Mistä veroja pitäisi kerätä

Vero­tus ei ole tämän kir­jan aiheena kuin huono­tuot­toisen työn veroki­ilan osalta, mut­ta sivuan kuitenkin vähän sitä, miten vero­ja pitäisi kerätä.

Vero­tus pitää yhteiskun­nan tas­apain­oa yllä tasaa­mal­la tulo­ja. Rikkaat mak­sa­vat vero­ja pait­si absolu­ut­tis­es­ti, myös suh­teessa tuloi­hin­sa enem­män kuin köy­hät; tai niin ainakin pitäisi olla. Täl­lä tasoite­taan hyvä- ja huono-osaisu­ut­ta. Mer­i­tokraat­tises­sa yhteiskun­nas­sa hyväo­saisu­us on joko lah­jakku­ut­ta, onnekas­ta opin­toalan val­in­taa tai perit­tyä var­al­lisu­ut­ta. Hyväo­saisu­ut­ta mitataan tuloil­la ja aiem­min myös omaisuudella.

Suuria tulo­ja verote­taan tuloverol­la ja kulu­tuk­sen määrään suh­teute­tu­il­la kulu­tusveroil­la. Tässä on se vika, että se verot­taa pait­si hyväo­saisu­ut­ta myös ahkeru­ut­ta. Ahkeru­ud­es­ta rankaisem­i­nen on pro­gres­si­iviseen vero­tuk­seen liit­tyvä virhe.[1]

Nos­te­taan ensin molem­mat jalat ilmaan ja olete­taan, että mikä tahansa olisi teknis­es­ti mah­dol­lista. Olete­taan, että käytössämme olisi laite, jol­la voisi riidat­tomasti mita­ta henkilön kyvykkyy­den ja siitä seu­raa­van hyväo­saisu­u­den. Jopa mit­ta­su­ureeseen liit­tyy han­kalia määrit­te­lykysymyk­siä, mut­ta sivu­ut­takaamme ne irrel­e­vant­teina. Jos täl­lainen laite olisi mah­dolli­nen, opti­maa­li­nen vero­tus olisi tuo­hon henkilöko­htaisi­in omi­naisuuk­si­in liit­tyvä päävero. Jolle on paljon annet­tu, siltä voidaan paljon vaa­tia ja päin­vas­toin. Jokainen jou­tu­isi mak­samaan yhteiskun­nalle kiin­teän, henkilöko­htai­sista omi­naisuuk­sista riip­pu­van jäsen­mak­sun. Ylimenevän osan tulois­taan saisi pitää kokon­aan. Tuo päävero voisi olla myös negati­ivi­nen eli yhteiskun­ta mak­saisi kiin­teän sum­man kuus­sa henkilölle, jos mit­ta­laite osoit­taisi, ettei henkilö voi kohtu­upon­nis­tuksin ansai­ta elan­toaan. Täl­lainen vero­tus tasaisi tehokkaasti eri­ar­voisu­ut­ta. Mar­gin­aaliv­ero olisi nol­la, mitään toim­intaa hait­taavaa veroki­ilaa ei olisi eikä ahkeru­ud­es­ta sakotet­taisi. Har­mi vain, ettei tätä voi käytän­nössä toteut­taa, kos­ka tuol­laista mit­ta­laitet­ta ei ole eikä tai­da tul­lakaan. Luulen tosin myös, että vaik­ka tämä tekni­nen este pois­tu­isi, henkilöko­htaista pääveroa ei saataisi aikaan, sil­lä mon­en silmis­sä se saat­taisi tasa­ta hyvä- ja huono-osaisu­ut­ta liiankin tehokkaasti.

Huo­mat­takoon, että maat­alousy­hteiskun­nas­sa vero­tus vähän muis­tut­ti täl­laista hyväo­saisu­u­teen perus­tu­vaa pääveroa. Veroa ei mak­set­tu tulo­jen mukaan vaan pel­toalan perus­teel­la. Jol­la oli paljon pel­toa, mak­soi paljon, kos­ka veron­mak­sukykyä oli tai olisi ainakin pitänyt olla. Ahkeru­ut­ta ei verotet­tu vaan vero­tus tasasi lähtökohtia.

Toivon, että luk­i­ja kuitenkin muis­taa tämä esimerkin, kos­ka aion pala­ta siihen vajaatuot­toisen työvoiman tukemisek­si mak­set­tavien tulon­si­ir­to­jen kohdalla.

Työn vero­tus­ta pitäisi alen­taa selvästi, kos­ka eri­tyis­es­ti mata­latuot­toisen työn vero­tus tuot­taa suur­ta hait­taa. Sik­si on syytä etsiä ennakkolu­u­lot­tomasti hyviä vero­tusko­htei­ta. Sel­l­aisia löy­tyy kulu­tusveroista. En tarkoi­ta arvon­lisäveroa, joka sekin on lähin­nä työn vero­tus­ta. Yri­tys mak­saa arvon­lisäveroa osto­jen­sa ja myyntin­sä ero­tuk­ses­ta. Tämä tarkoit­taa jok­seenkin tarkkaan, että arvon­lisäveroa mak­se­taan palkoista, koroista ja yri­tyk­sen voitos­ta, kaik­ista saman 22 pros­entin verokan­nan mukaan tasaverona. Olen­naista on ymmärtää, että palkkoi­hin kohdis­tu­vana arvon­lisävero tasasu­u­ru­inen palkkavero.

