Matalatuottoisen työn kannattavuus

Pyrkimys pieni­in tulo­eroi­hin hyv­in­voin­tiy­hteiskun­nas­sa uhkaa muo­dos­tua esteek­si huono-osaisen työvoiman työl­listymiselle. Tässä luvus­sa tarkaste­len työn vas­taan­ot­tamisen kan­nat­tavu­ut­ta sekä kokoaikaisen työn että osa-aikaisen tai keikkatyön osalta. Pohdin mata­la­palkkaisen työn tukemiseen liit­tyviä ongelmia ja sitä, onko työvoima­pu­lan olois­sa ylipään­sä syytä tukea osa-aikaista työn­tekoa.

Kokoaikaiseen työhön työllistymisen kannattavuus

Mitä anteliaampi on sosi­aal­i­tur­va, sitä kan­nat­ta­mat­tomam­paa on mata­la­palkkaisen työn tekem­i­nen. Voisi olet­taa pien­impi­en palkko­jen kil­pailukyvyn suh­teessa perus­tur­vaan kas­va­neen, kos­ka perus­tur­va ei ole nous­sut liki kah­teenkymme­neen vuo­teen reaalis­es­ti lainkaan. Tuona aikana se on jäänyt noin 30 pros­ent­tia jäl­keen yleis­es­tä ansio­ta­sos­ta. Tähän on ehkä pyrit­tykin. Mata­la­palkkaisen työn kan­nat­tavu­us ei ole kuitenkaan paran­tunut korkei­den asumiskus­tan­nusten alueil­la, sil­lä toimeen­tu­lo­tu­ki kat­taa asumisku­lut kokon­aan, kun pieni­palkkainen joutuu yleen­sä mak­samaan vuokransa kokon­aan itse. Kak­sikym­men­tä vuot­ta sit­ten mata­la­palkkaiset sai­vat asum­is­tukea, ja vuokrasään­nöste­ly piti vuokrat matali­na niille, jot­ka vuokra-asun­non onnis­tu­i­v­at saa­maan. Asumisen tuen muut­tumi­nen tulot­tomien osalta aiem­paa höl­läkä­tisem­mäk­si ja pieni­palkkaisten osalta aiem­paa niukem­mak­si, on heiken­tänyt pieni­palkkaisen työn houkut­tele­vu­ut­ta suh­teessa sosi­aal­i­tur­vaan. Tämä kos­kee maanti­eteel­lis­es­ti vain pien­tä osaa Suomes­ta. Määräl­lis­es­ti ongel­ma on kuitenkin iso, sil­lä kasvukeskuk­sis­sa asuu puo­let suo­ma­laista ja niis­sä on val­taosa poten­ti­aal­i­sista työtilaisuuksista.

Helsingis­sä toimeen­tu­lo­tu­ki kat­taa yksinäisen henkilön vuokran 560 €/kk asti. Itse toimeen­tu­lotuen määrä on yhdelle, yksi­na­su­valle henkilölle 417,45 €/kk, joten yhden­hen­gen talouden kokon­ais­tu­ki on 977,45 €/kk. Tämän lisäk­si sosi­aalivi­ras­to mak­saa yleen­sä toimeen­tu­lo­tuki­asi­akkaiden lääke­menot.  Pien­estä 1400 €/kk palka­s­ta jää vero­jen jäl­keen noin 1160 €/kk, jol­loin taloudelli­nen hyö­ty kokopäivä­työstä jää alle kah­den­sadan euron eli noin euroon työ­tun­nil­ta. Se on huono kor­vaus menete­tys­tä vapaa-ajas­ta, kun siitä on vielä mak­set­ta­va työ­matkat, työ­paikkaruokailu ja työhön sovel­tu­va vaate­tus sekä mah­dol­liset lääke­menot. Työn tekem­i­nen on halpo­jen asun­to­jen vuok­si selvästi kan­nat­tavam­paa muut­to­tap­pioalueil­la, jos vain työ­paikko­ja olisi. Kohta­laises­sa kun­nos­sa työn­teon kan­nus­timet ovat myös niiden kasvukeskuk­sis­sa asu­vien kohdal­la, jot­ka ovat vält­täneet korkeat vuokrat joko pääsemäl­lä edulliseen aravavuokra-asun­toon tai asu­vat suvus­sa per­in­tönä kulkevas­sa omistusasunnossa.

