Edellinen postaus pinta-alasääntelyn keinoista oli tarkoitettu käsittelemään sitä, mikä on oikea tapa suosia isompia asuntoja, mutta keskustelu kääntyi siihen, onko oikein suosia isompia asuntoja ylipäänsä.
Joka on sitä mieltä, ettei kunta saa asuntojen kokoa säätelemällä vaikuttaa asukasjakaumaan, pitäisi olla myös sitä mieltä, että on väärin määrätä jokin alue pientaloille. Kaavan pitäisi mahdollistaa se, että joko samaa maa-pinta-alaa käyttää yksi kotitalous pientalossa tai kuusi kotitaloutta kerrostalossa ja tontin saa se, joka maksaa siitä enemmän. Kuitenkin kaikki kunnat kieltävät kerrostalojen rakentamisen osassa aluettaan suosiakseen pientalossa asuvia. Tämä merkitsee paljon isompaa puuttumista asukasjakaumaan kuin asuntojen koon sään-tely.
Jos kaikki tontit kaavoitettaisiin kerrostaloiksi niin, että pientalonkin saisi rakentaa, se ei tarkoittaisi, että kaik-kialle rakennettaisiin kerrostaloja. Lähellä oleville tonteille rakennettaisiin kerrostaloja ja kauas pientaloja. Samalla keskimääräiset matkat lyhenisivät, koska lähelle mahtuisi enemmän asukkaita.
Epäloogisena pidän argumenttia, ettei perheasuntoja pidä kaavoittaa arvokkaille paikoille, koska niistä tulee liian kalliita, eikä ”kukaan voi niitä ostaa”. Jos markkinat määräävät isolle asunnolle kantakaupungissa korkean hinnan, miten se voi osoittaa, että näitä asuntoja on liian paljon? Eikö se osoita, että niitä on liian vähän? Jos isoja asuntoja rakennettaisiin enemmän ja myytäisiin eniten tarjoavalle, useammalla olisi niihin varaa.
Olisi tietysti väkivaltaista kaavoittaa perheasuntoja kantakaupunkiin, jos perheet eivät niissä haluaisi asua. Se, että perheasunnosta Töölössä maksetaan enemmän kuin perheasunnosta Espoossa kertoo, että suhteessa asuntokantaan, useampia haluaisi kuitenkin asua Töölössä kuin Keravalla.
Asuntomarkkinat karkottavat nyt perheet kaupungin laidoille, koska perheet ovat henkeä tai tarvitsemaansa neliötä kohden köyhempiä kuin sinkut – tai ainakin maksukyky asuinneliöistä on erilaisten asumistukien jäl-keen pienempi. Kyse ei ole siitä, että painostetaan ihmisiä asumaan väljemmin kuin he haluaisivat asua, koska isoissa asunnoissa asutaan ahtaammin (neliötä/henki) kuin pienissä; sinkku asuu 50 neliön kaksiossa leveäm-min kuin viisihenkinen perhe 120 neliön asunnossa. Isojen asuntojen suosiminen siis nostaa asukaslukua.
Kaupunki on väestöltään paljon terveempi, jos eri ikäiset ja erityyppiset kotitaloudet ovat sekoittuneita. Se ei tarkoita, että kaikkien alueiden pitää olla samanlaisia. Sinkkujen Kallio on hyvä, mutta se ei saa olla niin täydel-lisesti pelkistä yksiöistä koostuva, että perheen perustavan on pakko muuttaa jonnekin jorpakkoon ensimmäi-sen lapsen syntyessä. Siksi jopa Kallion tarvitaan perheasuntoja.
==========
Ihan toinen asia on, että rakennusliikkeet tämän laman aikana selvästi pyrkivät tukemaan asuntojen hintatasoa jarruttamalla asuntojen rakentamista sellaisissakin tapaukissa, jossa myyntihinta ylitti selvästi rakennuskustannukset. Tontit pitää vastedes luovuttaa ehdolla, että varaus menetetään, jos rakentamista ei aloiteta määräajassa ja jos rakentaminen aloituksen jälkeen sujuu kovin hitaasti, seuraa sopimussakko.
Siirry sisältöön
”sinkku asuu 50 neliön kaksiossa leveämmin kuin viisihenkinen perhe 120 neliön asunnossa”
Meneeköhän se ihan näinkään? Kun sille perheelle riittää kuitenkin yksi keittiö, kylpyhuone ja eteinen – ilman että tuntuu ahtaalta. Ja vanhemmat mahtuvat useimmiten samaan sänkyyn.
Eli siis, sillä viisihenkisellä perheellä voi olla kyllä neliöitä /hlö vähemmän käytössään, mutta asumisväljyyttä ei voi oikein laskea suoraan jakamalla neliöiden määrää asukkaiden määrällä.
En tarkoittanut psykologista tilan kokemista vaan sitä, että pienissä asunnoissa on neliötä kohden vähemmän ihmisiä kuin suurissa. Juuri tuosta syystä.
Johan yksinomaan työssäkäyntikustannukset tukevat keskustan asuntojen hintakehitystä – kokoon katsomatta.
Kun tuollaista kartellinomaista toimintaa havaitaan, ei tulevaisuudessa ole yhtään syytä edes luovuttaa noita tontteja rakennusyhtiöille. Kaupungin pitäisi rakennuttaa talot ja sitten myydä ne markkinahintaan valmistumisen jälkeen. Rakennusyhtiöt voisivat tässä mallissa keskittyä rakentamiseen eikä ”yhteiskuntasuhteiden hoitoon”.
Kilpailuttamisesta puhuminen on pelkkä surullisen huono vitsi kun kaupungin virkamiehet yrittävät aktiivisesti estää uusien toimijoiden osallistumisen ”kilpailuun” (case Eiranranta) Asuntojen koosta johtuvat ongelmat ovat aika pieniä näihin todellisiin ongelmiin verrattuna.
Osmo:
”Jos kaikki tontit kaavoitettaisiin kerrostaloiksi niin, että pientalonkin saisi rakentaa, se ei tarkoittaisi, että kaik-kialle rakennettaisiin kerrostaloja. Lähellä oleville tonteille rakennettaisiin kerrostaloja ja kauas pientaloja. Samalla keskimääräiset matkat lyhenisivät, koska lähelle mahtuisi enemmän asukkaita.”
Miksi näin ei sitten toimita?
Sitäpaitsi eihän yksiöt tai kaksiot ole lopullisia, aikojen kuluessa pienempiä asuntoja voi yhdistellä suuremmiksi kokonaisuuksiksi.
”Jos kaikki tontit kaavoitettaisiin kerrostaloiksi niin, että pientalonkin saisi rakentaa, se ei tarkoittaisi, että kaik-kialle rakennettaisiin kerrostaloja. Lähellä oleville tonteille rakennettaisiin kerrostaloja ja kauas pientaloja. Samalla keskimääräiset matkat lyhenisivät, koska lähelle mahtuisi enemmän asukkaita.”
No, eikö juuri näin pitäisi asioiden toimia? Se, että johonkin rakennetaan kerrostalo, kertoo siitä, että kyseisessä paikassa maan osuus valmiin talon hinnasta on niin merkittävä, että kannattaa maksimoida rakennetut neliöt/tontin pinta-ala. Jos taas rakennetaan pientalo, on maa selvästikin niin halpaa, että sen hinnasta ei tarvitse paljoa välittää, vaan voidaan rakentaa asunto sellaisia varten, jotka ovat valmiita maksamaan ekstraa siitä, että saavat oman takapihan tms.
En näe mitään syytä, miksi markkinoiden toimintaan pitäisi puuttua kumpaankaan suuntaan. Kaupungit, joissa ei ole paljoa maata, tiivistyvät näin automaattisesti kerrostaloalueiksi ja toisaalta siellä, jossa lääniä riittää, on halukkaille tarjolla myös pientaloja.
Ainoastaan jotkut kaupunkitekniset seikat saattavat puolustella sitä, että tähän kannattaa puuttua. Jos esim. julkista liikennettä ei saa toimivaksi ilman tarpeeksi tiivistä asumista, niin pientaloasumista tulee rajoittaa. Mutta tämä ei vaadi edes sitä, että määrätään rakentamaan pientaloja, vaan pelkkä kaavoitetun maan rajallisena pitäminen johtaa tähän.
”Asuntomarkkinat karkottavat nyt perheet kaupungin laidoille, koska perheet ovat henkeä tai tarvitsemaansa neliötä kohden köyhempiä kuin sinkut – tai ainakin maksukyky asuinneliöistä on erilaisten asumistukien jälkeen pienempi.”
No, onko tässä sitten jotain pahaa? Eivätkö juuri sinkut arvosta kaupungin menoa ja taas perheet laitakaupungin rauhallisuutta? Jos markkinat automaattisesti ohjaavat tilanteen tällaiseksi, niin hyvähän se vaan on.
Perheet tarvitsevat yleensä muuten autoa joka tapauksessa, kun taas kaupungin keskustassa asuva sinkku voi hyvin tulla toimeen ilmankin. Jos keskustoihin ehdoin tahdoin tungettaisiin niitä perheitäkin, niin lisäongelmana olisi sitten heidän autojensa pysäköinti. Laitakaupungilla autojen pysäköinti ei ole mikään ongelma.
Ja viimeinen valttikortti:”Kaupunki on väestöltään paljon terveempi, jos eri ikäiset ja erityyppiset kotitaloudet ovat sekoittuneita.”
Miksi näin? Ovathan kaupungin eri osat jo nytkin varallisuuden mukaan jakautuneita. Rikkaat asuvat siellä, missä asunnot ovat kalliita ja köyhät siellä, missä ne ovat halvempia. Miksi perheiden pitäisi ehdoin tahdoin asua sekaisin sinkkujen kanssa? Itse sanoisin, että asia on ennemminkin päinvastoin. Näiden ryhmien tarpeet ovat keskenään erilaisia, mutta sisäisesti yhteneviä ja ne tarpeet on helpompi tyydyttää, kun ryhmät ovat erillään.
