Aktiivinen työvoimapolitiikka olisi nähtävä investointina

Kun työt tuol­la Lah­den suun­nas­sa vähän helpot­ta­vat, pääsen taas SATA-komiteaa käsit­televän kir­jan ääreen. Tässä taas kir­jaan luon­nos­tel­tua tekstiä:

======

‘Kaik­ki akti­iviseen työvoimapoli­ti­ikkaan käytet­ty raha olisi nähtävä investointi­na, siis kurssit­ta­mi­nen, tuk­i­työ, kuntout­ta­va työ­toim­inta ja muut toimen­piteet, jot­ka tähtäävät työt­tömän työ­markki­nakelpoisu­u­den paran­tamiseen. Nämä toimen­piteet mak­sa­vat, mut­ta julki­nen talous saa omansa takaisin, jos niiden seu­rauk­se­na tarve tulon­si­ir­toi­hin vähe­nee ja vero­tu­lot kas­va­vat. Investoin­nit kan­nat­taa suun­na­ta niin, että niiden tuot­to on mah­dol­lisim­man suuri. Tämä ajat­te­lu­ta­pa johtaa melkoisi­in muu­tok­si­in toimen­pitei­den suuntaamisessa.

Toimen­pitei­den pain­opiste tulisi suun­na­ta niihin, joil­la on eniten työkykyä jäl­jel­lä. Kansan­taloudelle työt­tömyys tuot­taa sitä suurem­mat mene­tyk­sen, mitä tuot­tavam­mas­ta työvoimas­ta poten­ti­aalis­es­ti on kyse. Käytän­nössä kuitenkin toim­i­taan usein aivan päin­vas­toin. Suurim­mat työl­listämispon­nis­te­lut kohdis­te­taan niihin, joiden työl­listymi­nen on epä­to­den­näköistä ja joiden työ­panok­sen arvo jäisi joka tapauk­ses­sa matalaksi.

Työl­listämi­nen ei ole kansan­taloudel­lis­es­ti perustel­tua, jos työ­panok­sen odotet­tavis­sa ole­va tuot­to alit­taa työl­listämis­toimien hin­nan; investoin­ti on tap­pi­olli­nen. Kovin myöhään aloitet­tu kuntout­ta­va työ­toim­inta näyt­tää seu­ran­tatutkimusten val­os­sa ole­van tässä mielessä investointi­na kan­nat­tam­a­ton­ta Tilanne voi muut­tua, jos syr­jäy­tymiske­hi­tyk­seen ale­taan puut­tua varhaisem­mas­sa vaiheessa.

Kokon­aan toinen asia on, että vaik­ka jotkut toimet ovat kan­nat­ta­mat­to­mia työl­listymis­to­den­näköisyy­den kannal­ta, ne voivat olla perustel­tu­ja henkilön oman tilanteen kannal­ta. Työn­te­ol­la on paljon posi­ti­ivisia vaiku­tuk­sia, ihmis­suhteisi­in, elämän tarkoituk­seen, päi­htei­den käyt­töön ja kaiken­laiseen elämän­hallintaan.  Tämä saat­taa säästää ter­vey­den­huol­lon meno­ja sen lisäk­si, että se paran­taa asianomaisen elämän­laat­ua. Jos toimen­pidet­tä ei perustel­la yleisel­lä edul­la vaan henkilön oma­l­la parhaal­la, luulisi sen ole­van edes sil­loin henkilön oman tah­don mukaista. Pakot­ta­mi­nen vas­taan­ot­ta­maan yhteiskun­nan mak­samaa kallista apua ei tun­nu perustel­lul­ta kuin jois­sakin harv­inai­sis­sa tapauksissa.

Aktivoin­ti­toimet, jot­ka eivät tosi­asi­as­sa edis­tä työl­listymistä ja joi­ta niiden kohde ei itse pidä oma­l­ta kannal­taan järkev­inä, ovat huonoa julk­isten raho­jen käyttöä.

Rahaa haaskataan kan­nat­ta­mat­tomaan aktivoin­ti­in, kos­ka näin ajatel­laan tor­jut­ta­van pinnare­i­ta, jot­ka nos­ta­vat työt­tömyys­tur­vaa edes yrit­tämät­tä hakea töitä. Niin­pä työt­tömän on karenssin uhal­la velvol­lisu­us osal­lis­tua työvoimapoli­it­tiseen koulu­tuk­seen. Toisaal­ta oli kiel­let­tyä osal­lis­tua ope­tus­min­is­ter­iön jär­jestämään koulu­tuk­seen esimerkik­si yliopis­tois­sa. Jälkim­mäiseen SATA-komitea esit­ti muu­tos­ta ja sai sen myös läpi.

Työl­lisyyskurssien käyt­tämisessä sank­tiona on kuitenkin kak­si huonoa puol­ta. Ensik­sikin nämä kurssit eivät ole halpo­ja. Työt­tömyy­den hin­ta julkiselle taloudelle nousee entis­es­tään, jos työt­tömät pakote­taan kalli­ille, mut­ta hei­dän kannal­taan hyödyt­tömille kurs­seille. Toisek­si kurssien opet­ta­jat otta­vat työn­sä ja osa oppi­laista opin­not aivan tosis­saan. Oppimisym­päristö ei ole paras mah­dolli­nen, jos huo­mat­ta­va osa osal­lis­tu­jista on paikalla vain pakotet­tuna ja pitää koko kurssia simputuksena.

Jos pinnare­i­ta halu­taan jah­da­ta, osoitet­takoon sel­l­aisik­si epäil­ly­ille vaik­ka jotain tilapäistä työtä kun­nan palveluksessa.