Kansan­taloudel­lisen tehokku­u­den kannal­ta tilan­net­ta ei voi pitää tyy­dyt­tävänä. Perus­tur­van osalta kan­nustin ottaa työtä vas­taan on kun­nos­sa siel­lä, mis­sä työtä on niukasti saatavil­la, mut­ta ei siel­lä, mis­sä työti­laisuuk­sia olisi. Asumisen tuen voimakas tulo­hark­in­ta johtaa siihen, että kokon­aan työelämän ulkop­uolelle syr­jäy­tyneelle kom­pen­soidaan kasvukeskusten kalli­it asuinku­lut kokon­aan, mut­ta pieni­palkkaiselle muut­to kasvukeskuk­seen on merkit­tävä taloudelli­nen uhraus.

Työt­tömyys­tur­van osalta ei peri­aat­teessa tarvit­sisi lainkaan pohtia sitä, onko työt­tömäl­lä kan­nustin­ta ottaa työtä vas­taan, sil­lä valin­nanoikeut­ta ei ole. Tämä oli tot­ta vielä 20 vuot­ta sit­ten, jol­loin työt­tömyys oli kasvukeskuk­sis­sa niin vähäistä, että työt­tömälle yleen­sä tar­jot­ti­in töitä. Työstä ei voin­ut kieltäy­tyä, eikä se ollut sil­loin myöskään tapana. Nyt tilanne on toinen. Yri­tyk­set eivät halua töi­hin karenssin uhan takia vas­ten­tah­tois­es­ti tule­vaa. Työvoima­toimis­tot ovat yrit­täneet lisätä työhön osoituk­sia osit­tain myös tes­tatak­seen työt­tömien työhalua. Seu­rauk­se­na on ollut run­saasti val­i­tuk­sia karens­seista, joi­ta on annet­tu työt­tömän kieltäy­dyt­tyä työstä, jon­ka vas­taan­ot­tovelvol­lisu­ut­ta tämä syys­tä tai tois­es­ta pitää kohtu­ut­tomana. Kovin pitkälle täl­lä lin­jal­la ei voi ede­tä, kos­ka yri­tyk­set eivät tar­joa työ­paikko­ja työvoima­toimis­toille, jos nämä osoit­ta­vat töi­hin sopi­ma­ton­ta työvoimaa. Tilanteesta työ­markki­noil­la ker­too se, että ennen tämän­hetk­istä lamaa Helsingis­sä oli työvoima­pu­laa aloil­la, jot­ka eivät vaa­di erikois­tunut­ta koulu­tus­ta, vaik­ka kaupungis­sa oli yli 20 000 työtön­tä. Jokaises­ta työt­tömästä ei ole kul­jet­ta­maan lin­ja-autoa tai siivoa­maan, mut­ta on vaikea kuvitel­la, ettei 20 000 työt­tömän joukos­ta olisi löy­tynyt ketään näi­hin töi­hin kel­paavaa. Työn vas­taan­ot­tovelvol­lisu­us ei käytän­nössä toi­mi kuten sen olete­taan toimi­van.  Huoli­mat­ta peri­aat­teel­lis­es­ta työn vas­taan­ot­tovelvol­lisu­ud­es­ta ei ole kokon­aan väärin tarkastel­la työt­tömyys­tur­vaa vai­h­toe­htona, jon­ka henkilö voi vali­ta vapaasti.

Sekä julkisen talouden rahoi­tus­tas­apain­on kannal­ta että sosi­aal­i­sista syistä olisi parem­pi, että vajaatuot­toinenkin työvoima osal­lis­tu­isi työelämään edes tuet­tuna. Täl­löin he han­kki­si­vat osan ansiois­taan itse sen sijaan, että hei­dän koko elatuk­sen­sa on tulon­si­ir­to­jen varas­sa.  Lisäan­siot toisi­vat helpo­tus­ta mata­lan perus­tur­van aiheut­ta­maan köyhyyteen.

Tietysti työn vas­taan­ot­tamista edesaut­taisi joko se, että perus­tur­vaa alen­net­taisi­in tai alimpia palkko­ja korotet­taisi­in. Perus­tur­van alen­t­a­mi­nen ei kuu­lunut SATA-komitean tehtäväk­si antoon, eikä yleinen mielipi­de sitä myöskään hyväksy­isi, en minäkään.  Alimpi­en palkko­jen korot­ta­mi­nen hin­noit­telisi yhä use­am­man työelämän ulkop­uolelle. Niin­pä ain­ut mah­dol­lisu­us paran­taa pienistä ansio­tu­loista saatavaa net­toan­sio­ta on alen­taa niihin kohdis­tu­vaa vero­tus­ta tai tukea pien­ten ansio­tu­lo­jen saa­jia tulonsiirroin.

