Mikä on muuttunut(1)?

(Lai­tan tämän luvun tänne kaht­e­na palana, jot­tei postauk­ses­ta tulisi liian pitkää)

Sosi­aal­i­tur­vamme vaatii perus­teel­lista, sen koko rak­en­teisi­in käyvää uud­is­tus­ta. Jär­jestelmämme toi­mi taloudel­lisen tehokku­u­den kannal­ta lois­tavasti 1980-luvul­la, mut­ta huonos­ti nyky­maail­mas­sa. Se tuot­ti korkeata­soista sosi­aal­ista tur­val­lisu­ut­ta ja tasa-arvoa ver­rat­tain vähin kus­tan­nuksin. Toisin kuin talous­teo­ri­at ennus­ta­vat, hyv­in­voin­tiy­hteiskun­tamme ei tuot­tanut juurikaan työt­tömyyt­tä eikä tulo­ero­jen tasaami­nen häirin­nyt työ­markki­noiden toim­intaa. Mikä siis on muuttunut?

Tuotantotuloerojen kasvu

Tuotan­non­tek­i­jä­tu­loil­la[1] mitatut tulo­erot oli­vat Suomes­sa 1980-luvul­la kan­sain­välis­es­ti poikkeuk­sel­lisen pienet. Pääo­mat­u­lo­ja oli vähän, kos­ka omaisu­ut­takin oli sil­loin vielä vähän, työl­lisyysaste oli korkea ja palkkaerot pieniä. Kun erot ovat valmi­ik­si pienet, tasat­tavaa on vähän, eikä tasaamiseen sik­si mene paljon rahaa. Maltil­lisel­lakin vero­tuk­sel­la saati­in hyvä taloudelli­nen tur­va. Rahaa riit­ti vielä hyvin julk­isi­in palvelui­hin – ja myös nykymit­takaavas­sa aikamoi­seen julkisen sek­torin tehottomuuteen.

Tämän jäl­keen pääo­mat­u­lo­jen osu­us on kas­vanut huo­mat­tavasti, mikä on tuonut yhteiskun­taamme takaisin hyvin rikkaiden joukon, sil­lä pääo­mat­u­lot jakau­tu­vat aina epä­ta­sais­es­ti[2].

Luon­nol­liset palkkaerot oli­vat 1980-luvul­la huo­mat­ta­van pienet.  Tarkoi­tan luon­nol­lisil­la palkkaeroil­la ero­ja, jot­ka syn­ty­i­sivät, jos työvoima huu­tokau­pat­taisi­in ker­ran vuodessa pes­tu­umarkki­noil­la, eikä mitään kollek­ti­ivisia sopimuk­sia olisi. Vielä kak­sikym­men­tä vuot­ta sit­ten palkkaerot oli­si­vat olleet pieniä ilman mitään sopimuk­si­akin, sil­lä monel­la mata­la­palkkaisel­la alal­la – esimerkik­si hoitoalal­la – sopimuk­set sääte­liv­ät palkko­ja alaspäin. Malthusi­laisen teo­ri­an mukaan työväestöstä on aina yli­tar­jon­taa ja sik­si työväen­lu­ok­ka on tuomit­tu elämään nälkära­jal­la. Tämä pes­simis­mi, jon­ka varaan myös Marx teo­ri­ansa rak­en­si, tun­tui 1980-liu­vun Suomes­sa kumoutuneen. Tuon teo­ri­an mukaan työväestöstä on yli­tar­jon­taa, niin että työväen­lu­ok­ka on tuomit­tu elämään nälkära­jal­la. Suomes­sa tarvit­ti­in sil­loin jok­seenkin kaikkien työ­panos­ta – mata­la työt­tömyys pienistä palkkaeroista huoli­mat­ta oli osoituk­se­na tästä – ja sik­si luon­nol­liset palkkaerot oli­vat niin pienet.

