselle maanomistajalle?”
Tässä asiassa (vaiheittainen) tonttien arvon sosialisointi voisi olla paikallaan. Paljon keinottelua ja ansiotonta arvonnousua ja arvonlaskua poistuisi, ja kaavoitus muuttuisi neutraalimmaksi jos kaavoituksella ei voisi vaikuttaa yksittäisten maanomistajien tulonmuodostukseen.
Jos tähän mentäisiin, voitaisiin saman tien muuttaa myös hinta “senhetkisen käytön mukaiselta” tasolta kaavoituksesta ja muusta ihmisen toiminnasta riippumattomalle tasolle.
Tai itse asiassa hontatason tulisi olla jonkin verran yli käyvän hintatason. Nyt pakkolunastukset tuppaavat menemään alehinnalla. Verrataan vaikkapa kaupunkiasuntoon. Jos jokin asunto/rakennus/tontti vaikkapa Katajanokalla lunastettaisiin pakolla kaupungille, ehkä pelkkä kaupungin alakanttiin tulkitsema hinta ei olisi kohtuullinen, vaan tulisi maksaa myös hieman kivusta ja särystä, tunnearvoista ja kuluista joita syntyy elämän järjestämisestä uusiin puihin ja uuteen paikkaan.
“Tärkein syy siihen, että yhdyskuntarakenne hajautuu Suomessa niin pahasti, on kyvytön maapolitiikka.”
Tässä otetaan oletusarvoksi keskittämisen hyödyllisyys. Keskittämällä saadaan tehostettua monia yhteiskunnan toimintoja, mutta toki keskittämisellä on myös haittansa. Ääripäässä on jopa slummiutuminen. Totesin jo joskus aiemminkin, että O.S:n joskus ajama nauhakaupunkimalli on periaatteessa parempi kuin äärimmäinen keskittäminen. Kyllä ihmisillä on hyvä olla vähän väljyyttäkin, jopa peltomaisemaa lähiöiden piristeenä. Jopa maaseudun hajanaisempi rakenne voi olla yhtä tehokas kuin tiivis kaupunkirakenne silloin kun ajomatka töihin ja kauppaan kestää yhtä kauan molemmissa ympäristöissä. Maalla ehtii usein moninkertaisen matkan samalla polttoainemäärällä tai saman matkan lyhyemmässä ajassa kuin taajamissa.
“Oletetaan edelleen, että kaikki haluaisivat mieluummin asua lähellä”
Tämä nyt oli vain oletus tässä ajatusharjoituksessa, mutta jäin miettimään sitä mikä ihmisiä ajaa “lähelle”, ja minkä lähelle. Haluavatkohan ihmiset lähelle presidentin, lähelle oopperaa, vai lähelle työpaikkaa ja markettia, vai lähelle kalleimpia asuinneliöitä (ja tähän liittyvää statusta), vai lähelle suurinta väestötiheyttä (kavereiden ja kuhinan toivossa)?
Tähtään tässä nykyistä neutraalimpaan ja hallitumpaan rakentamiseen. Nykyisiä vanhoja kaupunkeja ja niiden vanhoja rakennuksia ja toimivia ja eheitä omaa aikakauttaan edustavia esikaupunkeja ei välttämättä tarvitsisi korvata uusilla entistä tehokkaammalla rakentamisella. Jos tarvitaan isää kaupunkimaista rakennetta, sitä voisi rakentaa myös hallitusti jonnekin korpeen tai nauhakaupungiksi johonkin valittuun liikennetehokkaaseen suuntaan aiemman rakenteen jatkeeksi. Nykyinen käytäntö johtaa enemmänkin pannukakkumaiseen joka suuntaan leviävään rakentamiseen (ja mainittuun vanhan kaupunkirakenteen turhaan tiivistämiseen).
Kaavoituksen voisi myös hoitaa keskitetymmin kuin nykyään. Kaiken tiivistyminen Helsingin ympärille ei ole myöskään välttämättä ihmisten edun mukaista, vaikka markkinavoimat tyypillisesti ajavatkin kehitystä tähän suuntaan.