Esil­lä komite­as­sa oli myös aja­tus, että val­tion rahoit­ta­maa sosi­aal­ista asun­tokan­taa suun­nat­taisi­in parem­min pien­i­t­u­loisille, jot­ta harvem­pi jou­tu­isi tuloloukku­un korkei­den asumiskus­tan­nusten vuok­si. Tämä voisi toisaal­ta johtaa yhä pahempaan seg­re­gaa­tioon, kun vuokrat­aloi­hin valikoi­tu­isi kaikkein huono-osaisimpia.  Erään­laisen tuloloukun muo­dostaa sekin, jos hal­paan asun­toon päästäk­seen on olta­va riit­tävän köy­hä. Vielä pahempaa olisi, jos edullisen vuokra-asun­non menet­täisi töi­hin päästyään. Jos työt­tömiä ja vain heitä suosi­taan vuokra-asun­to­jonois­sa, pieni­palkkaisen on yhä vaikeampi men­estyä kasvukeskuksissa.

Osa-aikatyön ja keikkatyön kannattavuus

Perus­tur­va on säädet­ty eri vai­heis­sa joko säästösy­istä tai sosi­aalipoli­it­tista syistä hyvin tarve­hark­in­taisek­si. Tämä johtaa korkeaan efek­ti­iviseen mar­gin­aaliv­eroon pien­ten ansio­tu­lo­jen kohdal­la. Efek­ti­ivistä mar­gin­aaliv­eroa nos­taa vero­tuk­sen osalta tulon­si­ir­to­jen kolminker­tainen tarve­hark­in­ta. Ansio­tu­lot pienen­tävät toimeen­tu­lo­tukea, työ­markki­natukea ja asum­is­tukea. Muiden tulon­si­ir­to­jen tarve­harkin­nal­la ei ole merk­i­tys­tä niin kauan kuin henkilö saa toimeen­tu­lo­tukea, kos­ka tulon­si­ir­rot vähen­netään toimeen­tu­lotues­ta kokonaisuudessaan.

Toimeen­tu­lo­tu­ki

Toimeen­tu­lo­tu­ki takaa kaikille viime­si­jaisen vähim­mäis­tur­van, joka on vuon­na 2009 yksinäisel­lä henkilöl­lä 417,45 euroa kuus­sa sekä kohtu­ullisik­si kat­so­tut asum­is­menot. Tästä sum­mas­ta vähen­netään kaik­ki muut tulot kuitenkin niin, että 20 % ennakon­pidä­tyk­sen jälkei­sistä ansio­tu­loista jätetään etuoikeutet­tuna tulona huomioimat­ta ja siihen lisätään ennakon­pidä­tyk­set, hyväksyt­tävät asum­is­menot ja eräät muut vält­tämät­tömät kor­vat­ta­vat menot.  Jos ansio­tu­loista per­itään 10 % ennakon­pidä­tys­tä, sadan euron työkeikas­ta jää käteen 18 euroa.

Työt­tömyysko­r­vaus ja asumistuki

Työt­tömän ottaes­sa vas­taan sat­un­naista tai osa-aikaista työtä ansio­tu­lot leikkaa­vat työ­markki­natukea 50 pros­entin kul­mak­er­toimel­la eli 50 sen­til­lä jokaista ansait­tua euroa kohden. viisikym­men­täpros­ent­tis­es­ti. Siten sadan euron lisä­tu­losta viisikym­men­tä euroa leikkaa asum­is­tukea. Voimas­sa ole­van lain­säädän­nön mukaan asum­istuen leikkaan­tu­mi­nen on eri­tahtista eri tilanteis­sa. SATA-komitea esit­ti, että asum­istues­sa siir­ry­tään lin­eaariseen malli­in, jos­sa brut­to­tu­lo­jen lisäys pienen­tää asum­is­tukea ker­toimel­la 0,32. Niin­pä sadan euron ansi­olisäyk­ses­tä leikkaan­tu­isi 50 euroa pois työ­markki­nat­ues­ta ja 16 euroa asum­istues­ta. Tämän päälle tule­vat tuloverot 50 eurol­la lisään­tyneistä verotet­tavista tuloista. Vero­jen suu­ru­us vai­htelee tilanteen mukaan. Jos on ollut pitkään työt­tömänä, ansio­tulovähen­nys voi saa­da aikaan sen, ettei lisäan­sioista mene veroa lainkaan. Täl­löin voi selvitä 66 pros­entin efek­ti­ivisel­lä mar­gin­aaliv­erol­la. Yleen­sä lisäan­sioista jää käteen vain noin neljännes. Asiantun­ti­jallekin on vaikea laskea, mitä pienet ansio­tu­lot kunkin kohdal­la lop­ul­ta vaikut­ta­vat käytet­tävis­sä ole­vi­in tuloi­hin. Tämä epä­var­muus heiken­tää työn­teon houkut­tele­vu­ut­ta entis­es­tään. Pienet lisäan­siot eivät alen­na asum­is­tukea heti vaan vas­ta seu­raa­van vuosi­tarkas­tuk­sen jälkeen.

