Saako kunta harjoittaa asuntopolitiikkaa?

Edelli­nen postaus pin­ta-alasään­te­lyn keinoista oli tarkoitet­tu käsit­telemään sitä, mikä on oikea tapa suosia isom­pia asun­to­ja, mut­ta keskustelu kään­tyi siihen, onko oikein suosia isom­pia asun­to­ja ylipäänsä.
Joka on sitä mieltä, ettei kun­ta saa asun­to­jen kokoa säätelemäl­lä vaikut­taa asukas­jakau­maan, pitäisi olla myös sitä mieltä, että on väärin määrätä jokin alue pien­taloille. Kaa­van pitäisi mah­dol­lis­taa se, että joko samaa maa-pin­ta-alaa käyt­tää yksi koti­talous pien­talos­sa tai kuusi koti­talout­ta ker­rostalos­sa ja ton­tin saa se, joka mak­saa siitä enem­män. Kuitenkin kaik­ki kun­nat kieltävät ker­rostalo­jen rak­en­tamisen osas­sa aluet­taan suosi­ak­seen pien­talos­sa asu­via. Tämä merk­it­see paljon isom­paa puut­tumista asukas­jakau­maan kuin asun­to­jen koon sään-tely.
Jos kaik­ki ton­tit kaavoitet­taisi­in ker­rostaloik­si niin, että pien­talonkin saisi rak­en­taa, se ei tarkoit­taisi, että kaik-kialle raken­net­taisi­in ker­rostalo­ja. Lähel­lä oleville ton­teille raken­net­taisi­in ker­rostalo­ja ja kauas pien­talo­ja. Samal­la keskimääräiset matkat lyheni­sivät, kos­ka lähelle mah­tu­isi enem­män asukkaita.
Epälo­ogise­na pidän argu­ment­tia, ettei per­hea­sun­to­ja pidä kaavoit­taa arvokkaille paikoille, kos­ka niistä tulee liian kalli­ita, eikä ”kukaan voi niitä ostaa”. Jos markki­nat määräävät isolle asun­nolle kan­takaupungis­sa korkean hin­nan, miten se voi osoit­taa, että näitä asun­to­ja on liian paljon? Eikö se osoi­ta, että niitä on liian vähän? Jos iso­ja asun­to­ja raken­net­taisi­in enem­män ja myytäisi­in eniten tar­joavalle, use­am­mal­la olisi niihin varaa.
Olisi tietysti väki­val­taista kaavoit­taa per­hea­sun­to­ja kan­takaupunki­in, jos per­heet eivät niis­sä halu­aisi asua. Se, että per­hea­sun­nos­ta Töölössä mak­se­taan enem­män kuin per­hea­sun­nos­ta Espoos­sa ker­too, että suh­teessa asun­tokan­taan, use­ampia halu­aisi kuitenkin asua Töölössä kuin Keravalla.
Asun­tomarkki­nat karkot­ta­vat nyt per­heet kaupun­gin laidoille, kos­ka per­heet ovat henkeä tai tarvit­se­maansa neliötä kohden köy­hempiä kuin sinkut – tai ainakin mak­sukyky asuin­neliöistä on eri­lais­ten asum­is­tukien jäl-keen pienem­pi. Kyse ei ole siitä, että pain­os­te­taan ihmisiä asumaan väl­jem­min kuin he halu­aisi­vat asua, kos­ka isois­sa asun­nois­sa asu­taan ahtaam­min (neliötä/henki) kuin pienis­sä; sinkku asuu 50 neliön kak­sios­sa lev­eäm-min kuin viisi­henk­i­nen per­he 120 neliön asun­nos­sa. Iso­jen asun­to­jen suosimi­nen siis nos­taa asukaslukua.
Kaupun­ki on väestöltään paljon ter­veem­pi, jos eri ikäiset ja eri­tyyp­piset koti­taloudet ovat sekoit­tunei­ta. Se ei tarkoi­ta, että kaikkien aluei­den pitää olla saman­laisia. Sinkku­jen Kallio on hyvä, mut­ta se ei saa olla niin täy­del-lis­es­ti pelk­istä yksiöistä koos­t­u­va, että per­heen perus­ta­van on pakko muut­taa jon­nekin jor­pakkoon ensim­mäi-sen lapsen syn­tyessä. Sik­si jopa Kallion tarvi­taan perheasuntoja.
==========
Ihan toinen asia on, että raken­nus­li­ik­keet tämän laman aikana selvästi pyrkivät tuke­maan asun­to­jen hin­tata­soa jar­rut­ta­mal­la asun­to­jen rak­en­tamista sel­l­ai­sis­sakin tapaukissa, jos­sa myyn­ti­hin­ta ylit­ti selvästi raken­nuskus­tan­nuk­set. Ton­tit pitää vast­edes luovut­taa ehdol­la, että varaus menetetään, jos rak­en­tamista ei aloite­ta määräa­jas­sa ja jos rak­en­t­a­mi­nen aloituk­sen jäl­keen sujuu kovin hitaasti, seu­raa sopimussakko.