Aivan samoin kuin metro tuo ansiotonta arvonnousua tonttien omistajille, voisi ajatella, että pääkaupunkistatus ja siihen liittyvä keskittyminen on tuonut ansiotonta arvonnousua kaupunkiasunnon omistajille. Mikä olisi oikeudenmukainen hinta kaupungissa sijaitsevalle kerrostaloasunnolle? 🙂
Osmo.
Helsingin kaupunki on tehnyt periaatepäätöksen, että se ei käytä lunastusmenettelyä tonttiasioissa. Vaikuttaa selkeältä Helsingin omaisuuden tuhlaamiselta. Kaupungin luottamusmiehenä voisit kertoa kaupungin veronmaksajalle perustelun kyseiselle päätökselle.
Helsingin kaupunki ei ole tehnyt tuollaista päätöstä sen paremmin kaupunginhallituksessa kuin valtuustossakaan.
Mikään muu taho ei voi tehdä asiassa periaatepäätöksiä.
Älä usko lehtiä.
“En osdaa tätä lainsäädäntöä ulkoa, mutta Järvenpäässäkin tuohon lunastukseen vaadittiin valtion suostumus jossain käsittelyn vaiheessa”
Ympäristöministeriö myöntää tuon lunastusluvan eli valtio itse.
Valtionmaiden lunastukseen on rajoituksia, ne koskevat erityiskäyttöjä esim maanpuolustusta varten varattuja aluieta.
Eräs hauska peruste estää lunastus on jos valtio käyttää maan sosiaaliseen asuntotantoon-
Tuossa koko päätös, mutta oli sen verran monipolvinen, että en lukenut kaikkia perusteluita
http://www.kho.fi/paatokset/41471.htm
Luvan myönsi Ympäristöministeriö Järvenpään hakemuksen perusteella, jota valtio vastusti. Sittemmin valtion argumentit jäivät valitusportaassakin kakkoseksi. Kun voittaneelle näkemykselle on nyt Korkeimman hallinto-oikeuden siunaus, Ympäristöministeriön on vaikea muuttaa lainsoveltamistaan elleivät virkamiehet saa tahtoaan läpi ja lainsäädäntöä muuteta.
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Ymmärtääksen on ollut tavallista, että ympäristöministeriö ei myönnä lupaa lunastaa valtion omaisuutta. Vapaavuori on kovin erilainen ministeri.
Ympäristöministeriön Järvenpäätä koskeva päätös on annettu 1.3.2007 eli aavistuksen verran ennen Vapaavuoren ministeriksi tuloa. Näin ollen ministerin henkilökään ei näytä olevan ratkaiseva tekijä (vaan kaiketi sentään laintulkinta).
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Uskon vastaukseesi, ettei Helsinki mole tehnyt periaatepäätöstä lunastussopimuksen käytöstä kieltäytymisestä.
Voisitko luottamusmiehenä vielä kertoa, miksi Helsingin kaupunki ei käytännössä hanki maata raakamaan hinnalla lunastusmenettelyllä?
“Jos olisimme hyvän maapolitiikan maassa, yhteiskunta lunastaisi lähellä olevat tontit niiden senhetkisen käytön mukaisella hinnalla.”
“Sen hetkinen käyttö” ei ole tontin arvo. Tontin arvo on sen hinta silloin kun se kuvitellaan ilman rakennusta ja sitten myydään huutokaupalla eniten tarjoavalle vapaalla rakennusoikeudella. Se on todellinen maan hinta brittiekonomisti Alfred Marshallin säännön mukaan.
Kun rakennusoikeutta eivät määrää markkinat, vaan kaava, voidaan kaavamuutoksella “laillisesti” varastaa maaomaisuus. Jos valtio perii maasta sen oikean hinnan, he tekevät aivan oikein, kun pitävät huolta veronmaksajien omaisuudesta. Jos valtio ei peri maan hintaa, se on lahjoitus (vai lahjus?) vastaanottajalle. Maan hinta on aina maanomistajan puhdas monopolivoitto ja sen maksaa aina loppukäyttäjä, tavallinen Virtanen, asumisen tai hyödykkeen hintana.