Esimerkki: Perheet arvostavat lasten leikkipuistoa. Sinkuille tällä ei ole mitään arvoa, mutta vaikkapa tiiviin asumisen mahdollistavalla tiheävälisellä joukkoliikenteellä on. Perheet taas eivät joukkoliikenteestä niin välitä, kun joutuvat lasten vuoksi kuitenkin liikkumaan autolla. Jos alue X on täynnä perheitä ja siellä rakentamattomalle tontille tehdään leikkipuisto, kaikki ovat tyytyväisiä. Jos taas asukkaat ovat sinkkuja, uusien asuntojen rakentaminen tuo paremman tuloksen. Jos alue on sekoittunut, niin tehtiin niin tai näin, joku porukka on nyreissään.
Se voi toki päteä, että koko kaupungin tasolla on hyvä, että asujaimisto koostuu erinäköisistä ryhmistä. Tosin tässäkin voisi päteä se, mistä jossain aiemmassa ketjussa oli puhetta, että joku kunta voisi keskittyä vaikka vanhusten hoitoon, jolloin luonnollisesti sen asujaimistosta olisi vanhuksia paljon suurempi osuus kuin muualla.
Ei tarvitse. Viiden minuutin välein kulkeva ratikka riittää. Jos joskus pitää mennä paikkaan, jonne kiskot eivät vie, voi auton vuokrata. Tulee halvemmaksi.
Osmo:
Eikös tämä oo ihan selvästi jo osoitettu vääräks. Uudet asunnot on niin pieni osa asuntomarkkinoista, että niillä ei oo hirveesti vaikutusta hintaan. Siksi rakennusliikkeiden ei kantsi pihdata rakentamista.
Vaikka oon sun ”kirjoissa” looginen, kun vastustan myös kaavoittamista, niin mun mielestä et oo nyt ihan rehellinen niitä kohtaan, jotka vastustavat neliösäätelyä ja kannattavat asemakaavoitusta.
Asemakaavoittajan puollustaja voi olla sitä mieltä että rakentamisella on ulkoisvaikutuksia joita pyritään hallitsemaan kaavoittamalla samanlaista rakentamista lähekkäin. Tällä ei oo välttämättä mitään tekemistä jonkun tietyn väestöryhmän suosimiseen muitten yli.
Eli siis jos omakotitalot laitetaan yhdelle alueelle ja kerrostalot toiselle, niin se ei oo sama asia kuin jos päätetään, että omakotitaloja saa olla vaan 50% siitä määrästä mitä niitä olis, jos ei asemakaavoitettais.
Osmo ja Samuli Saarelma: On ihan tyhmää kinastella siitä kuka tarvitsee ja mitä tarvitsee.
Kukaan ei tarvitse mitään. Perheet noin yleensä haluavat auton. Eivät ehkä just ne perheet, jotka elävät viiden minuutin päässä ratikasta, mutta tämä ei johdu siitä, että ratikka korvaisi auton vaan siitä, että ne perheet jotka eivät ylipäänsä arvosta autoa kovin paljoa valitsevat asuinpaikakseen paikan, missä ratikka kulkee viiden minuutin välein.
Jos tähän taas heiluttelee käsiä Osmon tyyliin vallitsevasta elämäntavasta, niin ei sekään auta mitään. Ok, autoa ei tarvita niin kauan kuin 50% perheistä ei sellaista omista ja tarvitaan, kun raja ylittyy. Jippii! Ei tää kerro mistään tarpeellisuudesta yhtään mitään…
Huoh, no sanotaan niin, että käytännössä perheillä on useammin auto kuin sinkuilla. Siis jos puhutaan saman tulotason ihmisistä. Uskon, että julkisilla lastenrattaiden sohjossa manööverointi on mahdollista, mutta käytännössä moni perheellinen kuitenkin valitsee auton. Ja mitä auton vuokraamiseen tulee, niin pysyvänä ratkaisuna oman omistaminen on paljon kätevämpää, vaikka siinä rahallisesti häviäisikin.
Oman auton omistamisen perusteena ei yleensä ole vain se, että sillä on mahdollista siirtyä paikasta A paikkaan B, vaan se, että se siirtyminen on mahdollista tehdä juuri silloin, kun sitä sattuu tarvitsemaan.
Kokemuksesta voin kertoa että lapsiperhe pärjää kaupungissa helposti ilman autoa, tosin se vaatii tiettyjä valintoja. Yllättävän isossa roolissa on että se päiväkoti löytyy läheltä tai työmatkan varrelta.
Älä Osmo viitsi alkaa halkomaan hiuksia. On päivänselvää että sinkun on paljon helpompi hyödyntää julkisia kuin lapsiperheen, toisin sanoen sinkku arvostaa aivan varmasti enemmän julkisia ja vähemmän omaa autoa kuin lapsiperhe.
Ei tarvitse. Viiden minuutin välein kulkeva ratikka riittää.
En tiedä Osmon perhe-elämästä kovin paljon (enkä haluakaan tietää).
Mutta kyllä sitä nyt sattuu usein helsinkiläisillä lapsiperheillä kyläilyreissuja Espoonkin puolelle, minne ratikka ei kulje. Tietysti, jos elämänpiiri on Rautatieaseman liepeet, niin sittenhän tämä ratikkakonsepti käy.
Eivät kaikki elä suppeassa, viherässä City-maailmassa, vaan haluavat esim. ex tempore lähteä Nuuksioon kävelylle, sukuloimaan Hankoon, laskettelemaan Kalpalinnaan jne. Kyllä se varsin hankalaa on miettiä joka kerran auton vuokrausta tai vaihtoehtoisesti käyttää vähintään kolme tuntia joukkoliikenteessä zombailuun (laskettelusuksien, vauvanvaunujen ym. kanssa).
Jälleen kerran haiskahtaa osmismi: so. oppi, jonka mukaan kaikkien pitää käyttää ratikkaa ja asua Helsingin keskustassa, vaik ei taho…. Osmismin pääperiaate on oman tahdon tyrehdyttäminen.
Lisää seuraavassa jaksossa osmismista muiden uskontojen näkökulmasta.
Minusta kysymys ei ole saamisesta vaan ehdottomasta vaatimuksesta että kunnan tulee harjoittaa aktiivista asuntopolitiikkaa.
Nyt näyttää esim. pääkaupunkiseudulla olevan malli, jossa asuntopolitiikkaa ohjaavat pääsääntöisesti rakennusyhtiöt.
Eli jos uskotaan että rakennusliikkeiden tahtotila saada maksimaalinen voitto/neliö (pienet asunnot) = yleinen etu, niin asia on kunnossa. Jos joku kuitenkin on toista mieltä, niin voitaisiin ihan kokeeksi kokeilla muutakin mallia.
Siitä, että isojen asuntojen kysyntä ei ole yhtä suurta tai niiden neliöhinnan kasvu ja rakentamisen kautta tuleva voitto ei ole yhtä suuri kuin pienten asuntojen, ei voida johtaa ajatusta, että niille ei olisi kysyntää.
Kehitykseen joka johtaa huonoihin ja hyviin alueisiin voidaan osaltaan vaikuttaa mahdollismman heterogeenisellä asukasjakaumalla.
OS: ”Kaupunki on väestöltään paljon terveempi, jos eri ikäiset ja erityyppiset kotitaloudet ovat sekoittuneita.”
Näin tietty, mutta inhorealiteetti on että kehyskunnat tarjoavat nimenomaan segregoituneita asuinalueita alehintaan verrattuna Helsinkiin, joissa niistä joutuu maksamaan aivan poskettomasti.
Samuli Saarelma: ”Perheet taas eivät joukkoliikenteestä niin välitä, kun joutuvat lasten vuoksi kuitenkin liikkumaan autolla.”
Et taida tuntea kaupungissa asuvan lapsiperheen arkea. Viimeistään koulun alkaessa totutellaan käyttämään bussia, ja sitä ennen kävellen tarhaan ja takaisin kun asukastiheys tämän mahdollistaa. Joukkoliikenne on välttämättömyys mutta auto mukavuutta.
Entisenä autollisena lapsiperheen isänä voin kertoa, että molemmilla on puolensa. Aiemmin perheessä oli auto ja sillä tuli sitten ajettua töihin päivittäin, kun niin pääsi vähän nopeammin kuin julkisilla.
Jossain vaiheessa sitten kyllästyin siihen, että piti olla joka päivä yli tunti auton ratissa. Vaihdoin julkisiin, jolloin voi vaikka lukea kirjaa tms. Pian olimme tilanteessa, jossa auto saattoi seisoa pihassa kaksikin viikkoa ilman, että sillä ajettiin metriäkään, joten myimme sen pois.
Nyt työmatkat sujuvat julkisilla tai pyörällä, perheen kyläilyt pääkaupunkiseudulla julkisilla tai taksilla ja pidemmät reissut vuokra-autolla tai julkisilla, jos ne sattuvat menemään kätevästi eikä määränpäässä tarvitse kauheasti liikkua. On oikeinkätevää ja tulee paljon omaa autoa halvemmaksi. Vähän lyhyemmille matkoille city car club voisi olla kätevä, mutta sille ei ole tuntunut olevan tarvetta.
Taustatietona sellainen, että meillä on kaksi lasta, toinen alaluokilla ja toinen kohta eskarissa. Isompi kulkee harrastuksiin jo itse bussilla. Asumme kantakaupungin laitamilla olevassa lähiössä (Käpylässä).
Luulisin, että auton tarve on aika paljon kiinni siitä, miten kaupunki suunnitellaan eikä niinkään niin, että lapsiperheella on automaattisesti suuri oman auton tarve.
Matti R:”Nyt näyttää esim. pääkaupunkiseudulla olevan malli, jossa asuntopolitiikkaa ohjaavat pääsääntöisesti rakennusyhtiöt.”
Jos niillä oikeasti on kartelli, kuten tuolla ylempänä Osmo vihjailee, niin ehkä noin. Jos mitään kartellia ei ole, niin firmat kyllä rakentavat sitä, mille on kysyntää eli siis sellaisia asuntoja, joita ihmiset haluavat ostaa. Kutsuisin tätä kyllä enemmän sellaiseksi, että ihmisten tahto ohjailee rakentamista.
”Siitä, että isojen asuntojen kysyntä ei ole yhtä suurta tai niiden neliöhinnan kasvu ja rakentamisen kautta tuleva voitto ei ole yhtä suuri kuin pienten asuntojen, ei voida johtaa ajatusta, että niille ei olisi kysyntää.”
