Pyrkimys pieniin tuloeroihin hyvinvointiyhteiskunnassa uhkaa muodostua esteeksi huono-osaisen työvoiman työllistymiselle. Tässä luvussa tarkastelen työn vastaanottamisen kannattavuutta sekä kokoaikaisen työn että osa-aikaisen tai keikkatyön osalta. Pohdin matalapalkkaisen työn tukemiseen liittyviä ongelmia ja sitä, onko työvoimapulan oloissa ylipäänsä syytä tukea osa-aikaista työntekoa.
Kokoaikaiseen työhön työllistymisen kannattavuus
Mitä anteliaampi on sosiaaliturva, sitä kannattamattomampaa on matalapalkkaisen työn tekeminen. Voisi olettaa pienimpien palkkojen kilpailukyvyn suhteessa perusturvaan kasvaneen, koska perusturva ei ole noussut liki kahteenkymmeneen vuoteen reaalisesti lainkaan. Tuona aikana se on jäänyt noin 30 prosenttia jälkeen yleisestä ansiotasosta. Tähän on ehkä pyrittykin. Matalapalkkaisen työn kannattavuus ei ole kuitenkaan parantunut korkeiden asumiskustannusten alueilla, sillä toimeentulotuki kattaa asumiskulut kokonaan, kun pienipalkkainen joutuu yleensä maksamaan vuokransa kokonaan itse. Kaksikymmentä vuotta sitten matalapalkkaiset saivat asumistukea, ja vuokrasäännöstely piti vuokrat matalina niille, jotka vuokra-asunnon onnistuivat saamaan. Asumisen tuen muuttuminen tulottomien osalta aiempaa hölläkätisemmäksi ja pienipalkkaisten osalta aiempaa niukemmaksi, on heikentänyt pienipalkkaisen työn houkuttelevuutta suhteessa sosiaaliturvaan. Tämä koskee maantieteellisesti vain pientä osaa Suomesta. Määrällisesti ongelma on kuitenkin iso, sillä kasvukeskuksissa asuu puolet suomalaista ja niissä on valtaosa potentiaalisista työtilaisuuksista.
Helsingissä toimeentulotuki kattaa yksinäisen henkilön vuokran 560 €/kk asti. Itse toimeentulotuen määrä on yhdelle, yksinasuvalle henkilölle 417,45 €/kk, joten yhdenhengen talouden kokonaistuki on 977,45 €/kk. Tämän lisäksi sosiaalivirasto maksaa yleensä toimeentulotukiasiakkaiden lääkemenot. Pienestä 1400 €/kk palkasta jää verojen jälkeen noin 1160 €/kk, jolloin taloudellinen hyöty kokopäivätyöstä jää alle kahdensadan euron eli noin euroon työtunnilta. Se on huono korvaus menetetystä vapaa-ajasta, kun siitä on vielä maksettava työmatkat, työpaikkaruokailu ja työhön soveltuva vaatetus sekä mahdolliset lääkemenot. Työn tekeminen on halpojen asuntojen vuoksi selvästi kannattavampaa muuttotappioalueilla, jos vain työpaikkoja olisi. Kohtalaisessa kunnossa työnteon kannustimet ovat myös niiden kasvukeskuksissa asuvien kohdalla, jotka ovat välttäneet korkeat vuokrat joko pääsemällä edulliseen aravavuokra-asuntoon tai asuvat suvussa perintönä kulkevassa omistusasunnossa.
Kansantaloudellisen tehokkuuden kannalta tilannetta ei voi pitää tyydyttävänä. Perusturvan osalta kannustin ottaa työtä vastaan on kunnossa siellä, missä työtä on niukasti saatavilla, mutta ei siellä, missä työtilaisuuksia olisi. Asumisen tuen voimakas tuloharkinta johtaa siihen, että kokonaan työelämän ulkopuolelle syrjäytyneelle kompensoidaan kasvukeskusten kalliit asuinkulut kokonaan, mutta pienipalkkaiselle muutto kasvukeskukseen on merkittävä taloudellinen uhraus.
Työttömyysturvan osalta ei periaatteessa tarvitsisi lainkaan pohtia sitä, onko työttömällä kannustinta ottaa työtä vastaan, sillä valinnanoikeutta ei ole. Tämä oli totta vielä 20 vuotta sitten, jolloin työttömyys oli kasvukeskuksissa niin vähäistä, että työttömälle yleensä tarjottiin töitä. Työstä ei voinut kieltäytyä, eikä se ollut silloin myöskään tapana. Nyt tilanne on toinen. Yritykset eivät halua töihin karenssin uhan takia vastentahtoisesti tulevaa. Työvoimatoimistot ovat yrittäneet lisätä työhön osoituksia osittain myös testatakseen työttömien työhalua. Seurauksena on ollut runsaasti valituksia karensseista, joita on annettu työttömän kieltäydyttyä työstä, jonka vastaanottovelvollisuutta tämä syystä tai toisesta pitää kohtuuttomana. Kovin pitkälle tällä linjalla ei voi edetä, koska yritykset eivät tarjoa työpaikkoja työvoimatoimistoille, jos nämä osoittavat töihin sopimatonta työvoimaa. Tilanteesta työmarkkinoilla kertoo se, että ennen tämänhetkistä lamaa Helsingissä oli työvoimapulaa aloilla, jotka eivät vaadi erikoistunutta koulutusta, vaikka kaupungissa oli yli 20 000 työtöntä. Jokaisesta työttömästä ei ole kuljettamaan linja-autoa tai siivoamaan, mutta on vaikea kuvitella, ettei 20 000 työttömän joukosta olisi löytynyt ketään näihin töihin kelpaavaa. Työn vastaanottovelvollisuus ei käytännössä toimi kuten sen oletetaan toimivan. Huolimatta periaatteellisesta työn vastaanottovelvollisuudesta ei ole kokonaan väärin tarkastella työttömyysturvaa vaihtoehtona, jonka henkilö voi valita vapaasti.
Sekä julkisen talouden rahoitustasapainon kannalta että sosiaalisista syistä olisi parempi, että vajaatuottoinenkin työvoima osallistuisi työelämään edes tuettuna. Tällöin he hankkisivat osan ansioistaan itse sen sijaan, että heidän koko elatuksensa on tulonsiirtojen varassa. Lisäansiot toisivat helpotusta matalan perusturvan aiheuttamaan köyhyyteen.
Tietysti työn vastaanottamista edesauttaisi joko se, että perusturvaa alennettaisiin tai alimpia palkkoja korotettaisiin. Perusturvan alentaminen ei kuulunut SATA-komitean tehtäväksi antoon, eikä yleinen mielipide sitä myöskään hyväksyisi, en minäkään. Alimpien palkkojen korottaminen hinnoittelisi yhä useamman työelämän ulkopuolelle. Niinpä ainut mahdollisuus parantaa pienistä ansiotuloista saatavaa nettoansiota on alentaa niihin kohdistuvaa verotusta tai tukea pienten ansiotulojen saajia tulonsiirroin.
Esillä komiteassa oli myös ajatus, että valtion rahoittamaa sosiaalista asuntokantaa suunnattaisiin paremmin pienituloisille, jotta harvempi joutuisi tuloloukkuun korkeiden asumiskustannusten vuoksi. Tämä voisi toisaalta johtaa yhä pahempaan segregaatioon, kun vuokrataloihin valikoituisi kaikkein huono-osaisimpia. Eräänlaisen tuloloukun muodostaa sekin, jos halpaan asuntoon päästäkseen on oltava riittävän köyhä. Vielä pahempaa olisi, jos edullisen vuokra-asunnon menettäisi töihin päästyään. Jos työttömiä ja vain heitä suositaan vuokra-asuntojonoissa, pienipalkkaisen on yhä vaikeampi menestyä kasvukeskuksissa.
Osa-aikatyön ja keikkatyön kannattavuus
Perusturva on säädetty eri vaiheissa joko säästösyistä tai sosiaalipoliittista syistä hyvin tarveharkintaiseksi. Tämä johtaa korkeaan efektiiviseen marginaaliveroon pienten ansiotulojen kohdalla. Efektiivistä marginaaliveroa nostaa verotuksen osalta tulonsiirtojen kolminkertainen tarveharkinta. Ansiotulot pienentävät toimeentulotukea, työmarkkinatukea ja asumistukea. Muiden tulonsiirtojen tarveharkinnalla ei ole merkitystä niin kauan kuin henkilö saa toimeentulotukea, koska tulonsiirrot vähennetään toimeentulotuesta kokonaisuudessaan.
Toimeentulotuki
Toimeentulotuki takaa kaikille viimesijaisen vähimmäisturvan, joka on vuonna 2009 yksinäisellä henkilöllä 417,45 euroa kuussa sekä kohtuullisiksi katsotut asumismenot. Tästä summasta vähennetään kaikki muut tulot kuitenkin niin, että 20 % ennakonpidätyksen jälkeisistä ansiotuloista jätetään etuoikeutettuna tulona huomioimatta ja siihen lisätään ennakonpidätykset, hyväksyttävät asumismenot ja eräät muut välttämättömät korvattavat menot. Jos ansiotuloista peritään 10 % ennakonpidätystä, sadan euron työkeikasta jää käteen 18 euroa.