Helsingin kaupungin tonttikauppoja rakennuslehdestä:
“Kallein tonteista on UPM-Kymmenelle myytävä tontti. Sen kauppahinta on 17 950 000 euroa. UPM-Kymmene ja rakennusoikeus 13 800 kerrosneliömetriä.” (Käsittääkseni Töölönranta)
Tontin todellinen arvo = 10000e/km2 => lahjoitus = 120 000 000 euroa.
“NCC Property Developmentille myytävien yhteensä noin 5 788 neliön suuruisten määräalojen kauppahinta on 9 440 000 euroa. Kaupan kohteen rakennusoikeus on 22 471 kerrosneliötä. Myytävä alue sijaitsee Leppävaaran liikekeskuksen läheisyydessä Kehä I:n vieressä.”
Tontin todellinen arvo 2000e/km2 => lahjoitus = 35 500 000 euroa
“Länsisataman tontilla yksityinen syöpähoitoklinikka
Kiinteistö Oy Helsingin Saukonpaadenranta 2:lle myytävällä tontilla sijaitsee vuonna 2009 valmistunut 9 972 kerrosneliön suuruinen toimitalo, jonka pääkäyttäjiä on yksityinen syöpähoitojen tutkimus- ja palvelukeskus Docrates. Pinta-alaltaan 4 106 neliön vuokratontin kauppahinta on 6 976 411 euroa.”
Tontin todellinen arvo 2500e/km2 => lahjoitus 18 000 000 euroa.
“Tontin vuokralaisella Kiinteistö Oy Helsingin Saukonpaadenranta 2:lla on vuokrasopimuksessaan osto-optio tonttiin. Kiinteistöyhtiö on Nordea Henkivakuutus Suomi Oy:n perustama. Kiinteistöyhtiön osakkeet omistaa NV Property Fund I Ky, jossa sijoittajina ovat Nordea Henkivakuutus Suomi Oy, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma ja Valtion Eläkerahasto.”
Lahoituksen vastaanottajina sijoitusrahasto ja vakuutusyhtiöitä.
“En osdaa tätä lainsäädäntöä ulkoa, mutta Järvenpäässäkin tuohon lunastukseen vaadittiin valtion suostumus jossain käsittelyn vaiheessa.”
Minä taasen osaan ko lainsäädännön ulkoa.
Tuossa Järvenpään keississä oli kyse ennakkotapauksesesta, ja siinä todettiin että valtion maita voi lunastaa ja piste sille.
Valtion suostumus jossain vaiheessa ei ollut mikään poliittinen suostumus vaan se todettiin ihan lakiin perustuvana asiana.
Valtion maita saa lunastaa ja niihin myös YM antaa lunastuslupia kunhan edelletykset ovat muutoin ok.
@Kjr63
Pidätkö ihan oikeasti käypänä hintana 10.000 euroa per kerrosneliömetri? Ja halvimmillaankin pari tuusaa per kerrosneliömetri?
Eipä ihme, että poppoo muuttaa Porvooseen ja Vihtiin.
Touko Miettinen: “…Eikö jo kannattaisi katujen alle kaivaa tunnelia, jossa kulkevat lämpöputket, puhelin- ja nettipiuhat, vesi- ja viemäriputket jne. Kun se, että ne tuntuvat menevän jokainen ristiin rastiin maakerrosten eristäminä ja vähän väliä ongelmia aiheuttavina, vaikuttaa pitkällä tähtäimellä kehnolta idealta…”
Olen Helsingin Yleisten töiden lautakunnassa (olen jäsen) kysellyt tätä samaa asiaa kaupungin insinööreiltä. Saamani vastauksen mukaan esittämäsi ratkaisu tulee liian kalliiksi. Aleksanterinkadun alla tämmöinen tunneli kuulemma onkin, mutta se on tietenkin monessa suhteessa ääritapaus.