No, sitten pitää kysyä sinulta, että mitä oikein tarkoitat sanalla ”kysyntä”? Minusta se tarkoittaa sitä, miten paljon ihmiset ovat valmiita panemaan rahaa johonkin asiaan. Se, että vain haluaa jotain, ei ole mitään kysyntää. Minäkin haluaisin 50-metrisen huvipurren, mutta en oikein kutsu sitä kysynnäksi, että minulla ei olisi kyseiseen hankintaan varaa panna muuta kuin jokunen euro.
Ja tuolla minun määritelmälläni pienten asuntojen kysyntä on suurempaa kuin suurten.
”Kehitykseen joka johtaa huonoihin ja hyviin alueisiin voidaan osaltaan vaikuttaa mahdollismman heterogeenisellä asukasjakaumalla.”
Miten ihmeessä ajattelit tämän toteuttaa? Eikö ole selvää, että jotkut alueet ovat objektiivisesti parempia kuin jotkut toiset? Kaivopuisto merinäköaloineen ja kävelyetäisyyksineen Helsingin keskustasta on varmasti suunnilleen kaikkien mielestä parempi asuinalue kuin kaupungin laidalla oleva Kontula. Jos nyt sitten toisaalta ryhdytään pakottamaan varakkaita asumaan Kontulassa (mitenkähän tämä toteutettaisiin?) ja köyhiä Kaivopuistossa (kai jotenkin siten, että kaupunki ostaisi asunnot ja antaisi jollain perusteella ne niille, joilla ei niihin oikeasti olisi varaa), niin tämä minusta aiheuttaisi paljon nyreyttä sekä niissä varakkaissa, joilla olisi varaa asua muuallakin, mutta jotka on jollain keinoin pakotettu Kontulaan ja toisaalta niissä köyhissä, jotka näkivät naapurin muuttavan pilkkahinnalla Kaivopuiston kalliiseen asuntoon, kun itse jäi sinne paikoilleen.
Paljon reilumpaa kaikkien kannalta on se, että annetaan jokaisen hankkia asunto sieltä, mihin omat rahat riittävät. Kaikki muu johtaa vain parhaimmillaan ihmisten epätasa-arvoiseen kohteluun ja pahimmillaan korruptioon alehintaisten asuntojen mennessä ”sattumalta” tietyille tahoille.
Jos välttämättä halutaan sosialismia harrastaa ja tasata ihmisten taloudellista epätasa-arvoa, niin tämä on paljon parempi tehdä suorilla tulosiirroilla, jolloin jää jokaisen köyhän itsensä päätettäväksi, paneeko lisärahansa siihen, että muuttaa kalliimmalle alueelle vai jääkö paikoilleen ja hankkii niillä rahoillaan itselleen jotain sellaista, jota arvostaa enemmän kuin hyvää asuinpaikkaa. Tämä on paljon avoimempaa ja tasa-arvoisempaa kuin koittaa tehdä sama jollain asuntomarkkinoiden sotkemisella.
Asuntopolitiikalla on toinenkin nimi: markkinahäiriö. 😉 Asia ei tietystikään ole noin yksinkertainen, koska asuntorakentamisen pääomitus Suomessa ei ole ollut ihan terveellä pohjalla sotien jälkeen.
Suomessa ei pääsääntöisesti rakenneta sellaisia asuntoja, joita asukkaat haluaisivat, vaan sellaisia asuntoja, joista suuret rakennusliikkeet saavat parhaan katteen. Tätä taustaa vasten asuntopolitiikkaa on toivottavaa.
Sellainen asuntopolitiikka, jossa kunta pitäisi kuntalaisen puolta eikä pelaisi suurten rakennusliikeiden pussiin, olisi tietysti hieno juttu, mutta taitaa olla utopiaa. Osmokin on tällä palstalla joskus valottanut kytköksiä.
Hieman yksinkertaistaen, en ymmärrä kerrostalorakentamista muualla kuin Helsingin, Tampereen ja Turun keskustoissa. Helsingin keskusta on jäänyt 20-luvun tasolle, joten keskustan tuntumassa olevia alueita pitää kyetä kehittämään. Ei Haagan kauppala tarvitse täydennysrakentamista, se tarvitsee uuden, tehokkaamman, kaupunkimaisen kaavan.
Kaikenkokoisia asuntoja on hyvä olla tarjolla niin, että perhekoon muutosten vuoksi tehtävät asunnonvaihdot voi tehdä lähialueella.
Asunnon koon muutokset kerrostalossa ovat kaiketi työläästi järjestettäviä, vaikka monet varmasti mielellään perhe lisätilantarpeensa hoitaisivat näin.
Vanhoilla asukkailla on ongelma toisin päin. Asutaan liian suuressa asunnossa, kun sitä ei saa pienemmäksi helposti ja muutto pois tutulta alueelta on liian pelottava/hankala asia.
Asuntojen yhdistämismahdollisuudet paranisivat, jos kerrostalojen pohjat suunniteltaisiin tältä pohjalta. Se vain taitaa poiketa siitä,mitä on totuttu kauppaamaan
Uudessa Suomessa ns. asiantuntijat haukkuvat neliösääntelyä: http://www.uusisuomi.fi/raha/87126-hullu-ilmio-asuntonaytoilla
Perheet pärjäävät ilman autoa parhaiten juuri Helsingissä. Lisäksi on perheitä jotka eivät halua omaa pihaa, vaan arvostavat kerrostaloasumisen helppoutta. Jos Helsingissä ei ole perheasuntoja, on kaupunkiasumista arvostavien perheiden vaikea löytää toiveidensa tai tarpeidensa mukaisia asuntoja.
Usein on perusteltu, ettei perheasuntoihin ole kenelläkään Helsingissä varaa. Tässä kysynnän ja tarjonnan epäsuhta on omiaan nostamaan hintoja. Isojen asuntojen rakentaminen on pieniä halvempaa. Eikä rakentaminen Helsingissä ole muissa kunnissa rakentamista oleellisesti kalliimpaa. Kun asuntoja rakennetaan kaupungin vuokratonteille, eivät tonttikustannuksetkaan nosta hintaa. Kun rakennetaan omalle tontille, ovat rakennuttajat rahastaneet markkinoilla oleellisesti enemmän kuin rakentamiskulut + tontin hinnan.
Pääkaupunkiseudulla on pienasuntopula. Sitä ei kuitenkaan voida ratkaista vaikka Helsinkiin rakennettaisiin pelkkiä yksiöitä tai kaksioita. Lisäksi tämä vääristäisi seudun asukasrakennetta entisestään. Muissakin kunnissa pitää rakentaa pienasuntoja radan varteen, jolloin ne kelpaavat liikkuvalle sinkullekin.
Kyllähän yleensä kunnan luovuttamissa tonteissa on aikaraja rakentamiselle ja tärkeillä paikoilla myös rakentamisen laadulle. Helsingin tarjousmenettelyä en tunne, mutta se menettely ainakaan ei ole oikea jos halutaan kohtuuhintaisia perheasuntoja.
Tonttien luovutuksessa voi tehdä sopimuksia myös toteutettavasta asuntotuotannosta. Soininvaaran logiikka ainakin aikaisemmin on pyörinyt vain arvonnousun ulosmittaamisessa kaupungille.
Jos käytännössä kaikki tontit Helsingissä luovuttaa kaupunki, kuka on hintahäirikkö?
Faktahan on se, että ihmiset, ei myöskään lapsiperheet, ei halua muuttaa pois maalle. Faktat vaan tulee eteen kun perheasunto maksaa yli 200tonnia joka tapauksessa. Silloin tehdään päätös ja muutetaan maalle.
Yksi erikoisuus on kanssa se, että kaikkiin uusiin asuntoihin halutaan rakentaa sauna. Vaikka sew veisi 70 m2 kaksiosta kolmasosan, sauna pitää olla. Vai pitääkö?
En edelleenkään ymmärrä, miksei voitaisi rakentaa sen kokoisia asuntoja, joita halutaan ostaa. Pienten asuntojen omistajat tuskin ovat kaupungin kassan kannalta erityisen kehnoja. Kokomääräykset ovat epätoivoista taistelua sitä vastaan, että neliöt maksavat kaupungissa enemmän kuin maalla.
Eikö tätä tonttien ”luovuttamista” rakennusliikkeille voisi lopettaa? Rakennusliikkeet rakentakoot. Maanomistaja rakennuttaa ja sitten myy tai vuokraa.
Osmo:
”Kaavan pitäisi mahdollistaa se, että joko samaa maa-pinta-alaa käyttää yksi kotitalous pientalossa tai kuusi kotitaloutta kerrostalossa ja tontin saa se, joka maksaa siitä enemmän.”
Niin kyllä. Mutta liekö kovin todenäköistä? Miljönäärit varmaankin ptävät parempana rauhallista merenrantaa tai ”penthousea.” Tai entä jos tontille tulisikin 6-kerroksisen talon sijaan 20-kerroksinen?
Osmo:
”Epäloogisena pidän argumenttia, ettei perheasuntoja pidä kaavoittaa arvokkaille paikoille, koska niistä tulee liian kalliita, eikä ”kukaan voi niitä ostaa”. Jos markkinat määräävät isolle asunnolle kantakaupungissa korkean hinnan, miten se voi osoittaa, että näitä asuntoja on liian paljon? ”
Kantakaupungissa kaikkien asuntojen arvot ovat korkeat. Jos asuntojen arvoa halutaan laskea, pitäisi taloja korottaa. On aika omituista asettaa vastakkain erilaiset ihmisryhmät puoleen ja toiseen. Pitäisikö keskustoissa asua vain lapsiperheitä? Mikä se sellainen kaupunki on? Kantakaupungissa pienten asuntojen neliöhinnat ovat paljon korkeammat kuin suurten. Eikö siis nimenomaan pienten rakentamista pitäisi lisätä? Kun kysyntä on niin kovaa? Entä jos pieniä 25-neliöisiä rakennettaisiin muuallekin kuin Kallioon? Taatusti Kallion hinnat laskisivat.
Osmo:
”Ihan toinen asia on, että rakennusliikkeet tämän laman aikana selvästi pyrkivät tukemaan asuntojen hintatasoa jarruttamalla asuntojen rakentamista sellaisissakin tapaukissa, jossa myyntihinta ylitti selvästi rakennuskustannukset. Tontit pitää vastedes luovuttaa ehdolla, että varaus menetetään, jos rakentamista ei aloiteta määräajassa ja jos rakentaminen aloituksen jälkeen sujuu kovin hitaasti, seuraa sopimussakko. ”
Kyllä. Kannatetaan lämpimästi.