Efek­ti­ivi­nen mar­gin­aaliv­ero ale­nee alle 30 pros­ent­ti­in, kun ansio­tu­lot nou­se­vat niin suurik­si, että asum­is­tu­ki ja työ­markki­natu­ki lop­pu­vat. Perus­tur­van varas­sa ole­van on taloudel­lis­es­ti huonos­ti motivoitua han­kkia pieniä ansio­tu­lo­ja. Tähän näh­den siir­tymi­nen osa-aikatyöstä kokoaikatyöhön on hyvin kan­nat­tavaa. Net­to­tu­lot riip­pu­vat työa­jas­ta mallin A mukaan.

Kuvio 1: Käteen jäävän tulon riip­pu­vu­us työ­tun­neista, malli A

Ansiosi­don­naisen päivära­han osalta lähtö­ta­so on korkeampi. Tämän vuok­si ansiosi­don­naisel­la ole­va työtön ei useinkaan saa lainkaan asum­is­tukea. Työt­tömyys­tur­van sovit­telu nos­taa efek­ti­ivisen mar­gin­aaliv­eron viiteenkymme­neen pros­ent­ti­in ja tuloveron jonkin ver­ran sen yläpuolelle työt­tömyys­jak­son pitu­ud­es­ta riip­puen. Keikkatyön efek­ti­ivi­nen mar­gin­aaliv­ero on ansiosi­don­naista työt­tömyys­tur­vaa saaval­la korkea, mut­ta ei lainkaan niin korkea kuin perus­tur­van varas­sa ole­val­la. Toisaal­ta kun palkan ja työt­tömyysko­r­vauk­sen sum­ma nousee 90 pros­ent­ti­in päivära­han perus­teena olev­as­ta ansio­ta­sos­ta, jokainen ansait­tu lisäeu­ro leikkaa työt­tömyysko­r­vaus­ta sat­apros­ent­tis­es­ti. Ansiosi­don­naista työt­tömyyspäivära­haa saa­van on kan­nat­tavaa tehdä osa-aikatyötä, mut­ta siir­tymi­nen pieni­palkkaiseen kokopäivä­työhön on huonos­ti motivoitua. Net­to­tu­lot riip­pu­vat ansio­tu­loista mallin B mukaan.

Kuvio 2: Käteen jäävän tulon riip­pu­vu­us työ­tun­neista, malli B

On kuitenkin todet­ta­va, ettei ansiosi­don­naisel­la työt­tömyys­tur­val­la ole­va voi oma­l­la päätök­sel­lään yleen­sä vali­ta osa-aikatyöt­tömyyt­tä, vaan tähän tarvi­taan yhteistyötä työ­nan­ta­jan kanssa. Vaikut­taa vah­vasti siltä, että ainakin kau­pan alal­la täl­laista esi­in­tyy. Lisäk­si kokoaikatyötä on otet­ta­va vas­taan, jos sel­l­aista tar­jo­taan. Työvoimavi­ra­nomaiset ovat kuitenkin omak­suneet käytän­nön, ettei osa-aikatyötä tekeville tar­jo­ta kokoaikaista työtä, kos­ka kokon­aan työtä vail­la ole­vat tarvit­se­vat työ­paikkaa enem­män. Jot­ta ansiosi­don­nais­es­ta sovitel­lus­ta päivära­has­ta ei muo­dos­tu­isi osa-aikatyön automaat­tista tukea, tätä työvoimavi­ra­nomais­ten toim­intat­a­paa olisikin syytä muuttaa.

Kannattaako osa-aikatyötä suosia?

Suomea uhkaa laman jäl­keen työvoima­pu­la. Tätä on käytet­ty perus­teena siihen, mik­si perus­tur­van osalta ansio­tu­lo­jen riip­pu­vu­us työa­jas­ta on mallin A mukainen. Mielestäni tämä peruste ei ole pätevä. Olisi hyvin kan­nat­tavaa tehdä pien­tenkin ansio­tu­lo­jen han­kkimi­nen kannattavaksi.