Työttömyyskorvaus ja asumistuki
Työttömän ottaessa vastaan satunnaista tai osa-aikaista työtä ansiotulot leikkaavat työmarkkinatukea 50 prosentin kulmakertoimella eli 50 sentillä jokaista ansaittua euroa kohden. viisikymmentäprosenttisesti. Siten sadan euron lisätulosta viisikymmentä euroa leikkaa asumistukea. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan asumistuen leikkaantuminen on eritahtista eri tilanteissa. SATA-komitea esitti, että asumistuessa siirrytään lineaariseen malliin, jossa bruttotulojen lisäys pienentää asumistukea kertoimella 0,32. Niinpä sadan euron ansiolisäyksestä leikkaantuisi 50 euroa pois työmarkkinatuesta ja 16 euroa asumistuesta. Tämän päälle tulevat tuloverot 50 eurolla lisääntyneistä verotettavista tuloista. Verojen suuruus vaihtelee tilanteen mukaan. Jos on ollut pitkään työttömänä, ansiotulovähennys voi saada aikaan sen, ettei lisäansioista mene veroa lainkaan. Tällöin voi selvitä 66 prosentin efektiivisellä marginaaliverolla. Yleensä lisäansioista jää käteen vain noin neljännes. Asiantuntijallekin on vaikea laskea, mitä pienet ansiotulot kunkin kohdalla lopulta vaikuttavat käytettävissä oleviin tuloihin. Tämä epävarmuus heikentää työnteon houkuttelevuutta entisestään. Pienet lisäansiot eivät alenna asumistukea heti vaan vasta seuraavan vuositarkastuksen jälkeen.
Efektiivinen marginaalivero alenee alle 30 prosenttiin, kun ansiotulot nousevat niin suuriksi, että asumistuki ja työmarkkinatuki loppuvat. Perusturvan varassa olevan on taloudellisesti huonosti motivoitua hankkia pieniä ansiotuloja. Tähän nähden siirtyminen osa-aikatyöstä kokoaikatyöhön on hyvin kannattavaa. Nettotulot riippuvat työajasta mallin A mukaan.
Kuvio 1: Käteen jäävän tulon riippuvuus työtunneista, malli A
Ansiosidonnaisen päivärahan osalta lähtötaso on korkeampi. Tämän vuoksi ansiosidonnaisella oleva työtön ei useinkaan saa lainkaan asumistukea. Työttömyysturvan sovittelu nostaa efektiivisen marginaaliveron viiteenkymmeneen prosenttiin ja tuloveron jonkin verran sen yläpuolelle työttömyysjakson pituudesta riippuen. Keikkatyön efektiivinen marginaalivero on ansiosidonnaista työttömyysturvaa saavalla korkea, mutta ei lainkaan niin korkea kuin perusturvan varassa olevalla. Toisaalta kun palkan ja työttömyyskorvauksen summa nousee 90 prosenttiin päivärahan perusteena olevasta ansiotasosta, jokainen ansaittu lisäeuro leikkaa työttömyyskorvausta sataprosenttisesti. Ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa saavan on kannattavaa tehdä osa-aikatyötä, mutta siirtyminen pienipalkkaiseen kokopäivätyöhön on huonosti motivoitua. Nettotulot riippuvat ansiotuloista mallin B mukaan.
Kuvio 2: Käteen jäävän tulon riippuvuus työtunneista, malli B
On kuitenkin todettava, ettei ansiosidonnaisella työttömyysturvalla oleva voi omalla päätöksellään yleensä valita osa-aikatyöttömyyttä, vaan tähän tarvitaan yhteistyötä työnantajan kanssa. Vaikuttaa vahvasti siltä, että ainakin kaupan alalla tällaista esiintyy. Lisäksi kokoaikatyötä on otettava vastaan, jos sellaista tarjotaan. Työvoimaviranomaiset ovat kuitenkin omaksuneet käytännön, ettei osa-aikatyötä tekeville tarjota kokoaikaista työtä, koska kokonaan työtä vailla olevat tarvitsevat työpaikkaa enemmän. Jotta ansiosidonnaisesta sovitellusta päivärahasta ei muodostuisi osa-aikatyön automaattista tukea, tätä työvoimaviranomaisten toimintatapaa olisikin syytä muuttaa.
Kannattaako osa-aikatyötä suosia?
Suomea uhkaa laman jälkeen työvoimapula. Tätä on käytetty perusteena siihen, miksi perusturvan osalta ansiotulojen riippuvuus työajasta on mallin A mukainen. Mielestäni tämä peruste ei ole pätevä. Olisi hyvin kannattavaa tehdä pientenkin ansiotulojen hankkiminen kannattavaksi.
Matalatuottoisen työn osalta työttömyyden ongelma on ensisijaisesti sosiaalinen. Työttömyyden takia menetetty tuotanto on ongelmana toissijainen. Sosiaalisten näkökohtien kannalta ero työttömyyden ja osa-aikatyön välillä on paljon suurempi kuin ero osa-aikatyön ja kokopäivätyön välillä. Toimenpide tuottaa yhteiskunnallista selvää hyötyä, vaikka se siirtäisi yhtä paljon ihmisiä kokoaikatyöstä puolipäivätyöhön kuin työttömyydestä puolipäivätyöhön.
Perusturvan varassa olevat ovat keskimäärin matalatuottoisempia kuin ansioturvaa saavat ja heidän osaamisensa on usein sellaista, josta kansantaloudessa ei ole ylikysyntää. Tätä ajatellen on erikoista, että perusturva suosii rakenteeltaan kokoaikatyötä ja ansioturva osa-aikatyötä eikä päinvastoin.
Monella perusturvan varassa olevalla on erilaisia terveysongelmia, tai heidän elämäntilanteensa on muuten sellainen, että kokoaikaisen työn tekeminen on vaikeaa. Osa-aikatyön tekeminen kannattamattomaksi syrjäyttää heidät kokonaan työmarkkinoilta.
Matalapalkka-aloilla työskentelevät yksinhuoltajat ovat pahassa kannustinloukussa. Monen yksinhuoltajan arki on niin raskas, etteivät he katso pystyvänsä kokoaikaiseen työhön. Osa-aikatyö taas on monen kohdalla jokseenkin kannattamatonta. Niinpä erityisesti vähän koulutetut yksihuoltajat jäävät vuosiksi työmarkkinoiden ulkopuolelle, mistä palaaminen voi olla vaikeata.
Palveluyhteiskunnassa syntyy väkisin tehtäviä, jotka edellyttävät osa-aikaisuutta tai keikkaluonteisuutta, koska asiakkaat eivät ole paikalla kokoaikaisesti eikä palveluja voi tehdä varastoon kuten tehdasteollisuuden tuotteita. Talous hyötyy siitä, että osa työvoimasta on valmis osa-aikaiseen työntekoon. Suomessa osa-aikatyötä tehdään kansainvälisesti vertaillen poikkeuksellisen vähän.[1]
Nyky-yhteiskunta tuottaa erilaista silpputyötä, hyvinkin lyhytaikaisia työkeikkoja tai vain muutaman viikkotyötunnin mittaisia ruuhka-apulaisen tehtäviä. Pääosin näitä töitä tekevät opiskelijat, joille tämä tuottaa tarpeellisen lisän opintuen päälle. Työttömät eivät näihin työtilaisuuksiin juuri tartu. Pienet ansiotulot eivät vaikuta opintotukeen eivätkä opiskelijoiden asumislisään. Niinpä opiskelijan nettoansio samasta keikkatyöstä on vähintään kolminkertainen työttömän samasta keikasta saamaan ansioon nähden, eikä keikkatyö tuota häiriöitä opintotuen maksatukseen. Tilannetta ei voi oikein pitää tarkoituksenmukaisena. Olisi hyvä, että opiskelijat keskittyisivät opiskelemaan ja hankkisivat mahdollisia lisäansioita oman alansa työpaikoista eivätkä siivoamalla valintamyymälöitä ja työskentelemällä hampurilaisbaareissa. Työttömän taloudellisen tilanteen ja tulevaisuuden kannalta edes silpputyömarkkinoilla olo olisi hyväksi. Niukkaan perusturvaan toisi ansaitun lisän, jos työtön voisi ansaita silpputyömarkkinoilla yhtä hyvin kuin opiskelija.
Vailla työkokemusta olevaan liittyy työnantajan silmissä aina riski, jonka vuoksi häntä ei mielellään palkata pysyvään työsuhteeseen. Keikkatyö ja silpputyö olisivat monelle portti oikeisiin työsuhteisiin. Tämä tie on tukossa, jos silpputyöstä ei jää työttömälle tosiasiassa käteen juuri mitään. Pitkäjänteisesti ajatteleva toki suhtautuu keikkatyöstä saatavaan työkokemukseen kuin investointiin, mutta kaikki eivät ajattele näin pitkäjänteisesti.
