Työurien pidentäjien pitäisi keskittyä nykyistä enemmän
- miettimään työnantajan kannustamiseen, koska kovin usein aloite eläkkeelle siirtymisestä tai putkeen lähdöstä tulee työnantajalta;
— muuttamaan viimeisten vuosien superkarttumaa sellaiseksi, että se kannustaa olemaan töissä pitkään eikä ansaitsemaan viimeisinä vuosina mahdollisimman paljon;
— pohtimaan työuria sen alkupäästä, sillä suomalaiset eivät eläköidy muita varhemmin mutta aloittavat työnteon selvästi muita vanhempina;
Työnantajan kannustin
Helsingin Sanomat on kirjoittanut niin monta väkevää kirjoitusta työurien pidentämisen puolesta, että lehti ilmeisesti katsoi tehneensä osuutensa ja pani pellolle kaikki vähänkin vanhemmat toimittajat, yhteensä kai noin sata. Suurin este työurien pidentämiselle on, ettei pidentäminen kannata työnantajalle; se kannattaa työnantajille kollektiivina, mutta ei yksittäiselle työnantajalle, koska pannessaan ikääntyneet työntekijät putkeen tai eläkkeelle, se saa siirretyksi omia menojaan muille yrityksille.
Työnantajia sanktioidaan kyllä ikäihmisten potkuista, mutta se koskee vain täysin osaamattomia tietämättömiä työnantajia. Kun kultaisella, tai vaikka vain kuparisella kädenpuristuksella, saa työntekijän allekirjoittamaan paperin, jossa tämä irtisanoutuu itse, ei tarvitse maksaa mitään. Kun työntekijä on täyttänyt 63 vuotta, hänen savustamisensa eläkkeelle ei maksa työnantajalle edes teoriassa mitään.
En kuitenkaan esitä ratkaisuksi, että työnantajia sanktioidaan entistä ankarammin siitä, että työntekijä lopettaa työuransa kuusikymppisenä, koska tällöin viisikymppisten olisi entistä vaikeampaa päästä töihin. Jos ikääntyneen työntekijän irtisanomista tai päästämistä eläkkeelle ei tehdä työnantajalle kalliimmaksi, tulee hänen pitämisensä töissä tehdä edullisemmaksi; myös niiden osalta, jotka ovat täyttäneet 63 vuotta. Tähän on monia keinoja, mutta yhteistä niille on, että työnantajamaksuja vähennetään ikääntyneiltä, jolloin niitä pitää tietysti nostaa muiden kohdalla. Nostotarvetta ei ole, jos keino toimii ja työurat pidentyvät.
Superkattuma euromääräiseksi
Joskus aiemmin meillä oli järjestelmä, jossa eläke koko 40 vuoden työurasta riippui neljän viimeisen vuoden palkasta. Normaalia olisi, että työtahti vähän hellittäisi loppua kohden, mutta tuo eläkesääntö pakotti rajuun loppukiriin jatkuvine ylitöineen ja yövuoroineen, missä ei ollut inhimillisesti mitään järkeä. Nyt ei enää ole näin. Olisi täysin mahdollista pikkuhiljaa siirtyä helpompiin ja vähemmän rahakkaisiin töihin. Tämä olisi luonnollista ja se voisi sopia myös työnantajalle, joka joutuu nyt maksamaan sataprosenttisen palkan 80 prosenttisesta työpanoksesta – eikä ole siksi kovin innokas edistämään työssä jaksamista.
Työkulttuurimme on edelleen tuolta vanhan eläkesäännön ajalta ja niinpä täysillä vain loppuun asti! Säännöt ovat muuttuneet, mutta superkarttumassa on vanhan hiostusjärjestelmän piirteitä. Superkarttuma nostaa eläkettä sitä enemmän, mitä korkeampaa palkkaa viimeisinä vuosina nostaa. Jos superkarttuma poistettaisiin ja laitettaisiin eläkkeisiin euromääräinen lisä karttuma, joka palkitsisi siis työvuosista yhtä paljon siitä riippumatta, mikä on palkka, kunhan ei vain nosta eläkettä, kannustin olisi oikeamman suuntainen ja vastaisi myös paremmin ansaintaperiaatetta.
Superkarttumaan liittyy nyt pieni riski. Ei ole aivan tuulesta temmattu ajatus, että pitkään töissä jatkavat terveimmät. Sekään ei tunnu aivan hölmöltä oletukselta, että terveimmät elävät muita pidempään. Voi tulla eläkejärjestelmälle kalliiksi, että muita pidempään saavat selvästi parempaa eläkettä kuin nuorempina kuolevat. Ymmärtääkseni aktuaariset laskelmat on tehty oletuksella, että 63-vuotiaina ja 68-vuotiaina eläkkeelle jäävien elinajanodote on yhtä pitkä. Kun hyväosaiset – ja siis keskimäärin parempipalkkaiset – elävät vielä muita pidempään, superkarttuman kannattavuus nykymuodossa eläkeyhtiöille käy kyseenalaiseksi.
Aiemmin töihin
Suomalaiset ovat töissä ihan yhtä pitkään kuin muutkin, vaikka ”meill’ ukkoina jo syntyy sylilapset ja nuori mies on hautaan valmis jo”. On syytä epäillä, että meillä ollaan terveydentilaan nähden pidempään kuin Keski-Euroopan maissa, joissa sentään ”tulta säihkyy harmaahapset ja vanhoissa hehkuu hengen aurinko”.
Opinnoista siirrytään töihin paljon muita myöhemmin.
Yksi syy on asevelvollisuus, joka myöhentää miesten työurien vuodella tai kahdella riippuen siitä, alkaako asevelvollisuus talvella vai kesällä. Toinen syy on opintojen venyminen, johon opintotukijärjestelmällä on oma vaikutuksensa mutta myös sillä, että meillä ei tyydytä välitutkintoon vaan kovin suuri osa koulutetaan tutkijoiksi (gradu), vaikka tieteellistä intohimoa ei olisikaan.
Kolmas ja tärkein syy on siinä, että lukion päättämisen korkeakoulu-opintojen ja väliin jää kolmen vuoden jonotusaika korkeakouluihin (tähän tosin sisältyy inttiaika), koska monessa opinahjossa pääsykokeet on tehty niin, että ne tosiasiassa palkitsevat useammasta yrityksestä. Tähän yritettiin muutosta, mutta eduskunnan oikeusasiamies sanoi, ettei niin saa tehdä ja opetusministeri totteli.
Yksi lausunto vastasi montaa Ahtialan toimikunnan mietintöä.