Haja-asutusalueiden jätevesiasetus on itse asiassa aivan pöhkö, jos pidämme kustannustehokasta ympäristönsuojelua tavoitteena. Samalla kun se on pöhkö, se on tavallaan oikeudenmukainen. Vesistöihin tulevista fosforipäästöistä – ja fosforipäästöt ovat se olennainen osa päästöistä – haja-asutusalueiden miljoona ihmistä tuottavat kaksi kertaa niin paljon kuin taajamien neljä miljoonaa. Siis kymmenkertainen määrän nenää kohden. Toisaalta kustannuksen noiden päästöjen vähentämisestä ovat säästettyä fosforikiloa kohden aika isot.
Ei olisi oikein sekään, että koska asian hoitaminen on haja-asutusalueilla niin kallista, ei tehdä mitään, vaikka kaupunkilaiset joutuvatkin jätevesiensä puhdistamisesta maksamaan.
Olisi parempi, että normien sijasta vesistöpäästöjä ohjattaisiin hintaohjauksella. Joko puhdistat tai maksat. Jos puhdistaminen on halvempaa puhdistetaan ja jos maksaminen on halvempaa, maksetaan. Maksun pitäisi olla vähintään niin suuri kuin on se varjohinta, jota taajamien puhdistamoilta vaaditaan niiden viimeisten fosforikilojen poistamiseen. Ei siis keskikustannus vaan marginaalikustannus. Joskus vuonna 1995 se oli 2000 markkaa/fosforikilo.
Tässä on kaksi ongelmaa. Päästöjen mittaaminen on vaikeata ja niiden todellinen haitallisuus vaihtelee vesistöittäin ja sen mukaan, kuinka kaukana vesistöstä ollaan. Tarvitaan siis robusti ratkaisu. Olkoon se vesivessamaksu niille, jotka eivät vaihda vesivessaa kompostikäymälään eivätkä laita kunnollista puhdistamoa.
Oikeasti kyse ei ole maalaisten ja kaupunkilaisten välisestä ristiriidasta vaan haja-asutuksen ja maatalouden välisestä ristiriidasta. Paljon pienemmin panoksin voitaisiin vähentää pelloilta valuvaa fosforia, jonka osuus fosforipäästöistä on niin massiivinen, ettei muulla ole oikeastaan väliä. Jos edustaisin Maalaisliittoa, pyrkisin tuomaan kompromissiesityksen siitä, miten haja-asutuksen velvoitetta siirrettäisiin maatalouden puolelle.