Pelko siitä, että osa-aikatyön kannattavuuden parantaminen perusturvan osalta siirtäisi ihmisiä kokoaikatyöstä osa-aikatyöhön, on aiheeton kahdesta syystä. Ensiksikin on kyse niin vähävaraisista ihmisistä, ettei heillä ole varaa luopua kokoaikatyöstä, jos sellaista on saatavilla. Jos ihmiset arvostaisivat vapaa-aikaa niin paljon, loogisempaa olisi tavallisten keskipalkkaisten siirtyä osa-aikatyöhön, koska se ei veisi heitä köyhyyteen. Toiseksi, jos henkilöllä jo on kokoaikatyö, hän ei ole perusturvan varassa. Ansioturvassa osa-aikatyöttömyyden korvaus on suorastaan ylimitoitettu, mutta tätä mahdollisuutta ei silti käytetä laajasti hyväksi. Hyvin pitkään ansiosidonnaista soviteltua päivärahaa nostavia oli vain noin kolmetuhatta 2000-luvun alkupuoliskolla.[2]
Voidaan tietysti kysyä, olisiko parempi, ettei halukkuutta silpputöihin olisikaan. Jos työntekijöitä ei huonoilla työehdoilla saada palkatuksi, työnantajat joutuvat suunnittelemaan työt kokoaikaisiksi. Ay-liike on pyrkinyt tähän, mutta ilman menestystä. Syynä on teollisen yhteiskunnan muuttuminen palveluyhteiskunnaksi. Jos ruuhka-apulaisia ei voi palkata, ruuhka-apulaisten työt eivät muutu kokoaikaisiksi. Kassajonot vain pitenevät. Kokoaikaisen työn pirstoutumista silpputyöksi kannattaa jarruttaa, mutta samalla silti varautua siihen, että epätyypillisten työsuhteiden määrä vääjäämättä kasvaa. Oikea ja oikeudenmukainen tapa jarruttaa silpputyön yleistymistä olisi saada parannuksia silpputyötä tekevien työehtoihin niin, että epämukavasta työajasta ja varallaolosta saisi korvauksen. Jos työtä on tarjota vain pari tuntia päivässä, siitä pitäisi saada korkeampaa tuntipalkkaa kuin kokoaikaisesta työstä.
Kaiken kaikkiaan keikkatyön ja osa-aikaisen työn tekijöiden asemaa kannattaa parantaa perusturvaa saavien kohdalla, vaikka se lisäisikin osa-aikatyön kannattavuutta suhteessa kokoaikatyöhön.
Loisiko matalapalkkatuki kannustinloukun?
Erityisesti kalliiden asumiskustannusten kasvukeskuksissa matalapalkkaista työtä ei saa kannattavaksi, ellei siihen kohdistuvaa verokiilaa saada kavennetuksi tai ellei matalapalkkaista työtä suoranaisesti subventoida samaan tapaan kuin tehdään Yhdysvalloissa Earned Income Tax Credit ‑järjestelmän (EITC) puitteissa. Jos matalapalkkaisimpia töitä tuetaan, siirtyminen tuottavampiin töihin voi muuttua vähemmän houkuttelevaksi ja halu maksaa koulutuksesta vähenee. En pidä tätä argumenttia Suomen oloissa kovin vahvana. Uskon, että matalapalkkaisen työn subventoinnista saatavat hyödyt ylittäisivät selvästi siitä koituvat haitat.
Huoli opintojen kannattavuudesta on aiheellisempi maissa, jossa jokainen maksaa itse opintonsa. Jos ihmiset todella reagoisivat rationaalisesti kannustimiin, Suomessa olisi yli-insentiivi koulutukseen, koska koulutus on pääasiassa ilmaista ja siitä maksetaan jopa vähän palkkaa.
Palkkarakenne ei palkka-asteikon alapäässä ole rationaalinen, vaan enemmän seurausta eri ammattiryhmien neuvotteluasemasta työmarkkinaneuvotteluissa. Miksi meidän pitäisi kannustaa perushoitajia etenemään työurallaan paremmin palkattuun työhön trukinkuljettajiksi? Matalapalkkaisimmat työt ovat myös usein vähiten palkitsevia työn henkisen tyydyttävyyden kannalta ja toisaalta fyysisesti raskaimpia. Eteneminen työuralla haasteellisimpiin ja miellyttävämpiin töihin on siksi usein haluttua, vaikka palkka ei nousisikaan.
Toisessa vaakakupissa on kymmenien tuhansien työikäisten syrjäytyminen työmarkkinoilta kokonaan, koska ei löydy palkkatasoa, joka työnantajan kannattaisi heidän työpanoksestaan maksaa ja johon työttömän kannattaisi vapaa-aikansa vaihtaa. Se, että vajaatuottoinen työpanos jää kokonaan käyttämättä on paljon suurempi ongelma kuin heikentynyt kannustin siirtyä työuralla paremmin palkattuihin tehtäviin. Yhdysvaltain kokemukset EITC-järjestelmän mukaisesta laaja-alaisesta matalapalkkaisen työn tuesta ovat varsin positiivisia sekä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden että taloudellisen tehokkuuden näkökulmasta. Ranskassa työnantajat saavat pienipalkkaisista työntekijöistä merkittävän alennuksen sosiaaliturvamaksuista. Tämän arvioidaan parantaneen työllisyyttä, mutta syntyneet työpaikat ovat olleet niin huonotuottoisia, ettei toimenpide ole juuri nostanut kokonaistuotantoa[3]. Tietoa on kuitenkin vain lyhyen aikavälin seurauksia. Todennäköisesti pitkällä aikavälillä työllisyyden parantaminen matalatuottoista työtä lisäämällä johtaa parempaan tulokseen kuin tehokkuuden tavoittelu sallimalla työttömyyden pysyä korkealla, sillä työttömyys syrjäyttää osan työvoimasta lopullisesti työmarkkinoiden ulkopuolelle.
Jos matalatuottoista työvoimaa halutaan tukea, joudutaan valitsemaan tuetaanko kaikkia pienipalkkaisia vai kohdistetaanko tuki valikoiden niille työntekijöille, joiden tuottavuudessa on todettu jokin puute. Toiseksi on valittava maksetaanko matalapalkkatuki työntekijälle, joka voisi sen turvin ottaa vastaan pienipalkkaisempaa työtä vai maksetaanko tuki työnantajalle, joka pystyisi sen turvin maksamaan palkkaa, joka ylittää työntekijän marginaalisen tuottavuuden?
Palkkatuen kohdistaminen vain niihin, joilla on jokin todettu puute osaamisessa tai työkyvyssä, vaikuttaa halvemmalta vaihtoehdolta kuin tuen jakaminen pelkän matalapalkkaisuuden perusteella. Toisaalta työntekijän luokittelu joidenkin kriteerien osalta vajaatuottoiseksi on aina jossain määrin mielivaltaista. Luokittelu on helppoa, jos on kyse somaattisesta vammaisuudesta. Luokittelu on vaikeampaa, jos kyse on vähälahjaisuudesta, luonneviasta, mielenterveyden huteruudesta, satunnaisesta päihteiden väärinkäytöstä tai epäedullisesta ulkonäöstä. Arveluttavalle alueelle joudutaan, jos tuella ryhdytään palkitsemaan itse aiheutetuista ongelmista. Työntekijän hallinnollinen luokittelu vajaatuottoiseksi on myös päätös, josta ei käytännössä ole enää tietä ulos täysin työkykyisten maailmaan. Tuen menettäminen merkitsee aina taloudellista tappiota, eikä tukeen oikeuttavasta syystä sen vuoksi kannata pyrkiä eroon. Työntekijän ominaisuuksiin perustuva palkkatuki rikkoo aiemmin mainituista hyvän sosiaaliturvajärjestelmän periaatteista kolmatta: tie eteenpäin on tukossa.
Jos oletamme ihmisten toimivan rationaalisesti työmarkkinoilla, juuttuminen pitkäksi aikaa matalapalkkaiseen työhön on itsessään osoitus vajaasta tuottavuudesta. Jos työmarkkinat toimivat kunnolla, palkkataso on parempi indikaattori kuin mikään asiantuntija-arvio henkilön mahdollisesta tuottavuusvajeesta. Palkkatasoon liukuvasti sidottu matalapalkkatuki ei estä vaiheittaista siirtymistä tuen ulkopuolelle, kunhan pidetään huolta siitä, että palkankorotus lisää aina nettoansioita. Ongelmaksi toki muodostuisivat työn ja harrastuksen välimaastoon sijoittuvat elämänmuotoammatit, joissa työn palkitsevuus kompensoi pienen palkan.
