Mikä on muuttunut (2)

Palveluyhteiskunta ei kestä verotusta

Pohjo­is­mainen hyv­in­voin­tiy­hteiskun­ta perus­tuu korkeaan vero­tuk­seen. Vuo­sisadan alun talousasiantun­ti­joiden ennus­tuk­sista huoli­mat­ta tämä ei ole lamaut­tanut talout­ta. Korkean vero­tuk­sen maat ovat men­estyneet taloudel­lis­es­ti jopa parem­min kuin mata­lan vero­tuk­sen maat, mut­ta tämän osalta on parem­pi olla väit­tämät­tä mitään kausaliteetista.

Korkea vero­tus on kuitenkin muo­van­nut maid­en elinkeino­raken­net­ta. Köy­hässä intialaises­sa kylässä on enem­män rav­in­toloi­ta kuin suo­ma­laises­sa kirkonkylässä. Jos vero­tus­ta ei lainkaan olisi, olisi ratio­naal­ista, että joku erikois­tuu kokik­si ja tekee ruokaa muille. Kok­ki selviää urakas­ta nopeam­min, tulos on parem­paa ja raa­ka-aineet tule­vat käyte­tyik­si parem­min.  Työn­jako muut­tuu vähem­män houkut­tel­e­vak­si, jos ran­gais­tuk­se­na siitä, että joku erikois­tuu kokik­si ja muut mak­sa­vat hänelle ruuan­laitoista, pitää puo­let hin­nas­ta mak­saa yhteiskun­nalle veroina.

Veroki­ilal­la tarkoite­taan sitä osu­ut­ta, joka työ­nan­ta­jan mak­samas­ta brut­tokus­tan­nuk­ses­ta menee eri muodois­sa verot­ta­jalle. Jos työ­nan­ta­jan kus­tan­nus on 100 euroa, tästä menee ensin arvon­lisäverona 22 euroa ja työ­nan­ta­jan sosi­aal­i­tur­va­mak­suina ja eläke­mak­suina toiset 22 euroa. Työn­tek­i­jän brut­topalk­ka on noin 56 euroa, jos­ta mar­gin­aaliv­erona menee verot­ta­jalle noin 25 euroa. Rahas­ta, joka työ­nan­ta­jan tililtä läh­tee, pää­tyy palka­nsaa­jan tilille noin 40 pros­ent­tia lop­un men­nessä verottajalle.

Jos toinen on hyvä kok­ki ja toinen hyvä hakkaa­maan halko­ja eikä mitään vero­ja ei olisi, halon­hakkaa­jan kan­nat­taisi haka­ta kokin puut ja saa­da vastapalveluk­si hyvin tehtyä ruokaa. Jos kuitenkin halon­hakkaa­ja mak­saisi satasen kokille, tämä saisi siitä vain 40 euroa. Kun kok­ki mak­saa tuon 40 euroa takaisin halon­hakkaa­jalle, alku­peräis­es­tä satases­ta palau­tuu takaisin vain 16 euroa. Halon­hakkaa­jan kan­nat­taa valmis­taa sapuskansa itse ja kok­ki hakatkoon itse halkonsa.

Palveluy­hteiskun­ta ei koos­tu täl­lai­sista parit­tai­sista vai­h­to­suhteista (siltä osin kuin koos­t­uu, verot­ta­ja ei pääse niitä häir­it­semään) mut­ta sama mekanis­mi toimii mon­imutkaisem­mas­sakin vai­h­dos­sa. Teol­lisia tuot­tei­ta voi verot­taa melkein kuin­ka paljon tahansa ilman, että ihmiset ryhtyvät valmis­ta­maan esimerkik­si pape­ria kylpyam­meessaan, mut­ta palveluy­hteiskun­nan kehi­tys­tä korkea veroki­ila vaaran­taa olen­nais­es­ti. Pohjo­is­mainen korkeaan työn vero­tuk­seen perus­tu­va hyv­in­voin­ti­val­tio on laa­dit­tu teol­lista yhteiskun­taa ajatellen. Se toimii paljon huonom­min, kun tuotan­torakenne kul­kee kohden palveluy­hteiskun­taa. Sik­si Suomel­la ja Ruot­sil­la on vaikeuk­sia siir­tyä teol­lisu­u­den ajas­ta palveluyhteiskuntaan.

