Monessa eurooppalaisessa kaupungissa, esimerkiksi Kööpenhaminassa, on vallalla periaate, ettei mitään merkittävää saa rakentaa muualle kuin raideverkon ulottuviin. Voisiko näin tehdä myös pääkaupunkiseudulla?
Paljon olisi tilaa raiteiden varsilla nytkin, mutta pian maa loppuisi kesken. Sitten pitää rakentaa lisää raiteita, mikä tietysti maksaa. Pääkaupunkiseudun rakentaminen maksaa joka tapauksessa, 13000 asuntoa vuodessa, a’ 200 000 euroa on 26 miljardia kymmenessä vuodessa. Tämän rinnalla raiteet tulisivat halvoiksi. Oma epävirallinen arvioni on noin 100 €/asuinneliö. Verrattuna keskustan pysäköinnin hintaan, 599 €/asuinneliö, raiteet tulevat halvoiksi. Jotain maksaisi myös se tieverkko, joka tarvitaan, jos rakentaminen perustuisi pelkkiin autoihin. Koska aseman läheisyys lisää asunnon hintaa enemmän kuin 100 €/neliö, maanomistajien kannattaisi rakentaa raiteet vaikka omilla rahoillaan.
Mikä siis estäisi säätämästä, että vain asemien tai ratikkapysäkkien lähelle saa rakentaa ja maanomistajien pitää maksaa raiteet? Maksamaan joutuvien maanomistajien vastustus ei sitä estäisi, sillä heille tällainen määräys olisi erittäin kannattava; niin kannattava, että kaavoitushyötyä pitäisi oikeastaan leikata yhteiskunnalle. Radanvarren maanomistajiin tämä ei kaatuisi.
Vastaan nousisivat ne maanomistajat, joiden maille raiteet eivät tulisi ja ne kunnallispoliitikot, jotka edustavat kuntia, joiden kautta mikään raide ei tulisi kulkemaan.
Sama koskee kaikkea järkevää yhdyskuntarakennetta eheyttävää kaavoitusta. Jos yhdyskuntarakennetta eheytetään, jotkut alueet pitää jättää rakentamatta. Ne maanomistajat, joiden maa menettäisi arvonsa, eivät voisi tätä hyväksyä, ja heidän sanansa painaa.
Torontossa on päätetty kaupunkia ympäröivästä ”Green Beltistä”, jolle saa rakentaa vain maataloutta palvelevia rakennuksia. Kysyin kanadalaisilta isänniltämme, miten tämä on korvattu maanomistajille ja nämä vastasivat, ettei mitenkään. Ei heille ole koskaan luvattu, että alueelle saisi rakentaa. Lottokupongistakaan ei saa korvausta, vaikka se ei voittaisi. Kanadassa ei tunneta perusrakentamisoikeutta.
Meillä maanomistajia pitää kohdella tasapuolisesti, mikä on kaiken yhdyskuntarakenteen tuhoutumisen äiti. Hyvä kaupunkirakenne ei kestä sitä, että rakentaminen ripotellaan tasaisesti sinne tänne, vaan rakentaminen pitää keskittää ja väliin tulee jättää täysin rakentamattomia alueita.
Rakennuslaki sallii kyllä hyvin innovatiivisia maanomistajien välisiä tasausmenettelyjä, mutta harva kunta on riittävän vahva näitä käyttämään; pitäähän siltä onnekkaalta maanomistajalta silloin leikata hänen saamaansa hyötyä. Tasapuolisuus veisi sitä paitsi kaiken ilon kaavoituksesta, koska kaverin puolta ei voisi enää pitää.
Sipoon aikanaan rakentama Landbo ja Eriksnäs ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten maanomistusolot vinouttavat yhdyskuntarakennetta. Molemmat asuinlämpäreet on sijoitettu kerrassaan käsittämättömästi.
Uudenmaanliiton hallitus käsitteli lausuntoa Espoon Histan alueesta ja siitä, pitäisikö alueelta vaatia raideyhteyttä. Yhden palautusesityksen jälkeen tiukan äänestyksen jälkeen päätettiin, että pitää. Toinen osapuoli piti tätä mahdottomana, koska sehän merkitsisi, ettei muuallekaan raideverkon ulottumattomiin saisi rakentaa. Niinpä.