Jos palkat määräytyisivät markkinoilla vapaasti ilman kollektiivisia sopimuksia, ei olisi merkitystä sillä, maksetaanko palkkatuki työn tekijälle vai työnantajalle. Työehtosopimusten voimassa ollessa vaihtoehdot poikkeavat selvästi toisistaan. Työnantajalle menevä tuki lisää työn kysyntää ja sopii siten paremmin työttömyysalueille ja palkansaajalle menevä tuki lisää työn tarjontaa sopien paremmin työvoimapulasta kärsiville alueille. Työnantajalle maksettavaa tukea on perusteltu sillä, ettei se vaaranna työehtosopimusjärjestelmää. Käytössä on tällä hetkellä palkkatasoon perustuva yleinen kaikille 54 vuotta täyttäneille maksettava työnantajan matalapalkkatuki ja vaikeasti työllistettävistä maksettava palkkatuki, joka on sidottu palkattuun henkilöön.
[1] Tähän tilasto asiasta. Lähteenä OECD Employment Outlook, 2008
[2] Anita Haataja, Ossi Korkeamäki, Tomi Kyyrä Soviteltu työttömyysetuus: kohdentuminen, toimeentulo ja vaikutus työllistymiseen. Sosiaali- ja terveysministeriö Selvityksiä 2007:40, 24.
[3] Anne St. Martin & Peter Whiteford. More jobs and better pay. OECD Observer No. 239, September 2003.
On siinä problematiikkaa kerrakseen, ei voi muuta sanoa!
Laskuesimerkki koski yksinelävää henkilöä. Itse asiassa matalapalkkaisen työn tekemisen kannattamattomuus koskee vielä konkreettisemmin usean lapsen yksinhuoltajaa, minkä Osmo mainitseekin.
Toimeentulotukiasiakkuuden pelkkä matemaattinen puoli ei kerro kaikkea. Olettakaamme, että kahden päiväkoti-ikäisen ja pienen koululaisen yksinhuoltajan käteen jäävä “ruokaraha” on sama pienipalkkaisesta kokopäivätyöstä ja sosiaalitoimen luukulta. (Näin se todellakin on, ei tarvitse edes olettaa)
Toimeentulotuen asiakkaana on kuitenkin mahdollisuus moniin harkinnanvaraisiin eriin lasten harrastuksista ja koulukirjoista lähtien kodinkoneisiin ja perheen lomatukeen. Näistä voi kolmen lapsen perheessä kertyä tuhansia euroja vuodessa.
Tosiasiallinen toimeentulo on yksiselitteisesti parempi kuin työssä käyvällä. Kun tähän vielä lisää Osmonkin mainitsemat työssä käynnin kulut, ero kasvaa entisestään.
On myös huomattava, että kotona ollessa päiväkoti on täysin ilmainen. Pienipalkkainenkin maksaa siitä yleensä kuitenkin jotain. Kotona voi myös leipoa, tehdä kotiruokaa halvoista raaka-aineista hermostumatta lanttujen kypsymiseen ja näin säästää rahaa verrattuna siihen että haalii viiden jälkeen ruuhkassa epätoivoisena eineksiä ostoskoriin.
Ja ennen kaikkea voi antaa aikaa lapsilleen juuri sen verran kuin he ikätasoonsa nähden tarvitsevat potematta jatkuvaa huonoa omaatuntoa lasten kymmenen tunnin päiväkotipäivistä ja TV:n eteen istuttamisesta, jotta saisi itselleen edes hetken omaa rauhaa.
Eli en ihmettele, jos joku tämän maalailemani vaihtoehdon ihan tietoisesti valitsee.
1. Pitkäaikaistyöttömälle pienikin kannustin on iso, vaikka se sata, parisataa euroa. Ja kaikesta ‘byrokratialoukusta’ huolimatta (joka on todellinen) ihmiset haluavat siihen astua. Miksi aina vaan törmään ihmisiin, jotka haluavat olla mieluummin ‘oikean työntekijän’ statuksella vaikkapa palkkatuella, eikä esimerkiksi jossain työkokeilussa tai työelämävalmennuksessa, vaikka yllä mainitun toimeentulotuen ja asumistuen leikkauksen jälkeen käteen jäävä tulo on lähes sama. Mutta ei ihan. Tuhansien euron tuloja nauttivien on ehkä vaikea ymmärtää sadan, parin, euron kannustinta. (Olen työllistänyt kymmenittäin pitkäaikaistyöttömiä, luulen tietäväni heidän ajatusmaailmansa.)
2. Kyllä ahneus kasvaa syödessä. Ei keskituloinen siirry osa-aikatyöhön, muutoin kuin pakosta tai että on varallisuutta tai hyvin ansaitseva puoliso, tuskin silloinkaan. (Tulipas paljon vaihtoehtoja.) Mutta en kuitenkaan usko, että ‘keski’ keskituloisen talous olisi niin turvattu, että tätä usein miettisi. Varsinkin keskituloisella omakotiasujilla lainanhoitokustannukset pitävät mielen vireänä ja katseen palkassa.
3. Jos ajattelisin kuntapäättäjänä, kaikenlainen työllistäminen ja työssäkäynti on osa sosiaaliturvaa, ja tukee kenen tahansa kykyä hallita omaa eläämänsä, selviytymistä arjessa. Pitkän päälle tämä helpottaa paineita myös terveydenhoidossa ja vähentää monenlaisia ulkonaisia kustannuksia (rikollisuudesta alkaen, aina ‘syrjäytymisen’ sukupolvisen kierteen katkeamiseen). Tässä kohtaa työllistämiseen lisätty kustannus (siis lisäsatsaus julkiselta sektorilta), vähentää pitkällä tähtäimellä kustannuksia sosiaali‑, terveys‑, vankeinhoito‑, ja päihdehoitosektoreilla, ainakin. Tätä satsausta ei nyt uskalleta tehdä, tietenkään. Nyt ei ole varaa katsoa kuin ensi vuoteen. Ja sitten seuraavana vuonna tämä kaikki maksaa vielä hieman enemmän. Sama kierre kuin se, että köyhä ostaa halpaa — ja kalliiksi tulee.
Olen miettinyt usein asiaa toisesta näkökulmasta eli menojen näkökulmasta; mitä perustoimeentuloon oikeastaan tulisi kuulua?
Jos haluamme tehdä työnteosta houkuttelevamman vaihtoehdon kaikille, pitäisi jokaisella työssä käyvällä olla varaa johonkin sellaiseen, mihin toimeentulotuella elävällä ei ole varaa. Mikä tämä on? Kuten Elina kirjoitti, maksetaan ilmeisesti harkinnanvaraisena toimeentulotukena useita sellaisia eriä, jotka eivät perustoimeentulotukeen sisälly.
Nyt tuntuu siltä, että kun jokin asia (esim. laajakaistayhteys kotiin, kännykkä, Thaimaan lomat) tulevat pienituloisten palkansaajien saataville, pitää ne välittömästi huomioida myös toimeentulotuessa, jotta eriarvoistumista ei tapahdu. Motivoiko tämä käymään töissä?
Olisiko koko toimeentulotuen laskentaperustetta syytä muuttaa? Usein ehdotetaan, että toimeentulotuella elävät “velvoitettaisiin” osallistumaan elatukseensa esim. sienestämällä tai marjastamalla. Tämä kuitenkin tyrmätään, koska kaupungissa tämä ei ole mahdollista. Mutta kaupungeissa on ehkä muita tapoja pienentää elinkustannuksiaan niin halutessaan. Esimerkiksi kirjastot ovat usein lähellä ja siksi tiedonvälitykseen (lehdet, internet, yms.) liittyvät menot voisivat olla pienempiä kuin maaseudulla asuvilla.
Äärimmilleen vietynä tämä tarkoittaisi siis siirtymistä täysin harkinnanvaraiseen toimeentulotukeen, mutta tämä on luonnollisestikin liian työläs vaihtoehto. Jokin välimalli voisi olla ihmisten luokittelu heidän olosuhteidensa mukaan erilaisiin menoluokkiin.
“Tilanteesta työmarkkinoilla kertoo se, että ennen tämänhetkistä lamaa Helsingissä oli työvoimapulaa aloilla, jotka eivät vaadi erikoistunutta koulutusta, vaikka kaupungissa oli yli 20 000 työtöntä. Jokaisesta työttömästä ei ole kuljettamaan linja-autoa tai siivoamaan, mutta on vaikea kuvitella, ettei 20 000 työttömän joukosta olisi löytynyt ketään näihin töihin kelpaavaa.”
Ei siivoojista ole pulaa kunnollisilla yrityksillä.
Naapurini tyttö on isossa siivousfirmassa työnjohtajana ja hänen mukaansa paikat täyttyvät oitis.
Vaikeuksia on lähinnä huonoilla työnantajilla
Myöskään Työministeriön tilasto ei tue käsitystäsi Osmo .
Huippuaikana 2007 /8 taitteessa oli vaikeuksia täyttää n 4000 työpaikkaa.
Palvelualan paikoissa vain n 600 tapauksessa oli ongelmia .