Hyviä kulu­tusvero­ja on raa­ka-aineisi­in ja ener­gianku­lu­tuk­seen, eri­tyis­es­ti hiilid­iok­sidipäästöi­hin kohdis­tu­vat verot. Suomen hiilid­iok­sidipäästöt ovat noin 70 miljoon­aa ton­nia vuodessa. Ympäristöpoli­it­tis­es­ti olisi perustel­tua, että niitä verotet­taisi­in noin 100 eurol­la ton­nil­ta.  Tämä tuot­taisi vero­tu­loina noin seit­semän mil­jar­dia euroa, mikä tek­isi mah­dol­lisek­si alen­taa palkkavero­ja keskimäärin läh­es kymmenel­lä pros­ent­tiyk­siköl­lä. Siis keskimäärin.  Tulon­jako­vaiku­tusten neu­traloimisek­si alen­nus pitäisi pain­ot­taa niin, että se vas­taisi kullekin tulolu­okalle koitu­vaa välil­listä laskua hiilid­iok­sidi­veros­ta. Sanomat­takin on selvää, että täl­lainen vero on mah­dolli­nen vain, jos siitä sovi­taan kansainvälisesti.

Hiilid­iok­sidi­vero (tai mak­sulliset päästöoikeudet) ovat ohjaav­ista kulu­tusveroista tärkeim­mät, mut­ta epä­suo­tavaa kulu­tus­ta kan­nat­taa verot­taa muu­toinkin. Tämä johtaa kiis­tanalaisi­in moraal­i­hark­in­toi­hin siitä, mikä n syn­nil­listä kulu­tus­ta ja mikä ei. Näitä ei voi väistää kuin luop­umal­la moraal­i­sista arvioin­neista kokon­aan. Moraal­i­sista valin­noista ollaan eri mieltä, mut­ta juuri täl­lais­ten kysymys­ten ratkaisem­i­nen on demokraat­tis­ten elin­ten tehtävä.

Yksi hyvä vero­tuk­sen kohde on luon­nolli­nen niukku­us. Kaupunkien rak­en­t­a­mi­nen saat­taa nos­taa maapo­h­jan arvoa keskeisil­lä paikoil­la enem­män kuin satak­er­taisek­si. Keskeisel­lä paikalla sijait­se­van maan pitääkin olla kallista, ettei keskeistä sijain­tia käytet­täisi turhuuk­si­in, mut­ta tuo ansioton arvon­nousu kuu­luu oikeas­t­aan yhteiskun­nalle. Kaupunkien maapo­h­jaan kohdis­tu­va ankara kiin­teistövero olisi hyvä vero. Veron pitää kohdis­tua nimeno­mais­es­ti maapo­h­jaan, ei raken­nuk­si­in, kos­ka raken­nuk­si­in kohdis­tu­va kiin­teistövero nos­taa asumisen hin­taa. Mui­ta hyviä vero­tusko­htei­ta on kaik­ki sel­l­ainen, jos­sa luon­nolli­nen niukku­us nos­taa hin­to­ja, mut­ta kohon­nut hin­ta ei houkut­tele esille lisää tarjontaa.

Läh­es kon­fiska­toori­nen vero­tus on paikallaan sato­jen miljoonien euro­jen jät­ti­t­u­lo­jen kohdal­la. Kukaan ei voi oma­l­la ahkeru­udel­laan ansai­ta sato­ja miljoo­nia euro­ja vuodessa. Kyse on taitavu­u­den ohel­la hyvästä onnes­ta, siitä, että talous on organ­isoitunut taval­la, jos­sa jokin avain­paik­ka voi tuot­taa mah­dol­lisu­udet jättisaalisiin.

---

[1] Kir­jas­sani Vau­raus ja aika viit­taan Richard Layardi­in, joka kir­jas­saan Hap­pi­ness – Lessons from a new sci­ence sanoo, että pro­gres­si­ivista tuloveroa voi perustel­la sil­lä, että omien tulo­jen kas­vat­tamiseen perus­tu­va ahkeru­us heiken­tää muiden hyv­in­voin­tia ja sik­si pro­gres­si­ivi­nen tulovero on perustel­tu ”saasteverona”. Näin voi ajatel­la, mut­ta tässä kir­jas­sa en pidä tätä lähtöko­htana vaan kat­son, että ahekru­u­den verot­ta­mi­nen on virhe, kun tarkoi­tus tosi­asi­as­sa on verot­taa hyväosaisuutta.