Laskelmani ruokakorin hinnasta ei ollut tarkoitettu osoittamaan, että perusturvalla elää mukavasti, koska toki ihminen tarvitsee muutakin kuin ruokaa. Mutta jatketaan laskelmaa. Lähdetään siitä, että ruoka ja juomat maksavat 140 euroa kuussa; syödään vähän säästeliäämmin mutta ei käytetä alkoholia juuri lainkaan. Lisätään vähän muita menoja.
Kuukausikortti 40 €
Puhelin 20 €
Vaatteet 40 €
Televisiolupa 10 €
Hygienia, lääkkeet 30 €
Pientä satunnaista 30 €
Yhteensä 170 €
Tästä tulee yhteensä 310 €. Perusturva on yksinäiseltä aikuiselta 417 euroa/kk, joten muihin menoihin jää 100 euroa kuussa. Koko budjetti on tässä, jos polttaa askin tupakkaa päivässä.
Tupakoimaton selviää jonkin aikaa hyvin, jos asuu varustetussa asunnossa. Jos näin pitää elää koko elämänsä ja alkaa täysin tyhjästä ja ostaa tuolla sadan euron marginaalilla joka ikinen lautanen, kattila, televisio, pesukone, puhelin, tietokone, astia ja niin edelleen, niin ei elämä kovin hääppöistä ole. Junalippu vanhan äidin luo Tampereelle (54 €) alkaa tuntua kalliilta. Koko elämänaikaisena tulona tämä on kohtuuttoman vähän. Siksi olen tyytyväinen ja ylpeä takuueläkkeestä.
Huonosti käy myös, jos ei osaa huolehtia raha-asioistaan. Jos rahat loppuvat ennen kuun loppua, koronkiskurit ryntäävät paikalle tarjoten pikavippejä satojen prosenttien vuosikorolla. Kun ei ole rahaa kuukausikorttiin, joutuu ostamaan turisteille tarkoitettuja kertalippuja ja niin edelleen. Moni hyväosainenkaan ei osaa hoitaa raha-asioita. Miksi kenelläkään on luottokortti, jonka tarjoamasta luotosta peritään liki kahdenkymmenen prosentin korkoa? Eikö kannattaisi pitää tilit koko ajan vähän plussalla?
Kolikon toinen puoli on, että moni akateeminen ja asuntovelkainen lapsiperhe elää tällä kulutustasolla. Joku taisi blogilla tästä mainitakin. Moni on pienen kirjanpitoharjoitelman jälkeen tehnyt saman havainnon. Jos on saanut hankituksi tai perityksi täysin varustetun kodin, johon ei tarvitse suorittaa suuria perushankintoja, jos harrastukset ovat halpoja (shakinpeluu, kirjastosta lainatut kirjat, lenkkeily) ja jos elää vilkkaan ystäväpiirin keskellä eikä kadehdi naapureiden ulkomaanmatkoja, voi elää täysin tyydyttävää elämää perusturvan varassa. Hyväosainen pärjää perusturvankin varassa, huono-osainen ei pärjää. Joissakin 80-uvun kommuuneissa elettiin niin halvalla, ettei verottaja sitä enää uskonut, vaan lätkäisi arvioverotuksen.
Perusturvan korotusta vastustetaan kovin monella taholla ja eri syistä.
Siitä, miksi demarit tai SAK eivät hyväksy perusturvan nostamista, olen kirjoittanut aiemmin. Kokoomuksen vastustus saattaa lähteä – jos siinä on mitään rationaalisuutta – tästä hyväosaisten menestyjien joukosta. Hyväosaiset olisivat myös hyvää työvoimaa. Heidän mukava mutta niukka elämänsä tuottaisi kansantaloudelle oikeita menetyksiä. Syrjäytyvätkin olisi hyvä saada töihin, mutta heidän työpanoksensa ei olisi kansantaloudelle yhtä arvokas. Tämä on siis arvaus, yksikään kokoomuslainen ei ole minulle selittänyt ymmärrettävästi, miksi voidaan panna satoja miljoonia metsänmyyntitulojen verovapauteen, mutta ei muutamaa kymmentä miljoonaa työmarkkinatuen korotukseen.
Voidaan ajatella, kuten nimimerkki sari täällä sanoi; työkykyiselle ei pidä antaa kalaa vaan opettaa kalastamaan. Ei kuitenkaan innosta ketään kalastamaan, jos ei saa pitää kalaa itsellään. Jos ei haluta antaa lisää rahaa työttömälle, pitäisi edes tehdä työttömälle mahdolliseksi parantaa asemaansa ansiotuloilla. Perustulomalli (siis realistinen perustulomalli) lähtee tästä ajatuksesta. Köyhyydestä on oltava realistinen tie ulos. Se, että SATA-komiteassa ei saatu sovituksi perusturvan nostamista eikä sitä, että avattaisiin työttömille tie ulos köyhyydestä edes työtä tekemällä, oli raivostuttavaa.