Kun paikkoja oli auki 90000 niin kokonaista 4,4 % rekrytoinneista oli vaikeuksia löytää sopiva henkilö
Palvelualla näitä rekrytointiongelmia oli vain 10803 rekrytoinnista vain 384 tapauksessa
Tässä linkki mistä voit tarkastella asiaa
http://www.tem.fi/files/22255/rekrytointiongelmat_tyovoiman_kysynta_tarjonta1_09.pdf
Kuriositeettina vielä, että 1994 syyskuussa eli syvimmän laman ja 500000 työttömän aikaan vaikeuksia oli saman verran eli n 3000 työpaikan täytössä
“Usein ehdotetaan, että toimeentulotuella elävät “velvoitettaisiin” osallistumaan elatukseensa esim. sienestämällä tai marjastamalla. Tämä kuitenkin tyrmätään, koska kaupungissa tämä ei ole mahdollista.”
Kaupunkilaiselle ei ole näköjään selvinnyt, että marjoja ja sieniä voi kerätä vain hyvin rajatun ajan. Talvella ei kannata mennä metsään.
Mutta kyllä työttömät nytkin tekevät hyvän tilin syrjäseuduilla marjoilla ja sienillä, mutta sinne ovat tulleet kilpailijoiksi thaimaalaiset, jotka polkevat hintatason
“Jos palkat määräytyisivät markkinoilla vapaasti ilman kollektiivisia sopimuksia, ei olisi merkitystä sillä, maksetaanko palkkatuki työn tekijälle vai työnantajalle. Työehtosopimusten voimassa ollessa vaihtoehdot poikkeavat selvästi toisistaan. ”
Täydellisen kilpailun yksi ehto on, että kaikki tiétävät kaikkien hinnat eli kaikien palkat pitäi olla julkisia.
Toisaalta , eivät työnantajat neuvottele henkilökohtaisia palkkoja kuin ylimmän johdon kanssa . Työvoima on yritysjohtamisessa kollektiivi, jolla on yleiset työehdot , ei ykilöllisiä.
Lisäksi tänä päivänä yritysten tuotantoprosessit ovat kansainvälisiä standardeja, jossa työvaiheet on jaettu niin, että tavis selviää niistä . Prosessi on suunniteltu niin, että henkilökohtainen tuottavuus on kaikilla sama.
Nykyaikainen tuotannonsuunnittelu eliminoi henkilökaohtaisen ominaisuuden pois mahdollisimman tarkkaan esim
TeliaSoneran palveluprosessit ovat samanlaisia maasta riippumatta ja suoritteita sama määrä per henkilö .
Toinen ongelma on, että kun ostajia on vähän , Suomessakin merkittäviä työvoiman ostajia on vain muutam kymmen tuhatta ja yhdellä alalla vain muutama niin syntyy ns luonnollinen monopoli eli hinnat eivät enää määräydykään markkinoilla vaan muutaman henkilön välillä sanattomana tai sanallisena sopimuksena
“Toimeentulotukiasiakkuuden pelkkä matemaattinen puoli ei kerro kaikkea. Olettakaamme, että kahden päiväkoti-ikäisen ja pienen koululaisen yksinhuoltajan käteen jäävä “ruokaraha” on sama pienipalkkaisesta kokopäivätyöstä ja sosiaalitoimen luukulta. (Näin se todellakin on, ei tarvitse edes olettaa”
Pitää katsoa ongelman suuruttakin.
Toimenetulotukea saaneita yksinhuoltajaperheitä oli vuonna 2007 27000 , joista 16000 oli 1‑lapsisia, 7700 2‑lapsisia ja 3‑lapsisia 2550
Useampilapsisia oli 1000 perhettä
Näistä 27000 yksinhuoltajaperheestä toimeentulotukea sai yli 6 kuukautta vain 37 , joten ei tuo toimeentulotuen varassa eläminen ole pysyväinen olotila, kuten Osmo väittää.
Harkinnavaraista tukea yksinhuoltajaperheet saivat vähemmän kuin muut ryhmät per henkilö.
Yleensäkin on täyttä harhaa, että työttömyys ja toimeentulotuella elämine olisivat pysyviä ilmiöitä
Sitä se on pienelle joukolle , n 4–50000, mutta tällainne joukko on aina ollut ja tulee olemaan
Kirjoitapa vielä luku työnantamisen kannattavuudesta.
Omat kokemukseni siitä ovat aika masentavia.Otan esimerkiksi luvut kirjanpidostani muutaman vuoden takaa. Yritykselläni oli kaksi työntekijää , rakennusalan ulkotöitä johon ei vaadita koulutusta. Työjakso oli kahdeksan kuukautta, keväästä syksyyn. Palkat yhteensä bruttona n. 37000, nettona 31000. Tuotto minulle verotettuna henkilökohtaisena tulona koko kaudelta n. 3000. Verottajan saalis näistä hankkeista suorina tilityksinä 17000 (alv palkkojen osalta, voiton verot , työntekijöiden ennakot) , sotumaksut 1000, eläkemaksut 8000 , muut vakuutusmaksut 2000. Näiden lukujen valossa työllistämisessä ei ole mitään järkeä. Esim. työtapaturman , oikeusjutun, työn möhlimisen tms. sattuessa homma keikahtaa miinukselle. Jälkeenpäin olen laskeskellut että jos haluaisi katteen kaikille riskeille täytyisi puhdasta katetta olla 35–40% hinnan päälle. Omalla kohdallani kävi vielä niin , että toinen työntekijä jäi kiinni salajuopottelusta työmaalla ja menetin asiakkaan.Toiselle työntekijälle jouduin seuraavana vuonna , siis työsuhteen päättymisen jälkeen, järjestämään lakisääteisen työterveystarkastuksen 400€, koska olin ” hänen viimeinen työnantajansa “. Samaan aikaan tyyppi oli pimeissä töissä kilpailijallani.
Toisena näkökulmana kerron vielä anekdootin. Olen viime vuosina työskennellyt ympäri etelä-Suomea näkyvillä paikoilla ‚mm. kadunrakennustyömailla, eikä minulta ole kukaan kysynyt töitä pariin vuoteen.Enkä enää otakaan, enintään vuokraväkeä.
mielenkintoinen ajatusrakennelma, joka lienee lähellä totuutta.
kokonaisuuden kannalta oleellinen asia lienee yksilötason päätösten vaikutus verokantaan.
Mikäli jollain kannustin järjestelmällä ( piiska+porkkana) saataisiin matalaplakkaiset työelämaan poistusisi valtiolta näiden henkilöiden elatustarve. Samalla poistusisi myös tukiaparaatin kuormaa, jolloin sieltä voitaisiin irroittaa henkilökuntaa jälleen pois yhteiskunnan palkkalistoilta.
Oletko laskenut / arvioinut kuinka kalliiksi työttömän kokonaispalvelu kaikkinen toimeentulotuki yms. byrokratioineen maksaa. Miten siinä kävisi jos esim. kotitalousvähennys nostettaisiin rajattomaksi esim. vanhusten kotihoitoon tarvittavan avun osalta. Työtön hoitamaan vanhuksen kotia — kodinhoidon tarve laskee — työttömyys/toimeentuloaparaatin kuormitus laskee. Jos hyvätuloinen saisi vähentää kokonaisuudessaa kulut omista tuloistaan valtio tukisi mariginaaliverolla hyvätuloisen verotusta, mutta olisiko prosessin lopputulos yhteiskunnan kannalalta positiivinen vai negatiivinen? Vanhuksen ja työllistyneen kannalta varmasti positiivinen. Kateuden kannalta negatiivinen — siihenkö se kaatuisi — siis tehdään sama mutta pimeästi, kuten jopa ministeritasollakin ruotsissa.
ps.
kumpi on valtiolle edullisempi: em. kotityön teettäminen pimeästi, jolloin työtön saa tuet systeemin kautta mutta varakas säästää meriginaaliverotettuja tulojaan jättessään sivukulut maksamatta vai hoitaa homma laillisesti riittävän korkean kotitalousvähennyksen kautta.
Pienissä tuloissa pieni tulonlisä on suurempi mitä eliitti pystyy kuvittelemaan. Ehkäpä se tilanne korjaantuu tältäkin osin, kun rakenteellinen työttömyys kiitos globalisaation alkaa koskettamaan myös “tuottavampaa väestönosaa”.
Liian vanha
“Mutta kyllä työttömät nytkin tekevät hyvän tilin syrjäseuduilla marjoilla ja sienillä, mutta sinne ovat tulleet kilpailijoiksi thaimaalaiset, jotka polkevat hintatason”
Roskaa. Jotkut tekee, mutta valtaosa ei, liian rankkaa.
lasse
” Yritykselläni oli kaksi työntekijää , rakennusalan ulkotöitä johon ei vaadita koulutusta. Työjakso oli kahdeksan kuukautta, keväästä syksyyn. Palkat yhteensä bruttona n. 37000, nettona 31000. ”
Maksoit yksinkertaisesti liian kovia palkkoja tai laskutit liian vähän. Viissataa kummankin äijän palkoista pois ja jos eivät sillä rahalla tule töihin, niin sitten niitä ei kannata teettää.
Olen itse tehnyt ihan saman mokan. Kyllä se on niin että toistaitoisista jätkistä ei kannata kummoisia maksaa ja koeaikana on oltava valmis jakelemaan potkuja jos jokin työntekijässä alkaa epäilyttämään.