Minerva Krohn:
Mikä ihmeen kysynnän ja tarjonnan epäsuhta?
Eli tarkoitat siis käytännössä sitä, että veronmaksajien pitää tukea joidenkin eturyhmien (eli tässä tapauksessa niiden lapsiperheiden, jotka haluavat asua Helsingissä) asumista?
Ok, rahan siirtäminen huonompiosaisilta (=ahtaammin asuvilta) parempiosaisille (=isommissa asunnoissa asuville) on tietenkin tavoite siinä kuin muutkin, mutta minä en sitä henkilökohtaisesti kannata.
Ja miten nämä veronmaksajien rahat sinusta sitten pitäisi jakaa, poliitikkojen ja virkamiesten kavereille vai jotenkin muuten?
Tämä on määritelmällisesti mahdotonta. Kukaan ei voi rahastaa markkinoilla olennaisesti enemmän kuin rakentamiskulut + tontin hinnan.
Ai miksikö ei?
No siksi, ettei kukaan maksa sen enempää. Sen tontin hinta nimenomaan määrätään niillä _markkinoilla_. Tontin hinta on ostohinta vähennettynä rakennuksen hinnalla.
Tietenkin voimme keskustella siitä, onko tonttien hinta esimerkiksi kaupungin toiminnasta johtuen tai muista syistä liian korkea (ei esimerkiksi kaavoiteta tai suositaan ”kavereita”) tai toimivatko rakennusmarkkinat ylipäätään. Mutta se on eri asia.
Eihän käsittääkseni kukaan ole esittänyt, että Helsinkiin rakennettaisiin pelkkiä yksiöitä tai kaksioita. Minusta Helsinkiin ja kaikkialle muualle pitää rakentaa sellaisia asuntoja, joille on kysyntää. Jos yksiöille on enemmän kysyntää kuin vaikkapa neliöille, niin silloin rakennetaan enemmän yksiöitä. Helppoa ja reilua.
Kari
Perinteinen ratkaisu on se että tehdää toinen sisäänkäynti isoon asuntoon ja sinne yksiö jonka voi vaikka vuokrata.
Rakennusliikkeistä on tullut ”developpereita”, joiden pääasiallinen liiketoiminta on kiinteistökeinottelu. Rakennusliiketoiminta on vain välttämätön paha, joka ei tuota suuria voittoja – tuotot tulevat rakennuttamisesta ja siitä, että tarjontaa rajoitetaan pitämällä kaavoitetut tontit rakentamattomina. Kartelli tai ei, kun pääasialliset toimittajat noudattavat samaa toimintamallia, seurauksena on, että kaavoitettiinpa miten paljon tahansa, rakentamisen määrää rajoitetaan niin, että hintataso ei pääse laskemaan. Tuottoisinta on rakentaa isoja luksusasuntoja, joiden tuotto on paras ja joiden kauppaan suhdanteet eivät juuri vaikuta. Toiseksi paras vaihtoehto on rakentaa pieniä asuntoja, koska niille on pontentiaalisia ostajia eniten. Niiden ei tarvitse olla erityisen korkeatasoisia, sijainti määrittää hinnan. Normaalihintaiset perheasunnot on asuntotyyppi, joka ei oikein sovi liiketoimintamalliin. Niissä on pidempi myyntiaika ja pienempi neliöhinta kuin pienissä asunnoissa; suurien luksusasuntojen myyntiaika voi olla pidempi, mutta ne tuottavat niin paljon paremmin, että se kannattaa. Lisäksi nykyinen rakentamisteknologia on viritetty pienehköjen asuntojen rakentamista varten kantavine elementtiseinineen ja kapeine rakennusrunkoineen.
Helsinki kallis?
Meille sopiva asunto maksaisi Helsingissä noin 150 – 200 kE enemmän, mitä nykyinen.
Helsingissä perheemme nettotulot kasvaisivat vuodessa 6-10 kE. Autojen kuluja jäisi vuodessa pois noin 26 kE. (keskimääräinen autokulu autoliiton mukaan reilut 13kE)
Jos laittaa autorahat ja palkanlisän asuntoon, niin kuudessa vuodessa se on maksettu.
Jos pitää vielä yhden auton, niin kestää kymmenen vuotta.
Tämän jälkeen olisi jäljellä pienet kulut ja suuret tulot.
En nyt ole täällä koskaan taloustietämykselläni loistanut ja en nytkään, koska en ymmärrä koko ongelmaa.
Eivätkö rakennusliikkeet rakenna juuri niitä asuntoja, joille on kysyntää? Miksi ne muita rakentaisivat?
Tulee mieleen entinen Neuvostoliitto ja Ollin pakinat: haluan sokeria, mutta jossain politbyroossa on päätetty, että tarvitsenkin suolaa ja lähden tuntien jonotuksen jälkeen suolasäkki kainalossa tekemään synttärikakkua. Tai se mustapartainen mies lähtee.
Ovatko omistusasujat Helsingissä ylipäänsä jokin suurikin ongelmaryhmä? Eivät takuusti nosta toimeentulotukea, koska ensin asunto on syötävä. Asunto pitää myydä ja käyttää raha elämiseen, ennenkuin on asiaa sossun luukulle.
Asun Turussa n. 5 km keskustasta, jossa olen töissä. Kuljen matkani pyörällä. Mutta sen verran syrjässä asumme (Turussa 5 km keskustasta tämä on mahdollista), että lapset (2) täytyy kuljetaa päiväkotiin ja kouluun autolla. Samoin on erinäisiä harrastuksia ym., joista ei vaan ilman autoa selviä, vaikka se itseäni tietyllä tavalla raivostuttaakin (ajoittain). Haluaisin todella tulla toimeen ilman autoa. Se on lisäksi sikamaisen kallista. (Kävin juuri katsastukessa, 70€; eikä siinä vielä kaikki. Ei mennyt ekalla läpi, ja toinen kerta maksaa taas, ja tieysti korjaamolasku…) Mutta kun siitä autosta ei vaan pääse irti ellei asu ihan keskustassa. Sen ymmärrän, että Helsinkiläinen ei juuri autoa tarvitse. Muu maa on toista maata.
Miksi on vaikea asia myöntää sitä, että köyhät kuuluvat köyhien asuntoihin ja köyhien asuntomaille.
Eikä se ikäänsä voi kestää, että maahanmuuttajille voidaan osoittaa asuntoja hyville vuokra-asuntopaikoille, ja näin samalla lähelle työpaikkojaan.
Mutta voisihan muutaman ratikan ja linjurin reittiä oikaista sieltä muittenkin asutusalueilta, kun maahanmuuttajia Helsinkiin tulevaisuudessa lisää asutetaan.
”Uskon, että julkisilla lastenrattaiden sohjossa manööverointi on mahdollista, mutta käytännössä moni perheellinen kuitenkin valitsee auton.”
Minä olen taas nimenomaa lastenvaunujen tai -rattaiden vuoksi valinnut usein julkiset. Se on niin helppoa, kun nukkuvaa lasta ei tarvitse siirtää vaunuista autoon tai autosta vaunuihin kesken reissun eikä märkiä vaunuja tarvitse kasata autoon pakattaviksi.
Kaiken huippuna vaunujen kanssa voi matkustaa ilmaiseksi ja esikoiselle bussimatka on aina elämys (Helsinginmatkojen ratikkareissut ovat sitä äidillekin).
Kun vielä bussikuskit oppisivat odottamaan pysäkillä sen pienen hetken, että esikoinen istuu turvallisesti penkissä tai ainakin vaunujen jarrut on painettu päälle. On ikävää joutua liikkuvassa bussissa valitsemaan, kumman lapsista turvallisuutta pitää tärkeämpänä.
Hei Välitalolla oölo tänään hS:ssa hyvä lyhyt puheenvuoro ”yhdistämisdmahdollisisat asunnoista”
Minuat seuraavaa ratkaisu voiis edistää, ja vaikka Ode ottaa asiakseen:
Taloni Kirkkonummella on rakennettu 1972 arava-taloksi. yksiöitä, kaksioit ja kolmioita sekä kaksi 4 h + k + kh asuntoa. Yhteen huoneeseen oli oma sisäänkäynti ja oma vessa (ja myöhemmin vielälsitäiin minikeittiö). Huon. omistajan kaverilla ns. meni lusikat jakoon ja vuokrasi huoneen tälle, kun ei sitöä itse heiloineen tarvinnut. –
En tässä selosta enempää. Voi kysyä yksityiskohtia.
Miksi asuntojen kokoa pitäisi säännellä?
– Koska muuten Helsingistä tulisi sinkkuhotelli
Miksi Helsingistä tulisi sinkkuhotelli?
– Koska tällä hetkellä rakentajat saavat paremman tuoton yksiöistä ja rakentaisivat niitä enemmän kuin isoja asuntoja
Miksi rakentajat saisivat yksiöistä paremman tuoton?
– Koska Helsinki sääntelee asuntojen kokoa
Eikö voitaisi ihan oikeasti antaa markkinan löytää oma tasapainonsa?
Perheet eivät tarvitse suuria asuntoja. Voivat asua ihan hyvin pienissäkin. Niin monet perheet jo nytkin tekevät, jos vanhemmat arvostavat hyvää sijaintia enemmän kuin pinta-alaa.
Onhan se tietysti vähän hankalampaa, vähän niin kuin on hankalaa lapsiperheelle elää ilman autoa. Silti autottomuus on Soininvaaran mielestä jostain syystä helppo valinta, mutta asunnon pienuus ei. Miksi ihmeessä?
Vähän mielestäni ristiriitaista Osmolta ajatella, että asuntojen kokoa pitää säännellä, mutta ei esim. autopaikkoja.
Yhtälaillahan huoneistojen pinta-alaa säädellessä maksumieheksi joutuvat syyttömät eli ne jotka haluavat pieniä asuntoja. Isoja asuntoja joudutaan myymään alihintaan, jolloin pienten asuntojen ostajat maksavat puolestaan ylihintaa. Kyllä se sama voitto revitään kokonaisuudesta joka tapauksessa.
Tässä Osmo ja Rakennusteollisuuden toimitusjohtaja Tarmo Pipatti esittävät näkemyksiään tämän päivän Taloussanomissa aiheesta:
http://www.taloussanomat.fi/sivu.php?page_id=1
Asuntopolitiikka olisi helpompaa, jos koko pääkaupunkiseutu olisi yhtä kuntaa. Nyt ne perheet jotka haluavat ison asunnon, ja joilla on siihen varaa, muuttavat Espooseen jos asuntoa ei Helsingistä löydy.
