Nuorten syrjäytyminen Oulussa (2): arvostammeko liikaa koulutusta

Syr­jäy­tyvät nuoret ovat kovin het­ero­geeni­nen joukko, eikä ongel­maan voi­da osoit­taa yhtä syytä. Jätän syr­jään ”vaikeat luon­teet”, päi­hdeon­gel­maiset ja mie­len­ter­vey­den häir­iöistä kär­sivät. Keski­tyn niihin, joiden ongelmien pääsyy on huonos­sa koulumen­estyk­sessä; päi­hdeon­gel­ma tosin voi olla seu­raus­ta kouluvaikeuksista.

Huono koulumen­estys – sil­loin kun se ei johdu vaikeas­ta luon­teesta tai aivan mah­dot­tomista koti­oloista – johtuu yleen­sä heikko­lah­jaisu­ud­es­ta. Ilk­ka Taipaleel­la on Suomes­sa harv­inainen oikeus sanoa juop­poa juopok­si ja tyh­mää tyh­mäk­si, ilman että joutuu syyte­tyk­si leimaavas­ta kie­lenkäytöstä. Hän sanoi joskus Helsin­gin kaupung­in­val­tu­us­tossa, että nuoret pitkäaikaistyöt­tömät ovat usein niin heikko­lah­jaisia, että jos älykkyysosamäärära­ja olisi asetet­tu toisin, heitä voisi pitää kehi­tys­vam­maisi­na. Tämä on hyvä seli­tys sille, etteivät he men­esty opin­nois­sa, mut­ta se ei selitä sitä, mik­si he eivät men­esty työssä. On nimit­täin paljon töitä, jois­sa ei juuri älliä tarvi­ta. Eikä muodol­lista koulu­tus­ta. Näitä samo­ja perus­du­une­ja luku­taidot­tomat tekevät Inti­as­sa ja hyvin menee.

Heikko­lah­jaisi­in lue­taan joskus – täysin virheel­lis­es­ti – luk­i­häir­iöiset eli ”eri­laiset oppi­jat”. He eivät ole tyh­miä eikä vaikei­denkaan asioiden oppimi­nen ole heille mah­do­ton­ta, mut­ta he eivät men­esty siinä oppimis­tavas­sa, joka on kouluis­sa val­lit­se­va. En ole var­ma asi­as­ta, mut­ta jostakin olen saanut sen käsi­tyk­sen, että luk­i­häir­iötä pide­tään peräti geneet­tisenä poikkea­mana. Se ei ole kar­si­u­tunut pois, kos­ka ei siitä ennen 1900-lukua ollut juuri hait­taa. Kaik­ki oppi­vat elämän tärkeät taidot samal­la taval­la kuin luk­i­häir­iöi­nen, matki­mal­la ja tekemäl­lä. Nyt tuo häir­iö inva­lidis­oi pahasti. Se on vankien kesku­udessa aivan järkyt­tävästi yliedustet­tu omi­naisu­us . Ei sik­si, että luk­i­häir­iöön liit­ty­isi mikään rikol­lisu­us­geeni, vaan kos­ka jatku­va epäon­nis­tu­misen tunne koulus­sa suis­taa herkästi tielle, joka johtaa vanki­laan. (En löytänyt mis­tään kyseistä tietoa, vaik­ka se tietokoneel­lani kyl­lä on, mut­ta muis­te­len yliedus­tuk­sen ole­van yli kymmenkertainen.)

Sekä oikeasti heikko­lah­jaiset että luk­i­häir­iöiset eivät men­esty koulus­sa. Kun ei ole tutk­in­toa, ei saa työtä. Tässä on se vika, että suureen osaan työte­htävistä ei tarvitse mitään koulu­tus­ta ja lisäk­si tämäkin joukko voisi oppia, jos heitä opetet­taisi­in taval­la, joka sopii heille.

Koulu­tus lahjakkuustestinä

Ruot­salainen yhteiskun­tati­eteil­i­jä Gun­nar Adler-Karls­son kir­joit­ti joskus 1970-luvul­la, että jos menee tek­sti­ilite­htaaseen ompele­maan suo­raa saumaa, tarvit­see kah­den vuo­den koulu­tuk­sen, mut­ta ajoko­rtin saa muu­ta­man viikon pikakurssil­la. Auton ajami­nen on näistä kahdes­ta tehtävästä vaikeampi. Jos osaa ajaa autoa, on riit­tävän lah­jakas suureen osaan töitä. Pääsyä ompeli­jak­si ei kuitenkaan ole, ellei selviä tuos­ta koulu­tuk­ses­ta, joka on mon­elle paljon vaikeampi kuin itse työ.

Isoisäni oli pank­in­jo­hta­jana Helsingis­sä. Hänel­lä oli työhön vaa­dit­tu mais­terin tutk­in­to; klas­sista kreikkaa ja lati­naa. Pank­ki men­estyi hyvin. Nurin sen sai­vat vas­ta paljon myöhem­min kaup­pati­eteitä opiskelleet. Joskus silmi­i­ni osui tieto, jon­ka mukaan diplo­mi-insinööreistä kymme­nen vuot­ta valmis­tu­misen jäl­keen vain puo­let on tehtävis­sä, jois­sa tarvit­see insinööritaitoja.

Niin klas­sis­ten kiel­ten mais­ter­in­tutk­in­to kuin diplo­mi-insinöörin tutk­in­tokin osoit­ta­vat, ettei asianomainen voi olla täysin tumpe­lo. Sen ver­ran vaikei­ta ne opin­not ovat. Lah­jakku­ustestik­si se on kuitenkin kovin työläs, aikaa vievä ja kallis.

Väitän, että koulu­tuk­ses­sa on vain osit­tain kyse ammatin vaa­tivien taito­jen oppimis­es­ta; lääkäreil­lä enem­män kuin val­tio-opin opiske­li­joil­la. Hyvin paljon muodol­liset opin­to­suorituk­set toimi­vat vain laa­tuser­ti­fikaat­ti­na, tai siis monipuolise­na lahjakkuustestinä.

Tähän liit­tyy kak­si asi­aa: kan­nat­taako pelkkään lah­jakku­ustesti­in uhra­ta vuosia? Vakavampi kysymys on, onko testi vali­di. Mit­taako se lainkaan oikei­ta asioita?

Eri­tyis­es­ti min­ua askar­rut­taa, tuomit­sem­meko esimerkik­si juuri luk­i­häir­iöiset väärin perustein vain sik­si, etteivät he men­esty mei­dän koulu­tusjär­jestelmässämme. Jos joka paikkaan ei vaa­dit­taisi muodol­lista koulu­tus­ta – tai jos työ­nan­ta­ja eivät pitäisi sen puutet­ta osoituk­se­na kaiken­lais­es­ta kelvot­to­muud­es­ta – moni nyt syr­jäy­tyvä jäisi syrjäytymättä.