“Toiselle työntekijälle jouduin seuraavana vuonna , siis työsuhteen päättymisen jälkeen, järjestämään lakisääteisen työterveystarkastuksen 400€, koska olin ” hänen viimeinen työnantajansa “.”
No tuskinpa se olisi alkanut nillittämään vaikka olisit unohtanut koko jutun + kyllä terveystarkastuksesta pitäisi selvitä vähemmälläkin. Noita juttuja pitää hoidella kovalla kädellä, eli jos tulee mutinoita niin suoraan vaan sanoa että käräyttät äijän pimeistä töistä. Yleensä tällätavalla pääsee neuvotteluratkaisuun.
“Miten siinä kävisi jos esim. kotitalousvähennys nostettaisiin rajattomaksi esim. vanhusten kotihoitoon tarvittavan avun osalta.”
Kotitalousvähennystä ei juurikaan käytetä vanhusten hoitoon, vain n 5000 tapausta vuodessa.
Kyllä se kuluu varakkaiden elinkulujen alentamiseen
Kommenteissa tämä on tullutkin jo esille: Pimeän työn teettäminen on todella kannattavaa.
Erityisesti jos ajatellaan työmarkkinatukea nostavaa, jolla teetetään keikkatyötä. Niin kauan kun ei jää kiinni, tuossa säästää sekä työnantaja että työntekijä valtavia summia.
Mitkä muuten ovat seuraamukset siitä, jos jää kiinni pimeän työn teettämisestä? Entä tekemisestä, jos nostaa työmarkkinatukea? Tuki varmaan ainakin peritään takaisin, ja saaduista palkoista pitää maksaa tuloverot?
Nykyisellään seuraamusten odotusarvo lienee liian alhainen, jotta vältettäisiin pimeän työvoiman laajamittainen käyttö erityisesti tietyillä aloilla.
Kyselin uimahallin saunassa taksiyrittäjän kokemuksia omista rengeistään. Sanoi, että ei “toistaitoisia” kannata ottaa taksia ajamaa, koska niistä aiheutuu niin paljon harmia. Ei tosin käyttänyt sanaa “toistaitoinen” vaan u:lla alkavaa sanaa, jota ei nykyään uskalla enää kirjoittaa.
Eli kyllä Lassen ja Sylvesterin tarinat kuvaavat tilannetta karmivalla tavalla.
Liian vanha:
Suuresti epäilen tuota väitettäsi, että hoivakuluja vähentäisi vain 5000 veronmaksajaa.
Kun kunnat ajavat alas vanhainkoteja, se tarkoittaa, että vanhukset joutuvat itse maksamaan palvelumaksuja ja siinä tuo 3000 euron kotitalousvähennys on erittäin tärkeä apu. Jos palvelutalossa tarvitsee vähänkään palveluja täyteen kotitalousvähennykseen oikeuttava 5000 euroa tulee tosi nopeasti vastaan. Isolla osalla palvelutaloissa asuvista koko eläke ja hyvä siivu säästöistäkin menee palvelumaksuihin. Niille ei ole mitään tuloihin suhteutettua ylärajaa niin kuin vanhainkodeissa.
Hieman pääaiheen vierestä:
En tiedä on linja-autonkuljettaja kovin hyvä esimerkki työstä jota lähes kuka tahansa voi tehdä, alipalkattua se kyllä on. Työ vaatii tietyn koulutuksen ja ajokortin, mutta olennaisempaa on se että se vaatii tiettyjä henkisiä ominaisuuksia. Kuljettaja on vastuussa kymmenien ihmisten turvallisuudesta, usein vaikeassa liikenneympäristössä, ja toisaalta huolehtii asiakaspalvelusta ja yleisestä järjestyksestä linja-autossa. Sanoisin pikemminkin niin että vaikeus löytää kuljettajia kertoo siitä että palkka on liian alhainen työn vaativuuteen ja rasittavuuteen nähden.
Segregoitumiseen liittyen, ja tämä on asia millä sekä Ode henk. koht. että Vihreät voi jotain tehdä, jos ongelma on se että rajusti tuettu asuminen johtaa ongelmatapausten kasaantumiseen tiettyihin kaupungin vuokrataloihin, niin eikö tähän ole ihan yksinkertainen ratkaisu? Eli lakataan tekemistä taloja, pahimmillaan kokonaisia kortteleja, kaupungin vuokra-asuntoja. Eli esimerkiksi Kalasatamassa ei tehtäisi niin että rakennettaisiin erillisiä vuokrataloja, vaan niin että kaupunki saisi omistamansa tonttimaan hinnan yksittäisinä asuntoina ihan normaalista vapaarahoitteisesta kohteesta ja pitäisi nämä kaupungin vuokra-asuntoina.
Näitä sekataloja on vihreiden vaatimuksesta joskus tehtykin, esimerkiksi Ruoholahdessa, mutta valtiovallan määräykset taipuvat niihin huonosti.
tpyyluoma: Minusta tuo sinun ehdotus olis huomattava parannus nykyiseen, mutta miksi ei saman tien luovuta niistä vuokra-asunnoista ja oteta tonttien hintaa puhtaana rahana?
Matalatuottoiset työntekijät kyllä osaavat itse päättää paremmin kuin byrokraatit paljonko he haluavat tuloistaan käyttää asumiseen ja paljonko muihin menoihin.
Osmo:
Tässä on järkeä ja tähän Osmo olisi voinut lopettaa, sillä jatko on aivan muuta. Pyrkimys ratkaista pienipalkkaisten ja työttömien ongelmia yrittämällä saada sellaiset tulolajit kuin toimeentulotuki, työttömyyskorvaus, asumistuki, sairauspäiväraha, ansiotulovähennys, alennettu verotus, lisäansio, ansiosidonnainen päiväraha, matalapalkkatuki ja palkkatuki millään järjellisellä tavalla toimivaksi kokonaisuudeksi, on tuhoon tuomittu.
Se muistuttaa hyvin sitä yritystä, jolla 1500-luvun astronomit yrittivät saada taivaankappaleet järjestykseen maakeskisessä maailmanjärjestelmässä. Teoriat olivat hyviä ja laskelmat oikeita, mutta kun alkuolettamus oli väärä, malleista tuli niin monimutkaisia, ettei niistä ollut mihinkään.
Nykyisten ongelmien takana on nyt vallitseva maailmanjärjestelmä, jossa kaikkien asioiden uskotaan kiertävän taloutta. Kaikki asiat yritetään suhteuttaa talouteen, jotta voisimme maksimoida taloudellisen tehokkuuden, mikä on ihmiskunnan keskeinen tavoite.
Osmo niin kuin muutkin näitä asioita miettineet tietävät varsin hyvin, ettei näin ole ja että tässä nimenomaisessa pienipalkkaisten ja työttömien ongelmassa tasapuolisin, omatoimisuuteen kannustavin ja hyötysuhteeltaan paras ratkaisu on sama perustulo kaikille. Sen hylkääminen perustuu samaan asetelmaan kuin aurinkokeskisen mallin hylkääminen aikanaan. Katsotaan, että koska se on kirkon ja kardinaalien tänään siis talouden ja poliitikkojen mielestä epärealistinen, se ei voi toimia.
Matti H
Malta, kirja on vasta aluillaan.
Kotitalousvähennys on erittäin voittopuolisesti hyvin toimeentulevien remonttituki. Liian vanha on oikeassa.
Osmon ajatus siitä, että opiskelijat hankkisivat lisäansioita oman alansa töistä eivätkä hampurilaispaikoista tai kauppojen kassoilta, on täyttä utopiaa Suomessa. Useimmilla aloilla vaaditaan valmista tutkintoa tai osa-aikaista työtä ei ole tarjolla.
Vuokrataso ja kasvaneet vaatimukset elintasosta ajavat opiskeljat töihin, ja valitettavasti ainoita töitä harvoja poikkeuksia lukuunottamatta ovat juuri nämä matalapalkkaiset työt.
Vähäisistä kokopäiväisistä tai sitten osa-aikaisista “oman alan” töistä on valtava kilpailu. Yhtä määräaikaista virkaa saattaa hakea satoja maistereita, ja jo kolmen kuukauden pienipalkkaista harjoittelupaikkaa esimerkiksi ministeriöstä pidetään lottovoittona.
Julkisen vallan olisi syytä tarkastaa korkeakoulujen sisäänottomääriä tai sitten rehellisesti myöntää, että korkeasti koulutettujen palkat pyritään pitämään matalana ylikoulutuksella. Kai sekin jonkinlainen kilpailuetu on.
Työ on siirretty halvan, jopa lapsityövoimaa käyttävän työvoiman maihin. Ensin siirrettiin rutiininomaista sarjatyötä ja sittemmin aina vain korkeampaa osaamista vaativaa työtä.
1970 luvulla tämä olisi estetty a) devalvaatiolla ja b) tuontitulleilla.
Devalvaatiota ei enää yhteisvaluutta euron takia pysty tekemään.