En ole kovin vakuuttunut tuosta kalleudesta. Epäilen, että taas kerran lasketaan vain välittömiä kuluja ja unohdetaan kaivuutöistä sivullisille aiheutuva haitta. Toisaalta yhteisen tunnelin tai edes kaapeliputken organisointi olisi mutkikasta. Se edellyttäisi melkoista maksubyrokratiaa, sääntöjä, kustannuslaskentaa jne. Asia vaatisi ylimmän johdon päätöksiä ja paljon virkamiestyötä. Helsingissä kaupungin hajanainen organisaatio ei edesauta asiaa.
Kaupungin sedät eivät huvikseen kaivele katuja, eivätkä useimmiten itse ollenkaan. Helsingissä Helsingin Energia ja telefirmat kaivavat ainakin juuri nyt eniten. Niiden tarpeita ei käytännössä voi koordinoida. Itse olen haittojen vähentämiseksi esittänyt kaivuumaksujen nostamista, ja niitä selvitetäänkin tänä talvena.
@Paavo Häikiö
Perustan nuon arviot englantilaisen “The Council of the Rating and Valuation Association” yhdistyksen ohjeeseen “Rating Site Values” vuodelta 1964. Siellä on esitelty tällainen 5 kohtainen (tekniikoita on useita) tekniikka (Tanskassa käytetty) tontin arvon määrittelemiseksi:
1. Etsi alueelta A, missä ovat tunnetut tontin arvot, vastaava rakennus kuin arvioitavassa kohteessa B.
2. Vähennä A kiinteistön markkinahinnasta tontin arvo saadaksesi A:n rakennuksen arvon.
3. Analysoi rakennuksen A arvo — neliöhinta
4. Siirrä analyysi rakennukseen B, saat siten B:n rakennuksen arvon.
5. Vähennä rakennuksen B arvo B kiinteistön markkinahinnasta, saat B:n tontin arvon.
Esimerkiksi: Oletetaan, että Kaskisissa tontit ovat ilmaisia. Siellä jokin aika sitten myytiin 80-luvulla rakennettuja kerrostalokasioita hintaan 600e/m2. Joten tuo on 80-luvulla rakennetun kerrostalokaksion rakennuksen arvo.
Siten jos esim. Helsingissä myydään 80-luvulla rakennettuja kerrostalokaksioita hintaan 3000e/m2, jää tontin arvoksi siis 2400e/m2.
Kampissa on myyty asuntoja > 10000e/m2. Töölönlahdenranta on taatusti arvokkaampi.
OS kirjoitti: “Jos maan arvo kymmenkertaistuu sen takia, että kaupunki rakentaa sinne metron, miksi tämä metron aiheuttama arvonnousu kuuluisi yksityiselle maanomistajalle?”
Sen takia, että maanomistaja omistaa maan. Kukaan ei pakota kaupunkia rakentamaan metroa.
Jos minä parannan taloni ja tonttini ulkonäköä investoimalla remonttiin ja hienoon puutarhaan (ja kaunistan samalla koko naapurustoa), niin miten suuri osa naapuritalojen myyntihinnoista kuuluu tään jälkeen minulle? Yksi prosentti? Vai kenties kymmenen?
Joni
OS kirjoitti: “Jos maan arvo kymmenkertaistuu sen takia, että kaupunki rakentaa sinne metron, miksi tämä metron aiheuttama arvonnousu kuuluisi yksityiselle maanomistajalle?”
Jos OS esittää retorisen kysymyksen miten siihen pitäisi vastata? Ei tonttien hinnat kymmenkertaistu vaikka metro kulkisi vierestä. Esim Oikotieltä; Sipoon Söderkullasta uusi rivitalo 93 m², mh 292 t. Vuosaaresta uudehko (2005 valmistunut) 94.5 m², mh 278 t.
Kjr63: jätät nyt huomioimatta sen, että Kaskisissa asuintontin arvo voi olla negatiivinen. 🙂
Järkevämpää lienee katsoa uudistuotanto ja verrata asunnon hintaa jossain missä ei makseta pk-seutulisää. Raivioon valmistuvan kerrostalon neliöhinnat näyttivät olevan noin 3000€/k‑m2, joten sitä voi hyvin pitää uuden asunnon arvona, kun tontin arvo on lähellä nollaa.