Nyt tuotan­torak­en­teen ja teknolo­gian muu­tos on kas­vat­tanut luon­nol­lisia palkkaero­ja. Ero­jen kasvun taustal­la on suorit­ta­van työn vähen­e­m­i­nen ja luovu­ut­ta vaa­ti­van työn lisään­tymi­nen. Jos tehtävänä on kor­ja­ta heinää viikat­teel­la, rius­ka mies saa sarkansa valmi­ik­si paljon nopeam­min kuin hin­telä vätys, mut­ta erot ovat suu­ru­udeltaan kohtu­ullisia. Verdin oop­pera-aar­i­an kaik­ki kyl­lä laulavat yhtä nopeasti, mut­ta toisille siitä vain mak­se­taan paljon enem­män kuin toisille. Tietoko­neo­hjelmis­ton suun­nit­telus­sa tuot­tavu­userot ovat läh­es ääret­tömiä, kos­ka toisek­si paras­ta ohjelmis­toa ei oikeas­t­aan kan­na­ta ottaa käyt­töön lainkaan, vaik­ka se olisi sinän­sä ihan kelvolli­nen. Maail­ma muut­tuu eri­ar­voisem­mak­si, kun työn laatu voit­taa hin­noit­telukri­teer­inä ahkeru­u­den. Hin­telä vätys kor­jaa heinää hitaam­min, mut­ta hänen kor­jaa­mansa heinä on kuitenkin heinänä yhtä hyvää. Tumpelon ohjelmis­to­su­un­nit­teli­jan työn tulok­sel­la ei ole mitään arvoa, vaik­ka työ valmis­tu­isikin määräajassa.

Samal­la suorit­ta­van työn määrä on vähen­tynyt niin nopeasti, että osalle työvoimaa ei oikein riitä töitä. Malthusi­laisen teo­ri­an peikko alkaa taas ahdis­tel­la. Koko maail­maa ajatellen Malthus ja Marx ovat edelleen oike­as­sa. Työvoimaa on maail­mas­sa tar­jol­la niin paljon, että hin­nas­ta on vaikea neu­votel­la, ja maail­man­taloushan inte­groituu vauhdilla.

Solidaarisen palkkapolitiikan kaventunut tila

Suomen tasainen tulon­jako ei ollut vain hyvän sosi­aal­i­tur­va­jär­jestelmän ja pien­ten luon­nol­lis­ten tulo­ero­jen tulosta. Suuri ansio taloudel­lis­es­ta tasa-arvos­ta kuu­lui ammat­tiy­hdis­tys­li­ik­keelle, joka ajoi voimakkaasti sol­i­daarista palkkapoli­ti­ikkaa. Palkkaerot oli­vat siis monin paikoin vielä luon­nol­lisi­akin palkkaero­ja pienemmät.

Pohjo­is­maisen mallin yti­men muo­dos­ti­vat vah­vat teol­lisu­usyri­tyk­set, sel­l­aiset kuin Vol­vo ja Saab Ruot­sis­sa, Suomen ja Ruotsin paperite­htaat, suo­ma­lainen men­estyk­selli­nen konepa­ja­te­ol­lisu­us, kansal­liset monop­o­liase­mas­sa ole­vat lentoy­htiöt ja muut men­estyvät yri­tyk­set. Kun yri­tyk­sen kil­pailukyky on hyvä, siitä on help­po ulos­mi­ta­ta etu­ja myös työn­tek­i­jöille. Paper­i­työläis­ten palkat eivät olleet mitään päätähuimaavia ver­rat­tuna aka­teemisi­in palkkoi­hin, mut­ta vaa­di­tun koulu­tuk­sen pitu­u­teen ver­rat­tuna muhkeita.