Tehokkain instrumentti on tuontitullit, joilla ulkoistettu tuotanto saadaan kotiutettua takaisin Suomeen.
“Suuresti epäilen tuota väitettäsi, että hoivakuluja vähentäisi vain 5000 veronmaksajaa.”
No vähän heitti muisti,vuonna 2008 oli 7600 asiakasta ja vuonna 2007 6300, jotka käyttivät vähennystä hoivatyöhön.
Mutta se on voinut olla muidenkin kuin vanhusten hoitoa esim lasten
http://vero.fi/?article=7558&domain=VERO_MAIN&path=5,422,412&language=FIN
“Kun kunnat ajavat alas vanhainkoteja, se tarkoittaa, että vanhukset joutuvat itse maksamaan palvelumaksuja ja siinä tuo 3000 euron kotitalousvähennys on erittäin tärkeä apu”
Selvitin juuri vanhemmilleni tällaisen hoivakodim maksuja , olivat 2000–4000 euroa kuussa.
Kun keskimääräinen eläke on 1300 euroa niin yksityiset palvelut ovat vain pienen varakkaan joukon käytettävissä.
Yli 2500 euron eläkkeitä kun on vain n 2 %:lla eläkeläisistä
“Roskaa. Jotkut tekee, mutta valtaosa ei, liian rankkaa.”
Savukoskella on 150 työtöntä näistä 10 pitkäaikaistyötöntä.
Kun noista 150 otetaan pois maatalon emännät, poromiehet eli ne, joilla on jo työpaikka.
Ja vielä pussikansa niin kyllä ne jäljelle jääneet 20–30 hyvinkin ansaitsevat marjoilla ja sienillä hyvin
Voin kertoa, että oli 80-luvulla purkamassa Savuksoken työttömyyttä , joka silloinkin huiteli 25 % eli 150 tietämissä.
Ensimmäisenä joutuivat pois kortistosta maatalon emännät, koska he kertoivat, etteivät maatalon töiltä ehdi.Seuraavaksi sieltä joutuivat pois poromieht, kun eivät ettotöiltään ehtineet työllisyystöihin Telelle.
Kolmantena ryhmänä jäi pois pussikansa, joka ei ensimmäisen tilin jälkeen ilmestynyt työmaalle.
Neljänneksi , lääkärit joutuivat ottamaan kantaa vajaakuntoisten työkykyyn ja suurin osa pääsi eläkkeelle.
Jäljelle jäi 20–30 oikeaa työtöntä, joista suurin osa häipyi pikku hiljaa mauualle.
Kolmessa kuukaudessa Savukosken työttömyys laski 25 %:sta 4 %:iin.
Mutta siihen aikaan nämä velvoitetyötkin olivat oikeita töitä eli tekijän kanssa tehtiin työsopimus, mutta päättymisen ehtona oli, että sai lähteä heti, jos löysi paremman työpaikan.
Työsuhteessa kertyi tietysti eläkettä ja muutkin edut olivat kuten työsuhteessa palkkaa myöten
Liian vanha:
Eikö keskimääräisellä eläkeläisellä ole omaisuutta!?
“Eikö keskimääräisellä eläkeläisellä ole omaisuutta!?”
Keskimääräisen eläkeläisen omaisuus riittää 2–3 vuoden maksuihin, sen jälkeen asutaan pihalla.
“Matalatuottoiset työntekijät kyllä osaavat itse päättää paremmin kuin byrokraatit paljonko he haluavat tuloistaan käyttää asumiseen ja paljonko muihin menoihin.”
Ei matalatuottoisia työntekijöitä juurikaan ole, on vain huonoa tuotannonsuunnittelua.
Jos tuotanto suunnitellaan työvoiman ehdoilla niin silloin lähes jokainen työntekijä on tuottava ja tuotos on yhtä suurta
“Ei matalatuottoisia työntekijöitä juurikaan ole, on vain huonoa tuotannonsuunnittelua.
Jos tuotanto suunnitellaan työvoiman ehdoilla niin silloin lähes jokainen työntekijä on tuottava ja tuotos on yhtä suurta”
Ai silloinkin kun työntekijällä jäi viikonlopun putki päälle ja hän ei ilmaantunutkaan maanantaina töihin?
Ei matala tuottavuus aina tarkoita sitä, että henkilön sorminäppäryydessä tai vastaavassa olisi jotain vikaa.
“Kaksikymmentä vuotta sitten matalapalkkaiset saivat asumistukea, ja vuokrasäännöstely piti vuokrat matalina niille, jotka vuokra-asunnon onnistuivat saamaan. Asumisen tuen muuttuminen tulottomien osalta aiempaa hölläkätisemmäksi ja pienipalkkaisten osalta aiempaa niukemmaksi, on heikentänyt pienipalkkaisen työn houkuttelevuutta suhteessa sosiaaliturvaan. Tämä koskee maantieteellisesti vain pientä osaa Suomesta.”
Johtuuko nimenomaan tästä ettei pienipalkkaista työtä oteta vastaan, vaiko siitä että tuet lähtee jos lähtisi töihin? Siinäkään ei ole mitään järkeä jos matalapalkkatöissä ansiotaso muodostuisi sellaiseksi, että meillä olisikin työtä tekeviä köyhiä.
“Toimeentulotuen asiakkaana on kuitenkin mahdollisuus moniin harkinnanvaraisiin eriin lasten harrastuksista ja koulukirjoista lähtien kodinkoneisiin ja perheen lomatukeen. Näistä voi kolmen lapsen perheessä kertyä tuhansia euroja vuodessa. Tosiasiallinen toimeentulo on yksiselitteisesti parempi kuin työssä käyvällä.”
Tämä on se joka käy ilmi kun lukee virastojen ohjeita ym. Mutta mikä se todellisuus on, se kun ei ole siinä mitä lukee papereissa?
Se käsitys taitaa olla virheellinen jos kuvittelee, että harkinnanvaraiset tuet olisivat kaikille käytettävissä. Virastoissa on vallalla
tiukat säästölinjat ja se tarkoittaa aika kovaakin säästö- ja budjettipeliä köyhien kustannuksella.
Tämänpäivän keskustelussa liittyen sosiaaliturvaa puuttuu täysin se arkitodellisuus, eli se mitä sosiaaliturvan saajat kohtaavat eli mikä käytännössä realisoituu.
Sitä ei ilmeisesti juurikaan ole tutkittu. Jotakin viitteitä tästä arkitodellisuudesta huomaa, kun lukee sosiaaliasiamiesten selvityksiä. Niistä paljastuu aivan erilainen sosiaaliturvan maailma, kuin silloin kun lukee sosiaalilainsäädäntöä ja virastojen ohjeita ja SATA-komiteasta kirjoitettuja juttuja.
Tästä syystä meillä on hyvin iso aukko sosiaaliturvasta käytävässä keskustelussa, kirjoittelussa ja julkaisuissa.
Tämä keskustelu muuttuisi mielenkiintoisella tavalla jos sen taustalla olisi todellista tietoa virastojen todellisesta toiminnasta, siitä virkamiestyöstä jota sosiaaliturvan hakijat kohtaavat ja näiden hakijoiden kokemuksista.
Tulipa vähän huolimattomasti kirjoitettua 😉
Siis korjattuna:
Johtuuko nimenomaan, ettei pienipalkkaista työtä oteta jo valmiiksi turvatun toimeentulon takia, vaiko siitä että tuet lähtee jos lähtisi töihin? Siinäkään ei ole mitään järkeä jos matalapalkkatöissä ansiotaso muodostuisi sellaiseksi, että meillä olisikin työtä tekeviä köyhiä.
“Siinäkään ei ole mitään järkeä jos matalapalkkatöissä ansiotaso muodostuisi sellaiseksi, että meillä olisikin työtä tekeviä köyhiä.”
Mitä tarkoitat työtätekevillä köyhillä? Onko köyhyysrajasi mallia Urpilainen vai kenties hieman tiukemmat?
Btw opiskelijat ovat käytännössä työtätekeviä köyhiä. Osa-aikaisella duunilla ei ole juurikaan toivoa saavuttaa keskiluokkaista elämäntapaa ja juuri tuo asenne “ei saa olla työtätekeviä köyhiä” sementoi lopullisesti jättityöttömyyden.
“Ai silloinkin kun työntekijällä jäi viikonlopun putki päälle ja hän ei ilmaantunutkaan maanantaina töihin?
Ei matala tuottavuus aina tarkoita sitä, että henkilön sorminäppäryydessä tai vastaavassa olisi jotain vikaa”
Työntekijä olla poissa maantaina myös oman sairauden tai lapsen sairauden vuoksi eikä häntä vielä tuomita huonotuottoiseksi. Sairastaminen on osa normaalia työelämää ja se pitää huolehtia tuotannonsuunnittelussa, samoin kuin muut yllättävät ja suunnitellut poissaolot
Mitä tulee juopotteluun niin se on kurinpitokysymys ja tuollainen lentää aika nopeasti ulos.