Se käsittämätön kysymys tuossa onkin, miksi kaupunki haluaa ehdon tahdoin Töölönlahdelle toimistoja, kun Helsingin seudulla on järjetön asuntopula, mikä näkyy esim. siinä että asuntojen rakennusoikeus on paljon arvokkaampaa kuin toimistojen.
antti: monenko neliön tontti noissa asunnoissa oli?
“Jos minä parannan taloni ja tonttini ulkonäköä investoimalla remonttiin ja hienoon puutarhaan (ja kaunistan samalla koko naapurustoa), niin miten suuri osa naapuritalojen myyntihinnoista kuuluu tään jälkeen minulle? Yksi prosentti? Vai kenties kymmenen?”
Korkeintaan se yksi prosentti. Jos joltain yksityiseltä tontilta poistetaan istutukset tai rakennus, ei sillä ole mitään vaikutusta. Sen sijaan jos poistetaan tie, sillä on. Jos kunnasta lähtee suuri työnantaja sillä on. Jos poistetaan atomipommilla koko talousalue, arvo on sen jälkeen nolla. Maa-arvot ovat omistuoikeuden haltijalle ansiottomia tuloja. Tai toisten tuloja.
@Mikko Särelä:
“jätät nyt huomioimatta sen, että Kaskisissa asuintontin arvo voi olla negatiivinen.”
Ei voi. Maan arvo ei ole koskaan negatiivinen.
“Järkevämpää lienee katsoa uudistuotanto ja verrata asunnon hintaa jossain missä ei makseta pk-seutulisää.”
Kaskisissa ei makseta pk-lisää.
“Raivioon valmistuvan kerrostalon neliöhinnat näyttivät olevan noin 3000€/k‑m2, joten sitä voi hyvin pitää uuden asunnon arvona, kun tontin arvo on lähellä nollaa.”
Tuo monnella tavalla täysin mahdotonta. Missä on Raivio? Siuntiossa? Siuntion maan hinnat ovat aivan jotain muuta kuin lähellä nollaa.
Jos puhutaan uustuotannosta, niin rakennuskustannusindeksi on pysynyt elinkustannusindeksin tasolla ainakin viimeiset 50 vuotta. Kuitenkin esim. pääkaupunkiseudulla myytiin uustuotantoa vuosina 93–97 hintaan 6000mk/neliö. Rahanarvokertoimella laskettuna tuo lienee n.1100e/neliö. Eikä maa ollut silloinkaan ilmaista.
Mutta jos lasketaan tuolla, ja Siuntiossa neliöhinta on 3000e/neliö, jää maan hinnaksi 1900e/neliö.
Mikko; en jaksanut alkaa sen tarkemmin Vuosaaren ja Söderkullan kämppiä vertailemaan, pointti oli kuitenkin siinä että sekä metron varrelta että parinkymmenen kilometrin päästä metrolinjaa kämpät ovat samalla hintatasolla jo nyt. Jos Osmon väite pitäisi paikkaansa, hintaerojen pitäisi näkyä. Ettei vaan hinnat pomppaa jo siinä vaiheessa kun esim peltomaa 5–6 e /m2 kaavoitetaan tonttimaaksi, 100 e / m2. Sen jälkeen joku metrorata ei enää nosta hintaa 1000 e / m2 tasolle.
Kjr63:
Ei tietenkään. Rakennuksen arvo ei oo sama Helsingissä kuin Kaskisissa ihan samalla tavalla kuin tontinkaan arvo ei oo sama. Tontin arvon saa parhaiten markkinoilta, eikä millään mielikuvituslaskelmilla.
!?!?! No kai se nyt suoraan riippuu siitä miten paljon sen arvo nousee markkinoilla? Jos tontin hinta muuttuu 1%, niin sit 1%. Jos muuttuu 100%, niin sit 100%.