Mata­latuot­toisen työn osalta työt­tömyy­den ongel­ma on ensisi­jais­es­ti sosi­aa­li­nen. Työt­tömyy­den takia menetet­ty tuotan­to on ongel­mana tois­si­jainen. Sosi­aal­is­ten näköko­h­tien kannal­ta ero työt­tömyy­den ja osa-aikatyön välil­lä on paljon suurem­pi kuin ero osa-aikatyön ja kokopäivä­työn välil­lä. Toimen­pide tuot­taa yhteiskun­nal­lista selvää hyö­tyä, vaik­ka se siirtäisi yhtä paljon ihmisiä kokoaikatyöstä puolipäivä­työhön kuin työt­tömyy­destä puolipäivätyöhön.

Perus­tur­van varas­sa ole­vat ovat keskimäärin mata­latuot­toisem­pia kuin ansio­tur­vaa saa­vat ja hei­dän osaamisen­sa on usein sel­l­aista, jos­ta kansan­taloudessa ei ole ylikysyn­tää. Tätä ajatellen on erikoista, että perus­tur­va suosii rak­en­teeltaan kokoaikatyötä ja ansio­tur­va osa-aikatyötä eikä päinvastoin.

Monel­la perus­tur­van varas­sa ole­val­la on eri­laisia ter­veysongelmia, tai hei­dän elämän­ti­lanteen­sa on muuten sel­l­ainen, että kokoaikaisen työn tekem­i­nen on vaikeaa. Osa-aikatyön tekem­i­nen kan­nat­ta­mat­tomak­si syr­jäyt­tää hei­dät kokon­aan työmarkkinoilta.

Mata­la­palk­ka-aloil­la työsken­televät yksin­huolta­jat ovat pahas­sa kan­nustin­loukus­sa. Mon­en yksin­huolta­jan arki on niin raskas, etteivät he kat­so pystyvän­sä kokoaikaiseen työhön. Osa-aikatyö taas on mon­en kohdal­la jok­seenkin kan­nat­tam­a­ton­ta. Niin­pä eri­tyis­es­ti vähän koulute­tut yksi­huolta­jat jäävät vuosik­si työ­markki­noiden ulkop­uolelle, mis­tä palaami­nen voi olla vaikeata.

Palveluy­hteiskun­nas­sa syn­tyy väk­isin tehtäviä, jot­ka edel­lyt­tävät osa-aikaisu­ut­ta tai keikkalu­on­teisu­ut­ta, kos­ka asi­akkaat eivät ole paikalla kokoaikaises­ti eikä palvelu­ja voi tehdä varas­toon kuten tehdas­te­ol­lisu­u­den tuot­tei­ta. Talous hyö­tyy siitä, että osa työvoimas­ta on valmis osa-aikaiseen työn­tekoon. Suomes­sa osa-aikatyötä tehdään kan­sain­välis­es­ti ver­taillen poikkeuk­sel­lisen vähän.[1]

Nyky-yhteiskun­ta tuot­taa eri­laista silp­putyötä, hyvinkin lyhy­taikaisia työkeikko­ja tai vain muu­ta­man viikko­työ­tun­nin mit­taisia ruuh­ka-apu­laisen tehtäviä. Pääosin näitä töitä tekevät opiske­li­jat, joille tämä tuot­taa tarpeel­lisen lisän opintuen päälle. Työt­tömät eivät näi­hin työti­laisuuk­si­in juuri tar­tu. Pienet ansio­tu­lot eivät vaiku­ta opin­to­tu­keen eivätkä opiske­li­joiden asum­is­lisään. Niin­pä opiske­li­jan net­toan­sio samas­ta keikkatyöstä on vähin­tään kolminker­tainen työt­tömän samas­ta keikas­ta saa­maan ansioon näh­den, eikä keikkatyö tuo­ta häir­iöitä opin­totuen mak­satuk­seen. Tilan­net­ta ei voi oikein pitää tarkoituk­sen­mukaise­na. Olisi hyvä, että opiske­li­jat keskit­ty­i­sivät opiskele­maan ja han­kki­si­vat mah­dol­lisia lisäan­sioi­ta oman alansa työ­paikoista eivätkä siivoa­mal­la val­in­tamyymälöitä ja työsken­telemäl­lä ham­puri­lais­baareis­sa. Työt­tömän taloudel­lisen tilanteen ja tule­vaisu­u­den kannal­ta edes silp­putyö­markki­noil­la olo olisi hyväk­si. Niukkaan perus­tur­vaan toisi ansaitun lisän, jos työtön voisi ansai­ta silp­putyö­markki­noil­la yhtä hyvin kuin opiskelija.