Kari kuvitteli minun toivovan Helsingin subventoivan lapsiperheitä vuokratonteilla veronmaksajien rahoilla. En ohdottanut tätä. Vuokratontissa kaupunki perii vuokran asuinneliötä kohti. Kaupungin perimän vuokran kannalta on samantekevää onko tontilla yksiö vain viiden huoneen asunto.
Omalla tontilla rahastamisella tarkoitin vain tilaneetaa jossa kaupunki ensin myy tontin ja sen jälkeen rakennuttaja hyvin pian talon + tontin. Tällöin tontin arvo + rakennuskulut voidaan laskea. Toki markkinahinta tulee siitä että ihmiset ovat valmiita maksamaan omalla tontilla olevasta asunnosta. Mutta jos tällöin ison asunnon hinta hidastaa sen myyntiä, on kyse hinnoitteluongelmasta, kun alemmallakin hinnalla rakennuskulut + tontinhinta + kohtuullinen kate olisi saatavissa.
Aikaisemmin tontteja myytiin rakennusliikkeille ilman kilpailutusta, jolloin rahastamisen mahdollisuus oli suurempi. Vihreiden vaatimuksesta on kilapilutettu, ja kaupunki onkin saanut tonteista paremman hinnan. Nyt tosin enemmistö päätti että vapaarahoitteiseen vuokra-asumiseen myydään tontit ilman kilpailua. epäloogista eikä kovin tasapuolista.
Rakennusliikkeethän eivät halua tilannetta jossa markkinoille tulee paljon asuntoja kerralla. Se voisi ikävästi laskea hintoja. Helsingin uusien asuntojen osalta niillä on pelko, että rakennetaan liian nopeasti, jolloin asuntoja olisi ”liikaa” tarjolla kerralla.
”Eivätkö rakennusliikkeet rakenna juuri niitä asuntoja, joille on kysyntää? Miksi ne muita rakentaisivat?”
Asunnon ikä on satoja vuosia ja uusien asuntoja on markkinoilla vain häviävän pieni määrä.
Asunnossa asuu sen elinkaaren aikana kymmeniä ihmisiä, joskus tuhansia.
Jotta asunto lisäisi oikeasti kansallisvarallisuutta niin sen on oltava yleiskäyttöinen.
Tätä tukee sekin, että Suomessa muutetaan vilkkaimmin EU:ssa. Itse asiassa sillä on merkittävä vaikutus todelliseen ostovoimaamme, sillä se muuttaa kulutusrakennetta : Me käytämme perusasuntoon rahat, jotka muut käyttävät elämisen laadun parantamiseen
”Miksi asuntojen kokoa pitäisi säännellä?
– Koska muuten Helsingistä tulisi sinkkuhotelli”
Sinkkuhotelli siitä tulee joka tapauksessa, sillä yhden hengen taloudet lisääntyvät nopeasti,
Yhden hengen talouksia on 35 %, kahden 30 % , kolmen 14 %, neljän 12 5 ja yli 4 hengen 7 %
http://www.fennica.net/f/0/12.htm
Minerva Krohn:
No tämä taitaa nyt riippua siitä mitä tarkoitat sanalla pula. Jos Helsinkiin rakennetaan paljon pieniä asuntoja niiden tarjonta kasvaa ja siten hinnat tulevat alas. (Pienten asuntojen rakentaminen tuskin lisää kysyntää…)
Elina:
Juuri näin, jos poliitikot eivät osmoile menemään ja suosi isojen asuntojen ostajia muiden kustannuksella.
Minerva Krohn:
Ilkeästi voisi sanoa, että onhan se politiikan teko varmaankin ”helpompaa”, kunhan äänestäjiltä poistetaan mahdollisuus äänestää jaloillaan ja siirretään päätökset mahdollisimman kauas kansalaisesta.
Vähemmän ilkeästi voisi todeta, että kyllähän nykyisessä hallintomallissakin kieltämättä on ongelmia – mutta en pidä kuntajakoa likikään keskeisimpänä, enkä yhtä suurkuntaa parhaana ratkaisuna.
No nyt minä en sitten enää ymmärrä mitä sinä tarkoitit.
Sanoit aiemmin:
Eivät ne tonttikustannukset nähdäkseni muutu mihinkään annettiinpa se vuokralle tai myytiin. Paitsi tietenkin siinä tapauksessa, että vuokraaminen tapahtuu alihintaan (eli sitä siis subventoivat veronmaksajat).
Vai menikö minulta jotain ohi?
Väität siis, etteivät rakennusliikkeet osaa bisnestään, eli hinnoittelevat isot asunnot väärin?
Täällähän ollaan pikemminkin oltu sillä kannalla, että niille suuremmille asunnoille on Helsingissä vähemmän kysyntää, mutta niitä rakennetaan säännöksistä johtuen ylenmäärin (eli toisin sanoen: pienempien asuntojen ostajat, ja ilmeisesti myös veronmaksajat, subventoivat niitä)
Sanos muuta! Lisäksi se haisee korruptiolle.
Eivät tietenkään halua, mutta kilpailluilla markkinoilla sillä haluamisella ei ole juurikaan väliä. Jos kilpailu siis toimii, mitä toki on epäilty, näyttöä on tosin ollut vähemmän (semminkin kun uusien asuntojen vaikutus asuntomarkkinoiden hinnanmuodostukseen on pieni).
Minä olen aiemmin esittänyt ratkaisuksi kiinteistöveron nostamista (esimerkiksi vain rakentamattomille) tonteille, jolloin rakentamatta jättäminen ei kannata niin hyvin silloin, kun odotellaan ”aikaa parempaa”.
Kari
Kunhan nyt edes tää hölmöily lopetettaisiin heti alkuunsa (ks. alla oleva lainattu).
Mikä ihmeen päähänpinttymä noilla poliitikoilla on, kun haluavat, että kansa maksaa kalliisti ruuasta ja asumisesta? Varsinkin kun mokaukset tehdään tieten tahtoen?
Ihmiset tekevät jo nyt noin puolet vuoden työajasta taksvärkkiä valtiolle ja sen lisäksi vielä ne pistetään maksamaan kalliisti perustarpeiden tyydyttämisestä. Etenkin ne bisnesalueet on ryssitty oikein kunnolla poliittisella kähminnällä ja pelaamisella.
http://www.uusisuomi.fi/raha/87126-hullu-ilmio-asuntonaytoilla
”Pienissä asunnoissa ollaan rakentamassa kuplaa, kun maksetaan yli pyyntihintoja, Inha sanoi.”
”Se on tosiasia ja valitettavaa. Siihen löytyy enemmän syyllisiä Helsingin kaupungin poliitikkojen piiristä, Inha sanoi viitaten Helsinkiin rakennettavien uusien asuntojen 75 neliön keskikokovaatimukseen.”
”Noin puolet helsinkiläisistä on sinkkuja. Vuokraturvan Metsolan mukaan 75 neliön sääntö aiheuttaa sen, että pienten asuntojen ostajat maksavat osan ison asunnon ostajien hinnasta, koska kysyntä isoille asunnoille on niin reilusti vaisumpaa.”
”75 neliön sääntö on älytön. Se on sama kuin että ihmisille saisi tehdä vain pieniä kenkiä, vaikka kysyntää olisi vain tietty määrä. On syntynyt hinnanmuodostusongelma pienille asunnoille.”
Ymmärrän että kaupunki haluaa houkutella hyviksi katsottuja veronmaksajia kaikenlaisin konstein. Ja asuntojen koon säätely on yksi mahdollinen keino, vaikka se onkin tosi keinotekoinen ja epätasa-arvoinen keino.
Tämä ongelma poistuisi, jos kaikki pääkaupunkiseudun kaupungit olisivat yhtä ja samaa kaupunkia, ilman nykyisiä rajoja. Ihmiset voisivat hakeutua asumaan sinne missä kokevat saavansa eniten vastinetta rahalleen, ja silti olisivat saman kaupungin veronmaksajia.Eli markkinat hoitaisivat tilanteen tasapainoon. Keskustan sinkkuhotelliudessa ole mitään vikaa, mutta se että enemmän tilaa kaipaavat (= keskimäärin varakkaammat)muuttavat esim Espooseen, on Helsingin ongelma.
Elina:
”Ovatko omistusasujat Helsingissä ylipäänsä jokin suurikin ongelmaryhmä? Eivät takuusti nosta toimeentulotukea..”
En oikein ymmärrä miksi Elina puhuu vain omistusasujista, sillä koskeehan tämä asia koskee myös vuokralla asujia. Ja vaikka asunnon omistaja onkin suht varakas, voi hän vuokrata asunnon jollekin. Ja pienet asunnot usein vuokrataan vähemmän varakkaille ihmisille.
Pevetti: ”Eikö voitaisi ihan oikeasti antaa markkinan löytää oma tasapainonsa?”
Eikö silloin kaiken johdonmukaisuuden nimissä rakennuttajien pitäisi rynnistää sellaisille alueille joissa takavuosina perinteisen aluerakentamisen keinoin on saatu täsmälleen sitä mitä markkinat haluavat sen sijaan että halutaan änkeä juuri niille valtakunnan reguloiduimmille hehtaareille muuttamaan pelisääntöjä.
”Minä olen aiemmin esittänyt ratkaisuksi kiinteistöveron nostamista (esimerkiksi vain rakentamattomille) tonteille..”
Kyllä. Kiinteistövero pitäisi vain uudistaa maaveroksi, jotta se ei verottaisi rakentamista ja nostaisi rakennuksen hintaa. Jotta maavero toimisi pitäisi laatia maakartta, mihin vuosittain päivitettäisiin maan hinnat. Sitten pitäisi ehkä vielä tehdä kirjanpitouudistus, jotta nämä maa-arvot tulisivat kiiteistöoskeyhtiöiden taseisiin..
Vaikeaa on. Maankorot ovat olleet 100 vuotta poliittisen propagandan kohteena (mitä kutsutaan uusklassisksi taloustieteeksi) ja helppoa ei ole ansiotonta tuloa (maanomistajien kansalaispalkkaa) saada veronalaiseksi.
anna,
Sijoittajat ostavat mielellään juuri pieniä asuntoja, koska saavat suhteessa paljon paremman tuoton kuin perheasunnoista. Eli nämä keskikokomääräykset vähentävät kyllä vuokra-asuntojen määrää. Suurin osa vuokranantajista on piensijoittajia, joilla on 1-2 pientä asuntoa vuokralla.
