Tulojen vakuuttaminen

Suomen sosi­aal­i­tur­va jakau­tuu tulota­sos­ta riip­pu­vaan ansio­tur­vaan ja perus­tur­vaan, jon­ka jokainen tulo­tonkin saa hen­gen­pitimek­si. Ansiosi­don­naisen työt­tömyys­tur­van tarkoituk­se­na on vaku­ut­taa tulot van­hu­u­den, työkyvyt­tömyy­den, työt­tömyy­den tai van­hem­muu­den var­al­ta. Aivan samoin kuin palo­vaku­u­tuk­ses­sa, joka talon palaes­sa kor­vaa isos­ta talosta paljon ja pien­estä talosta vähän, iso­jen tulo­jen mene­tyk­ses­tä saa ison kor­vauk­sen ja pien­ten tulo­jen mene­tyk­ses­tä pienen kor­vauk­sen. Jos taloa ei ole koskaan ollutkaan, on pakkasöinä oikeutet­tu asun­to­la­paikkaan. Ellei pakol­lista sosi­aali­vaku­u­tus­ta olisi, tulot voisi vaku­ut­taa yksi­tyisen vaku­u­tuk­sen kaut­ta, mut­ta täl­lainen vaku­u­tus ei voisi olla sol­i­daari­nen, kos­ka vaku­u­tusy­htiö ottaisi ja jou­tu­isi otta­maan huomioon riskin suu­ru­u­den. Onhan työt­tömyy­den ris­ki esimerkik­si joil­lakin läh­es olema­ton ja toisil­la ilmeinen. Samoin vapaae­htois­es­ta sairausvakuut6uksesta ter­vey­deltään heiveröi­nen jou­tu­isi mak­samaan isom­man vaku­u­tus­mak­sun kuin peruster­ve, jos ylipään­sä saa koko vakuutusta. 

Miten arvioidaan työkyvyt­tömyy­den aiheut­ta­ma tulo­jen mene­tys? Melkein kaikessa sosi­aali­vaku­u­tuk­ses­sa tulot arvioidaan aiem­pi­en tulo­jen perus­teel­la. Niin kuin koko sosi­aal­i­tur­valain­säädän­nössä, tässäkin on ajatel­tu ensisi­jais­es­ti vaki­in­tunut­ta kuukausi­palkkaa saavia. Jos siis diplo­mi-insinöörik­si opiskel­e­va tulee työkyvyt­tömäk­si ennen valmis­tu­mis­taan, hänen menet­tämän­sä tulon­sa koko lop­puiältä arvioidaan opin­tora­han perus­teel­la. Liiken­nevaku­u­tuk­ses­sa asia ajatel­laan toisin. Jos opiske­li­ja vam­mau­tuu liiken­neon­net­to­muudessa lop­puiäk­seen, tulon­mene­tys arvioidaan valmis­tu­misen jäl­keen odotet­tavis­sa ollei­den alan keskimääräis­ten tulo­jen mukaan. Jos henkilö syn­tyy vam­maise­na tai vam­mau­tuu ennen työikää, sosi­aali­vaku­u­tus ei kat­so hänen menet­täneen tulo­ja lainkaan. Kak­si skit­sofren­ian inva­lidis­oimaa ovat keskenään aivan eri ase­mas­sa siitä riip­puen, onko tau­ti puh­jen­nut ennen työelämää vai sen jäl­keen. Jos saa aivo­vam­man syn­tyessään, on tuomit­tu kitu­ut­ta­maan lop­un ikään­sä perus­tur­van varas­sa, mut­ta jos saa täs­mälleen yhtä vaka­van aivo­vam­man 35-vuo­ti­aana, on oikeutet­tu kun­nol­liseen työkyvyttömyyseläkkeeseen.

Ansioeläk­keet las­ke­taan sen perus­teel­la, paljonko on koko eli­naikanaan ansain­nut palkkaa. Van­hat palkat las­ke­taan nyk­yarvoon kor­jaa­mal­la niitä pain­ote­tul­la indek­sil­lä, johon ansio­ta­soin­dek­si vaikut­taa 80 pros­entin pain­ol­la ja hin­tain­dek­si 20 pros­entin pain­ol­la. Jos työu­ra katkeaa työt­tömyy­teen, katkeaa myös eläk­keen ansain­ta, mut­ta jos se katkeaa työkyvyt­tömyy­teen, eläke las­ke­taan käyt­täen tule­van ajan kart­tumaa: olete­taan, että henkilö olisi jatkanut 63-vuo­ti­aak­si samas­sa työssä samal­la pal­ka­lla ja las­ke­taan eläke tämän mukaan.[1] Tule­van ajan kart­tumaa on asteit­tain huonon­net­tu, kos­ka se tuot­ti jos­sain vai­heessa parem­man eläk­keen kuin työssä jatkami­nen. Tämä joh­tui siitä, että keskipalkkaan perus­tu­va ansio­ta­soin­dek­si nousee nopeam­min kuin palkat.[2]