Vail­la työkoke­mus­ta ole­vaan liit­tyy työ­nan­ta­jan silmis­sä aina ris­ki, jon­ka vuok­si hän­tä ei mielel­lään palkata pysyvään työ­suh­teeseen. Keikkatyö ja silp­putyö oli­si­vat mon­elle port­ti oikeisi­in työ­suhteisi­in. Tämä tie on tukos­sa, jos silp­putyöstä ei jää työt­tömälle tosi­asi­as­sa käteen juuri mitään. Pitkäjän­teis­es­ti ajat­tel­e­va toki suh­tau­tuu keikkatyöstä saatavaan työkoke­muk­seen kuin investoin­ti­in, mut­ta kaik­ki eivät ajat­tele näin pitkäjänteisesti.

Pelko siitä, että osa-aikatyön kan­nat­tavu­u­den paran­t­a­mi­nen perus­tur­van osalta siirtäisi ihmisiä kokoaikatyöstä osa-aikatyöhön, on aihee­ton kahdes­ta syys­tä. Ensik­sikin on kyse niin vähä­varai­sista ihmi­sistä, ettei heil­lä ole varaa luop­ua kokoaikatyöstä, jos sel­l­aista on saatavil­la. Jos ihmiset arvostaisi­vat vapaa-aikaa niin paljon, loogisem­paa olisi taval­lis­ten keskipalkkaisten siir­tyä osa-aikatyöhön, kos­ka se ei veisi heitä köy­hyy­teen. Toisek­si, jos henkilöl­lä jo on kokoaikatyö, hän ei ole perus­tur­van varas­sa. Ansio­tur­vas­sa osa-aikatyöt­tömyy­den kor­vaus on suo­ras­taan ylim­i­toitet­tu, mut­ta tätä mah­dol­lisu­ut­ta ei silti käytetä laa­jasti hyväk­si. Hyvin pitkään ansiosi­don­naista sovitel­tua päivära­haa nos­tavia oli vain noin kol­me­tuhat­ta 2000-luvun alkupuoliskol­la.[2]

Voidaan tietysti kysyä, olisiko parem­pi, ettei halukku­ut­ta silp­putöi­hin olisikaan. Jos työn­tek­i­jöitä ei huonoil­la työe­hdoil­la saa­da palkatuk­si, työ­nan­ta­jat joutu­vat suun­nit­tele­maan työt kokoaikaisik­si. Ay-liike on pyrkinyt tähän, mut­ta ilman men­estys­tä. Syynä on teol­lisen yhteiskun­nan muut­tumi­nen palveluy­hteiskun­naksi. Jos ruuh­ka-apu­laisia ei voi palkata, ruuh­ka-apu­lais­ten työt eivät muu­tu kokoaikaisik­si. Kas­sajonot vain pitenevät. Kokoaikaisen työn pirstou­tu­mista silp­putyök­si kan­nat­taa jar­rut­taa, mut­ta samal­la silti varautua siihen, että epä­tyyp­il­lis­ten työ­suhtei­den määrä vääjäämät­tä kas­vaa. Oikea ja oikeu­den­mukainen tapa jar­rut­taa silp­putyön yleistymistä olisi saa­da paran­nuk­sia silp­putyötä teke­vien työe­htoi­hin niin, että epä­mukavas­ta työa­jas­ta ja var­al­laolosta saisi kor­vauk­sen. Jos työtä on tar­jo­ta vain pari tun­tia päivässä, siitä pitäisi saa­da korkeam­paa tun­tipalkkaa kuin kokoaikaises­ta työstä.

Kaiken kaikki­aan keikkatyön ja osa-aikaisen työn tek­i­jöi­den ase­maa kan­nat­taa paran­taa perus­tur­vaa saavien kohdal­la, vaik­ka se lisäisikin osa-aikatyön kan­nat­tavu­ut­ta suh­teessa kokoaikatyöhön.

Loisiko matalapalkkatuki kannustinloukun?

Eri­tyis­es­ti kalli­iden asumiskus­tan­nusten kasvukeskuk­sis­sa mata­la­palkkaista työtä ei saa kan­nat­tavak­si, ellei siihen kohdis­tu­vaa veroki­ilaa saa­da kaven­netuk­si tai ellei mata­la­palkkaista työtä suo­ranais­es­ti sub­ven­toi­da samaan tapaan kuin tehdään Yhdys­val­lois­sa Earned Income Tax Cred­it ‑jär­jestelmän (EITC) puit­teis­sa.  Jos mata­la­palkkaisimpia töitä tue­taan, siir­tymi­nen tuot­tavampi­in töi­hin voi muut­tua vähem­män houkut­tel­e­vak­si ja halu mak­saa koulu­tuk­ses­ta vähe­nee. En pidä tätä argu­ment­tia Suomen olois­sa kovin vah­vana. Uskon, että mata­la­palkkaisen työn sub­ven­toin­nista saata­vat hyödyt ylit­täi­sivät selvästi siitä koitu­vat haitat.