Helsingissä yksiöstä joutuu pulittamaan vuokraa hyvinkin 600-800 euroa. Kovin vähävaraisia näihin ei valikoituisi, ellei olisi asumistuen vääristävää vaikutusta.
Asumistuki tulee kuitenkin Kelalta eikä näin ollen vaikuta kunnan talouteen. Mikäli henkilö tällaisessa tilanteessa hakee myös toimeentulotukea, hänet kyllä velvoitetaan muuttamaan edullisempaan asuntoon. Tai ainakin pitäisi velvoittaa, en tiedä käytäntöä.
Joka tapauksessa pinta-alasäädökset heikentävät myös työssäkäyvien vuokralaisten tilannetta: yksinelävien, nuorten pariskuntien jne.
Karille, vuokratontissa tontin hinta ei vaikuta asunnon hintaan, vaan sen kulut maksetaan vastikkeeseen sisältyvässä tontin vuokrassa.
Helsingissä on paljon asuntoja vuokratontilla, eikä tonteista perittävää vuokraa ole kilpailutettu. Siten omistustonteilla asuvat osittain subventoivat vuokratontilla asuvia. Tämä kohdistuu muihinkin kuin lapsiperheisiin. Vuosi sitten vanhentuneita sopimuksia uusittiin, ja joitakin tontin vuokria nostettiin. Tätä vastustettiin voimakkaasti.
Tontin vuokraa on kuitenkin vaikea kilpailuttaa; rakennuttajia ei kai voi laittaa kilpailemaan siitä kuka lupaa tulevien asukkaiden maksavan korkeinta vuokraa. Etenkin jos ollaan huolissaan kohtuuhintaisesta asumisesta. Nyt tontit hinnoitellaan kiintesitövirastossa joka arvioi tonttien käyvän arvon josta vuokra lasketaan
Anna:
No minä en kyllä ”ymmärrä”. Ei kaupunki ole mikään liikeyritys, jonka on tarkoitus kasvattaa omaa voittoaan tai liikevaihtoaan. Kaupunki on olemassa niitä ihmisiä varten, ja sen on tarkoitus tarjota niille ihmisille palveluita, jotka katsotaan järkevämmäksi hoitaa yhteisesti kuin yksittäisten ihmisten välillä.
Jos asukkaat ovat köyhempiä, niin so not? Sitten niiltä ei voida kerätä niin paljoa veroja, jolloin palvelutkin ovat tietenkin heikompia.
Onhan se varmaan poliitikkojen kannalta paljon hienompaa, jos pääsee isompia kasoja toisten rahoja mälläämään ja rakentamaan pompöösejä musiikkitaloja ja metroja, mutta ei se nyt mikään ”kaupungin” tai sen asukkaiden ongelma ole.
Minusta taas se nimenomaan estäisi valitsemasta asuinpaikkaansa sen mukaan, mistä saa eniten vastinetta rahoilleen.
Kari
OK, nyt alan ymmärtää, mistä tässä oikein kenkä puristaa, vaikka alkuperäisessä blogipostauksessa ei tästä ollutkaan mitään mainintaa. Kyse ei olekaan siitä, että pohdittaisiin sitä, miten omalla rahalla oman asunnon hankkijoita kohdeltaisiin, vaan siitä, että ei haluta, että Helsingissä pyöritetään bisnestä, jossa kovalla rahalla rakennetaan asuntoja, joita myydään sijoittajille, jotka taas vuokraavat ne ihmisille, jotka eivät suinkaan maksa vuokria itse vaan saavat siihen rahat veronmaksajilta.
Koska tämän bisneksen säännöstely on monimutkaisella sosiaaliturvajärjestelmällä tehty sellaiseksi, että a) yksinasumalla saa enemmän neliöitä kuin kimpassa ja b) toimeentulotuella on tietty maksimimäärä, mutta sen alle jäämisestä ei tuen saaja hyödy senttiäkään. Tämä johtaa tietenkin siihen, että rakennetaan asuntoja, jotka ovat yksinäisiä ihmisiä varten ja joiden koko on hyvin pieni, koska muuten törmätään toimeentulotuen ylärajaan neliöhintojen ollessa niin korkeita kuin ne Helsingissä ovat.
Ja koska Helsinki haluaa välttää tämän, se pakottaa rakentajat rakentamaan sellaisiakin asuntoja, joita omilla rahoillaan maksavat ostaisivat. Tämä on kai sitten rakennusfirmoille huonompaa bisnestä kuin valtion/kunnan rahojen kuppaaminen, koska ihmiset ovat yleensä tarkempia omista kuin muiden rahoista.
Kyse ei siis ole mistään markkinoiden itse tuottamasta kysynnän ja tarjonnan huonosta kohtaamisesta (missä ei olisikaan mitään järkeä, kuten moni kirjoittaja on tässä ketjussa jo osoittanut), vaan siitä, että tukisysteemillä on omaehtoisesti aiheutettu tällainen ongelma.
Ongelman voisi purkaa sillä, että vuokran sijaan tukien varassa eläville ihmisille maksettaisiin perusturvaa, jolloin heillä itsellään olisi intressi minimoida asumisensa menoja. Helpoin keino tähän olisi tietenkin muuttaa jonnekin kauemmas Helsingin keskustasta. Toinen keino olisi soluasuminen, jota opiskelijat usein käyttävät.
Seuraus olisi kummastakin se, että pienten asuntojen kysyntä Helsingin keskustassa laskisi, mikä tietenkin laskisi hintoja ja mikä puolestaan aiheuttaisi sen, että rakennusfirmat alkaisivat rakentaa vapaaehtoisesti muunkin tyyppisiä asuntoja kuin niitä toimeentulotukilaisten kanakoppeja.
Nykysysteemissä kumpaakaan noista ei kannata tehdä. Jos muutat kauemmas Helsingin keskustasta halvempaan asuntoon, kaikki siitä koituva taloudellinen hyöty menee muihin kuin muuttajan omiin taskuihin. Jos muutat jonkun kanssa yhteen, tukia todennäköisesti leikataan, koska oletetaan, että se toinen ihminen elättää sinua, vaikka kyse olisi puhtaasti taloudellisista syistä tehtävästä yhteisasumisesta.
Ja lopuksi ihan vain sivuhuomiona, siitä Taloussanomien jutusta sattui silmiin, että maan isoimmat ja pienimmät asunnot ovat pääkaupunkiseudulla. Helsingissä ovat maan keskimäärin pienimmät ja Kauniaisissa suurimmat asunnot.
Mielestäni ongelma ei ole asuntokokojen sääntely, vaan rakennusteollisuuden täydellinen pysähtyneisyys ja tulojen maksimoiminen.
Pysähtyneisyys näkyy siinä, että mitään uutta ei kehitetä tai kokeilla. Periaate on se, että kaikki rakentavat sitä mistä eniten rahaa irtoaa ja sen on sitten paras kelvata asunnon ostajille. Kun kysyntä pidetään keinotekoisesti pienenä, niin pakostikin kaikki asunnon menevät kaupaksi – vaihtoehtoja ei ole.
Erinomainen esimerkki rakennusteollisuuden pysähtyneisyydestä ja tulojen haalimisesta on asuntojen energiatehokkuus. Suurin osa omakotitalojen rakentajista on jo pitkään eristänyt talonsa paremmin kuin rakennusliikkeet. Lisäksi energian talteenottava ilmastointi on jo pitkään ollut ihan normijuttu omakotitaloissa.
Rakennusliikkeiden rakentamiin taloyhtiöihin energian talteenottava ilmastointi saatiin vasta pakottamalla.
Laman alkaessa rakennusliikkeet säikähtivät, näytti siltä että uusia asuntoja jäi normaalia enemmän käsiin. Tästä syystä sitten asuntoaloitukset laitettiin jäihin ja ei kovan rahan taloja tälläkään hetkellä juuri rakenneta. Lähinnä pienillä yhtiöillä on projekteja menossa ainakin Tampereen seudulla.
Näyttäisi siltä, että valtion tukema vuokratalorakentaminen ja tarjonnan vähyys pelastavat rakennusliikkeet nytkin – minkään ei siis tarvitse muuttua, hinnat voivat vain nousta.
Miksi tällaiseen järjestelmään täytyisi suostua? Kaikki maksavat itsensä kipeäksi siitä, että pääsevät edes jotenkin asumaan. Samaan aikaan rakennusala pitää myös yllä suurta harmaan talouden sektoria ja tällekään ei muka voida tehdä mitään.
Osmo, voisiko kaupunki alkaa aktiivisesti ajamaan asumisen kustannuksia alas? Tämä voisi ehkä tapahtua sillä, että kaavoitetaan esim. rivitaloyhtiötontit kytketyiksi omakotitaloiksi ja jaetaan ne suoraan omistajille, jotka sitten rakentaisivat oman talonsa. Tietenkin kaavoitusta tulisi lisätä huomattavasti, että tontteja todella riittäisi useammalle. Kerrostalojen rakentamisessa kaupunki ehkä joutuisi ottamaan aktiivisen suunnittelijan ja rakennuttajan roolin, tulevat asukkaat voisivat olla rahoittajina.
Minerva, eivät muut veronmaksajat subventoi halvalla vuokratontilla asuvien asumista, vaan ne rahat ovat jo menneet rakennuttajan taskuun. Jos rakennuttaja saa rakentaa käypää hintaa halvemmalle vuokratontille, niin silloin se tietenkin nostaa uuden asunnon hintaa niin, että ostajan kannalta on yhdentekevää, maksaako hän matalamman hinnan kalliilla vuokratontilla olevasta asunnosta vai korkean hinnan halvalla tontilla olevasta. Kumpikin tuottaa hänelle samat kuukausimenot.
Ja tästä pääsemme tietenkin siihen, että voidaan ne vuokratonttien vuokratkin kilpailuttaa ihan samalla tavoin kuin omistustontitkin. Rakennusyhtiöt voivat tietenkin tarjota korkeita vuokria, mutta sitten niiden on vaikea saada ketään muuttamaan niihin rakentamiinsa asuntoihin, koska korkea tonttivuokra karkoittaa ostajia. Jostain kohti löytyy se oikea markkinahinta, jonka yli rakennuttajan ei kannata mennä, koska oma voitto jää liian pieneksi, mutta jota alemmaskaan ei voi mennä, koska muuten joku muu kaappaa sen tontin.
