Erityiskorvattavat lääkkeet ja maksukatto

(Kir­joi­tus on julka­istu kolumn­i­na lääkärilehdessä)

‘Ter­vey­den­huol­lon mak­su­ja yritetään pitää kohtu­ullisi­na mak­suka­toil­la. Kun­nal­lisen ter­vey­den­huol­lon asi­akas­mak­su­jen kat­to on 633 euroa ja lääkeku­lu­jen 672, 70 euroa vuodessa. Huonol­la onnel­la voi siis joutua mak­samaan ter­vey­den­huoltomenoina yli 1300 euroa vuodessa. Yksi SATA-komitean tehtävistä oli laa­tia ehdo­tus näi­den mak­sukat­to­jen yhdis­tämis­es­tä. On itse asi­as­sa kol­maskin kat­to matkaku­luille, mut­ta tämä jätet­ti­in tarkastelun ulkopuolelle.

Jos mis­tään ei löy­dy lisää rahaa, yhdis­tet­ty mak­sukat­to tulisi ole­maan tasol­laan korkeampi kuin kumpikaan eril­li­sistä katoista eli noin 860 euroa. Ne häviäi­sivät, joil­la on paljon lääkeku­lu­ja mut­ta ei san­ot­tavasti hoitoku­lu­ja tai päin­vas­toin. Häviäjiä olisi paljon ja voit­ta­jia vähän.

Voit­ta­jia oli­si­vat ne, joil­la nyt ylit­tyvät molem­mat katot eli siis huonoim­mas­sa ase­mas­sa ole­vat. Nämä ovat lisäk­si usein myös pien­i­t­u­loisia. Suu­rit­u­lois­t­en kesku­udessa on yleistä puhkaista lääkeku­lu­jen mak­sukat­to. Tulota­so näyt­tää vaikut­ta­van esimerkik­si koles­tero­lilääkkei­den val­in­taan. Nämä ovat tietenkin vain keskiar­voluku­ja. Suuria lääkeku­lu­ja on myös pienituloisilla.

Vaik­ka lisää rahaa ei saataisi, olisi oikei­den­mukaista yhdis­tää mak­suka­tot, kos­ka näin autet­taisi­in niitä, joil­la on paljon sekä hoito- että lääkeku­lu­ja, mut­ta demokra­ti­as­sa on vaikea viedä saavutet­tu­ja etu­ja. Vähin­tään yhtä vaikea­ta olisi muu­tos päin­vas­taiseen suun­taan. Jos meil­lä nyt olisi yhdis­tet­ty mak­sukat­to, ehdo­tuk­sel­la siir­tyä nykyiseen jär­jestelmäämme ei olisi läpi­menon mah­dol­lisuuk­sia. Sil­loin pidet­täisi­in vääränä, että kaik­ista huono-osaisim­mat häviäisivät.

Jos kaik­ki oli­si­vat keski­t­u­loisia, mak­sukat­to­jen olisi perustel­tua olla nyky­istä korkeampia; jokin vas­tuu on hyvä olla omista ter­vey­den­huoltomenoista. Sairaat ovat kuitenkin usein pien­i­t­u­loisia. Olisi perustel­tua tehdä mak­sukatos­ta tulosi­don­nainen niin, että kat­to olisi sitä mata­lampi, mitä pienem­mät ovat tulot. Tätä vas­tuste­taan, kos­ka uudet tulosi­don­naisu­udet heiken­täi­sivät työn­teon kan­nus­timia. En pidä tätä argu­ment­tia kovin vahvana.

Suuria lääke­meno­ja kohtu­ullis­te­taan myös eri­tyisko­r­vat­tavu­u­den avul­la. Tarvi­taanko todel­la kah­ta rin­nakkaista tukimuo­toa? Eri­tyisko­r­vat­tavu­us on mak­sukat­toa van­hempi tukimuo­to, jos­ta ei kuitenkaan luovut­tu, kun mak­sukat­to otet­ti­in käyt­töön. Eri­tyisko­r­vat­tavu­u­den ajatuk­se­na on taa­ta, etteivät kroon­ista sairaut­ta sairas­ta­van lääk­keet tule kohtu­ut­toman kalli­ik­si, mut­ta eikö mak­sukat­to ajaisi saman asian? Voisimme alen­taa mak­sukat­toa, jos eri­tyisko­r­vat­tavu­ud­es­ta luovut­taisi­in. Mik­si joitakin diag­noose­ja pitää tukea enem­män kuin toisia? Eikö se joh­da poti­las­ryh­mien väliseen eriarvoisuuteen?

Eri­tyisko­r­vat­tavaa lääket­tä käyt­tävät var­maan pitävät jär­jeste­lyä oikeutet­tuna. Hei­dän pitäisi kuitenkin pystyä selit­tämään se, miten hei­dän tilanteen­sa poikkeaa niistä kalli­ista lääke­hoidoista, joi­hin eri­tyisko­r­vat­tavu­ut­ta ei ole. Eikö riit­tävän mata­la mak­sukat­to olisi tas­a­puolisin tapa tukea kallista lääke­hoitoa tarvit­se­via diag­noosista riippumatta?

Eri­tyisko­r­vat­tavu­ut­ta mak­suka­ton rin­nal­la voi perustel­la sil­lä, että sairas­tu­mi­nen on kohtu­ut­toman huonoa tuuria, sairaus on eri­tyisen myötä­tun­toa herät­tävä tai lääke on sairau­den hoitoon vält­tämätön. Lähtöko­htana pitäisi kuitenkin olla, etteivät lääkärit määrää turhia lääkkeitä. Lapse­na saatu dia­betes on huonoa tuuria, mut­ta niin on sairas­tu­mi­nen melkein aina.