Huoli opin­to­jen kan­nat­tavu­ud­es­ta on aiheel­lisem­pi mais­sa, jos­sa jokainen mak­saa itse opin­ton­sa.  Jos ihmiset todel­la reago­isi­vat ratio­naalis­es­ti kan­nus­timi­in, Suomes­sa olisi yli-insen­ti­ivi koulu­tuk­seen, kos­ka koulu­tus on pääasi­as­sa ilmaista ja siitä mak­se­taan jopa vähän palkkaa.

Palkkarakenne ei palk­ka-asteikon alapäässä ole ratio­naa­li­nen, vaan enem­män seu­raus­ta eri ammat­tiryh­mien neu­vot­telu­ase­mas­ta työ­markki­na­neu­vot­teluis­sa. Mik­si mei­dän pitäisi kan­nus­taa perushoita­jia eten­emään työu­ral­laan parem­min palkat­tuun työhön trukinkul­jet­ta­jik­si? Mata­la­palkkaisim­mat työt ovat myös usein vähiten palk­it­se­via työn henkisen tyy­dyt­tävyy­den kannal­ta ja toisaal­ta fyy­sis­es­ti raskaimpia. Eten­e­m­i­nen työu­ral­la haas­teel­lisimpi­in ja miel­lyt­tävämpi­in töi­hin on sik­si usein halut­tua, vaik­ka palk­ka ei nousisikaan.

Toises­sa vaakakupis­sa on kym­me­nien tuhan­sien työikäis­ten syr­jäy­tymi­nen työ­markki­noil­ta kokon­aan, kos­ka ei löy­dy palkkata­soa, joka työ­nan­ta­jan kan­nat­taisi hei­dän työ­panok­ses­taan mak­saa ja johon työt­tömän  kan­nat­taisi vapaa-aikansa vai­h­taa. Se, että vajaatuot­toinen työ­panos jää kokon­aan käyt­tämät­tä on paljon suurem­pi ongel­ma kuin heiken­tynyt kan­nustin siir­tyä työu­ral­la parem­min palkat­tui­hin tehtävi­in. Yhdys­val­tain koke­muk­set EITC-jär­jestelmän mukaises­ta laa­ja-alais­es­ta mata­la­palkkaisen työn tues­ta ovat varsin posi­ti­ivisia sekä sosi­aalisen oikeu­den­mukaisu­u­den että taloudel­lisen tehokku­u­den näkökul­mas­ta. Ran­skas­sa työ­nan­ta­jat saa­vat pieni­palkkai­sista työn­tek­i­jöistä merkit­tävän alen­nuk­sen sosi­aal­i­tur­va­mak­su­ista. Tämän arvioidaan paran­ta­neen työl­lisyyt­tä, mut­ta syn­tyneet työ­paikat ovat olleet niin huono­tuot­toisia, ettei toimen­pide ole juuri nos­tanut kokon­ais­tuotan­toa[3]. Tietoa on kuitenkin vain lyhyen aikavälin seu­rauk­sia. Toden­näköis­es­ti pitkäl­lä aikavälil­lä työl­lisyy­den paran­t­a­mi­nen mata­latuot­toista työtä lisäämäl­lä johtaa parem­paan tulok­seen kuin tehokku­u­den tavoit­telu sal­li­mal­la työt­tömyy­den pysyä korkeal­la, sil­lä työt­tömyys syr­jäyt­tää osan työvoimas­ta lop­ullis­es­ti työ­markki­noiden ulkopuolelle.

Jos mata­latuot­toista työvoimaa halu­taan tukea, joudu­taan val­it­se­maan tue­taanko kaikkia pieni­palkkaisia vai kohdis­te­taanko tuki valikoiden niille työn­tek­i­jöille, joiden tuot­tavu­udessa on todet­tu jokin puute. Toisek­si on valit­ta­va mak­se­taanko mata­la­palkkatu­ki työn­tek­i­jälle, joka voisi sen turvin ottaa vas­taan pieni­palkkaisem­paa työtä vai mak­se­taanko tuki työ­nan­ta­jalle, joka pysty­isi sen turvin mak­samaan palkkaa, joka ylit­tää työn­tek­i­jän mar­gin­aalisen tuottavuuden?