Mitä tässä ketjussa koko ajan esiintuotuun ”rakennuttajat ovat rakentamatta, koska hinnat laskisivat” kartellivihjailuun tulee, niin jos mitään eksplisiittistä kartellia ei ole, niin yksittäisen rakennusfirman ei kannata olla rakentamatta, koska sen oma rakennus ei juuri hintoja heiluta, mutta toisaalta se voi hyödyntää sitä, että muut eivät rakenna ja siten hinnat pysyvät korkealla. Tämä taas pakottaa muutkin rakentamaan ja piiri pieni pyörii.
Ja jopa siinä tapauksessa, että kartelli olisi olemassa, on muualta Suomesta tai jopa ulkomailta tulevilla rakentajilla insentiivi tulla syömään helsinkiläisten rakentajien ilmainen lounas pois, jos nämä ovat rakentamatta. Kaupungille riittää, että se kaavoittaa tarpeeksi, jotta näiden uusien tulijoiden kartellinsekoitus ei kaadu siihen, että rakennushalua olisi, mutta kartellirakentajat ovat rohmunneet itselleen kaikki tontit.
Kari:”No minä en kyllä “ymmärrä”. Ei kaupunki ole mikään liikeyritys, jonka on tarkoitus kasvattaa omaa voittoaan tai liikevaihtoaan. Kaupunki on olemassa niitä ihmisiä varten, ja sen on tarkoitus tarjota niille ihmisille palveluita, jotka katsotaan järkevämmäksi hoitaa yhteisesti kuin yksittäisten ihmisten välillä.”
Olennaista on nyt muistaa, keitä ”ne” ihmiset ovat. Ne ovat ennen kaikkea kaupungissa jo asuvat ja heistäkin vain ne, jotka aktiivisesti äänestävät. Näiden jo kaupungissa asuvien kannalta on järkevää houkutella kaupunkiin uusia veronmaksajia ei tukien varassa eläjiä, koska edelliset vähentävät nykyasujien verokuormaa, kun taas jälkimmäiset lisäävät sitä. Kun tähän yhdistää vielä sen, että tukien varassa elävät eivät yleensä ole kovin aktiivisia äänestäjiä, se ”kaupungin halu” vastaa yleensä aika pitkälti siellä asuvien veronmaksajien halua.
Toinen jo kaupungissa asuvien (tai ainakin osan heistä) etu on se, että asuntojen hinnat nousevat tai eivät ainakaan laske. He siis hyötyvät siitä, että keinotekoisesti pidetään yllä niukkuutta vähällä kaavoituksella. He maksoivat asunnostaan pitkän pennin. He eivät halua, että sen arvo romahtaa siksi, että yhtäkkiä kaavoitetaan paljon lisää maata, johon rakennetaan paljon asuntoja. Muualta kaupunkiin haluvien intressi on täsmälleen päinvastainen. Valitettavasti kaupungin asioista päättävät 100%:sti siellä jo asuvat, kun taas sinne haluavilla ei ole mitään sanavaltaa. Tähän samaan liittyy tietenkin vielä NIMBY-ilmiö, eli uusia asuntoja voi kyllä rakentaa muualle, muttei ihan tähän minun viereeni.
Toki kaupungissa on myös vuokralla asujia ja niitä, jotka haluaisivat vaihtaa suurempaan asuntoon, ja näille ryhmille tietenkin asuntojen halpeneminen olisi hyvä asia. Niinpä harjoitettu kaavoituspolitiikka ei nyt ole ihan niin jo kaupungissa omistusasunnon omistavien omaisuuden maksimointia, kuin yllä esitän.
Elina, olet aivan oikeassa. Mutta vaikka vuokra-asuja saisikin asumistukea Kelalta, mikä ei suoraan vaikuta kaupungin talouteen, hänen tulonsa ovat silloin niin pienet, etteivät ne kaupunkia juuri rikastutakaan.
Ja voihan olla, että se vuokralla asuja saakin sitä toimeentulotukea, minkä kaupunki maksaa. Tuosta en kyllä tiedä, voidaanko hänet velvoittaa muuttamaan silloin halvempaan kämppään.
Kari: ”No minä en kyllä “ymmärrä”. Ei kaupunki ole mikään liikeyritys, jonka on tarkoitus kasvattaa omaa voittoaan tai liikevaihtoaan.”
No ei se mikään liikeyritys ole, mutta en ihmettele, että sekin yrittää ajaa omaa etuaan. Kai se aina kuitenkin eduksi on, jos on enemmän rahaa käytössä.
Selvennykseksi, en kannata asuntojen kokosäätelyä. Mutta ehkä ymmärrän miksi sitä halutaan tehdä.
Minerva Krohn:
Ja miten tämä sitten käytännössä muuttaa asiaa? Tietenkin omalla tontilla olevan asunnon hinta on korkeampi, mutta ei se sinällään siihen asumisen hintaan (juurikaan) vaikuta. Jos siis tontista peritään käypää vuokraa.
Tietenkin sitä vastustettiin. Jos kaupunki lahjoittaisi minullekin tuhansia tai kymmeniätuhansia euroja vuodessa veronmaksajien rahoja, niin tietenkin minä vastustaisin käytännön muuttamista viimeiseen asti.
Jos se on vaikeaa, niin sehän voidaan ratkaista yksinkertaisesti myymällä ne tontit huutokaupalla.
Samuli Saarelma:
Näyttää tosiaan siltä, että analyysisi on varsin oikeaan osuva. Lisäisin tähän vielä sen, että tuo asumistuki johtaa myös uskomattomaan kikkailuun ja jopa tehottomaan asuntojen käyttöön. Ei kannata luopua esimerkiksi varastona toimivasta opiskelijakämpästä, koska se on käytännössä ilmainen.
Jos asiaa selvitettäisiin, niin luulen, että tulisimme havaitsemaan mm. sellaisen ilmiön, että opiskelijoista ja muista erilaisia tukia saavista hyvin merkittävä osa on kirjoilla ihan muualla kuin missä oikeasti asuu ”vero- ja tukijärjestelmäteknisistä syistä”. Tästä minulla olisi monta hauskaa tarinaa, mutta taidanpa jättää kertomatta ihan juridisista syistä 🙂
Kari
”Asumistuki tulee kuitenkin Kelalta eikä näin ollen vaikuta kunnan talouteen.”
Tulee kyllä, mutta tulot heillä kuitenkin ovat sen verran pienet, etteivät he veroja kovin paljoa maksa. Veikkaisin, että yhdestä isommasta asunnosta, jossa asuu kaksi työssäkäyvää lapsineen, kaupunki saa paremmin verotuloja, kuin kahdesta pikkuasunnosta, jotka omistaja on vuokrannut eteenpäin.
Minerva Krohn:
Saatoin nyt ymmärtää vähän väärin, koska tämä on mielestäni täysin älytön tapa ajatella, enkä usko, että oot täysin älytön… mutta silläkin uhalla:
Se vastike vaikuttaa asunnon hintaan! Minä ainakin oon valmis maksamaan asunnosta yhtiössä jossa on vuokratuloja merkittävästi (tai sen ylläpitäminen vaan on halvempaa) enemmän kuin asunnosta, jossa on korkea yhtiövastike.
Kari: Olipa muuten hienosti kirjoitettu toi sun viimeinen!
Jani:
Ei tartte olla kummoinen ruudinkeksijä, että ymmärtää niiden asuntojen kelpaavan ostajille parhaiten, joista saa eniten rahaa.
Hei meneekö vuokratuloista muuten veroa kaupungille?
Vuokratulo on pääomatuloa, joka maksetaan valtiolle ja vain valtiolle
Jani:”Periaate on se, että kaikki rakentavat sitä mistä eniten rahaa irtoaa ja sen on sitten paras kelvata asunnon ostajille. Kun kysyntä pidetään keinotekoisesti pienenä, niin pakostikin kaikki asunnon menevät kaupaksi – vaihtoehtoja ei ole.”
Jos tämä toimii asunnoissa, niin miksei se toimisi kaikessa muussakin? Tehdään huonoja autoja ja kyllä niiden on sitten parasta kelvata auton ostajalle.
Tarkoittanet tuossa sitä paitsi kirjoittaa, että tarjonta pidetään keinotekoisesti pienenä. Ymmärrän, että jos rakennuskartelli saa poliitikkojen voitelulla haalittua itselleen kaikki kaavoitetut tontit, tämä on mahdollista, mutta muuten ei.
Lisäksi tuo ”menee kaupaksi” on lepsu ilmaus. Kaikki menee tietenkin kaupaksi, kun hinta on sopiva. Rakennusfirma kuitenkin haluaa luonnollisesti mahdollisimman korkean hinnan. Tällöin sen kannattaa rakentaa sellaisia asuntoja, joita ihmiset haluavat, koska niistä ihmiset ovat valmiita maksamaan enemmän kuin sellaisista, joita eivät halua. Tämä varmaan pätee niihin energiavekottimiinkin. Kerrostaloasujat eivät arvotaneet energiatehokkuutta paljoakaan, osin ehkä siksi, että lämpökulut ovat yleensä osa yhtiövastiketta, jossa se ei paista silmiin yhtä selvästi kuin vaikkapa sähkölaskussa. Toinen syy voi olla se, että kaukolämmitettyjen kerrostalojen kohdalla energian hukkaaminen ei ole niin kallista kuin sähkölämmitetyssä pientalossa. Joka tapauksessa turha niitä rakentajia tässä on syyttää. Jos energiavimpaimille olisi ollut kova kysyntä (eli ihmiset olisivat olleet valmiita maksamaan ylihintaa asunnosta talossa, jossa sellainen on), niin kyllä sellaisia olisi kovastikin asenneltu.
”Kerrostalojen rakentamisessa kaupunki ehkä joutuisi ottamaan aktiivisen suunnittelijan ja rakennuttajan roolin, tulevat asukkaat voisivat olla rahoittajina.”