Vuo­den 1995 hal­li­tus­neu­vot­teluis­sa sairaus­vaku­u­tuk­sen vaku­u­tus­lu­on­teisu­ut­ta kiris­tet­ti­in niin, että henkilölle, jol­la ei ollut tulo­ja ennen sairas­tu­mista, ei kor­vat­tu sairas­tu­misen yhtey­dessä tulo­jen mene­tys­tä lainkaan. Tämä kuu­losti loogiselta – mik­si sairas­tu­misen pitäisi kas­vat­taa tulo­ja – mut­ta osoit­tau­tui sosi­aalipoli­it­tisek­si virheek­si. Mon­elle mie­len­ter­veyspoti­laalle tai tois­tu­vais­sairaalle, sairaus­päivära­ha on ain­ut tulon­lähde.  Vähim­mäis­päivära­ha otet­ti­inkin käyt­töön uud­estaan. Vuo­den 2007 hal­li­tus­neu­vot­teluis­sa sovit­ti­in sen nos­tamis­es­ta työ­markki­nat­uen tasolle. Vähim­mäis­päivära­han saa kuitenkin vas­ta 55 päivää sairastettuaan.

Selvää hait­taa tulon­mene­tyk­sen arvioimises­sa aiem­pi­en, eikä tule­vien tulo­jen perus­teel­la on lapsen tekoa hark­it­se­vien opiske­li­joiden osalta. Raskau­den riskit lisään­tyvät syn­nyt­täjän iän kas­vaes­sa.  Olisi siis sekä kansan­taloudel­li­sista että kansan­ter­vey­del­li­sistä syistä suo­tavaa, että lapset tehtäisi­in mielu­um­min varhem­min. Tästä erheestä kuitenkin sakote­taan tuhan­sien euro­jen edestä menetet­ty­inä päivära­hoina. Niin­pä on huo­mat­tavasti kan­nat­tavam­paa odot­taa siihen asti, että pääsee töi­hin ja ansiosi­don­naisen päivära­han piiri­in. Van­hem­muud­es­ta on hait­taa opiskelulle, mut­ta vielä enem­män siitä on hait­taa työn­te­olle ja työ­nan­ta­jalle. Vaik­ka har­va suo­ras­taan laskel­moi päivära­han suu­ru­udel­la, moni joutuu lykkäämään lapsen­tekoa taloudel­lis­es­ta pakos­ta. Pien­im­män äitiyspäivära­han nos­to työ­markki­nat­uen tasolle on lieven­tänyt ongel­maa, mut­ta ei pois­tanut sitä.

Jos saa kor­vaus­ta tulo­jen mene­tyk­sen perus­teel­la, tuo kor­vaus pois­tuu, kun tulot palaa­vat. Tämä sinän­sä luon­nol­liselta vaikut­ta­va peri­aate on käytän­nössä varsin ongel­malli­nen. Mitä tehdään, kun sairaus vaikeut­taa kohtu­ut­tomasti tulo­jen han­kkimista, mut­ta ei estä sitä kokon­aan. Pitääkö tuki katkaista, jos vam­mas­taan huoli­mat­ta sisukkaasti ham­mas­ta purren pyrkii ansait­se­maan edes jotain. Jok­seenkin kaikkien muiden tukien osalta tuki lop­puu tai ainakin piene­nee omien tulo­jen mukana. Vain sokei­den osalta menetel­lään toisin.

Sokean osalta työkyvyt­tömyy­seläke tulk­i­taan kor­vauk­sek­si pysyvästä ansio­tu­lo­jen han­kkimista vaikeut­tavas­ta haitas­ta. Eläket­tä ei lakkaute­ta eikä edes pienen­netä, jos sokeud­es­ta huoli­mat­ta pystyy han­kki­maan ansio­tu­lo­ja. Jok­seenkin kaikkien muiden tukien osalta omat tulot joko alen­ta­vat tukea liuku­vasti tai katkai­se­vat sen ker­ras­ta poik­ki –peri­aat­teel­la, jos ansait­see euronkin liikaa. Tämä sokei­den kohdal­la nou­datet­tu peri­aate olisi mon­es­sa tapauk­ses­sa sekä oikeu­den­mukaisem­pi että kansan­taloudel­lis­es­ti tehokkaampi.

---

[1] Tähän liit­tyy toinen indek­sion­gel­ma, ”katkaistu indek­si”, joka on nuore­na vam­mau­tuneen kohdal­la aivan kohtu­u­ton, mut­ta siitä muual­la tässä kirjassa

[2] Ansio­ta­soin­dek­siä eivät nos­ta vain palkanko­ro­tuk­set vaan myös se, että ikälu­okat ovat koulute­tumpia ja sijoit­tuvat sik­si korkea­palkkaisem­pi­in töi­hin. Jos hin­tain­dek­si las­ket­taisi­in samal­la taval­la, se mit­taisi inflaa­tiok­si senkin, kuin ihmiset tulo­jen noustes­sa vai­h­ta­vat lauan­taimakkaran kokolihaan.