Liian vanha
“Työntekijä olla poissa maantaina myös oman sairauden tai lapsen sairauden vuoksi eikä häntä vielä tuomita huonotuottoiseksi”
Älä viitsi jauhaa tuota iänikuista ay-propagandaa. Henkilö joka on paljon pois töistä, tuottavuus on matalampi kuin sellaisen joka ei ole.
Ymmärtääkseni esimerkiksi synnytysiässä olevilla naisilla on miehiä enemmän hankaluuksia työllistyä (omalla alallaan), ilmeisesti siis ainakin työnantajat ovat sitä mieltä että henkilö joka on äitiyslomalla, ei ole niin tuottava kuin henkilö joka ei ole.
Poissaolot, jotuivatpa ne sairaudesta, lapsista tai ryyppyputkista, kyllä vaikuttavat henkilön tuottavuuteen, vaikka sinun mielestä niillä ei ole mitään vaikutusta mihinkään. Tuottavuuden kannalta sillä ei ole suuresti merkitystä mikä on tarkalleenottaen syy, miksi henkilö on pois töistä.
“Sairastaminen on osa normaalia työelämää”
Jostain kumman syystä suurin osa sairaspoissaoloista kasautuu pienelle vähemmistölle. Meilläkin on yksi kaveri ollut pois varmaan enemmän kuin muut yhteensä ja uskon että vain ja ainoastaan surkean peruskunnon ja siitä johtuvan huonon taudinvastustuskyvyn takia.
“Mitä tulee juopotteluun niin se on kurinpitokysymys ja tuollainen lentää aika nopeasti ulos.”
Ainapa ei työnantaja näe, onko kyseessä oikeasti putki vai vatsasairaus. Useimmilla työpaikalla taitaa sairaspoissaoloon riittää pelkkä soitto tai ilmoitus sähköpostilla, sillä olisihan se nyt suoraa fasismia ja resurssien tuhlaamista vaatia lääkärintodistusta sairaudesta (kuten Odekin on useasti tässä blogissaan antanut ymmärtää).
“Ainapa ei työnantaja näe, onko kyseessä oikeasti putki vai vatsasairaus. Useimmilla työpaikalla taitaa sairaspoissaoloon riittää pelkkä soitto tai ilmoitus sähköpostilla, sillä olisihan se nyt suoraa fasismia ja resurssien tuhlaamista vaatia ”
Minä olen määrännyt ihmiset tuomaan sairastodistuksen joka tunnista, jos olen epäillyt sairauden syytä.
Viimeksi vuosi sitten.Toinen oli tapaus, joka ei herännyt aamulla töihin , tuli vasta kun herätettiin.
Kertoi, ettei lääkityksen vuoksi kykene heräämään.
Kerroin, että jos on vaikeuksia niin toimittaa lääkärin lausunnon .
Kuin sitä ei kuulunut niin kirjoitin varoituksen ja ilmoitin, että näistä ei tehdä Raamattua
Neito katsoi kohta paremmaksi vaihtaa työnantajaa.
Toinen samanlainen oli poissa päivän-kaksi viikossa . Sama juttu, joka päivästä sairaslappu.
Ja kun tehtäviä jäi hoitamatta kirjoitin varoituksen.
Neito häipyi myös kuukauden kuluessa.
Ja jos sairaus estää työn tekoa liikaa niin työsopimuksen voi purkaa.
Olen tehnyt sen pari kertaa. Toisella kertaa asia meni oikeuteen mutta voitin jutun .
“Poissaolot, jotuivatpa ne sairaudesta, lapsista tai ryyppyputkista, kyllä vaikuttavat henkilön tuottavuuteen, vaikka sinun mielestä niillä ei ole mitään vaikutusta mihinkään”
Ne ovat normaaleja elämän juttuja ja tuotannonsuunnittelussa ne pitää huomioida.
Indonesiassa ja Malesiassa väki pyllisteli muutaman kerran päivässä ja häipyi moskeijaan perjantaisin rukoilemaan ja juoruamaan.
Mutta sekin on normaalia ja pitää huomioida suunnittelussa
“Toinen oli tapaus, joka ei herännyt aamulla töihin , tuli vasta kun herätettiin.
Kertoi, ettei lääkityksen vuoksi kykene heräämään.
Kerroin, että jos on vaikeuksia niin toimittaa lääkärin lausunnon ”
Mikset suunnitellut tuotantoa siten että se olisi toiminut tuossa päivärytmissä?
“Ne ovat normaaleja elämän juttuja ja tuotannonsuunnittelussa ne pitää huomioida.”
…ja rekrytoinnissa sekä palkankorotuksia, ylennyksiä ja potkuja jaettaessa.
On kyllä todella ihmeellinen malli tuo ajattelutapa, että kaikki ihmiset ovat ihan yhtä tehokkaita, kyse on vain työnantajan huonosti tekemästä tuotannonsuunnittelusta.
“Indonesiassa ja Malesiassa väki pyllisteli muutaman kerran päivässä ja häipyi moskeijaan perjantaisin rukoilemaan ja juoruamaan.
Mutta sekin on normaalia ja pitää huomioida suunnittelussa”
Kun vilkaisee kyseisten maiden tilastoja, niin näyttää siltä että mm. tuo on huomioitu sekä bruttokansantuotteessa että ansiotasossa.
“Mitä tarkoitat työtätekevillä köyhillä? Onko köyhyysrajasi mallia Urpilainen vai kenties hieman tiukemmat?”
Tarkoitan sellaisia, jotka joutuisivat turvautumaan toimeentulotukeen, koska ansiotulot eivät riittäisi.
“Mikset suunnitellut tuotantoa siten että se olisi toiminut tuossa päivärytmissä?”
Vuorosuuniittelulla, ei se sen kummempaa ole, tosin olisin pistänyt hänet työkyvyn arviointiin ja katsonut tuloksen.
Ja joka tapuksessa kolmannella varoituksella olisi lentänyt pihalle
“On kyllä todella ihmeellinen malli tuo ajattelutapa, että kaikki ihmiset ovat ihan yhtä tehokkaita, kyse on vain työnantajan huonosti tekemästä tuotannonsuunnittelusta”
Näin se on nykyään, tuotanto suunnitellaan niin, että tavikset selviävät suurin piirtein samalla suoritemäärällä , vaihtelu on 20 % luokkaa.
Pitää muistaa , että eivät ihmiset ole jatkuvasti tehokkaita, näppäränkin tuotantotahti vaihtelee ajan kanssa.
Eivätkä palkatkaan ole samoja vaan henkilökohtainen osuus vaikuttaa palkkaan 50–100 %
“Kun vilkaisee kyseisten maiden tilastoja, niin näyttää siltä että mm. tuo on huomioitu sekä bruttokansantuotteessa että ansiotasossa.”
Suomalainen tuotanto kuitenkin siirtyy sinne
Soinihaaran laskelmat hakevat jonkinlaista osa-aikatyön hyväksyttävyyttä ja perustoimeentulotukea. Kommenteissa todettiin mm. se järkyttävä fakta, että toimeentuloluukulta saa viritettyä avustuksia ja jos omaa lapsia, niin aina vain aparemmat tuet.
Näkisin että kokoaikatyö on se, mihin tulisi pyrkiä yksilöiden kohdalla ja siihen helpoin keino on puuttua kokoaikaisen työllistämisen välilliseen verokiilaan progressiivisesti niin palkansaajan kuin palkanmaksajan kohdalla. näin toteutettuna se pysyisi tasapuolisena ilman, että joku saisi etua enemmän johonkin erityissyyhyn vedoten. Suomessa työn teettäminen on aivan liian kallista verrattuna muuhun maailmaan, ja on ontuvaa paikkailla sitä erilaisin syrjäytymistuin ja osa-aikakoplauksin. Ne pitäisi pikemminkin purkaa pois kuin puollustella niitä.
Toimeentulotukiluukun erilaiset avustukset jättäisin inflaation nakerrettaviksi ja niitä voisi poistaa vähitellen sieltä vaalikausi kerrallaan lopulta kokonaan. Jos joku hankkii ensin lapsia, eroaa ja sitten alkaa rutisemaan, että tarttisi saada sitä, tätä ja tota niin ollaan väärällä tiellä jos siihen reagoidaan jakamalla rahaa. Lapset tulisi hankkia vasta, kun on vuosia tehty varmaa palkallista ja elintasoa tuottavaa uraa kunnollisen koulutuksen jälkeen, eikä siten että ensin hankitaan syrjäytyneenä, alkoholiongelmaisena tai amiskoulutuksella lapset ja sitten mietitään tukia laskemalla että kannattaako tässä enää töihin mennäkään. tällaiset nykyisenlaiset sosiaalituet jotka mahdollistavat pitkäaikaistyöttömille lapsenhankinnat, eivät kuulu neuvostoliiton jälkeiseen maailmaan, ja niistä luovutaan globalisaation suomessakin joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin. Mikäli niitäei pureta, ne tulevat kasvattamaan suomen houkuttelevuutta maahanmuuttajien elintaso-turismin piirissä, joka on jo hyvää vauhtia räjähtämässä käsiin suomessa.