No ei ne oo tietenkään ansiottomia. Ne on korvausta siitä, että kantaa riskiä ja pitää pääomia sidottuna.
“Korkeintaan se yksi prosentti. Jos joltain yksityiseltä tontilta poistetaan istutukset tai rakennus, ei sillä ole mitään vaikutusta. Sen sijaan jos poistetaan tie, sillä on. Jos kunnasta lähtee suuri työnantaja sillä on. Jos poistetaan atomipommilla koko talousalue, arvo on sen jälkeen nolla. Maa-arvot ovat omistuoikeuden haltijalle ansiottomia tuloja. Tai toisten tuloja”
Miksi siis vain kunnalla tulisi olla oikeus ottaa omansa tästä “ansiottomasta tulosta”? Miksi minä en saisi sitä yhtä prosenttiani (joka on muuten Etelä-Espoossa paljon euroja…)? Miksi paikkakunnalle työpaikkoja tuova ei saisi samoin omiaan jos seurauksena on kiinteistöjen arvonnousu? Miksi rajoittua vain tontteihin kun logiikkasi voi ulottaa mihin tahansa omaisuuserään jonka arvoon ulkopuoliset toimet vaikuttavat?
Omaisuuden arvonmuodostus johtuu aina ympäröivän maailman toimenpiteistä. Jos Soininvaaran ja sinun logiikkaa noudattaa, niin on perustettava jonkinlainen universaali raati määrittämään kullekin tuotteelle ja asialle sen “oikea ja ansioton” hinta.
Joni
Artturi
“Ei tietenkään. Rakennuksen arvo ei oo sama Helsingissä kuin Kaskisissa ihan samalla tavalla kuin tontinkaan arvo ei oo sama.”
Ovat autotkin eri hintaisia Kaskisissa ja Helsingissä? Taitavat olla käytetyt Helsingissä jopa halvempia? Sinä et osaa tehdä eroa Tuotetun hyödykkeen, ja luonnon antaman niukan Resurssin, välillä.
“Tontin arvon saa parhaiten markkinoilta, eikä millään mielikuvituslaskelmilla.”
Tontin arvon saa, kun se myydään ilman rakennusta. Siihen edellä mainittu tekniikka perustuukin. Tunnetun rakentamattoman tontin markkinahintaan.
“!?!?! No kai se nyt suoraan riippuu siitä miten paljon sen arvo nousee markkinoilla? Jos tontin hinta muuttuu 1%, niin sit 1%. Jos muuttuu 100%, niin sit 100%.”
Tietenkin markkinoilla. Mutta maan hinta on maanomistajan nostama monopolivoitto, millä ei ole tuotantokustannuksia. Maanomistaja ei itse aikaansaa arvoa, minkä omaisuudestaan saa markkinoilta.
“No ei ne oo tietenkään ansiottomia. Ne on korvausta siitä, että kantaa riskiä ja pitää pääomia sidottuna.”
Maanomistaja ei valmista eikä tuota mitään. Sitä on maankorko, vuokrat. Mistä hän kantaa riskiä?
“Miksi siis vain kunnalla tulisi olla oikeus ottaa omansa tästä “ansiottomasta tulosta”? Miksi minä en saisi sitä yhtä prosenttiani (joka on muuten Etelä-Espoossa paljon euroja…)?”
Tuo prosentti kuuluukin sinulle, mutta sen nostavat talojaan myyvät naapurisi. Maksamalla veroja nostat maan hintoja kuitenkin paljon enemmän kuin 1%.
“Miksi paikkakunnalle työpaikkoja tuova ei saisi samoin omiaan jos seurauksena on kiinteistöjen arvonnousu?”
Kuka luo työpaikkoja? Ainakin työntekijät. Pitääkö heidän maksaa vuokria?
“Miksi rajoittua vain tontteihin kun logiikkasi voi ulottaa mihin tahansa omaisuuserään jonka arvoon ulkopuoliset toimet vaikuttavat?”
Kysymys on maankorosta. Muut “omaisuuserät” työ ja pääoma, ovat ansaittua tuloa lisäarvon tuottamisesta.
