Vähän päätöksentekoteoriaa

Nor­maal­i­jär­jel­lä varustet­tu ihmi­nen ymmärtää, ettei katu­jen risteyk­sen läpi kan­na­ta ajaa nas­ta lau­das­sa, vaik­ka ei voikaan tietää, että sieltä vält­tämät­tä tulisi autoa. Vielä selvem­pää on, että olisi sulaa hul­lu­ut­ta ajaa täysil­lä risteyk­sen läpi, kun näkee, että ris­teävään suun­taan menee katkeam­a­ton auto­jono, vaik­ka voisi­han jonoon tietysti juuri sille kohtaan osua aukko.

Ilmas­toskep­tikot näyt­tävät vaa­ti­van var­maa tietoa siitä, että kolari tulisi var­masti. Muuten ei ole mitään syytä hiljen­tää ennen risteystä.

Epä­var­muu­den val­lites­sa, jos on kyse pienistä päätök­sistä, kan­nat­taa laskea eri toimen­pide­vai­h­toe­hto­jen odotusar­vo. Jos sin­ua uhkaa tuhan­nen euron mene­tys viiden pros­entin toden­näköisyy­del­lä, sin­un kan­nat­taa mak­saa 50 euroa tämän riskin ehkäisemis­es­tä. Kun uhkaa­va tap­pio on mas­si­ivi­nen, sitä vas­taan yleen­sä kan­nat­taa ylisuo­jau­tua. Tähän perus­tuu vaku­ut­ta­mi­nen. Iso­ja riske­jä vas­taan kan­nat­taa ottaa vaku­u­tus, vaik­ka siinä ei odotusar­vom­ielessä ole mitään järkeä (jos olisi, vaku­u­tuk­sen myymisessä ei olisi mitään järkeä vaku­u­tusy­htiön kannalta)

Otan esimerkin ydin­tur­val­lisu­ud­es­ta. Nyky­isin ydin­voimaloi­hin, jopa Sos­nivyi Bori­in, raken­netaan kym­meniä miljoo­nia euro­ja mak­sa­va yti­men kaap­paa­jaa siltä var­al­ta, että voimalan ydin sat­tuisi sula­maan.  Kun yti­men sulamisen toden­näköisyy­dek­si las­ke­taan 1/miljoona reak­torivuot­ta ja jos voimalan käyt­töikä on 50 vuot­ta, yhden voimalan kannal­ta yti­men kaap­paa­jaa tarvi­taan toden­näköisyy­del­lä 1/20 000. En tarkkaan tiedä, paljonko tuol­lainen yti­men kaap­paa­ja mak­saa, mut­ta vede­tään hihas­ta 50 miljoon­aa euroa. Siinä tapauk­ses­sa onnet­to­muu­den hin­nan pitäisi olla biljoona euroa (tuhat mil­jar­dia), ennen kuin kaap­paa­jan rak­en­t­a­mi­nen kan­nat­taisi odotusar­vom­ielessä. Kan­nat­taisi siis oikeas­t­aan riskeer­a­ta koko Suo­mi mielu­um­min kuin rak­en­taa kaap­paa­ja, mut­ta suuria riske­jä arvioidaan toisin.

Ilmas­ton­muu­tok­sen osalta poten­ti­aalisen katas­trofin suu­ru­us on aivan eri luokkaa kuin yhden ydin­voimalan reak­torin sulamises­sa (ydin­voimala tuskin pystyy tap­pa­maan hyvis­säkään olois­sa miljoon­aa ihmistä enem­pää) ja eri­tyis­es­ti katas­trofin toden­näköisyys on aivan eri kertaluokkaa.

Toises­sa vaakakupis­sa on vähän kiis­tanalaisel­la toden­näköisyy­del­lä läh­es koko inhimilli­nen kult­tuuri ja toises­sa 1–10 pros­ent­tia BKT:sta. Yläes­ti­maat­ti, kymme­nen pros­ent­tia BKT:sta merk­it­sisi, että elin­ta­so taan­tu­isi neljä vuot­ta taak­sepäin. Yksin amerikkalais­ten asun­to­lainakeinot­telijoiden maail­man­taloudelle tuot­ta­ma hin­ta lie­nee suurempi.

Min­un on vähän vaikea ymmärtää skep­tikko­jen maail­manku­vaa, jon­ka mukaan ris­ki kan­nat­taa ottaa, kos­ka voimme aina toivoa, että siihen auto­jonoon kuitenkin tulisi yllät­tävä aukko.