Kuntaliitoksia tarvitaan kaupungeissa

(Tek­sti on julka­istu kolumn­i­na Suomen Kuvalehdessä)

Alku­peräiset kun­tara­jat poh­jau­tu­vat Suomes­sa seu­rakun­tien rajoi­hin. Seu­rakun­nan alueen määrit­ti se, että kaikkien oli päästävä sun­nun­taina kirkkoon hevospelil­lä, jalan tai veneel­lä. Myös Kun­nan keskuk­ses­sa oli voita­va asioi­da päivän aikana. Rajoi­tus väl­jeni tei­den paran­nut­tua auton kor­vat­tua hevosen.

Tietotekni­ik­ka on jo vienyt ja tulee edelleen viemään tarvet­ta paikallisil­ta palveluil­ta. Sähköis­es­ti asioitaes­sa on aivan saman­tekevää, mis­sä Kelan lähin toimip­iste sijait­see. Myös kun­nan kanssa asioin­ti muut­tuu sähköiseksi.

Sil­loin täl­löin kysytään, mik­si kahdes­ta saman­lais­es­ta kun­nas­ta toinen pystyy tar­joa­maan hyvät palve­lut hal­val­la ja toisel­la palve­lu­ta­so on huono, mut­ta rahaa menee paljon enem­män. Syy voi olla paris­sa kalli­is­sa poti­laas­sa. Ter­vey­den­huolto sopi kun­nan tehtäväk­si, kun sil­lä vielä tarkoitet­ti­in lähin­nä kun­nan­lääkärin anta­maa hoitoa. Nyt tar­jol­la on parem­pia mut­ta samal­la paljon kalli­impia hoito­ja. Asuinkun­ta mak­saa kaiken, vaik­ka sairaalaa ylläpitää sairaan­hoitopi­iri. Vaku­u­tusy­htiök­si moni kun­ta on aivan liian pieni.

Van­hus­ten­hoito on kun­nan van­haa ydin­toimi­alaa. Onko tämä kuitenkaan nykyään kohtu­ullista, kun jois­sakin kun­nis­sa puo­let asukkaista on koh­ta eläk­keel­lä työikäis­ten muutet­tua kaupunkei­hin? Van­hus vuodeosas­tol­la mak­saa kun­nalle yli 50 000 euroa vuodessa; yhtä paljon kuin opet­ta­jan palkkaami­nen peruskouluun.

Kun­tien ja val­tion työn- ja vas­tu­un­jako on ker­takaikkises­ti väärä, jos kun­nat ovat niin pieniä kuin ne ovat. Pienis­sä kun­nis­sa vas­tuste­taan kun­tali­itok­sia, jot­ta päätös­val­ta ei karkaisi kauas, mut­ta vielä kauem­mas se siir­ty­isi, jos tehtävät siir­ret­täisi­in valtiolle.

Pien­ten maalaiskun­tien murheet on hoidet­tavis­sa val­tion rahal­la, eikä sitä edes tarvi­ta paljon. Pienis­sä syr­jäi­sis­sä kun­nis­sa asuu vähän ihmisiä. Toimin­nal­lisia säästöjä niiden yhdis­tämis­es­tä ei paljon tule. Kun­ta­jaon ongel­mat ovat suurten kaupunkien ympärillä.

Kaupun­git raken­net­ti­in alun perin tiivi­isti pienelle alueelle, kos­ka niis­sä liikut­ti­in lähin­nä jalan eikä asukkaitakaan ollut paljon. Nyt val­taosa suo­ma­lai­sista asuu jonkin kaupun­gin vaiku­tus­pi­iris­sä. Kaupunki­mainen asu­tus on levit­täy­tynyt kym­me­nien kilo­me­trein päähän keskus­toista. Ydinkaupunke­ja ympäröivistä maalaiskun­nista on tul­lut lähiörykelmiä, jot­ka men­neisyy­den per­in­tönä ovat itsenäisiä kuntia.

Kaupunkiseudun toimivu­us riip­puu ratkai­sev­asti siitä, miten asu­tus työ­paikat, kau­pat, koulut ja viher­alueet sijait­se­vat ja miten liikenne on jär­jestet­ty. Hyvässä kaupungis­sa päivit­täiset asi­at ovat lähel­lä. Huonos­sa kaupungis­sa aikaa, rahaa ja tilaa tärvään­tyy liiken­teeseen. Hyvässä kaupungis­sa palveluelinkeinot kukois­ta­vat, huonos­sa on tyy­tymi­nen ABC-asemiin.