“Jos Soininvaaran ja sinun logiikkaa noudattaa,”
Tuskinpa OS näitä minun juttujani allekirjoittaa. Jotakin ehkä.
“..niin on perustettava jonkinlainen universaali raati määrittämään kullekin tuotteelle ja asialle sen “oikea ja ansioton” hinta.”
Klassinen jako on selvä. Palkat ja voitot ovat henkilökohtaista ansaittua tuloa, maankorko on ‘yhteiskunnan’ tulo.
Mutta ‘finanssikapitalismin’ pyörteissä, voi asettaa kyseenalaiseksi monenmoista ns. ‘pääomaa.’
Kjr63:
Eivät, koska auton voi ajaa Kaskisista Helsinkiin edullisesti. Sen sijaan paperikoneet ovat eri hintaisia Metson tehtaalla ja Kiinassa.
Talot joita ei mitenkään järkevästi voi siirtää voivat olla täysin eri hintaisia eri paikoissa riippuen siitä miten tuottavia ne ovat missäkin.
Sinun edellä mainittu tekniikka perustuu pelkkään väärin ymmärtämiseen. Tonttia ei voi siirtää edullisesti. Siksi et voi tehdä laskelmaa tuolla tavalla aivan samoin kuin et voi tehdä laskelmaa rakennuksistakaan.
Joo niin se joku myyttinen maanhinta, jonka se maan ensimmäinen omistaja on saanu. Kaikki sen jälkeiset arvonnousut on muita kuin monopolivoittoja.
Ei niin, mutta silti se saa korvausta siitä, että antaa pääomansa muille tuottavaan käyttöön ja kantaa riskiä pääoman arvon heittelehtimisestä.
Joni kirjoitti: “Miksi rajoittua vain tontteihin kun logiikkasi voi ulottaa mihin tahansa omaisuuserään jonka arvoon ulkopuoliset toimet vaikuttavat?”
Totta. Metrot ja kaavat vaikuttavat myös valmiiden rakennusten hintoihin (tai niiden alla olevien tonttien tonttien hintoihin).
Oletetaan että rakennetaan metro joko paikan A tai paikan B kautta. Metron saava paikka (A) kaavoitetaan täyteen rakennuksia. Toinen paikka (B) kaavoitetaan virkistysalueeksi ilman rakennusoikeutta. O.S. ehdotti että A‑paikan maanomistajalta leikataan ansioton arvonnousu pois. Tämä on reilua siinä mielessä, että näin A- ja B‑paikan maanomistajia kohdellaan rahallisesti jotakuinkin tasapuolisesti. Vaihtoehto tälle olisi (perinteinen tapa) sallia sattuman tuomat voitot, pitkäaikainen spekulointi sillä kumman paikan kautta metro rakennetaan, ja mahdollinen korruptio ja lobbaus.
Oletetaan että jollain on jo täyteen rakennettu tontti paikassa A. Sen (ja sen asuntojen) arvo nousee metron myötä huomattavasti. Tasapuolisuuden nimissä myös sen arvoa tulisi leikata, sillä B‑paikassa oleva tontin ja rakennusten omistaja jää ilman tätä ansiotonta arvonnousua.
Kjr63:n esittämien laskelmien tyyliin voisi ajatella, että yksi oikeudenmukainen tapa ratkaista ongelma on korjata tilannetta valtion toimesta niin, että asunto maksaa saman verran (rakennuksen todellisen paikasta riippumattoman arvon verran) siitä riippumatta nostaako kaava tontin arvoa vai ei.
Ehdotettu tapa pakkolunastaa tontit ei toimi tuossa rakennettujen tonttien tapauksessa, paitsi jos myös kaikki alueen rakennetut tontit pakkolunastettaisiin (tai niiltä muuten otettaisiin ansioton arvonnousu pois). Menetelmä on myös hankala siin mielessä, että usein tonttien arvo nousee vaivihkaa eikä yhdellä rysäyksellä kuten tuossa metropäätöksessä. Tämä tarkoittaisi useita leikkauksia silloin tällöin, ja kaikille tonteille.