Paitsi, että ihmiset eivät halua tuollaiseen riskipeliin ryhtyä, vaan ennemmin ostavat asunnon avaimet käteen periaatteella. En näe mitään syytä, miksi kaupunki toimisi yhtään tehokkaammin rakentajana kuin yksityiset firmat. Sosialismi ei toimi. Eikö NL tämän jo osoittanut?
Se, mikä jutussasi oli järkevää, oli lisäkaavoituksen vaatiminen. Tämä on omiaan murtamaan mahdolliset kartellit rakennusalalla, koska mitä enemmän kaavoitettua maata on tarjolla, sitä vaikeampi sen kartellin on haalia niitä kaikkia itselleen.
Artturi, olen samaa mieltä että vuokratontin aiheuttaman korkeamman vastikkeen pitäisi näkyä asunnon hinnassa myös vanhassa kannassa, mutta paradoksaalisesti ei kovin hyvin näy. Toisaalta esim Oikotie ei mahdollista hakuehdoksi omaa tonttia.
Eivätkös asuntoyhtiöt yleensä ole voiton suhteen plus miinus nolla tilanteessa, jotteivät joudu mitään veroja maksamaan? Vuokratulot menevät vain sinne yhteiseen pottiin yhtiövastikkeiden kanssa ja tästä maksetaan sitten kaikki menot. Vastikkeen suuruutta justeeraamalla saadaan voitto pysymään aina nollassa eikä kukaan joudu maksamaan veroja.
Ehkä on mahdollista se, että asuntoyhtiöllä on niin paljon vuokratuloja, että ne yksinään kattavat kaikki menot ja vielä jää ylikin. En osaa sanoa, miten yhtiöt tällaisessa tilanteessa toimivat.
”Älä Osmo viitsi alkaa halkomaan hiuksia. On päivänselvää että sinkun on paljon helpompi hyödyntää julkisia kuin lapsiperheen, toisin sanoen sinkku arvostaa aivan varmasti enemmän julkisia ja vähemmän omaa autoa kuin lapsiperhe.”
Tästä minulla on muuten käytännön kokemusta. On muuten aika hankalaa lapsiperheellä, jos ei asu ihan keskustassa. Jos asuu alueella, jonne kulkee vain muutama dösä, tai juna, niin kulkeminen on heti hankalampaa, koska vuorovälit harvenevat aika paljon heti kun virka-aika loppuu.
Pitää asua sellaisen väylän varrella, joka on keskustaan sisääntuloväylä. Esim. Mäkelänkatu on tämmönen. Silloin on lapsiperheelle riittävän hyvät liikkumismahdollisuudet julkisilla liikennevälineillä.
Esimerkiksi Katajanokka ei välttämättä ole kovinkaan hyvä, on muuten vähän syrjäinen paikka jos pitää roudata rattaita.
Me puhuimme siitä, voiko lapsiperhe asua kantakaupungissa ilman autoa. Vasta-argumentiksi ei käy, että kantakaupungin ulkopuolella se on vaikeata. Skattalla on paljon lapsiperheitä ilman autoa. Kantakaupungin ruokakunnista autottomia on 58,8 %.
Autokeskustelu on vähän hassua rajata pelkkää kantakaupunkia koskevaksi. Joukkoliikennettä suunniteltaisiin varmaan aika eri tavalla, jos sen pääasiallinen ajateltu kohderyhmä olisivat kantakaupungissa asuvat. Mihin muuten vedät kantakaupungin rajan? Pitkään siltaan?
Jaakko:
Minusta kantakaupunki on sinänsä ihan hyvin määritelty. Kantakaupungin muodostavat ne kaupunginosat, jotka olivat osa Helsinkiä ennen vuoden 1946 liitosalueita:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Helsingin_kantakaupunki
Kari
Minerva Krohn:
En nyt sinänsä epäile tämän väitteen todenperäisyyttä, mutta suhtaudun siihen kuitenkin skeptisesti. Millä perusteella väität, että yhtiövastikkeen koko vaikuttaa hintoihin liian vähän?
(ps. oma tontti on hakuehtona etuovessa…)
Artturi, minä kyllä luulen, että yhtiövastike voi vaikuttaa asuntojen hintoihin liian vähän, kuten Minerva arveli. Vaikutus voisi tulla esim. siten, että ostaja saa pankista x euron ennakkolainapäätöksen ja ostaja lähtee sen mukaan etsimään asuntoa. Siinä tilanteessa halvempi asunto, jossa on ’ylisuuri’ vastike voi vaikuttaa kannattavalta ja pankin kululaskelmaan voi menot aina justeerata sopivaksi.
Luulen, että monen asunnon hankintaan vaikuttaa enemmän se, minkäkokoisen lainan pankista saa, kuin se, minkäkokoisista kuukausittaisista asumismenoista itse selviyty.
Toinen outous asuntomarkkinoilla on putkiremontin vaikutus vanhan asunnon hintaan. Asunnot tuntuvat olevan melkein saman hintaisia silloin, kun putkiremontin ajankohta ei vielä ole tiedossa ja sen jälkeen, kun putkiremontti on tehty. Ja kun putkiremontin ajankohta tulee tietoon, asunnon arvo laskee hetkellisesti merkittävästi.
Jaakko: Voi se olla noinkin, mutta minusta luulo ei nyt tässä riitä. Noin yleensä markkinat toimivat yllättävän hyvin, paljon paremmin kuin mitä ihmiset yleensä luulevat.
Siksi, kun Osmo väittää, että rakennusliikkeillä on pakko olla kartelli, koska ne ovat vähentäneet rakentamistaan suhtaudun siihen varauksella ja samalla varauksella suhtaudun siihen, että pankit ja asunnon ostajat olisivat niin tyhmiä, että eivät osaisi laskea yhtiövastiketta mukaan asunnon arvoon.
Molemmat ovat toki mahdollisia, mutta ilman todisteita epätodennäköisiä.
Osmo
”Me puhuimme siitä, voiko lapsiperhe asua kantakaupungissa ilman autoa. Vasta-argumentiksi ei käy, että kantakaupungin ulkopuolella se on vaikeata.”
Minä en väittänyt että lapsiperhe ei voi asua ilman autoa, väitin vain, että sinkulla on lapsiperheeseen verrattuna suhteellinen etu julkisen liikenteen käytössä ja että lapsiperhe keksii autolle todennäköisesti enemmän elämää helpottavaa käyttöä kuin sinkku.
Syltty jo hyvin vastasikin tähän täysin sivujuonteeksi tarkoitetusta heitostani ”perhe tarvitsee auton” lähteneeseen inttoon.
Lisäisin vielä sen verran, että auton käyttö ei ole perheille vain suhteellisesti enemmän elämää helpottava kuin se on sinkuille, vaan myös sen suhteelliset kustannukset ovat alemmat, koska parilapsisen perheen ja sinkun autolla liikuttelu maksaa käytännössä saman, mutta julkisilla liikkumisen kustannuksissa on suuri ero. Noin etenkin, kun puhutaan pidemmistä matkoista, jolloin ei suinkaan saa matkustaa ilmaiseksi kuten lastenvaunujen kanssa saa.
#
Elina kirjoitti 11.3.2010 kello 11:24
Helsingissä yksiöstä joutuu pulittamaan vuokraa hyvinkin 600-800 euroa. Kovin vähävaraisia näihin ei valikoituisi, ellei olisi asumistuen vääristävää vaikutusta.
#
Tässä perusteita asumistuen määräytymiseen. Asumistuki on maksimissaan 80% vuokran määrästä, kunhan ao. edellytykset täyttyvät. Loppua 20% vuokranmäärästä ei Helsingin sossukaaan automaattisesta maksa, vaan vuokran ja asumistuen erotuksen määrästä päättää sossu, ja sossu katsoo taulukosta, kuinka paljon asumituen ylitsejäävästä osasta myöntää toimeentulotukena.
Tässä esimerkki, kuinka asumitukea Kelassa yhksiasujalle lasketaan ja myönnetään:
###
Esimerkinomaisesti. Yksinasuja X asuu Vantaalla
(I kuntaryhmä). Asunnon pinta-ala 46,5m2.
Bruttotulot työmarkkinatuki 25,63 e /vrk.
Asunnon valmistusmisvuosi 1987. Asunnon
valmistumisvuosi vaikuttaa korvattavaan
maksimineliövuokraan. 37m2 maksimi
neliömäärä yksinasuvalle. Vuokra
425 e / kk.
Heti voidaan kirjoittaa tällainen
yhtälö asumistuen määräytymiselle :
0,8*(37/46,5)*(vuokra-omavastuu) = as.tuki
Yhtälössä oleva vuokra muutetaan toiseksi,
jos neliövuokrasi on lain määreiden mukaan liian kallis.
Maksimineliövuokrat löytyvät ao. dokumentin
taulukosta. Maksimi neliövuokrat riippuvat siitä
missä asuu. Kunnat on jaettu I-IV kuntaryhmiin.
Omavastuuosuus riippuu bruttotuloista kuukaudessa.
Kuntaryhmissä erilaiset omavastuuosuudet.
http://www.finlex.fi/data/sdliite/liite/5610.pdf
(Huom. linkin dokumentti on vuodelle 2009)
1
Onko neliövuokra liian kallis :
425/46,5=9,13
Taulukko kertoo I kuntaryhmän maksimi neliövuokran
olevan 10,75 e 1987 rakennetulle asunnolle.
Siis ei tarvitse muuttaa vuokraa.
Jos neliövuokra olisi ollut suurempi kuin 10,75,
niin vuokra olisi määritetty uudeksi :
10,75 * 46,5.
Nyt yhtälö näyttää tältä :
0,8*(37/46,5)*(425-omavastuu) = as.tuki
2
Omavastuu osuudet löytyvät linkin dokumentista.
Minun bruttotulot muutetaan kuukausituloksi
kertoimella 21,5 :
25,63*21,5=551
Taulukosta katsotaan, että meneekö bruttotulo
liian korkeaksi, että syntyykö omavastuuosuutta.
Taulukko kertoo, että kuntaryhmissä I-II
1 henkilön tuloilla 0-555 euroa, omavastuu
on 0.
Päädytään tällaisee yhtälöön :
0,8*(37/46,5)*(425-0) = 270,5 = as.tuki
Tämä laskelma pätee kerrostaloasuntoon missä
on keskuslämmitys. Jos talossa on esim.
puulämmitys, saattaa yhtälö muodostua
jonkin verran toisenlaiseksi, mutta ei
merkittävästi toisenlaiseksi.
###