Mitä tehdä Helsingin taloudelle?

Menos­sa ovat taas Helsin­gin bud­jet­ti neu­vot­te­lut. Niiden kaa­va on se, että kokoomus kan­nat­taa kaupung­in­jo­hta­jan ehdo­tus­ta sel­l­aise­naan, demar­it syytäi­sivät rahaa mielin määrin kaik­keen hyvään, vasem­mis­toli­it­to tekee melkein samaa, mut­ta yrit­tää edes näytet­tä real­is­tia, vihreät esit­tävät vähän maltil­lisem­pia koro­tuk­sia ja lop­ul­ta päädytään sille meno­ta­solle, jota vihreät ovat esit­täneet, mut­ta johon tulee jonkin ver­ran demaripainotuksia.

Kuvioon kuu­luu myös se, että rahoi­tusjo­hta­ja näyt­tää kalvo­ja, joiden mukaan totaa­li­nen tuho on nurkan takana ja kuin­ka nuiv­asti val­tio Helsinkiä kohtelee. Tämä tapah­tuu sil­loinkin, kun rahaa tulee suh­dan­nelu­on­tois­es­ti ovista ja ikkunoista.  Key­nesin mukaan juuri sil­loin pitääkin olla tark­ka meno­jen suh­teen, mut­ta kun paimen päivit­täin puhal­taa pil­li­in ker­toak­seen, että susi­lau­ma uhkaa lam­pai­ta, kukaan ei enää usko, kun se uhkaa oikeasti. Nyt taide­taan olla lähel­lä sitä tilannetta.

Koko julki­nen sek­torin on amerikkalais­ten asun­to­lain­oi­tus­ta suh­muroinei­den finanssinero­jen vuok­si vaikeuk­sis­sa, mut­ta Helsin­gin ja Espoon rahoi­tus on sitä eri­tyis­es­ti. Apua ei ole saatavil­la val­ti­ol­ta, kos­ka val­ti­ol­lakaan ei ole rahaa ja kos­ka tilas­to­jen val­os­sa ei näytä siltä, että juuri nämä kun­nat tarvit­se­vat tukea.

Espoon luku­ja en ole käynyt läpi, mut­ta Helsin­gin tilas­tot näyt­tävät aika pahoil­ta. Jotenkin Helsingis­sä onnis­tu­taan käyt­tämään kun­nal­lisi­in palvelui­hin tolkut­tomasti rahaa. Sik­si val­ti­ol­ta ei tai­da olla odotet­tavis­sa avokätistä tukea. Val­tu­utet­tu­jen puheen­vuoroista voisi kuitenkin päätel­lä, että Helsin­ki jät­tää huono-osaiset heitteille.

On meil­lä moni asia parem­min kuin muual­la maas­sa, mut­ta ei niin paljon parem­min, että se oikeut­taisi moi­sen hin­taeron. Helsin­gin hallinto on äärim­mäisen van­hakan­taista. Ei ole tarvin­nut uud­is­taa, kos­ka sahaa on riit­tänyt. Tälle eivät luot­ta­mus­miehet voi oikein mitään. Hallinnon uud­is­tuk­sista esi­tyk­sien pitäisi tul­la kaupunginjohtajalta.

Jos jokin tehtävä on huonos­ti hoidet­tu – ja niin var­masti on – ratkaisu ei voi olla se, että väärin voimavaro­jaan allokoitunut­ta hallintokun­taa palk­i­taan lisära­hal­la. On löy­det­tävä keinot kohden­taa rahat paremmin.

Luot­ta­mushenkilöt voisi­vat avit­taa sen ver­ran, etteivät sabotoisi järke­viä ehdo­tuk­sia. Ter­veysase­maverkkoa nyt esimerkik­si voisi har­ven­taa roimasti, jot­ta ter­veysasemil­la olisi kun­non palvelut.

Vuosi sit­ten Helsin­ki syyti kas­apäin rahaa investoin­tei­hin. ”Laman aikana kan­nat­taa rak­en­taa vaik­ka pyra­mide­ja.” (Keynes). Mik­sei siis jopa kaikkea tarpeel­lista. Se oli ihan oikea päätös, mut­ta nyt pitäisi investoin­te­ja vas­taavasti vähen­tää. Niin tehdäänkin. Kaikkea ei kuitenkaan pidä lykätä. Minä esimerkik­si en lykkäisi Kru­unuvuoren­ran­nan ratikkasil­taa, kos­ka jos näin tehdään, jätetään myös hyö­dyn­tämät­tä hyvin arvokas maao­maisu­us. On lukuisia tapo­ja rahoit­taa sil­ta maa­nar­von nousul­la. Täl­lä ker­taa se on myös oikeutet­tua, kos­ka maan arvo ei nouse, jos aluet­ta ei voi rakentaa.

Helsin­gin ja Van­taan yhdis­tys­mis­neu­vot­teluis­sa on todet­tu, että jos Van­taan meno­ta­so nos­te­taan Helsin­gin tasolle, kuluu sata miljoon­aa vuodessa ja jos Helsin­gin meno­ta­so las­ke­taan Van­taan tasolle, säästyy 300 miljoon­aa vuodessa. Tuo­hon 300 miljoon­aan kan­nat­taa varautua, vaik­ka kun­tali­itos­ta ei tulisikaan.

Nyt siis kil­pailu hyvistä esi­tyk­sistä meno­jen kar­simisek­si. Parhai­ta ehdo­tuk­sia ei kuitenhkaan säästösy­istä palkita.