AY-liik­keen kun­ni­ak­si on san­ot­ta­va, että tätä etua jaet­ti­in yri­tyk­sen sisäl­lä sol­i­daaris­es­ti myös esimerkik­si siivoo­jille, joiden palkat paperi­te­ol­lisu­udessa oli­vat aivan toisel­la tasol­la kuin muual­la.  Näin voidaan tehdä yhden yri­tyk­sen sisäl­lä, jos jaet­tavaa riit­tää, mut­ta UPM:n Kaipolan tehtaiden sol­i­daarisu­us ei yllä Jäm­sän pizzer­ian tar­joil­i­joi­hin. Jos pizze­ri­as­sa mak­set­taisi­in yhtä kovia palkko­ja, piz­zoista tulisi niin kalli­ita, etteivät paper­i­työläisetkään niitä ostaisi.  Pienis­sä, markki­noil­la toimivis­sa yri­tyk­sis­sä ei ole samal­la taval­la sijaa palkka­sol­i­daarisu­udelle kuin suuris­sa teol­lisu­usyri­tyk­sis­sä. Sol­i­daarisen palkkapoli­ti­ikan liikku­ma-ala kape­nee, kun yhä pienem­pi osa työ­paikoista sijoit­tuu paperite­htaiden kaltaisi­in yri­tyk­si­in ja yhä suurem­pi osa pizzer­ian kaltaisiin.

Esimerkik­si raken­nusalal­la on siir­ryt­ty pitkälti työn­teon markki­nahin­noit­telu­un kaikkialle haaroit­tuvan ali­u­rakoin­nin ja kil­pailut­tamisen kaut­ta. Ay-liike voi yrit­tää estää sopimus­poli­ti­ikalla kil­pailun ulot­tumisen palkkoi­hin asti, mut­ta vaikea­ta se on – eri­tyis­es­ti, kos­ka alal­la on sään­nöl­lis­es­ti mak­set­tu työe­htosopimuk­sia korkeampia palkko­ja. Ulko­mainen työvoima tekee työtä viral­lisil­lakin palkoil­la, mikä vetää alas koti­maista palkkatasoa.

Ei sol­i­daariselle palkkapoli­ti­ikalle ole oikein sijaa myöskään yri­tys­ten sisäl­lä, kos­ka autote­htaiden tai paperite­htaiden kil­pailu­ase­ma ei ole lähel­läkään entistä. Tästä kär­sivät ne ammat­tialat, joiden palkkata­so on ollut työn vaa­tivu­u­teen näh­den mui­ta alo­ja korkeampi. Ei ole sat­tumaa, että han­kalim­mat työ­markki­nakon­flik­tit ovat Euroopas­sa syn­tyneet juuri auto­te­ol­lisu­udessa, paperi­te­ol­lisu­udessa ja kansal­li­sis­sa, monop­o­liase­mansa menet­täneis­sä lentoy­htiöis­sä. Palkko­jen alen­t­a­mi­nen ei kuu­lu sopimuskult­tuuri­in. Sik­si kil­pailu­ase­man heiken­tyessä säästöt toteutetaan ulkois­ta­mal­la paperite­htaiden siivous ja lentoasemien matkatavarapalvelut.

---

[1] Tuotan­non­tek­i­jä­tu­loi­hin kuu­lu­vat ansio­tu­lot ja pääo­mat­u­lot, mut­ta eivät tulon­si­ir­rot kuten eläk­keet ja työttömyyskorvaukset.

[2] Pääo­mat­u­loi­hin kuu­luu myös tulot asun­non omis­tamis­es­ta, jot­ka ovat noin kuusi pros­ent­tia brut­tokansan­tuot­teesta. Kos­ka omis­tusasum­i­nen on yleistä, tämä tulo – jota mon­en on vaikea mieltää tulok­si lainkaan – on jakau­tunut Suomes­sa huo­mat­ta­van tasaisesti.

==================

Tämä artikke­li on osaa luon­nos­ta kir­jak­si, jon­ka aion julka­ista SATA-komitean työn poh­jal­ta. Nämä artikke­lit eivät ole lähel­läkään lop­ullista tek­stiä, vaan olen koon­nut niihin vas­ta suo­rasanaiseen muo­toon kir­joitet­tua mate­ri­aalia. Toivon luk­i­joil­ta asi­a­sisältöön liit­tyviä kom­ment­te­ja, joi­ta tulen käyt­tämään (kor­vauk­set­ta) kir­jas­sa. Kos­ka tek­sti on hioma­ton­ta, stilis­tisiä kom­ment­te­ja ei kan­na­ta esit­tää, mut­ta jos tek­stiä on joil­takin paikoin vaikea ymmärtää, siitä toivon mainittavan.