Läh­es jokaisen kaupunkiseudun kehi­tys on kärsinyt pahasti keskuskaupun­gin ja ympäryskun­tien huonos­ta yhteistyöstä.  Sen seu­rauk­se­na yhdyskun­tarakenne on hajon­nut. Tämä on Suomen suurin ympäristörikos, mut­ta siitä kär­sivät myös asukkaat ja yri­tyk­set. Pahim­mat hölmöy­det on tehty pääkaupunkiseudul­la, mut­ta Helsin­ki ympäristöi­neen on Suomen mit­takaavas­sa muuten niin ylivoimainen, että se men­estyy virheistään huoli­mat­ta. Erot näkyvät räikeäm­min muis­sa kasvukeskuk­sis­sa. Turku ja Vaasa ovat maan pahim­mat alisuo­ri­u­tu­jat. Mik­si Seinäjo­ki voi men­estyä Vaasaa parem­min ja mik­si Turku ei ole Suomen ehdo­ton kakkoskaupun­ki? Turku­laiset ja vaasalaiset riitelevät itsen­sä pois maailmankartalta.

Työ­paikat keskit­tyvät kaikkial­la maail­mas­sa suurille paikkakun­nille, kos­ka ne tarvit­se­vat monipuolisia työ­markki­noi­ta ja erikois­tunut­ta työvoimaa, tai paljon lähel­lä ole­via asi­akkai­ta. Kaik­ki Suomen kaupunkiseudut ovat kan­sain­välisen mit­ta­pu­un mukaan liian pieniä.

Hajanainen yhdyskun­tarakenne tekee kaupunkiseudus­ta toimin­nal­lis­es­ti pienem­män. Turun seudul­la asuu noin 300 000 asukas­ta, mut­ta se ei toi­mi kuin 300 000 asukkaan kaupun­ki, kos­ka yhdyskun­tarakenne on kelvoton.

Kun­tien väli­nen yhteistyö yhdyskun­ta­su­un­nit­telus­sa ei onnis­tu koskaan.  Yhteistyö ei onnis­tu, kos­ka yhdenkään kun­nan ei kan­na­ta sitä edis­tää. Kyse on rahasta.

Pohjo­is­maista hyv­in­voin­ti­val­tio­ta toteut­taa Suomes­sa kun­ta. Val­tio tasoit­taa kun­tien välisiä taloudel­lisia ero­ja, mut­ta kaupunkiseuduil­la tämä tasoi­tus ei toi­mi. Jokaiselle kun­nalle taataan vero­tu­lo­ja määrä, joka vas­taa noin 92 pros­ent­tia val­takun­nal­lis­es­ta keskiar­vos­ta asukas­ta kohden. Kasvukeskusten ulkop­uolel­la kaik­ki kun­nat ovat tämän tulotaku­un piiris­sä, eikä niiden sik­si kan­na­ta kil­pail­la veron­mak­sajista keskenään. Kasvukeskuk­sis­sa kil­pailu hyvistä veron­mak­sajista sen sijaan on raadol­lista. Hyvien veron­mak­sajien houkut­telu on kuitenkin sivistyneem­pää kuin huono­jen karkottaminen.

Vajaat viisi pros­ent­tia asukkaista aiheut­taa puo­let kun­nan sosi­aali- ja ter­veystoimen menoista. Joukos­sa on huostaan otet­tu­ja lap­sia, vuodeosas­to­jen van­huk­sia, mie­len­ter­veyspoti­lai­ta ja erikois­sairaan­hoidon poti­lai­ta ja ympärivuorokautista apua tarvit­se­via vam­maisia. Vielä edullisem­paa kuin houkutel­la hyviä veron­mak­sajia kun­taan on hätis­tel­lä tuo­ta viit­tä pros­ent­tia muualle. On häpeäl­listä han­kkia maine kun­tana, joka kohtelee van­huk­sia kaltoin, mut­ta huono kan­nus­taa ikään­tyviä muut­ta­maan pois, ennen kuin voimat heikkenevät.

Hyviä veron­mak­sajia houkutel­laan ja huono­ja karkote­taan kaavoituk­sen ja asun­topoli­ti­ikan keinoin. Kun­tien välil­lä on niin voimakas etur­i­s­tiri­ita, että on turha toivoa niiden pystyvän yhteistyöhön. Jos halu­amme ehyt­tä yhdyskun­taraken­net­ta, elin­voimaisia kaupunke­ja ja reilua hyv­in­voin­tipoli­ti­ikkaa, kaupunkiseuduil­la tulee kun­nat liit­tää yhteen tai siirtää suuri osa niiden tehtävistä ja vero­tu­loista metropolihallinnolle.

On toki toinenkin keino. Yhteistyö itsenäis­ten kun­tien kesken muut­tuu mah­dol­lisek­si heti, jos verot kerätään kaupunkiseuduit­tain yhteiseen kas­saan ja jae­taan asukaslu­vun suh­teessa ja eräät väestörak­en­teeseen liit­tyvät sosi­aali- ja ter­veys­menot tasa­taan seudun kun­tien välil­lä. Sen jäl­keen edut ovat yht­enevät ja yhteistyö muut­tuu mahdolliseksi.