Jos jatketaan tällä arvonleikkauslinjalla, yksi toimivampi tapa voisi olla verottaa arvopaikoilla olevia tontteja. Tämä olisi aika helppoa toteuttaa likimääräisesti niin, että asuntojen arvoja seurattaisiin, ja paikkakohtaista veroa nostettaisiin aina kun asuntojen arvot nousevat (ja laskettaisiin päinvastaisessa tapauksessa).
(Toinen tapa nähdä tämä tilanne on se, että valtio omistaa kaikissa keskuksissa tuon ansiottoman arvonnousun osuuden tonteista/asunnoista ja perii siitä vuokraa asuntojen kulloisiltakin asukkailta.)
En usko että Suomessa mennään tähän järjestelmään aivan pian. Toimisiko tämä järjestelmä? Olisiko reilu? Olisiko siirtymä nykyisestä tilanteesta uuteen riittävän helppo toteuttaa (ja riittävän reilu)? Esimerkiksi Helsingin keskustassa asuntojen arvo laskisi rajusti, ja laskenut arvo pitäisi kai korvata asuntojen nykyisille omistajille kertakorvauksena (paitsi että ei valtio ole aina kovin täysimittaisia korvauksia ennenkään antanut lunastettujen maiden omistajille 🙂 ).
Vaihtoehto tälle mallille on siis nykyinen paljon spekulaatioita ja ei-tasa-arvoista kohtelua sisältävä malli.
Pahoitteluni paikanvalintavirheestä. Otetaanpa parempi esimerkki: Iisalmella myydään uusia kerrostaloasuntoja, joissa neliöhinta on noin 2300–2500€/m2. Iisalmi lienee riittävän kaukana Helsingistä, jotta Helsingin tonttipula ei vaikuta hintoihin ja näin ollen kelvollinen vertailukohta.
Artturi:
“Sinun edellä mainittu tekniikka perustuu pelkkään väärin ymmärtämiseen. ”
Njet. Vastaavia tekniikoita käytetään Yhdysvalloissa tänäkin päivänä. Ja taloustiede sen takana on kivenkovaa. Adam Smithin ja David Ricardon vuokralait.
“Joo niin se joku myyttinen maanhinta, jonka se maan ensimmäinen omistaja on saanu. Kaikki sen jälkeiset arvonnousut on muita kuin monopolivoittoja.”
Ensimmäinen maanomistaja on saanut maan ilmaiseksi. Kaikki maavuokra on monopolivoittoa.
Juho Laatu:
1800-luvun liberaalit, kuten John Stuart Mill ja Henry George, olivat sitä mieltä, että resurssit täytyy pitää verotettuna yhteismaana. Se olisi ainoa keino oikeudenmukaiseen meritokratiaan. Muuten nouseva maankorko syö aina palkansaajien kasvavan tuottavuuden.
Mikko Särelä:
Tonttipula = maan hinta. Jos ei ole tonttipulaa, maa on ilmaista. Myöskään Iisalmessa ei maa ole ilmaista, joten myös siellä on tonttipula.
“Maa on kaiken kansan mutta, herrat maata hallitsee” lauleltiin 70-luvulla. Herroilla on kautta aikain tapana spekuleerata ja vetää ovelasti välistä voitonpyyntivietin vieminä. Kaikki noudattavat Mark Twainin ohjetta: Osta maata, sitä ei enää valmisteta. Nyt valtio opiskelee samaa ajattelutapaa saatuaan mailleen spekulaatiosijainteja.
Tulen hyvälle tuulelle, kun huomaan tontin arvon laskenta-apparaattien synnyttävän kirjavan keskustelun eri koulukuntien välille. Muistuttaa niin liikennetalouskoulukuntien kisailua.
Yleinen etu, jonka edustajina tässä maanarvosirkuksessa toimivat kunnat ja valtio — tai pitäisi toimia, on pyritty kirjaamaan lakiin. Ansioton arvonnousu on leikattava. Teoria on hyvä, käytännöt vaihtelevat.