Kiinan talouskasvu kääntyy lopulta vaurastumiseksi

Kiinan eksten­si­ivi­nen talouskasvu näyt­tää läh­estyvän rajo­jaan. Tähän asti on ajatel­tu, että maal­la on ehtymätön työvoimare­servi maaseudul­la. Nyt työvoiman tar­jon­ta alkaa näyt­tää niukku­ut­ta suh­teessa kysyn­tään ja palkat kipua­vat ylöspäin. Kiinan val­tion on myös sallinut joitakin palkkavaa­timuk­si­in liit­tyviä lakko­ja, ja min­imi­palkko­ja on nos­tet­tu kysyn­nän ja tar­jon­nan tas­apain­ot­tamisek­si. Kiinaa on vaa­dit­tu revalvoimaan val­u­ut­tansa. Jotain sen suun­taista on luvat­tu tehdä, mut­ta varsi­nais­es­ti val­u­u­tan aliar­vos­tus näyt­tää hoitu­van palkkainflaatiolla.

Kym­meniä tuhan­sia kiinalaisia muut­taa yhä päivit­täin kaupunkei­hin. Uusia kaupunke­ja peruste­taan kol­menkap­paleen päivä­vauh­tia, mikäli pyöräil­lessäni kuulin kuu­lokkeis­tani oikein radios­sa ker­ro­tun. Mut­ta yhden lapsen poli­ti­ik­ka alkaa purra myös työvoiman määrään.

Kiina nojaa talouskasvus­saan selvästi aikaisem­paa enem­män koti­maiseen kysyn­tään. Län­si­maat ovat liian köy­hiä osta­maan tarpeek­si. Kiinas­sa valmis­te­taan kai eniten kulkuneu­vo­ja maail­mas­sa, mut­ta vien­ti­in niitä riit­tää nihkeästi. Kiinan koti­taloudet vauras­tu­vat voimakkaasti.

Ennus­tan kovaa kysyn­tää maail­man elin­tarvike­markki­noille, kun kiinalaiset alka­vat syödä paljon arvosta­maansa lihaa. Kiinan lihanku­lu­tus on jo nous­sut määräl­lä, joka vas­taa koko EU:n lihanku­lu­tus­ta. Kun vauras­tu­vat kiinalaiset ryn­nivät rahoi­neen maail­man maat­alous­markki­noille, EU voi alkaa kar­sia maat­alous­tuki­aan, sil­lä hin­nat nou­se­vat. Vaan mitä afrikkalaiset sit­ten syövät?

Parikym­men­tä vuot­ta sit­ten kysyt­ti­in, mitä tapah­tuu, kun kiinalaiset osta­vat jääkaapin ja auton. Se on nyt edessä.

Olin 90-luvun puo­livälis­sä jonkin del­e­gaa­tion mukana Shang­hais­sa. Joku ryh­mästämme (en minä) kysyi isän­niltä autois­tu­mis­es­ta. Vas­taus oli, että Shang­hais­sa on kat­ua kolme metriä asukas­ta kohden ja ayk­si auto vie viisi metriä pysäköi­tynäkin, joten…  Kovasti on sen jäl­keen autois­tut­tu. Vuon­na 2006 oli valiokun­ta­matkalla Kiinas­sa. Kävimme eräässä muu­ta­man miljoo­nan asukkaan sisä­maankaupungis­sa, jos­sa ei auto­ja juuri näkynyt. Mut­ta tulos­sa oli. Kaupunkia ympäröivät val­taisat, vielä täysin tyhjän moot­tori­tieke­hät. Jotkut tekevät kaiken jär­jestelmäl­lis­es­ti. Sinän­sä ihmette­len, että Peking ja Shang­hai on päästet­ty niin pahasti ruuhkau­tu­maan.  Sin­ga­pores­sa asia on ratkaistu paljon älykkääm­min. On las­ket­tu, paljonko auto­ja katu­verkko vetää. Sit­ten on las­ket­tu liik­keelle niin mon­ta jälleen­markki­nakelpoista autonomistuslupaa.

Pieni ekokatas­trofi kiinan kulu­tus­ta­son nousu tulee väistämät­tä ole­maan. Kiina panos­taa enem­män kuin mikään muu maa vihreään ener­giaan, mut­ta hiilen­mus­tan ener­gian tuotan­to kas­vaa silti nopeasti.

Jos Kiinan talous kas­vaa 10 pros­ent­tia vuodessa, se kaksinker­tais­tuu seit­semässä vuodessa ja kahdek­sanker­tais­tuu 21 vuodessa. Ken elää, se näkee.

Vaan mitä tapah­tuu demokra­tialle? Onko vauras­tu­mi­nen mah­dol­lista ilman, että kansa alkaa haas­taa diktatuurin?