Östersundom ja salaiset kansiot

Nyt lop­ul­takin jul­ki tulleet raideli­iken­ne­selvi­tyk­set ovat saa­neet aikaan tarpeet­toman kohun. Minus­ta selvi­tyk­set olisi pitänyt julk­istaa aiem­min, mut­ta eivät ne kokon­aisu­ut­ta muuk­si muu­ta. Salailu vaan saa aikaan epälu­ot­ta­mus­ta ja ruokkii salaliittoteorioita.

Kun raken­netaan kokon­aan uut­ta yhdyskun­taa, kysymys­tä liiken­ner­atkais­us­ta ei voi erot­taa muus­ta kaavoituk­ses­ta. Pikaratikan ja metron mukaiset kaupun­git ovat aivan eri­laisia. Sik­si ei voi tui­jot­taa vain liiken­teen kustannuksiin.

Metro tuot­taa suurem­pia kyliä, erään­laisia noin 10 000 asukkaan pikkukaupunke­ja ja jät­tää niiden väli­in rak­en­ta­mat­to­mia aluei­ta. Pikaratik­ka taas pienem­pi­en lähiöi­den nauho­ja. Pikkukaupun­git voidaan ainakin teo­ri­as­sa tehdä omavaraisem­mik­si, lähiö­nauhat ovat lähiö­nauho­ja. Kos­ka lähiöt eivät ole omavaraisia, tämä malli johtaa suurem­paan liikku­misen tarpeeseen.

Mieliku­vien poh­jal­ta tätä ei kuitenkaan voi ratkaista. Jos minä saisin päät­tää, Öster­sun­do­mia suun­nit­tele­maan val­jastet­taisi­in 3–4 kil­pail­e­vaa porukkaa, jot­ka veisivät suun­nitel­mansa yleiskaa­vata­solle tai jopa sen ohi. Siihen saisi liit­tää sel­l­aisen liiken­nevä­li­neen kuin halu­aa. Vas­ta valmi­ita töitä ver­rat­taisi­in keskenään. Se, että aloite­taan liiken­nemuo­dos­ta, on eten­e­mistä lat­vas­ta puuhun.

Rin­nakkainen suun­nit­telu tietysti mak­saa, mut­ta kyse on pen­no­sista ver­rat­tuna investoin­nin kokonaisarvoon.

Ratio­naa­li­nen suun­nit­telu olisi paljon helpom­paa, jos Suomes­sa olisi sivistys­maille tyyp­illi­nen maapoli­it­ti­nen lain­säädän­tö. Kun kaavoitus jakelee vastik­keet­to­mia lahjoituk­sia sinne tänne ja kun kyse on val­tavista sum­mista, ide­al­is­tiseen vil­pit­tömyy­teen on vaikea luot­taa. Jos kyse ei olisi myös maan hin­nas­ta, suun­nit­telukin voisi olla paljon avoimempaa.