Aluepoliittinen epätasapaino

Suo­mi kaupungis­tui teol­lisu­us­maak­si erit­täin myöhään ja hyvin nopeasti.  Maal­ta­muu­ton nopeus oli aikanaan maail­ma­nen­nä­tys­lu­okkaa. Muut­to maal­ta on tyre­htynyt, mut­ta nyt tyh­jen­e­misvuorossa ovat pienet kaupun­git ja ne savupi­ip­pukaupun­git, jot­ka eivät Tam­pereen, Oulun ja Jyväskylän tavoin ole onnis­tuneet hyp­päämään uusien elinkeino­jen imuun. Tämä näkyy alueel­lise­na työt­tömyytenä yhtääl­lä ja asun­top­u­las­ta johtuvina korkeina asumisku­luina toisaal­la. Syr­jäseu­tu­jen työt­tömyys tulee julkiselle taloudelle kalli­ik­si, jol­loin koko sosi­aal­i­tur­va pitää pan­na säästöku­urille. Korkeat asumiskus­tan­nuk­set taas sotke­vat ensisi­jaisen ja viime­si­jaisen sosi­aal­i­tur­van keskinäisen järjestyk­sen. Kun työt­tömyys­tur­vaa joudu­taan paikkaa­maan toimeen­tu­lotuel­la, menetetään merk­i­tyk­sen­sä sekin vähäi­nen työhön kan­nus­ta­va ele­ment­ti, joka työt­tömyys­tur­van sovit­telu­un sen­tään sisäl­tyy. Paljon kade­hdit­tu Tan­skan malli ei ole kopi­oitavis­sa Suomeen juuri korkean alueel­lisen työt­tömyy­den ja korkei­den ja köm­pelösti kor­vat­tu­jen asumiskus­tan­nusten takia.

Meritokraattinen yhteiskunta

Sää­tykier­to Suomes­sa oli sodan jälkeis­inä vuosikym­meninä huo­mat­ta­van nopea­ta ver­rat­tuna aiem­paan aikaan tai oikeas­t­aan mihin maa­han hyvän­sä. Viime aikoina sää­tykier­to on hidas­tunut uud­estaan. Van­hempi­en sosi­aa­li­nen taus­ta ennus­taa las­ten sosi­aal­ista taus­taa taas varsin hyvin. Sille, että köy­histä oloista on aiem­paa vaikeampi pon­nistaa ylös, on esitet­ty monia syitä alka­en lukion oppikir­jo­jen kalleud­es­ta. Pelkään pahoin, että nykyti­la kuvaa nor­maalia asianti­laa ja sodan­jälkeinen aika epänor­maalia tilan­net­ta, joka ei voin­utkaan kestää kauan.

Nopeaa sää­tykier­toa selit­ti maal­ta muut­to. Maat­alousy­hteiskun­nas­sa yhteiskun­nal­liset erot joh­tu­i­v­at pitkälti maan­omis­tuk­ses­ta. Kun kokon­ainen ikälu­ok­ka muut­ti kaupunkei­hin, maao­maisu­us jäi maalle ja menet­ti merk­i­tyk­sen­sä. Ison talon ja savupirtin lapset aloit­ti­vat, jos eivät nyt aivan samal­ta viival­ta niin kuitenkin selvästi aiem­paa tasa-arvoisem­mista lähtökohdista.

Mer­i­tokraat­tises­sa yhteiskun­nas­sa omat kyvyt ratkai­se­vat men­estyk­sen per­i­tyn luok­ka-ase­man sijaan.  Lyhyel­lä aikavälil­lä tämä johtaa yhteiskun­nal­lis­ten ero­jen vähen­e­miseen, mut­ta pitkäl­lä aikavälil­lä lop­putu­lok­se­na saat­taa olla entistä eri­ar­voisem­pi yhteiskun­ta. Jos henkiset kyvyt periy­tyvät – geneet­tis­es­ti tai sosi­aalis­es­ti – sää­tykier­to hidas­tuu myös mer­i­tokraat­tises­sa yhteiskun­nas­sa, kun lah­jakku­udet on poimit­tu alalu­okas­ta ylälu­okkaan ja mus­tat lam­paat siir­tyneet ylälu­okas­ta alalu­okkaan. Mon­et ikävät sosi­aal­isi­in eroi­hin liit­tyvät seikat selit­tyvät mielestäni täl­lä ainakin osit­tain myös sosi­aal­is­ten ter­vey­sero­jen kasvu. Köy­hyys ei vält­tämät­tä tee sairaak­si, mut­ta sairaus ja päi­hdeon­gel­mat tekevät köyhäksi.