Palkkat­uen kohdis­t­a­mi­nen vain niihin, joil­la on jokin todet­tu puute osaamises­sa tai työkyvyssä, vaikut­taa halvem­mal­ta vai­h­toe­hdol­ta kuin tuen jakami­nen pelkän mata­la­palkkaisu­u­den perus­teel­la. Toisaal­ta työn­tek­i­jän luokit­telu joidenkin kri­tee­rien osalta vajaatuot­toisek­si on aina jos­sain määrin mieli­v­al­taista. Luokit­telu on help­poa, jos on kyse somaat­tis­es­ta vam­maisu­ud­es­ta. Luokit­telu on vaikeam­paa, jos kyse on vähälah­jaisu­ud­es­ta, luon­nevi­as­ta, mie­len­ter­vey­den huteru­ud­es­ta, sat­un­nais­es­ta päi­htei­den väärinkäytöstä tai epäedullis­es­ta ulkonäöstä. Arve­lut­tavalle alueelle joudu­taan, jos tuel­la ryhdytään palk­it­se­maan itse aiheute­tu­ista ongelmista. Työn­tek­i­jän hallinnolli­nen luokit­telu vajaatuot­toisek­si on myös päätös, jos­ta ei käytän­nössä ole enää tietä ulos täysin työkyky­is­ten maail­maan. Tuen menet­tämi­nen merk­it­see aina taloudel­lista tap­pi­o­ta, eikä tukeen oikeut­tavas­ta syys­tä sen vuok­si kan­na­ta pyrk­iä eroon. Työn­tek­i­jän omi­naisuuk­si­in perus­tu­va palkkatu­ki rikkoo aiem­min maini­tu­ista hyvän sosi­aal­i­tur­va­jär­jestelmän peri­aat­teista kol­mat­ta: tie eteen­päin on tukossa.

Jos ole­tamme ihmis­ten toimi­van ratio­naalis­es­ti työ­markki­noil­la, juut­tumi­nen pitkäk­si aikaa mata­la­palkkaiseen työhön on itsessään osoi­tus vajaas­ta tuot­tavu­ud­es­ta. Jos työ­markki­nat toimi­vat kun­nol­la, palkkata­so on parem­pi indikaat­tori kuin mikään asiantun­ti­ja-arvio henkilön mah­dol­lis­es­ta tuot­tavu­us­va­jeesta. Palkkata­soon liuku­vasti sidot­tu mata­la­palkkatu­ki ei estä vai­heit­taista siir­tymistä tuen ulkop­uolelle, kun­han pide­tään huol­ta siitä, että palkanko­ro­tus lisää aina net­toan­sioi­ta. Ongel­mak­si toki muo­dos­tu­isi­vat työn ja har­ras­tuk­sen väli­maas­toon sijoit­tuvat elämän­muo­toam­matit, jois­sa työn palk­it­se­vu­us kom­pen­soi pienen palkan.

Jos palkat määräy­ty­i­sivät markki­noil­la vapaasti ilman kollek­ti­ivisia sopimuk­sia, ei olisi merk­i­tys­tä sil­lä, mak­se­taanko palkkatu­ki työn tek­i­jälle vai työ­nan­ta­jalle. Työe­htosopimusten voimas­sa ollessa vai­h­toe­hdot poikkea­vat selvästi toi­sis­taan. Työ­nan­ta­jalle menevä tuki lisää työn kysyn­tää ja sopii siten parem­min työt­tömyysalueille ja palka­nsaa­jalle menevä tuki lisää työn tar­jon­taa sopi­en parem­min työvoima­pu­las­ta kär­siville alueille.  Työ­nan­ta­jalle mak­set­tavaa tukea on perustel­tu sil­lä, ettei se vaaran­na työe­htosopimusjär­jestelmää. Käytössä on täl­lä het­kel­lä palkkata­soon perus­tu­va yleinen kaikille 54 vuot­ta täyt­täneille mak­set­ta­va työ­nan­ta­jan mata­la­palkkatu­ki ja vaikeasti työl­lis­tet­tävistä mak­set­ta­va palkkatu­ki, joka on sidot­tu palkat­tuun henkilöön.

---

[1] Tähän tilas­to asi­as­ta. Läh­teenä OECD Employ­ment Out­look, 2008

[2] Ani­ta Haata­ja, Ossi Korkeamä­ki, Tomi Kyyrä Sovitel­tu työt­tömyy­se­tu­us: kohden­tu­mi­nen, toimeen­tu­lo ja vaiku­tus työl­listymiseen. Sosi­aali- ja ter­veysmin­is­ter­iö Selvi­tyk­siä 2007:40, 24.

[3] Anne St. Mar­tin & Peter White­ford. More jobs and bet­ter pay. OECD Observ­er No. 239, Sep­tem­ber 2003.